Esko Juhani taitaa olla salaa häntäheikki.
Tennilä
osku-
2387
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Neuvostoliitto teki Suomessa sotarikoksia ja tappoi 0,1 miljoonaa suomalaisten hyökkäyssodissaan. Neuvostoliitto erotettiin YK:n edeltäjästä kansainliitosta rikollisena valtiona näiden hyökkäysten takia.
Tennilän vaalipiirissä Sallassa venäläiset tappoivat ja raiskasivat siviilejä.
Tennilä on ollut toimittajana ja edustajana, tosin aina komuna. Tennilä oli tiedonpimittäjä neuvostorikollisten sotarikoksista, neuvostoliiton ylistäjä ja Skp:n jäsen.
Tärkein lähiajan tavoite Suomessa on ulostaa Tennilän puolue eduskunnasta vaaleissa. Maanpetospuolueet Virossa eivät ole saaneet enää yhtään paikkaa: vuoden 2007 vaaleissa kommunisteille nolla paikkaa ja kahdelle venäläispuolueelle yhteensä nolla paikkaa eduskuntavaaleissa. Perestroika etenee myös pohjoismaihin ja Suomeen: sossut kokevat jatkuvia tappioita veljeiltyään isovenäläisten kolonialistihallitusten kanssa.
On selvää, että aina jossain Kainuun katkerat ja Lapin luuset äänestävät Tennilää, mutta on tärkeintä heittä Tennilän puolue pois vaaleissa etelä-Suomessa.
Venäläiset pommittivat etelän suuria siviilikaupunkeja Tamperetta, Turkua ja Helsinkiä, joka jo sinällään on sotarikos. Suomalaiset eivät pommittaneet Leningradia.
Venäläisten barbariaa Sallassa: siviilien murhia ja raiskauksia, joista on VAIETTU PUHUMATTAKAAN ETTÄ VENÄLÄISTÄ RIKOLLISTA PUNA-ARMEIJAA OLISI RANGAISTU
http://www.verkkouutiset.fi/arkisto/Arkisto_1998/2.lokakuu/SOTA3898.HTM
"Savukosken Seitajärvellä vanhan heinäladon sisähirressä on kaksi kaiverrusta: Valma Arajärvi ja MA 13.6. 1944. Nimikirjaimet tarkoittavat Martta Arajärveä. Martta oli tehnyt molemmat kaiverrukset vähän sen jälkeen, kun oli täyttänyt viisitoista vuotta. Hän oli ollut ladossa viisivuotiaan sisarensa Valman kanssa."
"Kolme viikkoa myöhemmin tytöistä oli jäljellä enää nämä kaiverrukset ja valokuvat heidän ruumiistaan. Neuvostoliittolainen partisaanijoukko hyökkäsi kylään ja tappoi tai vangitsi kaikki tavoittamansa ihmiset. Naiset ja tytöt joutuivat kokemaan harkituimmat verityöt, sillä heidät vietiin kauaksi metsään teloitettaviksi. Suurin osa viiden asumuksen kylästä poltettiin."
Seitajärven hyökkäystä varten partisaaniosastot Poljarnik ja Bolsevik olivat muodostaneet yhteisen hyökkäysosaston, johon kuului 48 miestä ja naista. Kaikkiaan osastossa oli 152 partisaania. Hyökkäystä kylään valmisteltiin useita päiviä.
syyllinen kun olet vaiennut valkokaartien lastenmurhista ja israelin pommien tappamista Palestiinalais lapsista.Taidatkin olla todellinen rikollinen.Tennilä on kuitenkin koko elämänsä tapellut köyhän ja heikomman puolesta joka on sentään jonkin arvoista verrattuna sinunkaltaisesi natsi-idiootin sonta kirjoituksiin.Etkä sinä onneton ole puhunut halaistua sanaa 30-luvun kokoomuksen edeltäjän ikl:n tekemistä murhista.Sinulla taitaakin olla kädet aivan veressä sontaläjä.