Asperger - oppilaat

Minusta ei niinkään hyvä valvonta auta, kuin haittaa opiskelua.
Mielestäni opin parhaiten juuri itsenäisesti. Kuten Per Aspera tuolla sanoi, niin täysin toisessa huoneessa yksinään olisi helpointa.
Parasta olisi vieläpä se, että saisi käydä läpi materiaalin itselleen sopivassa järjestyksessä ja käyttää vapaasti esim. kirjaston materiaalia.

Ajattelen kuitenkin niin erilailla, kuin opettajat yleensä, että se tapa, millä opettaja itse ymmärtää asiat, ei ole sama, kuin se millä minä ymmärrä asiat.

Ongelmia voi aiheuttaa, tai aieuttaa runsaasti myös se, että saatan sanoa asiat, kuten ne pitäisi, mutta sellaisella tavalla, ettei opettaja sitä ymmärrä, vaikka kysessä on sama asia, vain eri sanoin ilmaistuna.
Tällaisten asioiden vuoksi käy helposti niin, että koko koulu ja ehkä jopa opiskelu-aika riippuen opiskelupaikasta, menee hukkaan, kaiken toiminnan keskittyessä olemattomiin ongelmiin, mitkä liittyvät lähinnä kyvyttömyyteen ymmärtää eri tavoin ajattelevaa, minun kyvyttömyyteeni saada kenenkään hyväksyntää ylipäätään yhtään missään, sekä siihen, että toisten ennakko-asenteet ja muut toisen ihmisen kieltävät toimintatavat luokittelevat minut myös oikeudettomaksi omiin tarpeisiini. :)

Autisti, toisin kuin tavallinen ihminen, ei pysty jonkinlaiseen pinnalliseen oppimiseen, missä on kyse enemmänkin sosiaalisesta hyväksynnästä ja kilpailusta, kuin tosiasioista.
Ainakin minun täytyy saada käsitellä asiat itseni kautta. Kouluissa kuitenkin opetus perustuu laajalti epäloogiseen materiaaliin johtuen siitä, ettei edes luonnoitsija ymmärrä, mistä puhuu, sekä opettajan/luennoitsijan heikkoon minuuteen perustuvaan auktoriteettiin.

Teoreettinen ja itsenäinen opiskelu on ainakin minulle se vahvuus.
Olen siis täysin päinvastainen ihminen, kuin mitä opetussuunnitelmassa peruskoulun oppilaiden haluttaisiin olla.
Nykyään ollaan menossa edelleen, enemmän ja enemmän kontrolloivaan koulujärjestelmään, missä menestys ratkaistaan nimenomaan hyväksynnän ja sosiaalisen arvon saamisen taidoilla.
Eikö yhtä hyvin voitaisi tehdä psykologiset testit kaikille oppilaille ja antaa sitä parempi arvosana, mitä häiriintyneempi oppilas on?
Sillä häiriintyneisyys on melkoinen lahjakkuus kontrolliin ja toiseuden kieltämiseen menevässä opetuksessa.

Oppilaiden itsenäisestä ajattelusta on tullut kansallinen uhka.
Koulusta halutaan tehdä paikka, jossa pelataan sosiaalisia pelejä ja missä ryhmä on kaikki kaikessa. Itsenäiseltä ja teoreettiselta opiskelulta halutaan viedä merkitys.

Mielestäni opetus, aina täytyisi tehdä yksilökohtaisesti ja siinä täytyisi keskittyä yksilön vahvuuksiin. Tapa, jolla lapsia vertaillaan kouluissa subjektiivisesti, riippuu täysin subjektiivista.
Tällainen pinnallinen tapa ratkaista asiat on vähintäänkin häiriintynyt.

Oppinen tapahtuu aina sieltä, mistä aitaa ei ole ollenkaan. Kouluissa opetetaan, ei pelkästään sanojen tasolla, vaan myös teoriassa, oppimaan sieltä, mistä aita on korkein. Tällöin oppimisesta tulee defensiivistä.


Mielestäni vertailua ja kilpailua tarvitsevat ainoastaan ne, jotka eivät pysy pystyssä ilman, että hän näkee muiden olevan häntä huonompia ja kannattelevan häntä täten.

Mielestäni oppilaan arvosanat riippuvat ainoastaan siitä, kuinka hyvin 1.häntä ymmärretään 2.kuinka hyvin hän pystyy saamaan hyväksynnän.

ritalin kirjoitti:

Minusta ei niinkään hyvä valvonta auta, kuin haittaa opiskelua.
Mielestäni opin parhaiten juuri itsenäisesti. Kuten Per Aspera tuolla sanoi, niin täysin toisessa huoneessa yksinään olisi helpointa.
Parasta olisi vieläpä se, että saisi käydä läpi materiaalin itselleen sopivassa järjestyksessä ja käyttää vapaasti esim. kirjaston materiaalia.

Ajattelen kuitenkin niin erilailla, kuin opettajat yleensä, että se tapa, millä opettaja itse ymmärtää asiat, ei ole sama, kuin se millä minä ymmärrä asiat.

Ongelmia voi aiheuttaa, tai aieuttaa runsaasti myös se, että saatan sanoa asiat, kuten ne pitäisi, mutta sellaisella tavalla, ettei opettaja sitä ymmärrä, vaikka kysessä on sama asia, vain eri sanoin ilmaistuna.
Tällaisten asioiden vuoksi käy helposti niin, että koko koulu ja ehkä jopa opiskelu-aika riippuen opiskelupaikasta, menee hukkaan, kaiken toiminnan keskittyessä olemattomiin ongelmiin, mitkä liittyvät lähinnä kyvyttömyyteen ymmärtää eri tavoin ajattelevaa, minun kyvyttömyyteeni saada kenenkään hyväksyntää ylipäätään yhtään missään, sekä siihen, että toisten ennakko-asenteet ja muut toisen ihmisen kieltävät toimintatavat luokittelevat minut myös oikeudettomaksi omiin tarpeisiini. :)

Autisti, toisin kuin tavallinen ihminen, ei pysty jonkinlaiseen pinnalliseen oppimiseen, missä on kyse enemmänkin sosiaalisesta hyväksynnästä ja kilpailusta, kuin tosiasioista.
Ainakin minun täytyy saada käsitellä asiat itseni kautta. Kouluissa kuitenkin opetus perustuu laajalti epäloogiseen materiaaliin johtuen siitä, ettei edes luonnoitsija ymmärrä, mistä puhuu, sekä opettajan/luennoitsijan heikkoon minuuteen perustuvaan auktoriteettiin.

Teoreettinen ja itsenäinen opiskelu on ainakin minulle se vahvuus.
Olen siis täysin päinvastainen ihminen, kuin mitä opetussuunnitelmassa peruskoulun oppilaiden haluttaisiin olla.
Nykyään ollaan menossa edelleen, enemmän ja enemmän kontrolloivaan koulujärjestelmään, missä menestys ratkaistaan nimenomaan hyväksynnän ja sosiaalisen arvon saamisen taidoilla.
Eikö yhtä hyvin voitaisi tehdä psykologiset testit kaikille oppilaille ja antaa sitä parempi arvosana, mitä häiriintyneempi oppilas on?
Sillä häiriintyneisyys on melkoinen lahjakkuus kontrolliin ja toiseuden kieltämiseen menevässä opetuksessa.

Oppilaiden itsenäisestä ajattelusta on tullut kansallinen uhka.
Koulusta halutaan tehdä paikka, jossa pelataan sosiaalisia pelejä ja missä ryhmä on kaikki kaikessa. Itsenäiseltä ja teoreettiselta opiskelulta halutaan viedä merkitys.

Mielestäni opetus, aina täytyisi tehdä yksilökohtaisesti ja siinä täytyisi keskittyä yksilön vahvuuksiin. Tapa, jolla lapsia vertaillaan kouluissa subjektiivisesti, riippuu täysin subjektiivista.
Tällainen pinnallinen tapa ratkaista asiat on vähintäänkin häiriintynyt.

Oppinen tapahtuu aina sieltä, mistä aitaa ei ole ollenkaan. Kouluissa opetetaan, ei pelkästään sanojen tasolla, vaan myös teoriassa, oppimaan sieltä, mistä aita on korkein. Tällöin oppimisesta tulee defensiivistä.


Mielestäni vertailua ja kilpailua tarvitsevat ainoastaan ne, jotka eivät pysy pystyssä ilman, että hän näkee muiden olevan häntä huonompia ja kannattelevan häntä täten.

Mielestäni oppilaan arvosanat riippuvat ainoastaan siitä, kuinka hyvin 1.häntä ymmärretään 2.kuinka hyvin hän pystyy saamaan hyväksynnän.

Lue lisää

Aika jännää, että opettajani osasi toimia täsmälleen oikein, vaikka silloin 70-luvulla kun kävin koulua ei aspergerista oltu kuultukaan. Voi vain kuvitella, minkälaisen suunnan elämäni olisi ottanut, jos olisin joutunut opiskelemaan normaalissa luokkaopetuksessa yli 30 muun oppilaan kanssa tai minut olisi siirretty tarkkikselle.

Tietysti olisi ollut vielä parempi, jos olisin saanut viettää myös välitunnit ja ruokatunnin omissa oloissani. Mutta kaipa koululla on olevinaan tiedon jakamisen lisäksi myös sosiaalistava merkitys.

Mielestäni oppilaan arvosanat riippuvat ainakin peruskoulussa yksinomaan siitä, kuinka hyin hän kykenee oppimaan nippelitietoa ulkoa. Sellainenhan on aspergerille yleensä hyvin helppoa. Minua haukuttiin hikariksi, mikä loukkasi minua, koska en ikinä pyrkinyt saamaan hyviä arvosanoja, enkä koskaan päntännyt kokeisiin. Kokeista saa kiitettäviä arvosanoja valokuvamuistin avulla ihan iisisti.

Per Aspera kirjoitti:

Aika jännää, että opettajani osasi toimia täsmälleen oikein, vaikka silloin 70-luvulla kun kävin koulua ei aspergerista oltu kuultukaan. Voi vain kuvitella, minkälaisen suunnan elämäni olisi ottanut, jos olisin joutunut opiskelemaan normaalissa luokkaopetuksessa yli 30 muun oppilaan kanssa tai minut olisi siirretty tarkkikselle.

Tietysti olisi ollut vielä parempi, jos olisin saanut viettää myös välitunnit ja ruokatunnin omissa oloissani. Mutta kaipa koululla on olevinaan tiedon jakamisen lisäksi myös sosiaalistava merkitys.

Mielestäni oppilaan arvosanat riippuvat ainakin peruskoulussa yksinomaan siitä, kuinka hyin hän kykenee oppimaan nippelitietoa ulkoa. Sellainenhan on aspergerille yleensä hyvin helppoa. Minua haukuttiin hikariksi, mikä loukkasi minua, koska en ikinä pyrkinyt saamaan hyviä arvosanoja, enkä koskaan päntännyt kokeisiin. Kokeista saa kiitettäviä arvosanoja valokuvamuistin avulla ihan iisisti.

Lue lisää

Niin, mielestäni se opettajasti toimi vain juuri niin, kuin olisi pitänytkin. Osoitti oikeaa empatiaa ja välittämistä, sekä kiinnostusta.
Hänen tehtävänsä oli opettaa ja sen hän oli selvästi tajunnutkin; antoi sinulle mahdollisuuden oppia.
Vai olisiko opellasi ollut jotain omakohtaisia kokemuksia, joiden pohjalta hän ymmärsi...

Minun negatiivinen suhtautumiseni kouluun juontaa nimenomaan ensimmäisiltä kouluvuosilta ja suuri merkitys oli koulukiusaamisella.
Näin jälkikäteen ajatellen se, millainen se luokka ja ne olosuhteet, missä aloitin koulun olivat, eivät kestäisi nykyaikana viranomaisen tekemää tarkastusta.
Yksi opettaja kiusasi minua täysin aiheetta kaikista mahdollisista ja mahdottomista asioista, mitä hän vain keksi.

Muuten olin oikeastaan aina keskitasoinen oppilas.

Välitunneista en kovinkaan paljoa välittänyt yleensä.


"Mielestäni oppilaan arvosanat riippuvat ainakin peruskoulussa yksinomaan siitä, kuinka hyin hän kykenee oppimaan nippelitietoa ulkoa."

Minun kokemukseni ovat täysin päinvastaiset. Olen kuullut, että eräässä paremmassa/isomassa koulussa oli erikoisryhmä, mihin oli koottu erilaisia ja erikoisia lapsineroja ja tässä ryhmässä he loistivat nippelitiedoillaan.
Olen kuitenkin käynyt kouluni nt-valtaisissa melko tavallisissa kouluissa, missä ymmärrystä erikoisuuksille ei ollut opettajien, eikä toisten oppilaiden taholta.
Ala-asteella minun lisäkseni eräällä luokkalaisellani tytöllä oli asperger ja hänen koulunkäyntinsä ja sosiaalinen elämänsä oli varmaankin yhtä helvettiä. Minä olin kuitenkin suhtkoht sosiaalinen, oli kavereita ja olin sentään keskitasoinen koulussa.
Oli luokallani myös eräs stereotypista assia muistuttava nörtti poika, mutta kyllä hän on niin umpi nt, kuin vain voi olla, eikä hänellä ole ollut koskaan ongelmia missään.

Nippelitiedoista lähinnä kiusattiin. Minua haukuttiin ja kiusattiin tiedoistani, niin oppilaiden, kuin opettajienkin taholta niin, että piilotin osaamiseni ja aloin pelätä. En uskaltanut tietää mitään.
Minut haluttiin nähdä huonona ja jos olin jossain hyvä, niin sekin nähtiin ikään, kuin rikoksena muuta yhteisöä kohtaan.

Kun toisinaan väläyttelin tietojani, ihmeteltiin niiden laajuutta, mutta silloinkaan sitä ei katsottu hyvällä, vaan korkeintaan minut nähtiin friikkinä.


Olen miettinyt, että nyt, kun leikin nt:ta koko kouluni ajan ja koitin sopeutua... pelkäsin olla oma itseni... vahvuuteni kiellettiin... minua ei ymmärretty, eikä haluttu ymmärtää... kaikki aika käytettiin ymmärtämättömyyden kieltämiseen... pärjäsin silti ihan ok sekä sosiaalisesti, että koulussa... :)

Ja olenhan hengissä vielä, joten mitään ei ole menetetty!


"Minua haukuttiin hikariksi, mikä loukkasi minua, koska en ikinä pyrkinyt saamaan hyviä arvosanoja, enkä koskaan päntännyt kokeisiin. Kokeista saa kiitettäviä arvosanoja valokuvamuistin avulla ihan iisisti."

En ymmärrä, millainen valokuvamuisti voi olla. Minun oppimiseni tapahtuu aina hyvin vaikeaa reittiä. En pysty lainkaan sellaiseen ns. pinnalliseen oppimiseen. Pohdin aina kaikkea hyvin paljon ja pyrin ymmärtämään asian syvemmin. Yksi ongelma on myös se, että jokainen lause tuo mieleen vähän kuin kaiken.

En pysty vain ymmärtämään, miten joku voi oppia vaikkapa koulukirjan lukemalla asioita noin vain.
Minä opin vasta sitten, kun olen löytänyt sellaisen sisäisen sanoman, mikä on riippumaton kirjoitetusta tekstistä.
Olen oppinut vaikkapa Kantin filosofian vasta, kun olen täysin ymmärtänyt(tuntenut), mitä hän tarkoittaa. Silti luultavasti Suomen mittakaavassa ei ole yhtään ihmistä, joka ymmärtäisi Kantin filosofiaa, mutta kuitenkin on monia, jotka saavat hyviä numeroita tätä koskevista kokeista. :)
Mitä tämä kertoo opiskelusta? Täyttä hulluutta mielestäni.
Kieltämättä tällaisesta näkemyksestä heijastuu aika voimakkaasti pakkoneuroottinen persoonani.

ritalin kirjoitti:

Niin, mielestäni se opettajasti toimi vain juuri niin, kuin olisi pitänytkin. Osoitti oikeaa empatiaa ja välittämistä, sekä kiinnostusta.
Hänen tehtävänsä oli opettaa ja sen hän oli selvästi tajunnutkin; antoi sinulle mahdollisuuden oppia.
Vai olisiko opellasi ollut jotain omakohtaisia kokemuksia, joiden pohjalta hän ymmärsi...

Minun negatiivinen suhtautumiseni kouluun juontaa nimenomaan ensimmäisiltä kouluvuosilta ja suuri merkitys oli koulukiusaamisella.
Näin jälkikäteen ajatellen se, millainen se luokka ja ne olosuhteet, missä aloitin koulun olivat, eivät kestäisi nykyaikana viranomaisen tekemää tarkastusta.
Yksi opettaja kiusasi minua täysin aiheetta kaikista mahdollisista ja mahdottomista asioista, mitä hän vain keksi.

Muuten olin oikeastaan aina keskitasoinen oppilas.

Välitunneista en kovinkaan paljoa välittänyt yleensä.


"Mielestäni oppilaan arvosanat riippuvat ainakin peruskoulussa yksinomaan siitä, kuinka hyin hän kykenee oppimaan nippelitietoa ulkoa."

Minun kokemukseni ovat täysin päinvastaiset. Olen kuullut, että eräässä paremmassa/isomassa koulussa oli erikoisryhmä, mihin oli koottu erilaisia ja erikoisia lapsineroja ja tässä ryhmässä he loistivat nippelitiedoillaan.
Olen kuitenkin käynyt kouluni nt-valtaisissa melko tavallisissa kouluissa, missä ymmärrystä erikoisuuksille ei ollut opettajien, eikä toisten oppilaiden taholta.
Ala-asteella minun lisäkseni eräällä luokkalaisellani tytöllä oli asperger ja hänen koulunkäyntinsä ja sosiaalinen elämänsä oli varmaankin yhtä helvettiä. Minä olin kuitenkin suhtkoht sosiaalinen, oli kavereita ja olin sentään keskitasoinen koulussa.
Oli luokallani myös eräs stereotypista assia muistuttava nörtti poika, mutta kyllä hän on niin umpi nt, kuin vain voi olla, eikä hänellä ole ollut koskaan ongelmia missään.

Nippelitiedoista lähinnä kiusattiin. Minua haukuttiin ja kiusattiin tiedoistani, niin oppilaiden, kuin opettajienkin taholta niin, että piilotin osaamiseni ja aloin pelätä. En uskaltanut tietää mitään.
Minut haluttiin nähdä huonona ja jos olin jossain hyvä, niin sekin nähtiin ikään, kuin rikoksena muuta yhteisöä kohtaan.

Kun toisinaan väläyttelin tietojani, ihmeteltiin niiden laajuutta, mutta silloinkaan sitä ei katsottu hyvällä, vaan korkeintaan minut nähtiin friikkinä.


Olen miettinyt, että nyt, kun leikin nt:ta koko kouluni ajan ja koitin sopeutua... pelkäsin olla oma itseni... vahvuuteni kiellettiin... minua ei ymmärretty, eikä haluttu ymmärtää... kaikki aika käytettiin ymmärtämättömyyden kieltämiseen... pärjäsin silti ihan ok sekä sosiaalisesti, että koulussa... :)

Ja olenhan hengissä vielä, joten mitään ei ole menetetty!


"Minua haukuttiin hikariksi, mikä loukkasi minua, koska en ikinä pyrkinyt saamaan hyviä arvosanoja, enkä koskaan päntännyt kokeisiin. Kokeista saa kiitettäviä arvosanoja valokuvamuistin avulla ihan iisisti."

En ymmärrä, millainen valokuvamuisti voi olla. Minun oppimiseni tapahtuu aina hyvin vaikeaa reittiä. En pysty lainkaan sellaiseen ns. pinnalliseen oppimiseen. Pohdin aina kaikkea hyvin paljon ja pyrin ymmärtämään asian syvemmin. Yksi ongelma on myös se, että jokainen lause tuo mieleen vähän kuin kaiken.

En pysty vain ymmärtämään, miten joku voi oppia vaikkapa koulukirjan lukemalla asioita noin vain.
Minä opin vasta sitten, kun olen löytänyt sellaisen sisäisen sanoman, mikä on riippumaton kirjoitetusta tekstistä.
Olen oppinut vaikkapa Kantin filosofian vasta, kun olen täysin ymmärtänyt(tuntenut), mitä hän tarkoittaa. Silti luultavasti Suomen mittakaavassa ei ole yhtään ihmistä, joka ymmärtäisi Kantin filosofiaa, mutta kuitenkin on monia, jotka saavat hyviä numeroita tätä koskevista kokeista. :)
Mitä tämä kertoo opiskelusta? Täyttä hulluutta mielestäni.
Kieltämättä tällaisesta näkemyksestä heijastuu aika voimakkaasti pakkoneuroottinen persoonani.

Lue lisää

Filosofia vaatiikin syvällistä sisäistämistä ja on siksi minulle vaikeaa ja aikaaviepää. Voi jopa sanoa että sen sisäistäminen on minulle täysin mahdotonta, ellen pysty jotenkin peilaamaan filosofiaa todellisiin, konkreettisiin tilanteisiin. Teoreettinen filosofia on täyttä hepreaa, mutta esimerkiksi Timo Airaksisen käytännöllinen filosofia ja etiikka on innostavaa.

En tiedä, millaisia asioita koulussa nykyään opetetaan, mutta ainakin 70-luvulla se oli lähinnä nippelitiedon ulkoa opettelua. Kokeista sai hyviä arvosanoja kun muisti ulkoa jokien ja kaupunkien nimiä, vuosilukuja, eläinlajeja jne. Tiedon soveltamista ei tarvittu oikeastaan lainkaan.

Valokuvamuisti on sellainen, että kun lukee kerran oppikirjan sivun, sen jälkeen sitä pystyy siteeramaan sanasta sanaan. Sivun voi nähdä mielessään melkein sellaisenaan, vähän kuin aivoissa olisi lunttilappu. Toimii verrattoman hyvin, jos opeteltavaa on vain parin luvun verran, kuten ala-asteella tyypillisesti oli. Yliopiston satojen sivujen tenttikirjoja en tietenkään pysty omaksumaan samalla metodilla, se vaatisi jo savant-kykyjä.

että vain olin koulussa,hiljaa jne. En oppinut käytännössä mitään yhtä oppiainetta lukuun ottamatta (englannin kieli). Pointti oli siinä että korvani vaan sulkeutuivat ja olisin joutunut kotona opettelemaan saman uudelleen mikä opetettiin. Se usein jäi puolitiehen koska keskittyminen ei pelannut. Toisaalta koulu meni aina keskinkertaisella menestyksellä. Että ei se taida kovin vaativaa olla loppujen lopuksi kun jos on hiljaa niin keskittymishäiriöt jää huomaamatta.

"Kuten Per Aspera tuolla sanoi, niin täysin toisessa huoneessa yksinään olisi helpointa".

... niin mitä sanoi?

Missä sanoi? kirjoitti:

"Kuten Per Aspera tuolla sanoi, niin täysin toisessa huoneessa yksinään olisi helpointa".

... niin mitä sanoi?

...että opettaja laittoi minut yksin koulun kirjastoon opiskelemaan kun huomasi, etten pysty keskittymään luokkahuoneen hälinässä, vaikka haluni oppia oli kova.

Per Aspera kirjoitti:

...että opettaja laittoi minut yksin koulun kirjastoon opiskelemaan kun huomasi, etten pysty keskittymään luokkahuoneen hälinässä, vaikka haluni oppia oli kova.

toisin on Auroran sairaalakoulussa, jossa asperger-lapseni raahattiin väkisin vessasta rauhattomaan luokkaan. Keskittymistä autettiin sillä, että kiellettiin kaikki mieluisat aineet, kuten kuvaamataito, musiikki, urheilu, käsityöt, kielet - periaatteessa vain matikkaa ja äidinkieltä saa opiskella. Äidinkielessä piti kirjoittaa, mitä ikäviä ajatuksia mielessä liikkuu. Kun kirjoitti, että sairaalahoito on kidutusta, sitä ei hyväksytty ja sanottiin, että lapsi on huonokuntoinen. Niimpä lapsen piti opetella valehtelemaan. Kun yritin sairaalassa käydessäni auttaa lasta läksyissä, se kiellettiin. Syyksi sanottiin, että ei voida selvittää lapsen tilaa, jos autan.

Per Aspera kirjoitti:

Filosofia vaatiikin syvällistä sisäistämistä ja on siksi minulle vaikeaa ja aikaaviepää. Voi jopa sanoa että sen sisäistäminen on minulle täysin mahdotonta, ellen pysty jotenkin peilaamaan filosofiaa todellisiin, konkreettisiin tilanteisiin. Teoreettinen filosofia on täyttä hepreaa, mutta esimerkiksi Timo Airaksisen käytännöllinen filosofia ja etiikka on innostavaa.

En tiedä, millaisia asioita koulussa nykyään opetetaan, mutta ainakin 70-luvulla se oli lähinnä nippelitiedon ulkoa opettelua. Kokeista sai hyviä arvosanoja kun muisti ulkoa jokien ja kaupunkien nimiä, vuosilukuja, eläinlajeja jne. Tiedon soveltamista ei tarvittu oikeastaan lainkaan.

Valokuvamuisti on sellainen, että kun lukee kerran oppikirjan sivun, sen jälkeen sitä pystyy siteeramaan sanasta sanaan. Sivun voi nähdä mielessään melkein sellaisenaan, vähän kuin aivoissa olisi lunttilappu. Toimii verrattoman hyvin, jos opeteltavaa on vain parin luvun verran, kuten ala-asteella tyypillisesti oli. Yliopiston satojen sivujen tenttikirjoja en tietenkään pysty omaksumaan samalla metodilla, se vaatisi jo savant-kykyjä.

Lue lisää

Minulle oppiminen on sitä helpompaa, mitä filosofisempaa se on.
Minulla on tarve tietää "miksi" ja siksi nimenomaan selkeät väitteet: tämä on näin, koska tuo noin(lumeperustelu), eivät kuulostaa loogisilta, enkä pysty kiinnostumaan, enkä muistamaan epäloogista kuvaa.

Nykyään koulussa on mielestäni ainakin tehtävän työn määrä kasvanut ja erityisesti opintojen etenemisnopeus on kasvanut voimakkaasti minun koulu ajoistani. Teoreettisella puolella ollaan menty yhä enemmän siihen, että asiat huitaistaan vain nopeasti läpi sen enempää miettimättä.
Olen kuullut, että aiemmin on kouluissa ulkoa-opettelu ollut yleisempää. Kyllähän minun koulu aikana vielä vähän oli ulkoa opettelua, mutta kuitenkin vähemmän.

Peruskoulussa oikeastaan painotettiin sitä, kuinka nippelitiedot olivat merkityksettömiä ja "kokonaisuuden"(epäloogisen kuvan) ymmärtäminen oli tärkeintä.
Nippelitiedoistani ei ollut yleensä mitään hyötyä ja yleensä ne nähtiin lähinnä haittatekijänä.

Hmmm. Valokuvamuisti kuulostaa ihan käytännölliseltä. Minäkin huomasin joskus jo aika nuorena muistavani kirjan sivut kuvina.
Ylä-asteella, kun luettavaa kokeisiin oli yleensä noin 50 sivua, muistin osan sivuista valokuvina, luettuani koe-alueen yleensä kolme kertaa.
Minä tarvitsen yleensä toistoja oppimisessa. Lukiossa tämä oli ongelma, koska siellä asiat käytiin läpi hyvin nopeasti ja pinnallisesti ja kokeisiin oli satoja sivuja luettavaa.

Tällöin minulle todettiin, että "ei enää voida lukea, niin kuin ala-asteella, että luettaisiin koe-alue läpi useasti". Sitten luin, että Wittgensteinillä oli sama ongelma, kuin minulla. :)
Jokainen oppii tavallaan, eikä ole todellakaan oikein, eikä viisasta karsia erilaisia oppimistapoja pois vain siksi, että pinnallinen vauhti näyttää hyvältä tilastoissa.

Vielä voisin lisätä, että ammatillisessa oppilaitoksessa olen sitä vahvemmalla, mitä teoreettisempi ala on kyseessä. Kun mennään käytännön ammattiopintoihin, pärjään huonosti. Eli yliopistossa olisin suhteessa muihin parempi koulussa, kuin olisin ammattikoulussa. :)


Anteeksi muuten siitä, että olin näemmä tyhmyyksissäni huomaamattani vihjannut epäsuoraan sinun olevan häiriintynyt. :/

Missä sanoi? kirjoitti:

"Kuten Per Aspera tuolla sanoi, niin täysin toisessa huoneessa yksinään olisi helpointa".

... niin mitä sanoi?

Täällä hän sanoi: http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=97&conference=4500000000001302&posting=22000000028990324

ritalin kirjoitti:

Minulle oppiminen on sitä helpompaa, mitä filosofisempaa se on.
Minulla on tarve tietää "miksi" ja siksi nimenomaan selkeät väitteet: tämä on näin, koska tuo noin(lumeperustelu), eivät kuulostaa loogisilta, enkä pysty kiinnostumaan, enkä muistamaan epäloogista kuvaa.

Nykyään koulussa on mielestäni ainakin tehtävän työn määrä kasvanut ja erityisesti opintojen etenemisnopeus on kasvanut voimakkaasti minun koulu ajoistani. Teoreettisella puolella ollaan menty yhä enemmän siihen, että asiat huitaistaan vain nopeasti läpi sen enempää miettimättä.
Olen kuullut, että aiemmin on kouluissa ulkoa-opettelu ollut yleisempää. Kyllähän minun koulu aikana vielä vähän oli ulkoa opettelua, mutta kuitenkin vähemmän.

Peruskoulussa oikeastaan painotettiin sitä, kuinka nippelitiedot olivat merkityksettömiä ja "kokonaisuuden"(epäloogisen kuvan) ymmärtäminen oli tärkeintä.
Nippelitiedoistani ei ollut yleensä mitään hyötyä ja yleensä ne nähtiin lähinnä haittatekijänä.

Hmmm. Valokuvamuisti kuulostaa ihan käytännölliseltä. Minäkin huomasin joskus jo aika nuorena muistavani kirjan sivut kuvina.
Ylä-asteella, kun luettavaa kokeisiin oli yleensä noin 50 sivua, muistin osan sivuista valokuvina, luettuani koe-alueen yleensä kolme kertaa.
Minä tarvitsen yleensä toistoja oppimisessa. Lukiossa tämä oli ongelma, koska siellä asiat käytiin läpi hyvin nopeasti ja pinnallisesti ja kokeisiin oli satoja sivuja luettavaa.

Tällöin minulle todettiin, että "ei enää voida lukea, niin kuin ala-asteella, että luettaisiin koe-alue läpi useasti". Sitten luin, että Wittgensteinillä oli sama ongelma, kuin minulla. :)
Jokainen oppii tavallaan, eikä ole todellakaan oikein, eikä viisasta karsia erilaisia oppimistapoja pois vain siksi, että pinnallinen vauhti näyttää hyvältä tilastoissa.

Vielä voisin lisätä, että ammatillisessa oppilaitoksessa olen sitä vahvemmalla, mitä teoreettisempi ala on kyseessä. Kun mennään käytännön ammattiopintoihin, pärjään huonosti. Eli yliopistossa olisin suhteessa muihin parempi koulussa, kuin olisin ammattikoulussa. :)


Anteeksi muuten siitä, että olin näemmä tyhmyyksissäni huomaamattani vihjannut epäsuoraan sinun olevan häiriintynyt. :/

Lue lisää

jotta se kehittyy. Aiheesta on julkaistu suomen kielelläkin kirja. Valokuvamuistin ansiosta minulle on ollut helppoa palata lukemalleni sivulle ilman kirjanmerkkiä.

Olisin varmaan hyödyntänyt paremmin valokuvamuistiani, jos olisin aikoinani tiedostanut sen. Uskon kuitenkin alitajuisesti ohjautuneeni nykyiseen ammattiini juuri tämän ominaisuuteni vuoksi.

Vielä voisin todeta, että ajatellessani sanoin olen auttamattoman hidas, mutta ajatellessani kuvin kaikki tapahtuu salamannopeasti - näin myös filosofiassa. Niin mikä olikaan Wittgensteinillä hänen pääteoksesensa - eikö se käsitellytkin näkemistä?

ylläpitoa kirjoitti:

jotta se kehittyy. Aiheesta on julkaistu suomen kielelläkin kirja. Valokuvamuistin ansiosta minulle on ollut helppoa palata lukemalleni sivulle ilman kirjanmerkkiä.

Olisin varmaan hyödyntänyt paremmin valokuvamuistiani, jos olisin aikoinani tiedostanut sen. Uskon kuitenkin alitajuisesti ohjautuneeni nykyiseen ammattiini juuri tämän ominaisuuteni vuoksi.

Vielä voisin todeta, että ajatellessani sanoin olen auttamattoman hidas, mutta ajatellessani kuvin kaikki tapahtuu salamannopeasti - näin myös filosofiassa. Niin mikä olikaan Wittgensteinillä hänen pääteoksesensa - eikö se käsitellytkin näkemistä?

Lue lisää

Kyllä minäkin muistan palata oikealle sivulle ilman kirjanmerkkiä pidemmänkin ajan päästä.

"Niin mikä olikaan Wittgensteinillä hänen pääteoksesensa - eikö se käsitellytkin näkemistä?"

Hänellä oli vain yksi valmis teos. Se ei käsitellyt näkemistä.

ylläpitoa kirjoitti:

jotta se kehittyy. Aiheesta on julkaistu suomen kielelläkin kirja. Valokuvamuistin ansiosta minulle on ollut helppoa palata lukemalleni sivulle ilman kirjanmerkkiä.

Olisin varmaan hyödyntänyt paremmin valokuvamuistiani, jos olisin aikoinani tiedostanut sen. Uskon kuitenkin alitajuisesti ohjautuneeni nykyiseen ammattiini juuri tämän ominaisuuteni vuoksi.

Vielä voisin todeta, että ajatellessani sanoin olen auttamattoman hidas, mutta ajatellessani kuvin kaikki tapahtuu salamannopeasti - näin myös filosofiassa. Niin mikä olikaan Wittgensteinillä hänen pääteoksesensa - eikö se käsitellytkin näkemistä?

Lue lisää

Kyllä minäkin muistan palata oikealle sivulle ilman kirjanmerkkiä pidemmänkin ajan päästä.

"Niin mikä olikaan Wittgensteinillä hänen pääteoksesensa - eikö se käsitellytkin näkemistä?"

Hänellä oli vain yksi valmis teos. Se ei käsitellyt näkemistä.

Minä ajattelen kuvina, kokonaisuuksina.

ritalin kirjoitti:

Kyllä minäkin muistan palata oikealle sivulle ilman kirjanmerkkiä pidemmänkin ajan päästä.

"Niin mikä olikaan Wittgensteinillä hänen pääteoksesensa - eikö se käsitellytkin näkemistä?"

Hänellä oli vain yksi valmis teos. Se ei käsitellyt näkemistä.

Minä ajattelen kuvina, kokonaisuuksina.

Lue lisää

Tractatus logico-philosophicus eli Loogis-filosofinen tutkielma. Suomentanut Heikki Nyman. WSOY, Helsinki 1971. (5. painos 1997.) [Tractatus Logico-Philosophicus, 1921.] ISBN 951-0-12171-1

ritalin kirjoitti:

Kyllä minäkin muistan palata oikealle sivulle ilman kirjanmerkkiä pidemmänkin ajan päästä.

"Niin mikä olikaan Wittgensteinillä hänen pääteoksesensa - eikö se käsitellytkin näkemistä?"

Hänellä oli vain yksi valmis teos. Se ei käsitellyt näkemistä.

Minä ajattelen kuvina, kokonaisuuksina.

Lue lisää

http://fi.wikipedia.org/wiki/Tractatus_logico-philosophicus

lukenut? kirjoitti:

Tractatus logico-philosophicus eli Loogis-filosofinen tutkielma. Suomentanut Heikki Nyman. WSOY, Helsinki 1971. (5. painos 1997.) [Tractatus Logico-Philosophicus, 1921.] ISBN 951-0-12171-1

Lue lisää

on tainnut käydä.

Wikipedia? kirjoitti:

http://fi.wikipedia.org/wiki/Tractatus_logico-philosophicus

Harva ymmärtää näitä teoksia. Mielestäni muista lähteistä, kuin kirjoittajan itse kirjoittamista, ei kannata lähteä kirjoituksista lukemaan tulkintoja.

Wikipediassa esim. puhutaan pää-lauseista, mitkä luetellaan artikkelin alussa. Mitään pää-lauseita ei kirjan filosofian mukaan voi ollakaan.

Näkemisestä tuolla wikipediassa ei taidettu mitään puhuakaan.

ratkaisulta kirjoitti:

toisin on Auroran sairaalakoulussa, jossa asperger-lapseni raahattiin väkisin vessasta rauhattomaan luokkaan. Keskittymistä autettiin sillä, että kiellettiin kaikki mieluisat aineet, kuten kuvaamataito, musiikki, urheilu, käsityöt, kielet - periaatteessa vain matikkaa ja äidinkieltä saa opiskella. Äidinkielessä piti kirjoittaa, mitä ikäviä ajatuksia mielessä liikkuu. Kun kirjoitti, että sairaalahoito on kidutusta, sitä ei hyväksytty ja sanottiin, että lapsi on huonokuntoinen. Niimpä lapsen piti opetella valehtelemaan. Kun yritin sairaalassa käydessäni auttaa lasta läksyissä, se kiellettiin. Syyksi sanottiin, että ei voida selvittää lapsen tilaa, jos autan.

Lue lisää

että Suomessa voi joutua tuollaiseen kurimukseen? Lapsi parka kärsii. Ja miksi? Saavatko nuo 'hoitajat' jonkinlaista itsetuntonsa kohotusta, kun onnistuvat latistamaan lapsen innostuksen, leimattuaan hänet kykenemättömäksi elämään omaa elämäänsä? Mitä olet yrittänyt tehdä tilanteen korjaamiseksi?

Assi, joka olisi mieluummin kuollut, kuin laitettu tuollaiseen kidutuskammioon, nyt 44-vuotias ja kaikinpuolin kohtalaisesti menestyvä.

ritalin kirjoitti:

Harva ymmärtää näitä teoksia. Mielestäni muista lähteistä, kuin kirjoittajan itse kirjoittamista, ei kannata lähteä kirjoituksista lukemaan tulkintoja.

Wikipediassa esim. puhutaan pää-lauseista, mitkä luetellaan artikkelin alussa. Mitään pää-lauseita ei kirjan filosofian mukaan voi ollakaan.

Näkemisestä tuolla wikipediassa ei taidettu mitään puhuakaan.

Lue lisää

olet oikeassa - pitää referoida kirjaa - ei wikipediaa. Mutta en löytänyt kirjaa netistä. Sikisi lainasin wikipediasta. Kirja on pieni. Kappaleet jaoteltu numeroittain kuin katekismuksessa. Joten siitä on helppo keskustella. Lainaa kirja kirjastosta, niin keskustellaan kohdasta 3. Tosiseikkojen loogiset kuvat ovat ajatuksia.

Sopiiko?

filosofi kirjoitti:

olet oikeassa - pitää referoida kirjaa - ei wikipediaa. Mutta en löytänyt kirjaa netistä. Sikisi lainasin wikipediasta. Kirja on pieni. Kappaleet jaoteltu numeroittain kuin katekismuksessa. Joten siitä on helppo keskustella. Lainaa kirja kirjastosta, niin keskustellaan kohdasta 3. Tosiseikkojen loogiset kuvat ovat ajatuksia.

Sopiiko?

Lue lisää

Voin keskustella asiasta hetimmiten. Täällä autismi-palstalla, vai jossain muualla?

ritalin kirjoitti:

Voin keskustella asiasta hetimmiten. Täällä autismi-palstalla, vai jossain muualla?

Vaikka täällä, jos sopii?

http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=97&conference=4500000000001302&posting=22000000029180934

olipa mieletöntä todeta, että ihan oikeasti joku muukin on ollut samanlainen kuin minä! Minulle koulun käynti oli juuri tuota, toimin ihan samoin kuin sinä. En ole live elämässä koskaan tuntenut muita asseja kuin oma lapseni, joten kyllä se vaan kummasti helpottaa vaikka vain edes netistä lukemalla jonkun toisen kokemuksia jotka ovat samanlaisia.
Kun muuten on koko ikänsä tuntenut ja luullut olevansa kuta kuinkin ainoa näin totaalisen friikki...Nyt kun ymmärrän miksi ja mitkä asiat olisivat helpottaneen omaa elämääni, voin helpottaa omalla opillani lastani, ja todella kirjoitan hänelle kirjallisia ohjeita miten tehdä tai sanoa missäkin tilanteessa. Se auttaa niin paljon, että on saanut sosiaalista elämää ja kykenee pienten muistilappujen varassa hoitaan aivan normaaleita kouluasioita.

kettunen. kirjoitti:

olipa mieletöntä todeta, että ihan oikeasti joku muukin on ollut samanlainen kuin minä! Minulle koulun käynti oli juuri tuota, toimin ihan samoin kuin sinä. En ole live elämässä koskaan tuntenut muita asseja kuin oma lapseni, joten kyllä se vaan kummasti helpottaa vaikka vain edes netistä lukemalla jonkun toisen kokemuksia jotka ovat samanlaisia.
Kun muuten on koko ikänsä tuntenut ja luullut olevansa kuta kuinkin ainoa näin totaalisen friikki...Nyt kun ymmärrän miksi ja mitkä asiat olisivat helpottaneen omaa elämääni, voin helpottaa omalla opillani lastani, ja todella kirjoitan hänelle kirjallisia ohjeita miten tehdä tai sanoa missäkin tilanteessa. Se auttaa niin paljon, että on saanut sosiaalista elämää ja kykenee pienten muistilappujen varassa hoitaan aivan normaaleita kouluasioita.

Lue lisää

löytyy...

lue erään assin kokemuksista Oiva Ikosen, Johanna Juvosen ja Terhi Ojalan toimittamasta "Kohtaamisia koulupolulla - Kasvun ja oppimisen tukeminen" (Ps kustannus 2002) toksesta.

löytynee kirjastoista...

vastaavia kokemuksia... kirjoitti:

löytyy...

lue erään assin kokemuksista Oiva Ikosen, Johanna Juvosen ja Terhi Ojalan toimittamasta "Kohtaamisia koulupolulla - Kasvun ja oppimisen tukeminen" (Ps kustannus 2002) toksesta.

löytynee kirjastoista...

Lue lisää

kiitos kirjavinkistä :)

kettunen. kirjoitti:

olipa mieletöntä todeta, että ihan oikeasti joku muukin on ollut samanlainen kuin minä! Minulle koulun käynti oli juuri tuota, toimin ihan samoin kuin sinä. En ole live elämässä koskaan tuntenut muita asseja kuin oma lapseni, joten kyllä se vaan kummasti helpottaa vaikka vain edes netistä lukemalla jonkun toisen kokemuksia jotka ovat samanlaisia.
Kun muuten on koko ikänsä tuntenut ja luullut olevansa kuta kuinkin ainoa näin totaalisen friikki...Nyt kun ymmärrän miksi ja mitkä asiat olisivat helpottaneen omaa elämääni, voin helpottaa omalla opillani lastani, ja todella kirjoitan hänelle kirjallisia ohjeita miten tehdä tai sanoa missäkin tilanteessa. Se auttaa niin paljon, että on saanut sosiaalista elämää ja kykenee pienten muistilappujen varassa hoitaan aivan normaaleita kouluasioita.

Lue lisää

Minun äitini ei välittänyt - siitä kerskui kavereilleen, että olin hyvä koulussa, mutta jos joku olisi sanonut, etten sopeutunut, hän olisi mennyt aivan lukkoon. Eihän nyt hänen lapsensa voi olla 'omituinen'.

Sen muistan kouluajoilta, että ensimmäisillä luokilla oli joskus ulkoilupäivä. Menimme läheiseen metsään, ja pelasimme pelejä, ja vietimme aikaa vapaasti. Minulle se oli painajaista. En osannut ollenkaan tajuta, mitä olisi pitänyt tehdä. Muut kiljuivat innoissaan, kun oli aika lähteä sinne (muistaakseni sen leikkipaikan nimi oli Ketunkallio), minä aloin miettiä, voisinko äkkiä sairastua. Jos retkestä kerrottiin etukäteen, olin sen päivän sairaana. Luokkaretket olivat samantapaisia, paitsi, jos ne oli hyvin suunniteltu, eikä jäänyt sitä 'vapaata aikaa'.

Vapaa-aika kotona taas oli ihana asia. En muista kuin hyvin harvan kerran, jolloin olisin ollut ikävystynyt. Aina oli jotain tekemistä. Useimmat tekemiset oli omissa oloissa, lukien, piirrellen, käsitöitä tehden. Luin tietosanakirjoja kuin romaania. Ja luin romaaneja aika nuorena. Jalna-sarjaa aloin mennä läpi ehkä kahdeksanvuotiaana. Venäläiset klassikot sitten pian perään. Aluksi se oli älyllistä ylvästelyä, mutta nuo teokset osoittautuivat niin mielenkiintoisiksi, että jatkoin klassikkojen ahmimista kautta kouluaikojen.

Olen pahoillani, en tarkoittanut viestilläni osoittaa alaspäinkatsoen, olen erittäin kiitollinen nimenomaan asianosaisilta saamiini vastauksiin.
En myöskään tarkoittanut esineellistää teitä kohteiksi.
Siitä anteeksipyyntöni.

Nimenomaan noita kuvailemiasi tunteita oppijan silmin nähtynä hain. Toimin ala-asteikäisten lasten parissa, ehkä sen takia otin kysymyksessäni liiankin "opettajan roolin"

Välillä on todella vaikeaa aspergerlasta ohjata. Heidät kun näkee niin lahjakkaina ja persoonallisina yksilöinä. Usein motivoituaan erittäin tunnollisina oppijoina ja ihmisinä.

Heidän (teidän) kanssaan tulee välillä unohdettua kohdat joissa tuki oli tarpeen, samoin kuin kartoittaa nämä tuen alueet,
liian usein tulee katsottua näitäkin lapsia erittäin lahjakkaina oppilaina (ilman minkään sortin "ongelmia") unohtaen miksi he oikeastaan ovat erityisluokalla.

deianna kirjoitti:

Olen pahoillani, en tarkoittanut viestilläni osoittaa alaspäinkatsoen, olen erittäin kiitollinen nimenomaan asianosaisilta saamiini vastauksiin.
En myöskään tarkoittanut esineellistää teitä kohteiksi.
Siitä anteeksipyyntöni.

Nimenomaan noita kuvailemiasi tunteita oppijan silmin nähtynä hain. Toimin ala-asteikäisten lasten parissa, ehkä sen takia otin kysymyksessäni liiankin "opettajan roolin"

Välillä on todella vaikeaa aspergerlasta ohjata. Heidät kun näkee niin lahjakkaina ja persoonallisina yksilöinä. Usein motivoituaan erittäin tunnollisina oppijoina ja ihmisinä.

Heidän (teidän) kanssaan tulee välillä unohdettua kohdat joissa tuki oli tarpeen, samoin kuin kartoittaa nämä tuen alueet,
liian usein tulee katsottua näitäkin lapsia erittäin lahjakkaina oppilaina (ilman minkään sortin "ongelmia") unohtaen miksi he oikeastaan ovat erityisluokalla.

Lue lisää

Suuttuminen kuulunee assiuteen. Kerran aloin ison väittelyn, kun toiselta lipsahti sana 'mutta' väärään paikkaan.

Kuulostat ihanteelliselta opettajalta minkälaiselle lapselle tahansa. Yrität ymmärtää, ja varmaan ymmärrätkin. Empatiakyky lienee vahvuutesi. Meillä se on heikko.

Yksi asia, josta ehkä olisi ollut minulle apua lapsena, olisi ollut vihkonen, johon olisi ollut koottuna tilanteita rooleineen ja fraaseineen; vierailu terveyskeskuksessa, hautajaiset, häät, kaupassa asiointi, taksin soittaminen, junalipun osto, kahvilla tädin luona, jne jne. En tiedä, olisiko sellaisen voinut tehdä ryhmätyönä (inhosin ryhmätyötä), vai olisiko ollut parempi opettajan se koota. Noita tilanteita olisi sitten voinut vaikka näytellä luokassa. Jos erityisluokalla on monenlaista oppilasta, joidenkin mielestä tuo voi kyllä olla tosi tylsää! Minua se luullakseni olisi auttanut.

assimainen kirjoitti:

Suuttuminen kuulunee assiuteen. Kerran aloin ison väittelyn, kun toiselta lipsahti sana 'mutta' väärään paikkaan.

Kuulostat ihanteelliselta opettajalta minkälaiselle lapselle tahansa. Yrität ymmärtää, ja varmaan ymmärrätkin. Empatiakyky lienee vahvuutesi. Meillä se on heikko.

Yksi asia, josta ehkä olisi ollut minulle apua lapsena, olisi ollut vihkonen, johon olisi ollut koottuna tilanteita rooleineen ja fraaseineen; vierailu terveyskeskuksessa, hautajaiset, häät, kaupassa asiointi, taksin soittaminen, junalipun osto, kahvilla tädin luona, jne jne. En tiedä, olisiko sellaisen voinut tehdä ryhmätyönä (inhosin ryhmätyötä), vai olisiko ollut parempi opettajan se koota. Noita tilanteita olisi sitten voinut vaikka näytellä luokassa. Jos erityisluokalla on monenlaista oppilasta, joidenkin mielestä tuo voi kyllä olla tosi tylsää! Minua se luullakseni olisi auttanut.

Lue lisää

Olet oikeassa - auktoriteetiksi ei opettajan kannata ryhtyä pienienkään assien kanssa. Se voi estää yhteistyön.

Olen aina vihannut auktoriteetteja - tietämättä, että se kuuluu assiuteen.

Uusimmat opetusmenetelmät kieltävät assin yläpuolelle asettumisen. Opettajan pitäisi asettua amerikkalaisten pedagogien mukaan jopa assin alapuolelle ja tyhmäksi. Ennen menetelmää kutsuttiin sokraattiseksi menetelmäksi, jossa opettaja kyselee tyhmiä ja oppija saa panna kykynsä likoon!

Tästä menetelmästä kertoo uusi elokuva. Lisää aiheesta mm. assijorinat - sivuilla.

http://assijorinat.blogspot.com/

assimainen kirjoitti:

Suuttuminen kuulunee assiuteen. Kerran aloin ison väittelyn, kun toiselta lipsahti sana 'mutta' väärään paikkaan.

Kuulostat ihanteelliselta opettajalta minkälaiselle lapselle tahansa. Yrität ymmärtää, ja varmaan ymmärrätkin. Empatiakyky lienee vahvuutesi. Meillä se on heikko.

Yksi asia, josta ehkä olisi ollut minulle apua lapsena, olisi ollut vihkonen, johon olisi ollut koottuna tilanteita rooleineen ja fraaseineen; vierailu terveyskeskuksessa, hautajaiset, häät, kaupassa asiointi, taksin soittaminen, junalipun osto, kahvilla tädin luona, jne jne. En tiedä, olisiko sellaisen voinut tehdä ryhmätyönä (inhosin ryhmätyötä), vai olisiko ollut parempi opettajan se koota. Noita tilanteita olisi sitten voinut vaikka näytellä luokassa. Jos erityisluokalla on monenlaista oppilasta, joidenkin mielestä tuo voi kyllä olla tosi tylsää! Minua se luullakseni olisi auttanut.

Lue lisää

Hienoa lukea vastauksia, juuri käytännön vinkkejä ja kuulla kohtaloita. Kiitos siitä kaikille teille.

Millaista "työrauhaa" itse tunsit kouluaikana tarvitsevasi? Pienryhmämme käsittää oppilaita joilla on esimerkiksi ad/hd:ta ja käyttäytymisvaikeuksia todettu. Pelkään näiden vaikutusta, sillä on todella vaikeaa pitää työrauhaa yllä. Tuntuuko ajatus stressaavalta ja kuinka voin auttaa jaksamista, ottaen huomioon etten opetustilanteiksi ketään voi "eristää". Ei nimittäin tule kysymykseen että asperger -lapsen pitäisi kärsiä muiden keskittymiskyvynpuutteesta.
Hänet haluan huomioida yhtälailla ihmisenä.

assimainen kirjoitti:

Suuttuminen kuulunee assiuteen. Kerran aloin ison väittelyn, kun toiselta lipsahti sana 'mutta' väärään paikkaan.

Kuulostat ihanteelliselta opettajalta minkälaiselle lapselle tahansa. Yrität ymmärtää, ja varmaan ymmärrätkin. Empatiakyky lienee vahvuutesi. Meillä se on heikko.

Yksi asia, josta ehkä olisi ollut minulle apua lapsena, olisi ollut vihkonen, johon olisi ollut koottuna tilanteita rooleineen ja fraaseineen; vierailu terveyskeskuksessa, hautajaiset, häät, kaupassa asiointi, taksin soittaminen, junalipun osto, kahvilla tädin luona, jne jne. En tiedä, olisiko sellaisen voinut tehdä ryhmätyönä (inhosin ryhmätyötä), vai olisiko ollut parempi opettajan se koota. Noita tilanteita olisi sitten voinut vaikka näytellä luokassa. Jos erityisluokalla on monenlaista oppilasta, joidenkin mielestä tuo voi kyllä olla tosi tylsää! Minua se luullakseni olisi auttanut.

Lue lisää

Ainiin, olemme myös ottaneet joka aamuiseksi rutiiniksi kirjata päiväjärjestys taululle. Teemme sen niin että kaikki ovat paikalla ja käymme yhteisesti läpi. Mikä tunti mihinkin aikaan, kaikki muutokset joita saattaa olla (esim. yhteiset päivänavaukset ym.) joka tuntuu toimivan todella hyvin :)

deianna kirjoitti:

Ainiin, olemme myös ottaneet joka aamuiseksi rutiiniksi kirjata päiväjärjestys taululle. Teemme sen niin että kaikki ovat paikalla ja käymme yhteisesti läpi. Mikä tunti mihinkin aikaan, kaikki muutokset joita saattaa olla (esim. yhteiset päivänavaukset ym.) joka tuntuu toimivan todella hyvin :)

Lue lisää

Ennakomattomat tilanteet ovat vaikeimpia ja aiheuttavat haastavaa käytöstä, pitäisi myö ennakoida ennakoimattomat tilanteet ja valmistautua niihin.

deianna kirjoitti:

Hienoa lukea vastauksia, juuri käytännön vinkkejä ja kuulla kohtaloita. Kiitos siitä kaikille teille.

Millaista "työrauhaa" itse tunsit kouluaikana tarvitsevasi? Pienryhmämme käsittää oppilaita joilla on esimerkiksi ad/hd:ta ja käyttäytymisvaikeuksia todettu. Pelkään näiden vaikutusta, sillä on todella vaikeaa pitää työrauhaa yllä. Tuntuuko ajatus stressaavalta ja kuinka voin auttaa jaksamista, ottaen huomioon etten opetustilanteiksi ketään voi "eristää". Ei nimittäin tule kysymykseen että asperger -lapsen pitäisi kärsiä muiden keskittymiskyvynpuutteesta.
Hänet haluan huomioida yhtälailla ihmisenä.

Lue lisää

Päivän mittaan sosiaalinen stressi kasvaa. Siksi olisi hyvä, että lapsi saisi välillä olla omissa oloissaankin. Välitunnit ovat omaehtoisen sosiaalisen kontaktin paikkoja, ja varmasti olisi hyvä leikkiä yhdessäkin, mutta autismin spektrin lapsi saattaa olla jo aika väsynyt sosiaalisen kontaktin pitoon, joka ei suju häneltä automaattisesti kuin muilta lapsilta, vaan hänen pitää jatkuvasti miettiä miten toimia eri tilanteissa. Siksi olisi yritettävä järjestää lapselle myös omia hetkiä.

Joskus sellaista tarvitaan kesken oppitunninkin. Silloin olisi hyvä olla rauhallinen nurkka, tai vaikka päästä hetkeksi koulun kirjastoon tekemään koulutöitä. Joskus opettaja voi huomata lapsen levottomuuden ja pyytää lasta vaikka hakemaan jotain tavaraa vahtimestarilta ja näin antaa huomaamattomasti lapselle aikaa rauhoittua.

deianna kirjoitti:

Hienoa lukea vastauksia, juuri käytännön vinkkejä ja kuulla kohtaloita. Kiitos siitä kaikille teille.

Millaista "työrauhaa" itse tunsit kouluaikana tarvitsevasi? Pienryhmämme käsittää oppilaita joilla on esimerkiksi ad/hd:ta ja käyttäytymisvaikeuksia todettu. Pelkään näiden vaikutusta, sillä on todella vaikeaa pitää työrauhaa yllä. Tuntuuko ajatus stressaavalta ja kuinka voin auttaa jaksamista, ottaen huomioon etten opetustilanteiksi ketään voi "eristää". Ei nimittäin tule kysymykseen että asperger -lapsen pitäisi kärsiä muiden keskittymiskyvynpuutteesta.
Hänet haluan huomioida yhtälailla ihmisenä.

Lue lisää

Kun huomaa, että lapsi jumiutuu samaan tehtävään, usein auttaa se, että lapsi voi vaikka poistua hetkeksi omiin oloihinsa ja ohan toisenlaisiin toimiin jos mahdollista...

deianna kirjoitti:

Hienoa lukea vastauksia, juuri käytännön vinkkejä ja kuulla kohtaloita. Kiitos siitä kaikille teille.

Millaista "työrauhaa" itse tunsit kouluaikana tarvitsevasi? Pienryhmämme käsittää oppilaita joilla on esimerkiksi ad/hd:ta ja käyttäytymisvaikeuksia todettu. Pelkään näiden vaikutusta, sillä on todella vaikeaa pitää työrauhaa yllä. Tuntuuko ajatus stressaavalta ja kuinka voin auttaa jaksamista, ottaen huomioon etten opetustilanteiksi ketään voi "eristää". Ei nimittäin tule kysymykseen että asperger -lapsen pitäisi kärsiä muiden keskittymiskyvynpuutteesta.
Hänet haluan huomioida yhtälailla ihmisenä.

Lue lisää

psukodynaaminen terapia käyttää pakkoa, mutta autistisen lapsen kohdalla pakko johtaa helposti haastavaan käyökseen, josta on vaikea päästä eteenpäin ilman voimakeinoja, jotka lopulta saattavat tuhota lapsen ja opettajan välisen kommunikaation.

Pitääkin lähestyä koulutehtäviä motivoimalla hänen mielenkiinnon kohteiden kautta. Usein lapsilla on erityisiä mielenkiinnonkohteita. Hän voi löytää myös uusia mielenkiinnon kohteita, joita voidaan valjataa palvelemaan oppimista.

deianna kirjoitti:

Hienoa lukea vastauksia, juuri käytännön vinkkejä ja kuulla kohtaloita. Kiitos siitä kaikille teille.

Millaista "työrauhaa" itse tunsit kouluaikana tarvitsevasi? Pienryhmämme käsittää oppilaita joilla on esimerkiksi ad/hd:ta ja käyttäytymisvaikeuksia todettu. Pelkään näiden vaikutusta, sillä on todella vaikeaa pitää työrauhaa yllä. Tuntuuko ajatus stressaavalta ja kuinka voin auttaa jaksamista, ottaen huomioon etten opetustilanteiksi ketään voi "eristää". Ei nimittäin tule kysymykseen että asperger -lapsen pitäisi kärsiä muiden keskittymiskyvynpuutteesta.
Hänet haluan huomioida yhtälailla ihmisenä.

Lue lisää

niin löydät lisää tietoa aiheesta

http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=121&conference=4500000000000027&posting=22000000026243487