Ville Valo on peräkammarin poika?

kylläpä on hölmöä!

http://www.iltasanomat.fi/viihde/uutinen.asp?id=1436057

"Yö ja Eput skabaa varmaan keskenään, eikö? Niillä on jonkin verran porukkaa, keski-ikäisiä böndejä, jotka diggaavat siitä kamasta, Valo valitsee puolensa."

Ville Valo on ollut pitkään ilman pi**ua ja kaikki haukutaan sitten böndeiksi. Erään tutkimuksen mukaan keskustalaisilla oli kuitenkin paras seksielämä.

Ernestot ja Mielipidepankit ja muut tuntuvat olevan samoilla linjoilla. Kun ei saa tavaraa, niin sitten haukutaan böndejä!

9

207

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • ja paljon

      Ville Valon uutta levyä on myyty USA:ssa ennakkoon jo miljoonia, vaikkei se ole siellä edes ilmestynyt. Bändin netisivuilla on miljoonia kävijöitä. yhtyeen tuotteita myydään miljoonien dollareiden arvosta.

      Voi, kun Suomella olisi miljoona Ville Valon kaltaista monilahjakkuutta, niin hyvinvointivaltio olisi turvattu.

      Yllä oleva ei ota kantaa musiikkiin, vaan ainoastaan siihen, että lahjakkuuden kadehtiminen on se synti, joka estää Suomea menestymästä yleensä missään.

      • imaiskoon takaisin

        Ei böndet ole haukkuneet Ville Valoa, mutta jos hän haluaa olla niin lahjakas, että haluaa vittuilla böndeille niin epäilen hänen lahjakkuuttaan.

        Toivotan tietenkin menestystä suomalaiselle, vaikka böndeksi haukutaankin.

      • ei ole aihetta
        imaiskoon takaisin kirjoitti:

        Ei böndet ole haukkuneet Ville Valoa, mutta jos hän haluaa olla niin lahjakas, että haluaa vittuilla böndeille niin epäilen hänen lahjakkuuttaan.

        Toivotan tietenkin menestystä suomalaiselle, vaikka böndeksi haukutaankin.

        Ota huomioon, että toimittaja kirjoittaa jutut, ei Ville Valo. Kaikilla muusikoilla on mielipiteitä muista bändeistä, vittumaisiakin usein.

        Lahjakkuus näkyy muuten parhaiten tuloksissa, sillä lahjakkaat menestyvät maailmalla, lahjattomat eivät menesty.

      • Onko pelko myynnistä?
        ei ole aihetta kirjoitti:

        Ota huomioon, että toimittaja kirjoittaa jutut, ei Ville Valo. Kaikilla muusikoilla on mielipiteitä muista bändeistä, vittumaisiakin usein.

        Lahjakkuus näkyy muuten parhaiten tuloksissa, sillä lahjakkaat menestyvät maailmalla, lahjattomat eivät menesty.

        Jos Ville Valo haukkuu toisten bändien kannattajia böndeksi, niin voi olla, että Ville ei saa kannatusta noilta tai myötätuntoa missään asiassa.

        Ilmeisesti Villen albumi julkaistiin väärään aikaan, kun samaan aikaan on frediä, hanoi rocksia ja eppuja ym. "bönde" musiikkia tarjolla.

        Vähän sama kuin puolueissa. Mitä enemmän demarit räkyttävät kepulle, sitä vähemmän heitä halutaan ottaa mukaan asioista päättämään. Se tietää alamäkeä. Kuten Villestäkin huomaa, ei sen myynti enää mihinkään kasva ja hitit ovat olleet ja menneet. On alkanut kilpailijoita haukkumaan.

      • lopeta jo
        Onko pelko myynnistä? kirjoitti:

        Ville Valo ei kirjoita iltapäivälehtien viihdejuttuja.

        Lue edellinen lause niin monta kertaa, etä tajuat asian.

      • toimittajan kirjaamina
        lopeta jo kirjoitti:

        Ville Valo ei kirjoita iltapäivälehtien viihdejuttuja.

        Lue edellinen lause niin monta kertaa, etä tajuat asian.

        Lue tuo monta kertaa.

      • Valomiekkailija
        lopeta jo kirjoitti:

        Ville Valo ei kirjoita iltapäivälehtien viihdejuttuja.

        Lue edellinen lause niin monta kertaa, etä tajuat asian.

        "-Nightwishin ja meidän kuulijakunta on osittain samaa. Yö ja Eput skabaa varmaan keskenään, eikö? Niillä on jonkin verran porukkaa, keski-ikäisiä böndejä, jotka diggaavat siitä kamasta, Valo valitsee puolensa."

        Lue tuo jos osaat. Toimittajan kirjoittamaa Ville Valon sanailua.

        Ville on hyvä kaupunkilaisdemari kun haukkuu böndet.

      • otsikossa kaikki.
        toimittajan kirjaamina kirjoitti:

        Lue tuo monta kertaa.

        ...

      • omassa päässäsi?
        Valomiekkailija kirjoitti:

        "-Nightwishin ja meidän kuulijakunta on osittain samaa. Yö ja Eput skabaa varmaan keskenään, eikö? Niillä on jonkin verran porukkaa, keski-ikäisiä böndejä, jotka diggaavat siitä kamasta, Valo valitsee puolensa."

        Lue tuo jos osaat. Toimittajan kirjoittamaa Ville Valon sanailua.

        Ville on hyvä kaupunkilaisdemari kun haukkuu böndet.

        Kyllähän keski-ikäiset böndet diggaa musasta.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Ensi kesänä

      Näin kesän viimeisenä minuutteina ajattelen sinua. Olisiko seuraava kesä "meidän" kesä? Tänä vuonna ei onnistuttu, mutta
      Ikävä
      66
      3452
    2. Tukalaa kuumuutta

      Tietäisitpä vaan kuinka kuumana olen käynyt viime päivät. Eikä johdu helteestä, vaan sinusta. Mitäköhän taikoja olet teh
      Ikävä
      46
      3282
    3. Anne Kukkohovin karmeat velat ovat Suomessa.

      Lähtikö se siksi pois Suomesta ? Et on noin kar? mean suuret velat naisella olemassa
      Kotimaiset julkkisjuorut
      147
      3275
    4. Sinä, ihastukseni

      Mitä haluaisit tehdä kanssani ensimmäisenä?
      Ihastuminen
      53
      2729
    5. Tiedät ettei tule toimimaan.

      Mielenterveys ei kummallakaan kestä.
      Ikävä
      31
      1993
    6. Okei, myönnetään,

      Oisit sä saanut ottaa ne housutkin pois, mutta ehkä joskus jossain toisaalla. 😘
      Ikävä
      27
      1900
    7. Onko kaivatullasi

      himmeä kuuppa?
      Ikävä
      48
      1666
    8. Mihin hävisi

      Mihin hävisi asiallinen keskustelu tositapahtumista, vai pitikö jonkin Hannulle kateellisen näyttää typeryytensä
      Iisalmi
      88
      1589
    9. Et siis vieläkään

      Et ilmeisesti ole vieläkään päässyt loppuun asti mun kirjoituksissa täällä. Kerro ihmeessä sit, kun valmista 😁 tuskin k
      Ikävä
      40
      1585
    10. On jo heinäkuun viimeinen päivä.

      En taida nähdä sinua koskaan.
      Rakkaus ja rakastaminen
      39
      1370
    Aihe