Demarit, Demarit Demarit

Kuuluu juuri tälle palstalle, jahka mä selitän, en ihmettelemästä lakkaa miten syvää vihaa, ja kaunaisuutta nämä Demarit saavat kokea entisten hallituskumppaniensa Kepulaisten taholta. Kyllä sitä nyt kehutaan kuinka hyvin nyt tällä rakkaalla Valtakunnallamme menee, kun Demarit eivät ole menoa jarruttamassa. Kookoomus Kataisen johdolla on nyt se voimahahmo joka kylvää Mannaa meidän alaistesa päähän, ja suuhun.

En oikein usko sitä, että nuo päättäjät olisivat niin tyhmiä kuin tämän saitin Kepukannattajat ovat, he siis kuvittelevat, että kaikki hyvä mitä Hallitus saa aikaiseksi on juuri tämän Hallituksen ansiota. Me vähän tarkemmin asioita seuraavat Demokraattiset äänestäjät tiedämme, (meidän ei tarvitse luulla), että se on takuuvarmasti edellisen Hallituksen, missä Demarit johtivat marssijärjestystä, aikaansaanoksia.

Ei nämä Valtakunnan asiat niin nopeatempoisia ole, että heti kun Hallitus vaihtuu, myöskin asiainhoito vaihtuu. Eihän se todellakaan niin mene, kaikki tulee viiveellä niin hyvä kuin pahakin. Nyt sattuu vain olemaan niin, kun Lipponen jätti taakseen aikoinaan hyvin ruokitun Lihotussian, passaa nyt tämän Hallituksen viillellä siitä paksuja siivuja kansakunnan onneksi ja menestykseksi.

Nyt vaan on käymässä niin, että tämän Hallituksen lähtölaskenta on alkanut, ei tarvitse olla edes tietomieskään, kun tajuaa, että rauhattomuus työmarkkinoilla on tosiasia. Yleislakko ja uudet vaalit on sen tien päässä, Sairaanhoitajillakin riittää rahat jopa kuukausien lakkoon, arvatkaapa eiköpähän sitä pitkästä aikaa kokeiltaisi.

Kaikihan sen tietää mitä lakko yleensä merkitsee, se merkitsee Verta, hikeä, ja kyyneleitä, kuten se kerrallinen suuri Valtiomieskin aikoinaan totesi. Mutta jos muu ei auta siihen on turvauduttava, ja nyt näyttää vakavasti siltä, että muu ei auta.

Se Uuden-Ukin joululahja Suomen kansalle on toteutumassa, että saataisiin maallemme Jouluksi uusi hallitus, tämän huu, haa Hallituksen tilalle.
6416
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

ukille vielä tänä Jouluna tuolaista lahjaa tulla.

Hallitus ei kaadu ihan helposti, koska se näyttää ainakin ulospäin yhtenäiseltä. Ajan myötä paineita kyllä alkaa tulla, sillä Kepun kentällä ei varmasti haluta loputtomiin ottaa osavastuuta Kokoomuksen politiikan epäonnistumisista. Vanhanen puolustaa nyt lujasti hallituksensa politiikkaa, mutta ääni kellossa voi muuttua, jos Kepun kenttä alkaa Korhosen johdolla narista äänekkäämmin.

Tässä hallituksessa Kepulla voi olla hyvin vaialloinen urakka puolustaa aluepolitiikkaansa. Paineita tulee myös ympäristöpolitiikasta ja siitä, että kansalaisten ruokakustannukset saattavat olla hallitustaipaleen lopussa paljon suuremmat kuin alussa. Myös energiapoliittiset ratkaisuvat tulevat varmasti riipomaan kepulaisia, kun aiemmin on juuri politikoitu sillä, että energian hinnan nousut tuntuvat lujimmin haja-asutusalueilla.

Hyvän taloustilanteen jatkuminen on kuitenkin tämän hallituksen pelastus niin kauan kuin noususuhdannetta kestää. Tiedot USAsta eivät kuitenkaan kerro kovin myönteistä. Sikäläinen luottokriisi voi vielä systä pörssit ja talouden laskuun, joka heijastuu meillekin.

Hallituksen akuutti kriisi on sairaanhoitoalan syvä pettymys. Odotukset olivat suuret ja Kokoomuksen puolesta kiljuttiin innolla. Nyt ollaan sitten tilanteessa, missä kokoomusjohtoinen sairaanhoitaliittokin uhoaa jo lakolla ja sillä, että hallitus on pettänyt hoitoalan. Tämä on Kokoomukselle erittäin kova paikka, sillä juuri näiden äänillä se vaalivoitto tuli. Nyt koko hallituksen viesti hoitajille on ollut hyvin tyly: Enempää ei tipu. TV:ssä nähdyissä sairaanhoitajien haastetteluissa he ovat kertoneet, että Kokoomuksen lupauksista tuli aivan erilainen kuva kuin mitä nyt saadaan. Virhettä tuskin enää voi korjata. Kokoomuksen olisi pitänyt vaalien edellä täsmentää asia niin, ettei kenenkään pidä odottaa ainakaan 50 euroa kuussa suurempaa tasa-arvotukea. Näin olisi palautettu ihmiset realismiin ja pettymyksiä ainakaan poliitikkojen suhteen ei olisi tullut. Nyt hoitoväki tuntee oikeutetusti tulleensa todella huijatuiksi.

Äänestä
  • Pahoin pelkään, että USA:n kriisi on vielä paljon syvempi kuin miltä nyt annetaan näyttää. Vähän vaikuttaa jopa siltä, että sillä käännetään katseet pois esim. muutamien autonvalmistajien katastrofaalisesta tilasta. Aina on mukavampi ja helpompi pistää tilanne heikkojen yksityisten syyksi ja tehdä se jo etukäteen. Niinhän tehtiin vähän meilläkin kun aluksi syytettiin vain ihmisiä kulutusjuhlasta.

    Äänestä

  • ..tuota soopaa purkaa tänne sillä täällä kyllä tiedetään kuka ja mikä lupasi ennen vaaleja vielä enemmän kaikenlaisille ketkuille mutta ei euroakaan hoitajille eikä köyhille siitähän Matti ja Eero oikein ottivat yhteen vaalikeskusteluissa taitaa ottaa lujille itelläs kun joka päivä puhut soopaa.

    600 miljoona on luvattu vaalikaudessa auttaa jälkeen jääneitä hyvin koulutettuja varsinkin naisaloja kuten hoitajia se on kuule iso raha kysynkin osaatko vastata kuinka korkea pino tuo summa on 20 euron sileinä seteleinä???

    Tämän hallituksen on hyvä jatkaa kun talous on ennen näkemättömän hyvässä kunnossa niin on myös usko suomalaisilla omiin mahdollisuuksiinsa.

    On se aika uskomatonta tuo sinun kepukauna joka on vain pahentunut tämän hallituksen aloittaessa etkä tiedä onko niillä kepun kannattajilla hyvä vai huono olla mutta voin lohduttaa sinua että on todella hyvä kun SDP on sivuraiteilla.

    Äänestä

90-luvun alkupuolen lama johtui monitahoisesta kansainvälisestä tilanteesta, jota me toki itse syvensimme Holkerin hallituksen vaalibudjetilla ja sillä, että emme voineet katkaista samaan aikaan kotimaassa aloitettua raha- ja valuuttamarkkinoiden vapauttamista ja siirtymistä avoimempaan markkinatalouteen sotien jälkeisestä suljetusta taloudestamme.

Ahon hallitus sai laman syliinsä ja oli aikamoisessa liemessä, kun oppositiossa ollut SDP pisti joka asiassa hanttiin jopa SAK:n yleislakkouhkauksin ja näin ajoi laman yhä syvemmäksi pitämällä kiinni "saavutetuista eduista" ja estämällä hallituksen toiminnan. Tämä ajoi Suomen erittäin suuriin leikkauksiin kuluuolella, minkä seuraukset - kiitos SDPN - näkyvät vieläkin mm. vanhusten hoidossa ja nuorten mielenterveysongelmien hoitamattomuudessa.

Lipposen hallituksen, joissa kokoomus hoiti valtionvarainministerin salkkua, nostivat Suomen lamasta aivan ennennäkemättömällä vauhdilla. "Suomen ihme" oli esimerkkinä koko Euroopalle. Tämä hyvä kehitys katkesi yhdeksi vaalikaudeksi, kun onnetun punamultapapitar, Anneli Jäätteenmäki, työnsi kokoomuksen oppositioon. Niinpä punamulta sai nauttia kansainvälisen talouskasvun huumasta ja jakaa kaiken rahan, mitä sisään tuli omille kannattajilleen huolehtimatta valtion taloudesta millään vastuullisella tavalla.

Nyt kun kokoomus on jälleen mukana, valtionvarainministerinä, taloutta hoidetaan vastuullisesti. velkaa lyhennetään, kaikkia verotuloja ei panna sileäksi siltarumpuihin eikä sosiaalibyrokratiaan, vaan kehitetään yhteiskunnan rakenteita, kuntataloutta, sosiaalipaoveluja, terveydenhoitoa... ja annetaan rahaa niille, jotka eniten rahaa tarvitsevat: opiskeilijoille, eläkeläisille, lapsiperheille.

On kansakunnan onni, että SDP on oppositiossa. Pysyköön se siellä mahdollisimman kauan räksyttämässä sata vuotta vanhoja työväen iskulauseitaan, joille ei ole enää kaikua kuin hyvin pienessä ja koko ajan pienenevässä osassa Suomen kansaa.

Äänestä
  • Holkerin hallituksessa mentiin päin persettä, kun VVM oli demareiden hiekkalaatikkona.

    Vanhasen 1. hallituksessa pantiin raha haisemaan ja kaikki ntulot sileäksi, kun VVM oli demareiden hiekkalaatikkona.

    SAina kun kokoomus on johtanut VVM:ää, on talous ollut kunnossa ja kasvun hedelmät osoitettu opiskelijoille, lapsiperheille, eläkeläisille ja muille vähätuloisille.

    Äänestä

Ukin otsikossa on vastaus Demarit, Demarit Demarit.

Kysymys on silloin: Mitkä ovat kolme suurinta estettä yhteiskunnan järkevälle kehittämiselle?

tai

Mitkä ovat kolme suurinta uhkakuvaa Suomen kansalaisten turvallisuuden kannalta?

tai

Missä kolmessa puolueessa on eniten kollektiivista tyhmyyttä?

Äänestä

Ketjusta on poistettu 11 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Uusi-Ukki kirjoitti:

Kuuluu juuri tälle palstalle, jahka mä selitän, en ihmettelemästä lakkaa miten syvää vihaa, ja kaunaisuutta nämä Demarit saavat kokea entisten hallituskumppaniensa Kepulaisten taholta. Kyllä sitä nyt kehutaan kuinka hyvin nyt tällä rakkaalla Valtakunnallamme menee, kun Demarit eivät ole menoa jarruttamassa. Kookoomus Kataisen johdolla on nyt se voimahahmo joka kylvää Mannaa meidän alaistesa päähän, ja suuhun.

En oikein usko sitä, että nuo päättäjät olisivat niin tyhmiä kuin tämän saitin Kepukannattajat ovat, he siis kuvittelevat, että kaikki hyvä mitä Hallitus saa aikaiseksi on juuri tämän Hallituksen ansiota. Me vähän tarkemmin asioita seuraavat Demokraattiset äänestäjät tiedämme, (meidän ei tarvitse luulla), että se on takuuvarmasti edellisen Hallituksen, missä Demarit johtivat marssijärjestystä, aikaansaanoksia.

Ei nämä Valtakunnan asiat niin nopeatempoisia ole, että heti kun Hallitus vaihtuu, myöskin asiainhoito vaihtuu. Eihän se todellakaan niin mene, kaikki tulee viiveellä niin hyvä kuin pahakin. Nyt sattuu vain olemaan niin, kun Lipponen jätti taakseen aikoinaan hyvin ruokitun Lihotussian, passaa nyt tämän Hallituksen viillellä siitä paksuja siivuja kansakunnan onneksi ja menestykseksi.

Nyt vaan on käymässä niin, että tämän Hallituksen lähtölaskenta on alkanut, ei tarvitse olla edes tietomieskään, kun tajuaa, että rauhattomuus työmarkkinoilla on tosiasia. Yleislakko ja uudet vaalit on sen tien päässä, Sairaanhoitajillakin riittää rahat jopa kuukausien lakkoon, arvatkaapa eiköpähän sitä pitkästä aikaa kokeiltaisi.

Kaikihan sen tietää mitä lakko yleensä merkitsee, se merkitsee Verta, hikeä, ja kyyneleitä, kuten se kerrallinen suuri Valtiomieskin aikoinaan totesi. Mutta jos muu ei auta siihen on turvauduttava, ja nyt näyttää vakavasti siltä, että muu ei auta.

Se Uuden-Ukin joululahja Suomen kansalle on toteutumassa, että saataisiin maallemme Jouluksi uusi hallitus, tämän huu, haa Hallituksen tilalle.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu