Poliisin tutkintamateriaalia Iltasanomissa

http://www.iltasanomat.fi/kuvagalleria/frame.asp?id=12175

Ihmeellisiä kuvia. Niillähän suorastaan selitellään ja johdatellaan mielikuviin millä oikeutetaan poliisin voimankäyttöä. Totta kai poliisilla on oikeus voimakeinoihin, mutta mistä kumpuaa tämä valokuvien julkaisemisen into?

Kuitenkin esimerkiksi varsijousen nuoli ei ollut mennyt edes ikkunasta läpi.

Kuva pelottavan näköisestä piposta on hieman liikaa!

En halua nyt kyllä puolustella moottoriräyhäjengejä tai rikollisuutta, mutta jotenkin näyttäisi siltä, että poliisin pitää näköjään selitellä tekojaan pidätyksessä. Tai sitten kuvat on tarkoituksella poimittu toimituksessa tekemään poliisista idioottia.
191277
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 19

Vanhimmat

sinua varten, vaan oikeudenkäyntiä varten. Kyllähän nuo kuvat kuvaavat sitä, että millaisen porukan kanssa poliisi oli tekemisissä. Ei siinä puolustella poliisin toimintaa, vaan näytetään mitä sieltä talosta löytyi. Eikö nuo ole aika raskaita asioita. Jos ajatellaan, että näitä ei oltaisi esitetty ollenkaan, mikä ajatus koko tapahtumasta sitten olisi sellaisella ihmisellä, joka ei ole tapahtumapaikalla käynyt.

Äänestä
  • Sen pitäisi olla tarpeetonta. Poliisin pitäisi toimia lain mukaan. Selittelyn makua.

    Eivät he taloa piirittäessään nähneet mitä talon sisällä on. Lapasia tai pipoja.

    Poliisilla on vain ollut oletuksia siitä, mitä talossa sisällä on ollut ja näitä oletuksia nyt sitten vahvistetaan todeksi jälkeenpäin kuvaamalla.

    Entä, jos sisältä olisikin löytynyt oletuksien vastaista materiaalia?

    Ei noita voi käyttää todisteena oikeudessa puolustamassa poliisin piiritystoimia. En kyllä tässä epäilekään, että poliisi olisi virhettä tehnyt.

    Noilla kuvilla vain luodaan mielikuvaa syytetyistä ja sillä perusteella oikeutetaan poliisin toimia.

    Jos esimerkiksi toimitusjohtaja Espoossa ammuskelee metsästysaseellaan humalapäissään asunnossaan, ei hänen salkuistaan tai Armani-asusteistaan oteta jälkikäteen kuvia todisteeksi oikeuteen ampumisista. Silloin otetaan kuvia tapahtumien kulusta.

    En halua puolustaa noita moottoripyöräräyhääjiä, mutta on heilläkin oikeusturva.

    Äänestä

  • voimakeinoilleen kirjoitti:

    Sen pitäisi olla tarpeetonta. Poliisin pitäisi toimia lain mukaan. Selittelyn makua.

    Eivät he taloa piirittäessään nähneet mitä talon sisällä on. Lapasia tai pipoja.

    Poliisilla on vain ollut oletuksia siitä, mitä talossa sisällä on ollut ja näitä oletuksia nyt sitten vahvistetaan todeksi jälkeenpäin kuvaamalla.

    Entä, jos sisältä olisikin löytynyt oletuksien vastaista materiaalia?

    Ei noita voi käyttää todisteena oikeudessa puolustamassa poliisin piiritystoimia. En kyllä tässä epäilekään, että poliisi olisi virhettä tehnyt.

    Noilla kuvilla vain luodaan mielikuvaa syytetyistä ja sillä perusteella oikeutetaan poliisin toimia.

    Jos esimerkiksi toimitusjohtaja Espoossa ammuskelee metsästysaseellaan humalapäissään asunnossaan, ei hänen salkuistaan tai Armani-asusteistaan oteta jälkikäteen kuvia todisteeksi oikeuteen ampumisista. Silloin otetaan kuvia tapahtumien kulusta.

    En halua puolustaa noita moottoripyöräräyhääjiä, mutta on heilläkin oikeusturva.

    ... että inisijät saavat mielenrauhan!
    Mistä sinä TIEDÄT mitä poliisi tiesi ja näki ennen ja piirityksen aikana. Minäkään en tiedä, mutta voin hyvin ajatella poliisilla olleen tiedustelutietoa kyseisestä asunnosta ja henkilöistä.

    Jos luulet, että poliisin toimintamallit ovat samanlaisia kuin villissä lännessä niin taidat erehtyä. Poliisin ei tarvitse, eikä pidä antaa rikollisille mitään "reilua" mahdollisuutta puolustautua tai hyökätä. Ei sivistysvaltiossa ole mitään kaksintaisteluja.
    Poliisi hoitaa ylivoimalla ja hyvin varustautuneena vaaralliset tehtävät.

    Poliisin varustautuminen ja voimankäyttö lienee onnistunut tässäkin tapauksessa jo asunnosta löytyneiden todisteidenkin valossa. Jätä se "ei voi käyttää todisteena" -jenkkihöpötykset niihin jenkkifilmeihin, missä mustakin on valkoista jos niin halutaan.

    Äänestä

  • poliisin oikeus voimakeinoj... kirjoitti:

    Hyvä että tarkistetaan. Sentään murhasyytteet on aika rankkoja jos siellä on vain kännissä räiskitty sisätiloissa ja ilmaan.

    No inisijä, kerro, pitäisikö se espoolainen toimitusjohtaja todistaa ensin vaatteita kuvaamalla toimitusjohtajaksi vai keskittyä tapahtumiin?

    Joten itse lopetat sen ininän vitun hyttynen!

    Tässä haisee nyt jokin pahasti, jota pipovalokuvia julkaisemalla yritetään nyt peitellä ja osoitetaan piiritettyjä jälkikäteen jengiläisiksi. Ikäänkuin se olisi pääasia.

    Mieti, miten poliisin patjan alta löytämä luotiliivi on valokuvassa jos sitä ei ole käytetty edes piiritystilanteessa. Yhtä hyvin kuva seinäkellosta sopisi todistusaineistoksi. Sekin kun voi olla piiritetyn sinne ripustama ja katsonut siitä aikaa tapahtumien aikana.
    Jos joku olisi sotimassa poliisia vastaan, niin luulisi vetävän luotiliivin päällensä.

    Inise sinä ihan rauhassa ja usko, että poliisi on aina oikeassa.
    (Useimmiten on, mutta poliisin ennakkoasenteet ovat melkoisia joissakin tapauksissa ja saatetaan mennä tilanteisiin pelkkien oletuksien ja jonkun kahjon ilmoituksen perusteella).

    Ihan noin yleisesti, että montakohan kertaa moottoripyöräjengiläiset ovat aseillaan ampuneet poliisia kohti? - taitaa olla aina jäsentenvälisiä.

    Äänestä

  • molemmin puolin! kirjoitti:

    Onneksi on useinmiten kyse jäsenten väilisistä kisoista.
    Ei missään nimessä Espoolaista toimitusjohtajaa pidä vaatteita kuvaamalla todistaa toimitusjohtajaksi. Mistä moinen typerä ajatus tulikaan mieleesi?

    Nyt sinä et oikein ole toisten palstalaisten tasolla vaan hieman alle sen... tai rehellisesti aika paljonkin alle.
    Hajukaan ei voi tulla kuvista eikä tekstistä vaan... arvaa kenestä?
    Käväise vaikka terapiakävelyllä - se auttaa.

    Sen verran tuosta kännissä räiskimisestä, että se känni ei ole mikään oikeuttamisperuste eikä tuomion alentamisperuste ettäs tiedät.
    Voit muuten jatkaa ininääsi entiseen malliin, koska en halua mitenkään rajoittaa ininävapauttasi. Ihan tulee hyvälle mielelle typeristä putkikatseisista mielipiteistä.

    Äänestä

Mitähän kuvia siellä olisi pitänyt ottaa? Kukkapenkistä? Pöydällä olevasta kukka-asetelmasta? Seinäkoristeista sellainen taiteellinen näkemys?

Et halua puolustella idiootteja mutta silti ruikutat, ja millaisesta asiasta.

Pelottavan näköinen pipo... olisi kai pitänyt kuvata vaatenaulakossa oleva lippis niin olisit tyytyväinen.

Äänestä
  • No mitä se pipovalokuva todistaa oikeudenkäynnissä?

    Ainoastaan leimaa epämääräisesti ampumarikoksen tekijöitä.

    Entä miksi patjan alta löydetyt luotiliivit lattialla ja jengiliivit sohvalla olivat kuvassa?

    NE EIVÄT OLLEET pidätettyjen siihen asettamia. Ne on asetettu siihen jälkikäteen kuvatekstien perusteella.

    Poliisi väärentää todistusaineistoa? No huh huh.

    Äänestä

  • kerro hyvä hyssykkä. kirjoitti:

    No mitä se pipovalokuva todistaa oikeudenkäynnissä?

    Ainoastaan leimaa epämääräisesti ampumarikoksen tekijöitä.

    Entä miksi patjan alta löydetyt luotiliivit lattialla ja jengiliivit sohvalla olivat kuvassa?

    NE EIVÄT OLLEET pidätettyjen siihen asettamia. Ne on asetettu siihen jälkikäteen kuvatekstien perusteella.

    Poliisi väärentää todistusaineistoa? No huh huh.

    vastaa ensin itse kysymyksiin ennen kuin esittelet lisää typeriä ruikutuksia.

    "NE EIVÄT OLLEET pidätettyjen siihen asettamia. Ne on asetettu siihen jälkikäteen kuvatekstien perusteella."

    Niin ja sitten? Miten ne mielestäsi olisi pitänyt kuvata? Kukkavadissa tulppaanien kanssa?

    "Poliisi väärentää todistusaineistoa?"

    Miten?

    Kerro nyt kaikkiviisaana mitä sieltä olisi pitänyt kuvata kun olet noin suunnattoman viisas että osaan kysyä mitä pipo todistaa oikeudenkäynnissä.

    Äänestä

  • kuvataitelija kirjoitti:

    Poliisin pitäisi selkeästi erottaa rikospaikkatutkimus ja sitten tuo muu kuvailu ja todisteiden erillinen kuvaus, jos ne eivät ole autenttisia.

    Jos valokuva aseista jääkaapin takaa on autenttinen kuva rikospaikalta niin ei sitä tulisi esittää sitten yhteydessä, missä on muita kuvia jotka eivät ole autenttisia.

    Asia on vähän sama asia, kuin televisiouutisissa kerrottaisiin väliin keksittyjä uutisia.

    Miksi se pipon kuva esitetään julkisuudessa todistusaineistona tapahtumista? Ei se mikään rikos ole pitää pipoa pöydällä.

    Äänestä

  • lavastettuja valokuvia? kirjoitti:

    "Jos valokuva aseista jääkaapin takaa on autenttinen kuva rikospaikalta niin ei sitä tulisi esittää sitten yhteydessä, missä on muita kuvia jotka eivät ole autenttisia."

    Niinkuin häh? Onko poliisi liittänyt kuvan piposta jostakin toisesta talosta? Onko pipojuttu keksitty?

    "Miksi se pipon kuva esitetään julkisuudessa todistusaineistona tapahtumista? Ei se mikään rikos ole pitää pipoa pöydällä."

    Miksi pipoa ei saa kuvata ja liittä esitutkintamateriaaliin? Ei ole myöskään rikos että talossa on pöytä, mutta sekin näkyy kuvassa.

    Toivottavasti pissit housuusi pipon takia.

    vastaukseni tähän on sama kuin edelliseenkin jankutukseesi.

    Äänestä

  • pihalla? kirjoitti:

    Vitun hyvä viimeinen lause! Ihan naurattaa kun ajattelee, miten inisijät ruikkivat kusta sinne tänne kun se pipojuttu painaa mieltä. Juoksentelevat kintut ristissä ympäri yksiötä...

    Kyseessä lienevät olleet enemmän uutiskuvat. Oikeudelle yleensä esitetään valokuvaliite selostuksineen.

    Äänestä

  • kuvataitelija kirjoitti:

    vastaukseni tähän on sama kuin edelliseenkin jankutukseesi.

    Kerro nyt ihmeessä, mitä pipon kuvalla oikeudessa todistetaan?

    Äänestä

  • Värinää pamppuun! kirjoitti:

    Kerro nyt ihmeessä, mitä pipon kuvalla oikeudessa todistetaan?

    Vastaukseni tähän on edelleenkin sama kuin ensimmäinen vastaukseni.

    ps. Miksi minun pitää vastata sinulle kun sinä et vastaa minulle?

    Äänestä

  • kuvataiteilija kirjoitti:

    Vastaukseni tähän on edelleenkin sama kuin ensimmäinen vastaukseni.

    ps. Miksi minun pitää vastata sinulle kun sinä et vastaa minulle?

    Katso vaikka se kuva, missä kuvataan sohvaa ja vertaa sitä kuvaan, missä on pelkästään nahkaliivit.

    Nahkaliivejä on aseteltu joko molemmissa tai toisessa kuvassa.

    Äänestä

  • katsopas vaikka kirjoitti:

    Katso vaikka se kuva, missä kuvataan sohvaa ja vertaa sitä kuvaan, missä on pelkästään nahkaliivit.

    Nahkaliivejä on aseteltu joko molemmissa tai toisessa kuvassa.

    Tämäpä etenee hienosti. Mihin kysymykseen esität vastakysymyksen otsikossa?

    Entä sitten?

    Äänestä

Paha-Pipo aiheutti pahoja painajaisia virkamiehille,nyt peritään saatavia raastuvassa.
Ei oo muuten nuo syytetyt motskari jengiläisiä,on niitä liivejä muillakin porukoilla.

Äänestä

Kuvathan eivät ole poliisin julkaisemia.
Media tilaa poliisin pöytäkirjat jo ennen, kuin juttu on tullut oikeudessa esiin. Ne luovutetaan kuitenkin julkisina asiakirjoina vasta, kun syyte on luettu. Sen jälkeeen, kun ne ovat median käsissä vain raha ratkaisee, eli se mikä myy. Mitään moraaliahan medialla ei tunnetusti ole.

Äänestä

Virkamiehen epärehellisyydestä on lainsäädäntöä.

Kun poliisi esittää rikosasiassa vaatimuksia ja todistaa niitä edukseen ilmeisesti tekaistuilla todisteilla oikeudessa, niin liikutaan vakavasti oikeusvaltion rajoilla.

Tässä tapauksessa suosittelisin, että käräjäoikeus siirtäisi asian suoraan korkeammalle oikeusasteelle.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

ei uskottavia kuvia kirjoitti:

http://www.iltasanomat.fi/kuvagalleria/frame.asp?id=12175

Ihmeellisiä kuvia. Niillähän suorastaan selitellään ja johdatellaan mielikuviin millä oikeutetaan poliisin voimankäyttöä. Totta kai poliisilla on oikeus voimakeinoihin, mutta mistä kumpuaa tämä valokuvien julkaisemisen into?

Kuitenkin esimerkiksi varsijousen nuoli ei ollut mennyt edes ikkunasta läpi.

Kuva pelottavan näköisestä piposta on hieman liikaa!

En halua nyt kyllä puolustella moottoriräyhäjengejä tai rikollisuutta, mutta jotenkin näyttäisi siltä, että poliisin pitää näköjään selitellä tekojaan pidätyksessä. Tai sitten kuvat on tarkoituksella poimittu toimituksessa tekemään poliisista idioottia.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu