Tuomioja on nostanut Häkämiehen puheista myrskyn vesilasiin. Ulkoministerinä ollessaan hän vielä oli vastustavinaan suomettumista, mutta mitä nyt?
Jos historiaa tarkastellaan, niin viimeisen tuhannen vuoden aikana Venäjän suunnalta on hyökätty Suomeen monta kertaa. Ruotsista paljon harvemmin. Englanti hyökkäsi myös 1800-luvulla. Saksa tuhosi Lapin 1945. Historian valossa katsoisin, että Suomen suurin turvallisuusuhka on Venäjä ja toiseksi suurin Saksa ja kolmanneksi Iso-britannia. Pitää myös muistaa, että Iso-Britannia julisti Suomelle sodan myös viime maailmansodassa mutta ei kylläkään hyökännyt. Lähi-idän arabit eivät ole Suomea koskaan erityisemmin uhanneet. He ovat uhka erityisesti toisilleen sekä tietysti Israelille ja USA:lle ja sen liittolaisille.
Historian valossa näyttäisi mielestäni siltä, että pulustusyhteistyö Ruotsin kanssa saattaisi olla järkevä tapa edetä. Täytyy kuitenkin muistaa, että 1800-luvulla Ruotsi jätti Suomen aikalailla oman onnensa nojaan. Venäjän vallan aikana meni jonkin aikaa hyvin, joten siinä vaiheessa, kun Suomessa puhutaan enemmän Venäjää kuin Suomea voisi harkita liitoutumista Venäjän kanssa. Siloin kylläkin on odotettavissa sortotoimia suomea puhuville.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.