Anteeksi että olen

Olen tietoliikenneinsinööri ja olen työskennellyt kolmisen vuotta isossa alan yhtiössä. Jään työttömäksi kesällä, koska firmamme supistaa toimintaansa. Olen nyt hyväpalkkainen ja hyväosainen ahkeraksi tunnustettu työntekijä mutta pian asia on toisin. Saan tosin ansiosidonnaista työttömyyskorvausta työttömäksi jäätyäni.

Olen lukenut täältä, että työttömät ovat tyhmiä ja laiskoja luusereita ja työhaluttomia paskiaisia. Tiedustelenkin mitä kohteliaimmin milloin tämä muutos minussa käynnistyy? Itse en ole vielä oireita. Työllistymismahdollisuuteni lähiaikoina ovat huonot, koska muutkin alan yhtiöt ovat ilmoittaneet irtisanomisista.
9499
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Tietoliikenneala koettiin trendikkääksi nousukautena. Me kone ja
metallipuolen ihmiset kateellisena purnattiin tietoliikennealan
suurista palkoista.

Vaikka metallipuolella tällä hetkellä on myös hiljaista, työpaikka
säilynee.

Nousukautena ketään ei kiinnostanut koneinsinöörin koulutus.
Koneinsseistä oli jopa pulaakin.

Äänestä

TYKA ei kuulu näihin kirjoittajiin. TYKA on esittänyt työttömien arvostelijoille kysymyksiä, kukaan ei ole pystynyt vastaamaan mistä niitä työpaikkoja löytyy niille, jotka töitä haluavat tehdä.

Mutta ajateltaisiinko niin, että työttömän olisi hyvä tehdä jotakin työttömyytensä lopettamiseksi, esimerkisi luoda työpaikkoja. Miten tämä sitten parhaiten onnistuu?

Meillä Suomessahan ei saa tehdä muuta kuin palkkatyötä, sen varmaan sinäkin tiedät. Jos alat yrittäjäksi, sinultakin viedään kaikki korvaukset, vain KELAn toimeentulotuki jää, ellei yrittämisesi anna sinulle riittävää toimeentuloa. Jos sinulla on eurokaan omaisuutta, et saa sitäkään tukea.

Työttömänä Suomessa et saa tehdä mitään. Jos teet, vaarana on työttömyyskorvauksen menetys joksikin aikaa. Jos vaikka teet yhden ohjelmanpätkän ja myyt sen 100 eurolla, sinut katsotaan yrittäjäksi ja menetät työttömyyskorvauksesi kahdeksi vuodeksi. Ainut mahdollisuus on myydä se ohjelmanpätkä on sellainen, että joku yritys palkkaa sinut töihin muutamaksi tunniksi.

Ellei sinulla ole tuloja eikä omaisuutta, ongelma ei ole suuri, saat silloin toimeentulo tukea KELAlta. Muussa tapauksessa saat elää myymällä omaisuuttasi, esimerkiksi asuntosi.

Osoitteessa http://www.geocities.com/kansantuote/ on TYKA malli. Se mahdollistaa pienimuotoiset työt, jonka avulla voisit vaikka tehdä niitä ohjelmanpätkiä, erikoistua jollekin kapealle sektorille ja myydä tuotoksiasi vaikka maailmalle. Alussa, kun tulot ovat mitättömät, saisit työttömyyskorvausta sen verran että tulosi vuodessa yltäisivät minimiin. Jos et osaa tehdä itsenäisesti töitä, joku toinen osaa, ja voi vaikka palkata sitten sinutkin töihin.

Jos siis haluat tehdä jotakin työttömyytesi poistamiseksi, tutustu TYKA malliin ja kerro siitä kaikille tapaamillesi ihmisille. Kun TYKA mallin tuntee kaikki suomalaiset, hallitus ei voi olla toteuttamatta sitä. TYKAn toteuttaminen ei maksa mitään, se on vain muutama lakimuutos nykyisiin lakeihimme. Mutta se poistaa työttömyyden.

Sen sinä voit siis tehdä saadaksesi töitä tehtäväksesi. Kun olit töissä, olit hyväpalkkainen ja hyväosainen. Jos saamme toteutettua TYKA mallin, olisit vieläkin hyväpalkkaisempi ja hyväosaisempi. Niitä huonoosaisia ei sitten olisikaan. Eikö kannattaisi?

Äänestä

Kyllä jarkkopoika olet luuseri sinä päivänä, kun ansiosidonnainen alkaa.
Täällä kirjoittelee eteläranan rakit, että elättelee sinuakin velttoa luuseria. Töitä kuulema aina tekevälle löytyy, kirjoittaa raskit.
Muotisanoma on täällä, myös, että työtön on aina syypää työttömyytensä. Revi siitä!

Äänestä

monien kohdalla sillälailla salakavalasti ja pikkuhiljaa. Ansiosidonnaisella voit pärjäillä mukavasti, mutta jos olosuhteet tyämarkkinoilla ovat tukossa sielä siinä vaiheessa kun putoa peruspäivärahoille, tulee yksi pykälä pudotusta. Työnhankitayrityksesi saavat epätoivoista sävyä, yrität olla tehokkaampi, joskus herää muutamia aggressioita, joista ensin kuvittelet levan vain apua. Aggressioita seuraa kuin varjo ajoittainen turhautuminen, joka vähitellen värjäytyy yhä mustemmaksi masennukseksi. Kehittelet vastalääkkeitä, ja itsehoitoyritykset alkoholilla saattavat olla yksi ratkaiseva niitti luovuttamisen, vieraantumisen ja syrjäytymisen kierteessä.

Älä säikähdä, vaikka näin käy monelle. Kysymys on normaalista, inhimillisestä reagoinnista, joka on tuhoisa ja hallitsematon siksi että sen olemassaoloa ei tunnusteta. Jos tunnistat oireet ja merkit, olet jo paljon vahvemmilla. Voit kehittää vastalääkkeitä, jotka eivät syvennä kierrettä vaan auttavat sinua murtautumaan siitä ulos.

Vieraantumine ja syrjäytyminen ovat yhtä mahdollisia ja todellisia riippumatta siitä millä niin sanotulla yhteiskuntahierarkian portaalla yksilö sattuu olemaan. Kyseessä ei siis ole mikään köyhien tai muuten puutteellisilla resursseilla varustettujen ihmisten ongelma, ehkä päinvastoin: tunnollisilla, vastuuntuntoisilla, aktiivisilla ja menestyvillä on enemmän taipumusta niin burn outiin kuin vähemmän valmiuksia syrjäytymiskierteen hallintaan. Köyhillä ihmisillä itsetunto ei alkujaankaan ole rakentunut sosiaalisten statuksien varaan, joten he voivat olla vahvemmilla kestämään näitä kolhuja.

Ei muuta kuin tsemppiä: tarkoitan sitä että etsi ajoissa itsellesi sellaisia elämänsisältöjä jotka puhuttelevat sinua aidosti ja tarjoavat elämääsi mielekkyyttä riippumatta siitä saatko enää koskaan ansiotyötä vai et. Kaikkialla länsimaissa yhteiskunnan ovat nyt kriisien kourissa, eikä syy niihin ole kukaan yksityinen ihminen vaan historian yötä kehittyneet (talous)ajattelutavat, joille ei toistaiseksi ole vaihtoehtoja. Aika näyttää miten nykyisistä umpikujista selvitään.

Äänestä

Olet saamassa aikaa filosofointiin. Roomassa orjat tekivät työt, ja vapaat miehet harrastivat filosofiaa, henkeviä keskusteluja, ja käyttivät puheenvuoroja kansankokouksissa. Täällä meillä on valitettavasti päinvastoin. Olet kohta työn rasituksista vapaa filosofi. Tervetuloa! Tosin täällä esiintyy muutama mahdollisesti hieman häiriytynyt, kuten cicero ja CENSOR, mutta he ovat hurahtaneet johonkin ääriliikkeeseen, olisiko joku sosialismin laji, mahdollisesti kansallis- , ja heidän mielipiteensä voi heti vapaasti päästää toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos, kun niissä ei muutenkaan ole päätä eikä häntää. On täällä lisäksi mahdollisesti joku normaalikin, mutta normaalit ovat aika värittömiä keskustelijoita, ja sopii se sana "normaali" paremmin sinne Pythagoraan puolelle, siis matematiikkaan, ja normaaleille perustettakoon oma palstansa, "normaalien keskustelupalsta", tosin voivat he tännekin kirjoittaa kaiken muun täytteeksi, siis soveltuvat "täydennyskirjoittajiksi". Tervetuloa!

Äänestä

katsoit eilen silminnäkijän, jossa kerrottiin valtion maksavan TEKESin kautta yritystukina miljoonia euroja vuodessa nokialle, jotta työpaikkoja syntyisi lisää;)

Äänestä
  • Tuon asian satuin sattuneesta syystä tuntemaan ennestään. Jossain yhteydessä puhuttiin kaikenlaisista tukieuroista, ja kävi ilmi, että jopa Suomen kansan ja Kalevalan suuri Sampo, Nokia, saa huomattavan suuria tukiaisia muutoin kovin heikosti kannattavan yritystoimintansa tueksi. Tuo taisi tulla siinä yhteydessä, kun jossakin oli huomattu, että maatalouttakin tuetaan! Tuetaan, tuetaan, muta mitä kaikkea tuetaan! Kävi ilmi, että tuetaan yhtä ja tuetaan toista, eikä millään pikkurahalla. Kun on lähtenyt pelaamaan pokeria isojen poikien kanssa, ei voikaan sanoa, että nyt minä lopetan! On pakko jatkaa, että oma pää pysyisi pinnalla. Ellei jatka, on tuhon oma. Siis on maksettava tukiaisia sinne ja tukiaisia tänne, kuten muutkin, kun samassa veneessä aiotaan olla. Ei voi hypätä veneestä pois antautumatta hukkumisvaaraan. Ei telakoille maksettava tukikaan niin ihmeellistä ole, sanoipa Masa mitä tahansa. Muutoinhan yhtiö saattaa mennä muljahtaa konkurssiin. Niin on tainnut käydäkin! Näinhän asia on.

    Äänestä

Näkymäsi ovat kyllä synkät. IT-alan kasvava työttömyys on reilusti yli 10%.
Piristys ehkä kolmenvuoden päästä. Ansiosinonnaisella kaksivuotta livahtaa nopeasti. Peruspäivärahalle, jos puolison tulot sallii?
Uuden nousun alkaessa voi käydä, kuten 90-luvulla.
90-luvun alusa poispotkittuja kokeneita sotaratsuja ei enää nousun alkaessa palkattukkaan takaisin. Palkattiin punaposkisia innokkaita nörttejä, jotka kokis/perunalastuliksalla paino mukisemata pitkää päivää...

Äänestä

että uutta uraa vain suunnittelemaan;) tosin ovat yleensä pätkätöitä ja he***tin huonosti palkattuja, muttei alan vaihtokaan sitten ole vaikeaa, koska koulutusta ei kauheasti tarvita. Ammattisuoja kestää kolme kuukautta, sen jälkeen olet vapaata riistaa näille siivousyrittäjille, kareenssi tulee jos et suostu heille töihin nälkäpalkalla.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Jarkko 28 v kirjoitti:

Olen tietoliikenneinsinööri ja olen työskennellyt kolmisen vuotta isossa alan yhtiössä. Jään työttömäksi kesällä, koska firmamme supistaa toimintaansa. Olen nyt hyväpalkkainen ja hyväosainen ahkeraksi tunnustettu työntekijä mutta pian asia on toisin. Saan tosin ansiosidonnaista työttömyyskorvausta työttömäksi jäätyäni.

Olen lukenut täältä, että työttömät ovat tyhmiä ja laiskoja luusereita ja työhaluttomia paskiaisia. Tiedustelenkin mitä kohteliaimmin milloin tämä muutos minussa käynnistyy? Itse en ole vielä oireita. Työllistymismahdollisuuteni lähiaikoina ovat huonot, koska muutkin alan yhtiöt ovat ilmoittaneet irtisanomisista.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu