Yritysten arvonmäärityksiin erikoistuneen Pro Valuen toimitusjohtaja Jaakko Niemelä hyväksyy valtion tavan myydä Kemiran osakkeita.
Pörssi ja raha Päivitetty: 11:37
Kemira
0,12 17,06 Varsinkin oppositiopoliitikot ovat moittineet myyntihintaa liian halvaksi.
Niemelän mukaan myyntitavasta ei automaattisesti seuraa väärää myyntihintaa.
– Mielestäni on populismia väittää, että osakkeet on myyty alihinnalla, sanoo Niemelä.
Vaikka isojen osakepottien myynnissä usein käytetään välittäjän hoitamaa huutokauppaa, ei Niemelä liity valtion valitseman myyntitekniikan arvostelijoihin.
– Ei sitä voi teknisenä menettelynä hirveästi moittia, että osakkeet myydään edellisen kuukauden pörssikauppojen keskihinnalla, sanoo Niemelä.
– Saattaa olla, että tällä tekniikalla päästiin ihan yhtä hyvään lopputulokseen kuin huutokaupalla.
Yleensä ison osakeblokin tullessa markkinoille myyntiin markkinahinta ensin laskee ja kun kauppa sitten toteutetaan, hinta korjautuu takaisin ylös, kuvaa Niemelä.
Niemelän mielestä olennaista on, että valtio on saanut sen hinnan, joka vastaa sen käsitystä Kemiran arvosta. Myynnin tekniikka on tähän verrattuna toisarvoinen asia.
Kemiran osakkeen kurssinousu kaupan jälkeen voi Niemelän mukaan johtua esimerkiksi siitä, että valtion lisäksi muut omistajat arvioivat uuden pääomistajan olevan eduksi Kemiran arvon myöhemmälle kehitykselle. Valtio jäi edelleen Kemiran omistajaksi 16,5 prosentin osuudella.
Arvonmäärityksen ammattilaisena Niemelä itse ei suostu esittämään arviota Kemiran ”oikeasta” arvosta ilman kunnollista perehtymistä yhtiön liiketoimintoihin. Useille poliitikoille Kemiran oikean arvon määritys kaupanteon jälkeen on ollut kuitenkin helppoa.
– Onko pörssikurssi ollut liian matala? Tätä pohdittaessa mennään aika isoihin ja syvällisiin kysymyksiin, sanoo Niemelä.
Omituisimpia ovat olleet vaatimukset siitä, että Kemiraa olisi pitänyt tarjota valtion osakemyynnissä myös piensijoittajille. Pörssiyhtiö Kemiran osakkeita on ollut julkisessa huutokaupassa koko ajan tarjolla piensijoittajille.
– Ennen kaupan julkistumista piensijoittaja olisi voinut ostaa Kemiran osakkeita pörssistä halvemmalla, huomauttaa Niemelä.
Valtion on vaikea myydä osakkeita niin, ettei joku valittaisi. Myynti portfoliosijoittajille olisi voinut synnyttää porun yhtiön päästämisestä ulkomaisiin käsiin.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.