Tukityörahaa

Tampereen työvoimatoimisto teki kyllä aika tempun minulle.Piti aloittaa työllistämistukityö lähiaikoina ja hakemus oli jätetty viikkoja ennen työn aloittamista.Muutamaa päivää ennen työn alkamista minulle ilmoitetaan Tampereen Työvoimatoimistosta,että minua ei voidakaan työllistää määrärahojen loputtua toistakseksi ja uusista määrärahoista ei ole varmuutta työvoimatoimiston mukaan.Tiedustelin jo viikkoja ennen asiani käsittelyn tilannetta työvoimatoimistossa,mutta minulle vakuuteltiin päätöksen saapumista kotiin vielä ennen työn aloittamista ja kerrottiin,että päätös saapuu monesti viime tipassa usein,eikä määrärahojen loppumisesta ollut puhettakaan,kun tiedustelin puhelimessa asiani käsittelyn tilannetta.Kyllä tässä tuntee itsensä työvoimapolitiikan pelinappulaksi ja petetyksi tulleeksi.Näin siis hoidetaan työllisyyttä Tampereella ja Suomessa.
5326
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

no toi on tuttua , seuraavaksi ne ehdottaa et mee tekeen kahdeksalla eurolla päivä

Äänestä
  • Eihän tossa ole mitään ihmeellistä, sehän on ollut jo vuosikausia yleisessä tiedossa että työllistämis rahat on niiltä loppu aina loppuvuodesta ja porukkaa ei työllistetä.
    Ovat myös itse sanoneet niin suoraan työkkärissä että rahat on loppu aina loppuvuodesta ja ei voida työllistää.

    Äänestä

Eikai yksittäisellä toimistolla ole sananvaltaa näissä asioissa. Osoitapa syyttävä sormesi ministeriöön/hallitukseen. Toivottavasti vaikutit äänestämällä, sillä uuden hallituksen teemana on supistaa työllisyysmäärahoja kaikkein vaikeimmin työllistyviltä.

Äänestä

Mulle sanottiin suoraan että tammikuussa vasta tulee fyrkkaa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


ei herunutkaan kirjoitti:

Tampereen työvoimatoimisto teki kyllä aika tempun minulle.Piti aloittaa työllistämistukityö lähiaikoina ja hakemus oli jätetty viikkoja ennen työn aloittamista.Muutamaa päivää ennen työn alkamista minulle ilmoitetaan Tampereen Työvoimatoimistosta,että minua ei voidakaan työllistää määrärahojen loputtua toistakseksi ja uusista määrärahoista ei ole varmuutta työvoimatoimiston mukaan.Tiedustelin jo viikkoja ennen asiani käsittelyn tilannetta työvoimatoimistossa,mutta minulle vakuuteltiin päätöksen saapumista kotiin vielä ennen työn aloittamista ja kerrottiin,että päätös saapuu monesti viime tipassa usein,eikä määrärahojen loppumisesta ollut puhettakaan,kun tiedustelin puhelimessa asiani käsittelyn tilannetta.Kyllä tässä tuntee itsensä työvoimapolitiikan pelinappulaksi ja petetyksi tulleeksi.Näin siis hoidetaan työllisyyttä Tampereella ja Suomessa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu