Kaikki vaihtamaan sähköyhtiötä, niin

http://www.kauppalehti.fi/4/i/uutiset/etusivu/uutinen.jsp?oid=5579&ls=talentum

Kauppalehden uutisen mukaan

"Kilpailuviraston mielestä sähkön vähittäismarkkinoiden toiminnan kannalta on erittäin tärkeää, että kuluttajat kilpailuttavat aktiivisesti sähköntoimittajia. "

Aivan mutta moniko on kilpailuttanut ja kuinka moni on jättänyt kilpailuttamatta sen takia koska kilpailutus ei toimi!

"Kilpailuvirasto arvioi, että tuntitasoinen sähkön kulutuksen mittaaminen antaisi kuluttajille nykyistä paremman mahdollisuuden sopeuttaa kulutustaan sähkön tukkuhinnan vaihtelun mukaan. Samaan lopputulokseen tultiin myös pohjoismaisten kilpailuviranomaisten tekemässä yhteispohjoismaisessa selvityksessä.
"

Paljon kuluttavat sähkölämmittäjät voivat ostaa talvipäivän energiaa tiettyyn hintaan ja muun ajan energiaa selvästi edullisemmin.

Mutta entäs enemmistö eli pienasiakkaat, joiden kulutus on alle 3000kWh. Heille on tarjolla käytännössä vai toistaiseksi voimassa oleva sopimus, jossa hinnat joustaa vain ylöspäin (ei alaspäin ollenkaan).

Jos sähkön ostaa pörssisähkönä, ei silti hyödy siitä vaikka kuinka kuluttaisi vähemmän sähköä pakkaspäivinä ja silloinkin huippukulutuksen aikoihin, vaan sähkön hinta arvotaan pörssissä koko kuukauden keskihinnan mukaiseksi.

"Lisäksi vähittäisasiakkailla tulisi Kilpailuviraston mielestä olla mahdollisuus vaihtaa sähkön myyjää ilman kustannuksia useammin kuin kerran vuodessa. "

Nimen omaan tällä vain kerran vuodessa-rajoituksella on tehty mahdottomaksi ostaa edullisinta sähköä esim. kesäaikana ja talviaikana eripaikasta.

Kaikki Kilpailuviraston toimenpiteet pitäisi laittaa käytäntöön samantien ja lisäksi siten
että kaikki sähkönkuluttajat velvoitettaisiin vaihtamaan sähkönmyyjänsä edullisimpaan markkinoilta löytyvään. Johan rupeaisivat hinnat tippumaan.

Fortum uhkaili jo taas sähkönhinnan korotuksilla, mutta kun asiakkaat vaihtaisivat muualle niin johan muuttuisi sähkönhinnottelu asiakasystävällisemmäksi. Ja tämä onnistuisi ilman mitään erityisiä toimenpiteitä ja suosituksia.

Eli kaikki vaan vaihtamaan sähköyhtiötä, niin hinnat tippuu!
074
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta

hinnat tippuu! kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu