Tässä ennuste lähivuosiksi ja vähän kauemmaksikin:
-Lehdet ja muu media täyttyy lopettamisitkujutuista kun Universalin kokoelmalevyt julkaistaan Marraskuussa Joulumarkkinoille.
-molemmat julkaistavat levyt sisältävät jonkin eri kappaleen jotta fanien on pakko ostaa molemmat.
-Päätöskiertue alkaa ja media on täynnä päätöskiertueitkujuttuja
-Kiertue päättyy ja tiktakin naiset kehuvat olevansa ikuisia kavereita lopun elämänsä ja muuta soopaa mediassa, Yle ja YleX tekee monta juttua tiktakista loppuvuoden aikana. Bändin musa soi ahkerasti Ylen kanavilla.
-Muutama jäsen tilittää uutta tekemistään ens keväänä, Emnppu julkaisee Damen kakkoslevyn, Petra esiintyy muissa musajutuissa.
-Kesällä 2008 huhutaan paluusta jo, mutta tuskin vielä ellei joku Tuurin ukko kaiva kuvettaan ja vedä esille isoja seteleitä.
-Universal julkaisee jonkin Tiktakin levyn. live-levy? ja tai live-DVD:n tai molemmat Joulua 2008 ennen.
-2009 Tiktak tekee paluun kun rahat on loppu ja esiintyy muutamissa isoissa festareissa pyytäen isoa palkkiota. Media täynnä paluujuttuja.
Ja sitten menee vuosia ja Tiktak tekee uuden paluun,sitä edeltää jonkun/joidenkin jäsenten tilitykset mediassa "rankasta" elämästään ja yksinhuoltajuudesta ja ehkä myös joku levy ilmestyy.
-Joku jäsen julkaisee muistelmat n 30-35 vuotiaana.
Ennuste Tiktkakin tulevaisuudesta
Ennustajaukko
3
466
Vastaukset
- C-STRING
näin käy. ;D Ihan siksi vaan,että sua ketuttais mahdollisimman paljon...
- emppunooppunepupetumimmutupu
kirjoittaisit vähemmän,saattaisit kirjoittaa paremmin ja ymmärrettävämmin... ;D
- ZÄDÄMBRÖÖTS
ennustajaukko ennusta ittelles oikeita lottonumeroita...ei tarttis kitua kurjuudessa ? Tätä mä oon aina teikäläisissä ihmetellyt...ootteko te vähän tyhmiä vai... ;D
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
IL - Patteriauto syttyi parkkihallissa Tampereella - 50 autoa LUNASTUKSEEN!
"Palon aikaan parkkihallissa oli 90 autoa, joista noin 50 tuhoutui palossa korjauskelvottomiksi. Lisäksi palo vaurioitti24945399Kristillisistä Siionisteista asiallista tietoa Hesarissa.
KD ja Persut ovat kaiken takana avoimesti!3211264Persut JYTKYTTÄÄ ylös, ohi kepun! +2,1 %
Persut palasi kolmen suurimman joukkoon ja on matkalla kohti kevään 2027 eduskuntavaalivoittoa. Sosialistit ovat syöksy21110902Sanna Marin saa ylistystä Hillary Clintonilta
Jos joku ei tiedä kuka tämä rouva Hillary Clinton on, niin kerrottakoon "fun fact", eli hän on se keneltä Donald Trump369721Ja jälleen uusi latauksessa olleen sähköauton palo! Nyt Keravan Prisman parkkihallissa.
IS 3.10.2025 Latauksessa ollut sähköauto syttyi yöllä tuleen Keravan Prisman parkkihallissa, Keski-Uudenmaan pelastusla858538Gallup, PS:lle JÄRISYTTÄVÄ nousu, SDP suurin laskija
https://yle.fi/a/74-20186114 PS kovaa vauhtia nousemassa ennen 2027 vaaleja suurimmaksi puolueeksi. Nyt mennään jo etua2306539Pirjo sanoi Esalle
Painu sinä Esa hevonvittuun... johon Esa? Laittakaapa ehdotuksia. # ==================== # APUFUNKTIO: satunnainen kok03220Jos mä joisin
Itteni känniin nyt, voi olla että mä tunnustaisin sulle kuinka ihastunut oon ollu suhun viimeiset 2 vuotta. Eikä mua pys302259- 391727
Koulu-uhkaus.
Meinaatteko päästää lapsenne kouluun, niin kauan kun tämä uhkaaja siellä myös on? Tekijä on kaikilla tiedossa.261540