Jaksatko?

OLIKO MUITA HÖLMÖJÄ KYSYMYKSIÄ,MITÄ PITÄISI VASTATA.PITÄISI KIRJOITTAA KIRJA ,NÄIDEN KYSYMYKSIEN PERUSTEELA.TÄMÄ LIENEE AINOA VASTAUS .

huomenia. toi oli kuin olikin mun mielestä tosi hyvä pointti, vaikka toiset ei näin ajattelekaan. itse aikoinaan kun olin työelämässä: konttori, ravintola sekä yrittäjä. jaksaminen mulle oli sitä että pääsi töihin ja "seurustelemaan" työn ohessa muiden kanssa. vaikka kotona olikin lapset ja mies(hänkin töissä ja yhdessä oltiin ravintola-alalla sekä yrittäjinä) niin töissä käyminen sinänsä auttoi jaksamaan myös kotipiirissä, sillä olihan se vaihtelua ns. arjen jokapäiväisiin rutiineihin. nyt olen ollut pois sairauden vuoksi työelämästä 2002 lähtien sillä masennuin poikani kuolemasta ja sen mukana meni myös fyysinen terveyskin. jos sulla on epävarmuutta siitä kuinka jaksaa,niin, toivon et jaksaisit olla iloinen siitä et on töitä. täytyy myöntää että olen "kateellinen" miehelleni että hän on erittäin kysytty työelämässä ( keittiöpäällikkö). jaksamista.

Välillä tuntuivat melkein voimat loppuvan ja kaikki positiivinen energia katoavan töissä. Yrityskaupan ja omistajien vaihtumisen jälkeen muutamat (mies)kollegat alkoivat tosissaan yrittää laajentaa omia reviirejään ja aloittivat keskinäisen valtataistelun. Joku kokeili valtansa rajoja minunkin reviirilläni. Parhaat kollegat ehtivät vaihtaa minua ennen työpaikkaa ja tunsin jääneeni yksin. Jouduin taistelemaan ja pitämään huolta oman tiimini hyvinvoinnista. Töitä oli muutenkin vähintään riittävästi ja ilmapiirin tulehduttua kaikki kävi raskaaksi. Ristiriitatilanteet ja niiden vaatimat tiukan jämäkät kannanotot sekä ihmissuhteiden hoitaminen ikävässä tilanteessa alkoivat viedä voimia niin, että vapaa-aikana ei energiaa enää ollutkaan. Kesti hämmästyttävän pitkään ennenkuin tajusin vaihtaa maisemaa.

Arvostan työssäni omaa itsenäisyyttä, selkeitä vastuualueiden rajoja, hyviä yhteistyökumppaneita, jotka kantavat oman vastuunsa ja hoitavat sovitut tehtävät sekä sellaista yhteishenkeä, jossa kaikki tuntevat tekevänsä arvokasta työtä ja puhaltavansa yhteiseen hiileen.

Rakkaat ihmiset, mielenkiintoiset asiat vapaa-aikana ja tietysti hyvä yhteishenki töissä auttavat jaksamaan ja tarvittaessa venymäänkin.

esimiestä ja työkaveria joihin voisi luottaa !

Minulla on nyt koko elämäni paras työpaikka ja työssäni arvostan sitä, että minuun luotetaan ja saan tehdä työtäni itsenäisesti. Arvostan työnantajiani ja pidän heistä koska heillä on, kuten myös minulla, aina ystävällinen ja arvostava asenne.

Työssäni jaksamista pidän yllä tekemällä jotain hauskaa rutiineista poiketen, joten työhöni tulee mukavaa vaihtelua.

Jaksamiseeni auttaa tekemäni työn arvostus, ja reviirini so. kotini kunnoitus..

Tykkään tehdä töitä itsenäisesti - parhaaksi näkemälläni tahdilla ja ajalla.

Työni on ihmisläheistä ja vaihtelevaa, ja saan palautteen suoraan "töiltäni", esim. ne asiat auttavat jaksamaan. Lisäksi se että näen työni tulokset, vaikkakin positiivinen kehitys on usein tuskastuttavan hidasta, mutta kun sitä onneksi on :)

ja sen mukainen ihmissuhde työsuhteessakin suojaa monelta ristiriidalta hyvin. Oman ammattitaidon ylläpitäminen ja sen tajuaminen että sallittava maksimityöteho on 70% luokkaa, muutoin iskee burn out liian varhain.

Työssäkäyntia arvostaa nyt parin vuoden työttömyyden jälkeen, kun on ihmeekseen työllistynyt jo yli vuoden, ihan eri tavalla kuin ennen. Tosin alan vaihdollakin lienee osuutta asiaan.
Just tänä aamuna ajttelin että se on hieno homma kun nyt tietää jo omat rajansa ja jaksamisensa, kun tässä kolmivuorotyössä on välillä rankkojakin ylityöjaksoja sekavin työajoin, osaa levätä ja rentoutua silloin kun siihen on aikaa.
Se välillä kismittää kun täällä kunnallisella sektorilla on se tyyli ettei surittajaportaan mielipiteitä koskaan kuunnella, vaan työhön liittyvät asiat päätetään ylempien esimiesten kahvikekkereissä. Suurimman osan työelämääni olen ollut yksityissektorilla ja siellä työtekijöitä mielestäni kuultiin paremmin heidän tehtäviinsä liittyvissä kysymyksissä.
En osaa edes stressata sitä että tämä työsuhde on koostunut pätkistä, viimeksi sain taas tämän syyskuun lisäaikaa eikä jatkosta koskaan tiedä etukäteen. Vakituista työtä olen hakenut uutterasti, vaan tuntuu ikä olevan aikamoinen rasite, puhutaan julkisuudessa sitten mitä tahansa.
Viime aikoina olen myös miettinyt paljon työpaikan sosiaalisia suhteita siltä kantilta että eri ikäisten muodostama työyhteisö olisi rikkaus. Pelkään muuttuvani pikkuhiljaa nuorisosta vieraantuneeksi tantaksi, kun tämäkin työyhteisö on keski-ikäisten miesten vallassa, eikä minulla ole yksityiselämässäni kontakteja nuorisoon.