Äskettäin lopulta uskaltauduin hakemaan apua ahdistukseeni. Terveyskeskuslääkärin diagnoosi oli vaikea masennus (F32.2). Reseptin kirjoitettuaan hän jäi odottelemaan, josko potilas poistuisi. Hän piti minua työkykyisenä. Itse pyysin vähän sairaslomaa ja sainkin sitten 1,5 kk. En kokenut saaneeni apua.
Olen lähes koko ikäni ollut alakuloinen
nyt 51 v nainen
5728
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
hei!
tosi hyvä että vihdoin rohkenit hakea apua,onneksi olkoon!
oma tarinani meni näin: kun paha oloni tuli kestämättömäksi, hain apua mielenterveystoimistosta.sain sitä kautta lääkäriltä diagnoosin masennuksesta.
käytyäni vaaditun puoli vuotta mielenterveystoimiston terapiassa, minulle myönnettiin lääkärinlausunnon perusteella KELA:sta rahallista tukea psykoterapiaan.
psykoterapiaistunnot voivat olla 1 tai 2 tuntia viikossa.
suosittelen sinullekkin psykoterapiaa.
itselläni oli ollut samalla tavalla, että olin aina alalkuloinen ja aloin jo ajatella että ehkä se on vain joku "luonteenpiirre" kunnes eräs vastoinkäyminen pysäytti minut ja pakotti hakemaan apua.psykoterapian kautta on valjennut paljon syitä siihen miksi olen ollut niin alakuloinen ja ahdistunut aina.ei se todella ole ihme sen perusteella mitä olen joutunut elämässä kokemaan!sitä on vain vaikea itse tarkastella omia asioitaan objektiivisesti, mutta ammattiauttajan kanssa moni asia selkeytyy.(on kyllä tärkeää valita huolellisesti kuka terapiaa antaa, kaikkien kanssa ei "synkkaa" samanlailla)
minun terapiani on vielä kesken, mutta on siitä apua ollut!
rohkaisen sinua myös hakemaan apua mielenterveystoimiston kautta.ei kannata vähätellä omaa pahaa oloaan.olet tärkeä ja arvokas ihminen ja on tärkeää että sallit itsellesi hyvää hoitoa ja hyvinvointia!!
voimia sinulle!
Äiti hylkäsi jo vauvana ja isä vei mummolle ja papalle hoitoon. Olin arka koulukiusattu lapsi. Sitten asumaan isän ja äitipuolen luo lukioajaksi. Äitipuoli vihasi minua ensi hetkestä. Turvattomuutta, epämääräisiä "suhteita", avioliitto täysin hulttion kanssa, josta kuitenkin ihana poika.
Sitten 20 vuoden piina narsistin kanssa (sain ihanan tytön). Henkistä ja fyysistä väkivaltaa. Eristettiin täysin ystävistä ym. puhelinkin otettiin pois. Työttömyys. Lopulta pääsin lasten kanssa lähtemään, kun salaa hain asunnon.
Muutaman vuoden kuluttua lapset muuttivat kotoa ja minunkin oli etsittävä pienempi asunto...siis jälleen muutto. Itse sairastuin syövän esiasteeseen, joka leikattiin. Pahinta oli kuitenkin isäni kuolema vuosi sitten. Hän oli kuitenkin ainut sukulainen, joka edes kerran vuodessa kävi...jouluna.
Nyt olen suurinpiirtein eristänyt itseni muusta maailmasta pakollisia kaupassakäyntejä lukuunottamatta. Työmarkkinatukenikin lakkautettiin, kun eräälle kurssille hakemukseni myöhästyi päivän. Mitähän vielä? Jään odottelemaan..
..olet eristäytynyt..
Niin olin minäkin(toisinaan vieläkin)..tahdon kelata ja päivittää itseni.
Olen hieman vanhempi sinua...
Käynyt elämänkoulua kuten sinäkin.
Jos et nyt jaksa ottaa konkreettisesti ihmisiin yhteyttä,ota kirjeitse,mailitse,vaikka minuun.
Hae vertaistukea,samankaltaisuutta kokeneita.
Ala kirjoittaa ns.päiväkirjaa kaikesta mitä ajattelet yms.jos et jo tee sitä.
Ota jokin pieni kotieläin,jota voit helliä.
Kosketus elävään on ihmeellisen parantavaa.(Kokemusta on).
Nauti kauniista musiikista...itke..itke kuin pieni hylätty lapsi jos vain kykenet.
Itse olen itkenyt itseni melkein ehjäksi.
Suru tulee olemaan sisälläsi aina,hylätyn suru,mutta voit elää sen kanssa.
Ole hyvä itsellesi.
Sano se ääneen itsellesi useita kertoja päivässä.
Kaikkea tätä ja paljon muuta olen tehnyt keskusteluterapiassa ihanan psykologin kanssa kauan.
Nyt en enää,käyn vain joskus uusimassa lääkkeet.
Oletan,että lapsesi käyvät joskus tervehtimässä,on kuitenkin hyvä,että he ovat uskaltautuneet omaan elämään.
Toivottavasti löydät jonkun samanhenkisen aikuisen.
Kaikkea hyvää sulle ja...usko rakkauteen, rakasta itsesi terveeksi.
sairaslomaa. Keskivaikeakin on automaattinen sairasloma.
paykiatrilla, tk-lääkärillä ei ole sitä tietoa eikä taitoa mitä tarvitaan niin lääkityksen kuin muunkin kanssa, tk-lääkäri on yleislääkäri ja vaikeassa deressiossa aivan riittämätön hoidon antaja.
Psykoterapiasta voisit keskustella psykiatrin kanssa, toki voit heti valita sellaisen psykiatrin jolla terapiakoulutus, omallani on.
Meneillään terapian viimeinen, neljäs vuosi.
Voimia sinulle.