oli aamulla kylpytynnyrissäni!!
Naapurin vanha tummu oli yöllä päissään ja ilman rihman kiertämää ängennyt sinne!!
Siellä se huus ja melttos, kun menin aamukuselle pensaanjuurelle.
Se oli niin ympäripäissään, että jouduin mennä myös tynnyriin ja työntämään sitä hanurista reunan ylitse.. yäk.
Jo hänen toinenkin pakara on ainakin seittemänkymmentä senttiä lihava ja nyt kun työnsin niistä suoraa ylös, ne levisivä vielä enemmän. Enkä voinut laittaa katsettani oikein muuallekkaan.. Jumaláuta. Oli se kamala näky!!
Sitten se rojahti reunan yli, vaan ei se huuto siihen lakannut!
Nyt se kiljui, kuin rautasorvi, sillä hänellä näkyi olevan varsinaiset riippuvat puutarhat. Ne rintansa.
Toinen nahkalaukku oli siellä saavin pohjalla ja tiukasti jalkani alla!
Älysin sitten nostaa kapista koipeani ja kuului semmoinen plumpsaus ääni, kun semmoinen nahkapussi lumpsahi altaan reunan yli ja maassamakaavan onnettoman viereen siihen sitten mätkähti nurtsille..
Alkoi uusi älämölyäminen, että onko minulla vielä viinaa.
Vastasin, että kyllä jallupullo löytyy.
Se olisi tahtonut lähteä kanssani sisälle sitä ryyppäämään!
En todellakaan, meinannutkaan yhtyä moiseen tuumaan, tai siihen pyydykseen.
Hakaisin pullon ja käskytin hänet kotionsa.
Se pääsi rajaojalle ja sinne se jäi huilaamaan, kun painuin sisälle ja laitoin vielä varmuudeksi ovet lukkohon..
-volvomies-

Vastaukset 1
Vanhimmat
Annoin mummalle kanferintippoja ja nukkuu se nyt.
Mummalla on joku temensia, vai mikä piru se nyt onkaan. Kaunis on kuitenkin Hän nukkessaan, kuten muutkin naiset.