Universiumi 30 vuotta

Juhlavuoden kunniaksi täytyy kirjoittaa faktaa Star Wars universiumista mistä kaikki sai alkunsa.Ensimmäisen elokuvan tekstissä lukee -kauan sitten kaukaisessa galaksissa.Ensi vaikutelma kertoisi elokuvan tapahtumat olevan mennyttä aikaa sekä paikassa joka ei ole lähimaillakaan Maapalloa tai sen linnunrataa,kyseessä ei siis olekaan Scifi elokuva vaan täysin fantasia pohjainen tarina.Tieteis elokuvissahan aika ja paikka ovat tärkeitä,on selkeä tulevaisuus visio ajallisesti ja teknologiset ihmeet esitellään tarkasti,Maapallo on scifi elokuvien lähtökohta jossa on yleensä tapahtunut mullistavia asioita.Stanley Kubrickin Avaruus-seikkailu 2001 on sellainen Scifi leffa jossa on kerrottu tarkka aika ja paikka,joka ei tietenkään enää pidä paikkaansa ajallisesti eikä teknologisesti,eikä pidäkään sillä kyseessä oli tulevaisuuden visio.

Star Wars elokuva taas ei kerro mitään teknologiasta siihen vain viitataan viitteellisesti,teknologia ei ole koskaan ollut este Star Wars elokuvalle,eikä sitä teknologiaa pahemmin selitetetä rakenteellisesti.Ajattomuus on selkein asia joka tulee mieleen Star Warsista,elokuvissa on uutta ja vanhaa ideaa joka kietoutuu myyttiseen tarinaan.Myytit ovat menneitä tarinoita joita George Lucas kirjoitti elokuvaansa mestarillisesti,Scifi elokuvasta on siis turha puhua Star Warsin yhteydessä,fantasia elokuva joka on puettu "Scifin kaapuun" on selkeämpi selite.
2491
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Olet tuota jo aika kauan kertonutkin. :)

Ihan hyvät perustelut jotka pitävät paikkansa.

Tuskin silti (esim.) kirjastot vaihtavat SW-kirjat FAN-luokitukseen.

Äänestä

Taas tuli uusia viitteellisiä asioita ilmi uuden trilogian Sithin Kosto jaksosta,Kashyyk planeetan taistelut tuovat jotenkin mieleen Francis Coppolan elokuvan Ilmestyskirja Nyt (Apocalapsy Now,1979) .
Vietnamin sota elokuvan piti alunperin ohjata itse George Lucas,mutta onneksi Lucas kammoksui kuvaamista viidakoissa ja luopui projektista.Hyvä ystävä Francis Ford Coppola tarttui pahaa aavistamatta projektiin,eikä kammoksunut viidakko kuvauksia,vaikka niitä kuvattiinkin sitten 2,5 vuoden ajan reippaasti yli budjetoidun rajan.Siinä aikana Lucas sai itse tehtyä alkuperäisen Star Wars elokuvan,eikä harmitellut Vietnam sota leffan perään,vaan oli auttamassa ystäväänsä Coppolaa kuvauksissa,joka olikin hermoromahduksen partaalla.Tosin Lucas oli myös itse tukalassa tilanteessa Star Wars kuvauksissaan.
Tuossa Sithin Koston Kashyyk planeetan taistelu Wookie-koptereineen ja maisemineen tuo mieleen Ilmestyskirja Nyt elokuvan helikopteri hyökkyksen Vietnamilaiseen kalastajakylään,vaikkei siihen suoranaisesti viitata,mutta uskon Lucasin ajatelleen menneisyyttään elokuvan tekijänä ja tehneen oman versionsa tuosta kopteri hyökkäyksestään,tai sitten ei.Mutta ainakin tuo lopun synnytys jakso,jossa Amidala on jossakin kuuasemalla avaruudessa on selkeä viite Stanley Kubrickin 2001 Avaruus seikkailuun.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Veteranfan kirjoitti:

Juhlavuoden kunniaksi täytyy kirjoittaa faktaa Star Wars universiumista mistä kaikki sai alkunsa.Ensimmäisen elokuvan tekstissä lukee -kauan sitten kaukaisessa galaksissa.Ensi vaikutelma kertoisi elokuvan tapahtumat olevan mennyttä aikaa sekä paikassa joka ei ole lähimaillakaan Maapalloa tai sen linnunrataa,kyseessä ei siis olekaan Scifi elokuva vaan täysin fantasia pohjainen tarina.Tieteis elokuvissahan aika ja paikka ovat tärkeitä,on selkeä tulevaisuus visio ajallisesti ja teknologiset ihmeet esitellään tarkasti,Maapallo on scifi elokuvien lähtökohta jossa on yleensä tapahtunut mullistavia asioita.Stanley Kubrickin Avaruus-seikkailu 2001 on sellainen Scifi leffa jossa on kerrottu tarkka aika ja paikka,joka ei tietenkään enää pidä paikkaansa ajallisesti eikä teknologisesti,eikä pidäkään sillä kyseessä oli tulevaisuuden visio.

Star Wars elokuva taas ei kerro mitään teknologiasta siihen vain viitataan viitteellisesti,teknologia ei ole koskaan ollut este Star Wars elokuvalle,eikä sitä teknologiaa pahemmin selitetetä rakenteellisesti.Ajattomuus on selkein asia joka tulee mieleen Star Warsista,elokuvissa on uutta ja vanhaa ideaa joka kietoutuu myyttiseen tarinaan.Myytit ovat menneitä tarinoita joita George Lucas kirjoitti elokuvaansa mestarillisesti,Scifi elokuvasta on siis turha puhua Star Warsin yhteydessä,fantasia elokuva joka on puettu "Scifin kaapuun" on selkeämpi selite.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu