Eräässä hervantalaisessa ravintolassa soitettiin eilispäivänä kovaäänisesti natsimusiikkia. Kuului hyvin lähitaloihin. Kaljupäisiä tai vähissä hiuksissa olevia piti sama-aiheista älämölöä tupakoidessaan ravintolan ulkopuolella tehden välillä hitlertervehdyksiä.
Mm. Erika ja sillanpään marssilaulu ainakin tuli ja paljon muuta fasisitimusiikkia.
Jos se natseilu ei lopu ravintolassa hervannassa niin pistetään paikka remonttiin, vai häh?
hervannassa natseja liikekannalla
22
2966
Vastaukset 22
- natsilauluja
Eikös Erika ja Sillanpään marssilaulu ole ihan kauniita kappaleita. Erikahan on suomennettukin: "Kankahalla kasvaa kaunis kukkanen, nimeltään Kaarina..." jne. Myöskään Sillanpään marssilaulua ei kai millään muotoa voi kutsua natsilauluksi. Käsittääkseni jossain uusnatsien kokouksissa soitetaan myös Sibeliuksen Finlandiaa, mutta tuskin se tekee Jannen sävellyksestä mitään natsilaulua.
Nuoriso käyttäytyy aina tavallaan - muistanet vielä hippiajat. Kun ikää tulee ja maha kasvaa, natsiajatukset alkavat jäädä muiden asioiden alle.
Antaa nuorison olla nuoria. - Tapaus X
aivan turhaa kitinää pidät.
- mikontalon ennustaja
Ime sää moloas vai pitääkö sinua vetää kartulla päähän kuten muitakin natseja?
Vanhat ja vähän uudemmat natsit sun muut Seppo Lehdot on riesana hervannassa, ei arabit.
Kuulapäät alkaa kohta saamaan pesismailaa lakuaiseensa jos ei huuto hiljene muuten. - ovat kommarit
mikontalon ennustaja kirjoitti:
Ime sää moloas vai pitääkö sinua vetää kartulla päähän kuten muitakin natseja?
Vanhat ja vähän uudemmat natsit sun muut Seppo Lehdot on riesana hervannassa, ei arabit.
Kuulapäät alkaa kohta saamaan pesismailaa lakuaiseensa jos ei huuto hiljene muuten.ja heidän erilaiset anarkistiset "alakulttuurinsa", jotka aivan avoimesti kehottavat lainvastaisiin tekoihin. Pientä suhteellisuudentajua suosittelen.
- Pääasiassa
mikontalon ennustaja kirjoitti:
Ime sää moloas vai pitääkö sinua vetää kartulla päähän kuten muitakin natseja?
Vanhat ja vähän uudemmat natsit sun muut Seppo Lehdot on riesana hervannassa, ei arabit.
Kuulapäät alkaa kohta saamaan pesismailaa lakuaiseensa jos ei huuto hiljene muuten.Syyllistyneet raiskauksiin ja ahdisteluihin Hervannassa? Tuskinpa skinit.
Pohjasakka, pohjasakka ja pohjasakka
'vasemmisto, vasemmisto ja vasemmisto
Korkeasaari, Korkeasaari ja Korkeasaari- napalmia natseille
Pääasiassa kirjoitti:
Syyllistyneet raiskauksiin ja ahdisteluihin Hervannassa? Tuskinpa skinit.
Skinit eivät ahdistele seksuaalisesti juuri ketään. Eihän niillä seiso kun järki.
Näitä skinireppanoita kyllä hervannassa piisaa ja eihän he itse sille mitään voi että ovat parhaimmillankin erityisluokkakamaa.
10 % kansastamme ovat oikeustoimikelvottomia luusereita ja näistä 99% on skinejä. Näitä luku- ja kirjoitustaidottomia liimanhaistajia joita sepot ja roopet kusettaa 6-0 kertomalle heille, että he ovat jotain isänmaan tähtitaistelijoita.
Hervantaan pitäisi siirtää kaikki tampereen ongelmatapaukset niin muut alueet rauhoittuisivat ja sakkaporukka saisi rypeä ja impata omassa viiteryhmässään. Ja aita ympärille. Korkea aita.
Jos karvakädet raiskaa jonkun sammuneen teiniritsan tai horahtava vanhan kotkan hervannassa niin mitä sitten? Mitä helvettiä se meille kuuluu? Sehän on hervantalaisten oma asia miten elävät (ja vielä muiden rahoilla). - juu......
napalmia natseille kirjoitti:
Skinit eivät ahdistele seksuaalisesti juuri ketään. Eihän niillä seiso kun järki.
Näitä skinireppanoita kyllä hervannassa piisaa ja eihän he itse sille mitään voi että ovat parhaimmillankin erityisluokkakamaa.
10 % kansastamme ovat oikeustoimikelvottomia luusereita ja näistä 99% on skinejä. Näitä luku- ja kirjoitustaidottomia liimanhaistajia joita sepot ja roopet kusettaa 6-0 kertomalle heille, että he ovat jotain isänmaan tähtitaistelijoita.
Hervantaan pitäisi siirtää kaikki tampereen ongelmatapaukset niin muut alueet rauhoittuisivat ja sakkaporukka saisi rypeä ja impata omassa viiteryhmässään. Ja aita ympärille. Korkea aita.
Jos karvakädet raiskaa jonkun sammuneen teiniritsan tai horahtava vanhan kotkan hervannassa niin mitä sitten? Mitä helvettiä se meille kuuluu? Sehän on hervantalaisten oma asia miten elävät (ja vielä muiden rahoilla).Kannatetaan, jos samaan porukkaan heitetään vielä "sopeutumisvaikeuksista kärsivät" maahantunkeutujat...
- Keskustorilla
ovat kommarit kirjoitti:
ja heidän erilaiset anarkistiset "alakulttuurinsa", jotka aivan avoimesti kehottavat lainvastaisiin tekoihin. Pientä suhteellisuudentajua suosittelen.
Kyllä ne oli skinejä, jotka sen jääkiekkoilijan Keskutorilla aikoinaan tappoivat.
- on slummia
Pääasiassa kirjoitti:
Syyllistyneet raiskauksiin ja ahdisteluihin Hervannassa? Tuskinpa skinit.
mätäpaiseet asuu slummisssa
- väittänyt muuta?
Keskustorilla kirjoitti:
Kyllä ne oli skinejä, jotka sen jääkiekkoilijan Keskutorilla aikoinaan tappoivat.
Viestien välinen yhteys ei oikein avaudu ainakaan minulle, mikäli tuo edes oli tarkoitettu vastaukseksi.
- ..--..
Keskustorilla kirjoitti:
Kyllä ne oli skinejä, jotka sen jääkiekkoilijan Keskutorilla aikoinaan tappoivat.
yksi skini tappoi yhden junnukiekkoilijan 15 vuotta sitten Mäkin kulmalla.
montakohan maahanmuuttajien tekemään puukotusta tai raiskausta on Tampereella sen jälkeen nähty? - BIG^K
on slummia kirjoitti:
mätäpaiseet asuu slummisssa
Kas kummaa kun Communikaattori keksittiin 10 vuotta sitten "slummissa" Hervannan Nokia Research Centerissä
Ja kas kummaa, kun ITER-reaktorin huoltoyksikköä testataan "slummissa" VTT:n koehallissa hervannan keskustassa Kauppakeskus DUO:n takana...
Jippii (saunalahti aloitti toimintansa Hervannassa) Hermian teknologiakeskuksessa
Ja ihme kyllä, täällä meidän "slummissa" on iso järvi puisto keskellä keskustassa sekä suomen ainoa poliisi- sekä poliisiammattikorkeakoulu & poliisiimuseo...Teknillisestä yliopistosta puhumattakaan...
Ihme juttu on myös se, että täällä meidän "slummissa" myös vuokratalot pihoineen ovat paremmassa kunnossa kuin keskustassa osaketalot...teistä puhumattakaan - teknologialla
BIG^K kirjoitti:
Kas kummaa kun Communikaattori keksittiin 10 vuotta sitten "slummissa" Hervannan Nokia Research Centerissä
Ja kas kummaa, kun ITER-reaktorin huoltoyksikköä testataan "slummissa" VTT:n koehallissa hervannan keskustassa Kauppakeskus DUO:n takana...
Jippii (saunalahti aloitti toimintansa Hervannassa) Hermian teknologiakeskuksessa
Ja ihme kyllä, täällä meidän "slummissa" on iso järvi puisto keskellä keskustassa sekä suomen ainoa poliisi- sekä poliisiammattikorkeakoulu & poliisiimuseo...Teknillisestä yliopistosta puhumattakaan...
Ihme juttu on myös se, että täällä meidän "slummissa" myös vuokratalot pihoineen ovat paremmassa kunnossa kuin keskustassa osaketalot...teistä puhumattakaanJos Hervannassa on hupputeknologian osaajia töissä, tarkoittaako se että ne asuvatkin vielä Hervannassa.
Ei, ei, ei. Ne DI:it ja inssit ajelevat premium autoillaan muista kaupunginosista sinne slummiin.
Ei siitä Hervannasta tule parempaa paikkaa vaikka siellä valmistettaisiin ensimmäinen fuusioreaktori.
Sinne muuttaa jatkossakin asustamaan kaupungin vajakit ja valtion hoidokit.
- naapurissa
Mikä on eräs hervantalaispaari?
- paarinmestari
Hervannassa ei ole yhtään baaria. On vain joukko räkälöitä joissa epäsosiaalinen aines kuluttaa omaa aikaa ja sossun rahaa.
- huumaantumaton...
paarinmestari kirjoitti:
Hervannassa ei ole yhtään baaria. On vain joukko räkälöitä joissa epäsosiaalinen aines kuluttaa omaa aikaa ja sossun rahaa.
Hervannassa on todellakin yks "baari" nimeltä huuma... Heh heh.... ?????
- liike ...
Nämä uusnatsit ovat uskovaisia, joita ei totuus tai todellisuus kiinnosta pätkääkään. Jos ne jäävät kiinni valehtelusta niin ne jatkavat uudella valheella. Ne uskovat vahvasti, että aina löytyy joku hölmö, joka heitä kuuntelee.
- ............
Olet oikeassa. Sama pätee äärivasemmistoon.
- sXe
............ kirjoitti:
Olet oikeassa. Sama pätee äärivasemmistoon.
Eiköhän sama päde kuule ihan kaikkiin "ääriin"...
- Anonyymi00020
Eihän nämä uusnatsi paskahousut osaa muuta tehdä, kuin hakata mummoja ja heikompia, mölistä baareissa ja vetää viinaa. Joensuussakin afrikkalaiset hääti 90- luvulla nämä luuserit helsinkiin, kun eihän näistä paskahousuista ollut mihinkään. Säälittäviä pellejä lokinpaskahousuissaan ja isoissa bomber takeissaan, että näyttäisivät oikein isoilta. Nytkin hervannasta nämä pellet on häädetty pois ja häädetään joka paikasta. Nussivat serkkujaan jossain maaseudun ladoissaan ja sieg hailaavat menemään, yleensä porukoissa ei ole kuin muutama ruma sisäsiittoinen nainen, jota kaikki uusnatsi paskahousut siittävät kilpaa ja se on yleensä heidän yhteinen serkkunsa.
- Anonyymi00021
kuunatsit rakensi tukikohdan kuuhun
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1791692
Muistakaa pojat tämä.
Mies joka haluaa naisen, löytää keinon. Ei epäröi eikä hämmennä. Tekee kaiken eteenne.109893En ehkä onnistu siinä
Kovasti minä yritän näyttää kauniilta, vain sinua varten, mutta en taida onnistua siinä.58745Mitä mieltä olet?
Miehestä jolla ei ole yhtään kaveria, ei facebookissa eikä livenä ja hän harrasta ja tekee kaiken yksin. Onko vähän outo96653Muhun rakastuu kaikki naiset, mut mä en rakastu niihin
Mun vaatimustaso on 10+ Mut mua tavottelee 7+ naiset207644- 133618
- 48566
Pahoin pelkään nainen
että pidät minua epäempaattisena, itsekeskeisenä, narsistisena ja kylmänä ihmisenä. Oletko koskaan ajatellut, että minus50548- 37546
Viesti jonka haluaisit lähettää...
hänelle. Onko jokin pieni tunniste jonka vain te tiedätte. Onko naiselta miehelle tai toisinpäin, joku joku päivämäärä15520