Musliimin suhde tapahtuviin asioihin on väärin ymmärretty monessa yhteydessä. Mutta myös muslimien keskuudessa esiintyy fatalistista ajattelua. Fatalismi tarkoittaa kuitenkin sitä, että jos joku syntyy köyhänä, se on hänen kohtalonsa ja siihen tulee tyytyä. Islamilainen näkökulma sitävastoin on ihmisen toimijan roolia korostava. Köyhää rohkaistaan siihen, että hän työn tai koulutuksen kautta pyrkii parantamaan asemaansa. Myös muilla muslimeilla on velvollisuutensa: zakat’n (almuvero) pääkohderyhmä on köyhät ja vapaaehtoisten almujen (sadaqa) anto köyhille on myös hyvä teko. Zakat’lla siis pyritään parantamaan köyhien asema
Muslimi uskoo sen sijaan Sallimukseen (qadr). Asiat tapahtuvat Jumalan Sallimuksesta. Jos emme onnistu suunnitelmissamme yritettyämme parhaamme, hyväksymme tapahtuneen osana Jumalan Sallimusta. Kenties se, mitä halusimme, ei ollutkaan parhaaksemme. Jumala tietää parhaiten. Jo sana muslimi tarkoittaa Jumalan tahtoon alistuvaa, joten mikäli olemme muslimeja sanan varsinaisessa merkityksessä, alistumme siihen, ettei oma tahtomme toteutunutkaan. Oman rajallisuuden tajuaminen liittyy tähän. Jumala tietää kaiken.
Yksi kuudesta uskonpilaristamme on usko Sallimukseen, Kohtaloon. Meidän tulee uskoa siihen oli se setten paha tai hyvä, koska Allah tietää kullakin hetkellä parhaiten mikä meille pn parhaaksi.
Lainaan teille tarina joka kertoo Husseinista (ei ole Saddam) jonka uskoa Sallimukseen Allah Subhanahu wa Ta’la koetteli erikoisella tavalla.
Eräänä kauniina päivänä Hussein astui laivaan, joka oli täynnä matkustajia. Laivan oli määrä matkata meren halki. Päivä oli aurinkoinen, missään ei näkynyt pilviä. Kukaan ei osannut odottaa myrskyä. Kuitenkin pilviä alkoi ilmestyä taivaalle, kun laiva oli jo avomerellä. Äkkiä alkoi sataa, sitten tuuli alkoi yltyä ja aallot suurentua ja laiva keikkua puolelta toiselle. Hussein oli kauhuissaan. Hän asettui makaamaan laivan lattialle, piti tiukasti kiinni suuresta repustaan joka hänellä oli selässään ja sitten hän rukoili; Oi Allah! Pelasta minut! Älä anna minun kuolla! Saata minut turvallisesti kuivalle maalle.
Hussein ei muista mitä sitten tapahtui. Seuraava hänen muistikuvistaan on, kun hän tunsi pehmeää, kuivaa, auringon lämmittämää hiekkaa kasvoillaan ja kun hän avasi silmänsä hän näki mitä kauneimman, vihreän saaren. Reppu oli yhä hänen selässään. Hän katsoi ympärilleen. Hän oli yksin. Hän oli ainoa joka oli pelastunut.
Hussein etsi saarelta turvaisan paikan ja pystytti telttansa. Telttaan hän kätki kaikki ne arvotavarat, jotka hänellä oli ollut mukanaan. Hän ylisti Allahia, koska Hän oli pelastanut tämän myrskystä. Monta päivää Hussein vietti saarella kalastaen ja syöden saaren hedelmiä. Hän oli kovin yksinäinen eikä hän tiennyt kauanko oli saarella ollut. Iltaisin hän istui telttansa edessä katsellen merelle ja rukoillen Allahia, että joku löytäisi hänet ja veisi hänet kotiin vaimon ja lasten luokse. Kun Hussein oli ollut saarella arvauksen mukaan noin kaksi kuukautta, hän lähti pidemmälle metsästysretkelle saaren toiseen päähän. Kun hän oli ennen auringonlaskua palaamassa teltalleen hän huomasi, että juuri siitä paikasta tuprusi mustaa savua, jossa hänen telttansa, hänen arvotavaransa olivat. Hän unohti saaliinsa, lähti juoksemaan kovaa vauhtia. Kun hän saapui paikalle, Hän huomasi että kaikki oli palanut, mitään ei ollut jäänyt jäljelle. Hän alkoi itkeä ja valittamaan; ”Oi Allah! Miksi Sinä teet tämäm minulle?”
Valittaessaan hän ei huomannut laivaa, joka saapunut rantaan. Hetkisen päästä kapteeni kosketti häntä varovasti olkapäästä ja tervehti häntä. Hussein ei ollut uskoa silmiään, hän änkytti: ”Mutta kuinka ihmeessä te löysitte minut?”Kapteeni hymyili: ”Allahin nimeen, emme me olisi löytäneetkään, ystävä hyvä, ellet sinä olisi sytyttänyt merkkitulta.” Hussein katsoi palanutta telttaansa ja sitten taas kapteenia. Hänet valtasi suuri häpeä. Hän alkoi anoa Allahin anteeksiantoa, koska oli epäillyt Hänen Armeliaisuuttaan. Koko matkan kotiin hän ylisti Allahia, koska hän oli pelastunut. Ja pian hän olikin kotona perheensä luona.
Allah sanoo Koraanissa: Ei hurskautta ole se että te käännätte kasvonne itään tai länteen rukoillessanne vaan hurskautta on uskoa Allahiin, Viimeiseen päivään, enkeleihin, Kirjaan ja progeettoihin ja antaa omaisuudestaan,, vaikka sitä rakastaakin, sukulaisilleen, orvoille, köyhille ja matkamiehille ja miille, jotka pyytävät, ja vapauttaa orjia, suorittaa rukouksensa ja antaa almuveroa, ja täyttää lupauksensa, ja joka on kärsivällinen köyhyydessä ja sairauksissa ja sodan aikana. Tällaisia ovat totuuden ihmiset ja he ovat hurskaita. (2:177)
Totisesti , Me olemme luoneet kaiken Qadarin (Sallimuksen) mukaan. (54:49)
Muslimi uskoo sen sijaan Sallimukseen (qadr). Asiat tapahtuvat Jumalan Sallimuksesta. Jos emme onnistu suunnitelmissamme yritettyämme parhaamme, hyväksymme tapahtuneen osana Jumalan Sallimusta. Kenties se, mitä halusimme, ei ollutkaan parhaaksemme. Jumala tietää parhaiten. Jo sana muslimi tarkoittaa Jumalan tahtoon alistuvaa, joten mikäli olemme muslimeja sanan varsinaisessa merkityksessä, alistumme siihen, ettei oma tahtomme toteutunutkaan. Oman rajallisuuden tajuaminen liittyy tähän. Jumala tietää kaiken.
Yksi kuudesta uskonpilaristamme on usko Sallimukseen, Kohtaloon. Meidän tulee uskoa siihen oli se setten paha tai hyvä, koska Allah tietää kullakin hetkellä parhaiten mikä meille pn parhaaksi.
Lainaan teille tarina joka kertoo Husseinista (ei ole Saddam) jonka uskoa Sallimukseen Allah Subhanahu wa Ta’la koetteli erikoisella tavalla.
Eräänä kauniina päivänä Hussein astui laivaan, joka oli täynnä matkustajia. Laivan oli määrä matkata meren halki. Päivä oli aurinkoinen, missään ei näkynyt pilviä. Kukaan ei osannut odottaa myrskyä. Kuitenkin pilviä alkoi ilmestyä taivaalle, kun laiva oli jo avomerellä. Äkkiä alkoi sataa, sitten tuuli alkoi yltyä ja aallot suurentua ja laiva keikkua puolelta toiselle. Hussein oli kauhuissaan. Hän asettui makaamaan laivan lattialle, piti tiukasti kiinni suuresta repustaan joka hänellä oli selässään ja sitten hän rukoili; Oi Allah! Pelasta minut! Älä anna minun kuolla! Saata minut turvallisesti kuivalle maalle.
Hussein ei muista mitä sitten tapahtui. Seuraava hänen muistikuvistaan on, kun hän tunsi pehmeää, kuivaa, auringon lämmittämää hiekkaa kasvoillaan ja kun hän avasi silmänsä hän näki mitä kauneimman, vihreän saaren. Reppu oli yhä hänen selässään. Hän katsoi ympärilleen. Hän oli yksin. Hän oli ainoa joka oli pelastunut.
Hussein etsi saarelta turvaisan paikan ja pystytti telttansa. Telttaan hän kätki kaikki ne arvotavarat, jotka hänellä oli ollut mukanaan. Hän ylisti Allahia, koska Hän oli pelastanut tämän myrskystä. Monta päivää Hussein vietti saarella kalastaen ja syöden saaren hedelmiä. Hän oli kovin yksinäinen eikä hän tiennyt kauanko oli saarella ollut. Iltaisin hän istui telttansa edessä katsellen merelle ja rukoillen Allahia, että joku löytäisi hänet ja veisi hänet kotiin vaimon ja lasten luokse. Kun Hussein oli ollut saarella arvauksen mukaan noin kaksi kuukautta, hän lähti pidemmälle metsästysretkelle saaren toiseen päähän. Kun hän oli ennen auringonlaskua palaamassa teltalleen hän huomasi, että juuri siitä paikasta tuprusi mustaa savua, jossa hänen telttansa, hänen arvotavaransa olivat. Hän unohti saaliinsa, lähti juoksemaan kovaa vauhtia. Kun hän saapui paikalle, Hän huomasi että kaikki oli palanut, mitään ei ollut jäänyt jäljelle. Hän alkoi itkeä ja valittamaan; ”Oi Allah! Miksi Sinä teet tämäm minulle?”
Valittaessaan hän ei huomannut laivaa, joka saapunut rantaan. Hetkisen päästä kapteeni kosketti häntä varovasti olkapäästä ja tervehti häntä. Hussein ei ollut uskoa silmiään, hän änkytti: ”Mutta kuinka ihmeessä te löysitte minut?”Kapteeni hymyili: ”Allahin nimeen, emme me olisi löytäneetkään, ystävä hyvä, ellet sinä olisi sytyttänyt merkkitulta.” Hussein katsoi palanutta telttaansa ja sitten taas kapteenia. Hänet valtasi suuri häpeä. Hän alkoi anoa Allahin anteeksiantoa, koska oli epäillyt Hänen Armeliaisuuttaan. Koko matkan kotiin hän ylisti Allahia, koska hän oli pelastunut. Ja pian hän olikin kotona perheensä luona.
Allah sanoo Koraanissa: Ei hurskautta ole se että te käännätte kasvonne itään tai länteen rukoillessanne vaan hurskautta on uskoa Allahiin, Viimeiseen päivään, enkeleihin, Kirjaan ja progeettoihin ja antaa omaisuudestaan,, vaikka sitä rakastaakin, sukulaisilleen, orvoille, köyhille ja matkamiehille ja miille, jotka pyytävät, ja vapauttaa orjia, suorittaa rukouksensa ja antaa almuveroa, ja täyttää lupauksensa, ja joka on kärsivällinen köyhyydessä ja sairauksissa ja sodan aikana. Tällaisia ovat totuuden ihmiset ja he ovat hurskaita. (2:177)
Totisesti , Me olemme luoneet kaiken Qadarin (Sallimuksen) mukaan. (54:49)
Vastaukset 3
Vanhimmat
Olen aina ollut siinä luulossa, että niitä on viisi...(koulussakin opetettiin niin).
(Uskontunnustus, rukous/rukoukset, almut, paasto, pyhiinvaellus)
Islamin peruspilaria on viisi mutta uskon peruspiarija on kuusi
y44t4