Minä kyllä huomaan että minkäänlaista hinkua tuohon työntekoon ei ole. Nyt olen koko kesän puuhaillut tuon pihauudistuksen kanssa. Voiton puolella ollaan, mutta kyllä se on edistynyt vain risujen ja porkkanoiden avulla. Nyt menen siirtämään yli jääneet pihakivet tuulensuojaan ja haen metsästä yhden lastin kiviä. Sitten saan taas tulla hetkeksi tähän netin ääreen. Kivenpyörittäjä vastaisi paremmin nykyistä olotilaani, pitänee harkita nikin vaihtoa...
Oletteko laiskistuneet iän myötä?
35
1165
Vastaukset
- käy iän myötä
hitaammiksi tullaan ja laiskemmiksikin sanotaan. Neuvoksi vain, että porkkanoilla voit vaikka elää, risuja syömällä huonommin.
Äläkä sitten ota ammatiksi kiven pyörittämistä, vaikka leffa tai kirja Kivenpyörittäjän kylästä olisikin tuttu. Huonosti tienaa ja jos hautuumaan kiviä alat vierittelemään, siitä voi tulla tuomioita :)))- Puidenhalaaja
jos se pitäisi kivihommilla ansaita. Myönnän katselleeni joskus kaupungin katutöitä tekevien istuskelua sillä silmällä että harvinaista on tosiaan kunnantyöntekijän hiki. Enpä katsele enää. Ei sitä työtä nuorikaan jaksa kovin pitkää tovia huilaamatta tehdä.
Hautuumaan kiviä en ole vierittänyt, mutta kävin kyllä läheiseltä tietyömaalta pöllimässä sopvanmuotoisen kiven patsaan alustaksi. Tulipa nyt tunnustettua sekin;)
En ole laiskistunut iän myöten. Olen aina ollut aika energinen ja tuntuu, että olen ehkä iän myöten sitkistynyt ennemminkin kuin laiskistunut.
- Puidenhalaaja
Kyllä minäkin vielä tuolla palkkatöissä osuuteni teen. Mutta en kyllä enää pörrää innoissani niinkuin nuoremmat. Olen kyllä sitä mieltä,että saan vähemmällä heilumisella silti saman varran tulosta aikaan. Nuoret voivat kyllä olla eri mieltäkin...
Puidenhalaaja kirjoitti:

Minulla ei ole minkäänlaista kiirettä työssäni, vaan tosi leppoisaa ja johtuu varmaan siitä se, että tuntuu että ehdin hyvin.
- turhia?
Vai että kivet tuulensuojaan?!!
- Puidenhalaaja
on saada se siirtolava pois että mahtuu multakuorma. Ja aurausauto siirtää talvella sen jonnekin jos se on tuossa tien varressa. Kyllä minä yritin keksiä keinoa välttyä tältäkin työltä mutta äly ei riittänyt;(
- namisuku
antaa vireyttä ja tekee lihakset tosi kipeiksi.
Illalla sitten on öljyhieronta poikaa!
Voiks ihminen olla kivikaheli? Minä olen, menen minne
hyvänsä nappaan kiven aina muistoksi kokoelmaan.
Meillä on jopa kauniista erilaisista kivistä tehty pöytä, mehulasit aina vinossa..Heh:)- Puidenhalaaja
monta päivää on mennyt rokulin pidoksi kun on lihakset niin kipeät. Mutta onhan sitten mukava katsella oman työnsä tuloksia. Ja kaikki vieraatkin vaadin aina ihailemaan työtäni ja odotan saavani kehuja;) Kivipöytä...täytyy laittaa harkintaan:D
- olen olen olen
olen laiskistunut paljonkin,
vaikka touhuan kaiket päivät ei valmista tule kuten vaikkapa 45v iässä.
jos kävelen lasteni kanssa, saan juosta heidät vierellään ja usein sanoa että mennään hiljempaa.- Puidenhalaaja
Vertaistuki on aina tarpeen...
- ibiza
merkkejä en ole omalta osaltani huomannut. Teen kaikenlaista aina päivittäin. Ainoa ero lienee se, että aikaan saa vähemmän valmista kun nuoruudessa. Täytyy "puhaltaa" välillä....
- Puidenhalaaja
...kun touhuaa jotakin koko ajan. Mikäs kiire tässä valmiissa maailmassa, joutaa sitä välillä puhalteleenkin:D
- ibiza
Puidenhalaaja kirjoitti:
...kun touhuaa jotakin koko ajan. Mikäs kiire tässä valmiissa maailmassa, joutaa sitä välillä puhalteleenkin:D
tietenkin "puhalleltu", mutta ehkä nykyään useammin...
Muuten maailma ei ole koskaan valmis vaikka kuinka ahertaisimme. Aina on tekemätöntä vaikka sanotaankin "valmiissa maailmassa"!!!! - Puidenhalaaja
ibiza kirjoitti:
tietenkin "puhalleltu", mutta ehkä nykyään useammin...
Muuten maailma ei ole koskaan valmis vaikka kuinka ahertaisimme. Aina on tekemätöntä vaikka sanotaankin "valmiissa maailmassa"!!!!maailmahan ei ole koskaan valmis. Jos ei tehdä mitään niin kaikki rapistuu, pihat villiintyvät, savupiiput kaatuvat, talot romahtavat. Jos nyt pysytään aiheen mukaisissa asioissa. Enpä enää taida käyttää tuota sanontaa "valmiissa maailmassa". Mitenkähän on käynyt niin, että siitä on tullut niin tunnettu? Kun sehän ei pidä alkuunkaan paikkaansa.
- NaVaN
Puidenhalaaja kirjoitti:
maailmahan ei ole koskaan valmis. Jos ei tehdä mitään niin kaikki rapistuu, pihat villiintyvät, savupiiput kaatuvat, talot romahtavat. Jos nyt pysytään aiheen mukaisissa asioissa. Enpä enää taida käyttää tuota sanontaa "valmiissa maailmassa". Mitenkähän on käynyt niin, että siitä on tullut niin tunnettu? Kun sehän ei pidä alkuunkaan paikkaansa.
tyhjä touhoutus on jäänyt pois ja tekemiset tekee tietysti niin, että pakolliset tekee aina, jos vain jaksaa. Kiireellisimmät työt ensin. Hauskimmat hommat seuraavaksi. Lepuutavat ja rentouttavat siihen perään, nautinnolla. Sitten ja jos puhtia on ja joku hoputtaa niin sitten sen mitä jää jäljelle päivän urakasta, paitsi jos kekkasee jotain hauskaa puuhastelua ja päällepäsmäri on kääntänyt selkänsä ;) ... näin. Loput seuraaville päiville, puokille raskaat ja likaiset hommat eli putkityöt ja sutimiset.
- Kukurtaja
Puidenhalaaja kirjoitti:
...kun touhuaa jotakin koko ajan. Mikäs kiire tässä valmiissa maailmassa, joutaa sitä välillä puhalteleenkin:D
sinne tulle halattavaksi? Ois kaksi työllistettyä.
- Puidenhalaaja
NaVaN kirjoitti:
tyhjä touhoutus on jäänyt pois ja tekemiset tekee tietysti niin, että pakolliset tekee aina, jos vain jaksaa. Kiireellisimmät työt ensin. Hauskimmat hommat seuraavaksi. Lepuutavat ja rentouttavat siihen perään, nautinnolla. Sitten ja jos puhtia on ja joku hoputtaa niin sitten sen mitä jää jäljelle päivän urakasta, paitsi jos kekkasee jotain hauskaa puuhastelua ja päällepäsmäri on kääntänyt selkänsä ;) ... näin. Loput seuraaville päiville, puokille raskaat ja likaiset hommat eli putkityöt ja sutimiset.
Ihan hyvä tärkeysjärjestys töille sinulla:)
Minä opin tässä vasta nuorelta työkaverilta että vastenmielisimmät työt pitää tehdä heti pois. Niiden roikkumaan jättäminen rassaa sielua, helpoimmalla pääsee, kun hoitaa ne pois elämää häiritsemästä.
- Pirre*
En saa läheskään niin paljoa aikaan kuin esim. silloin kun lapset olivat pieniä...
En tunnusta laiskistuneeni, mutta hidastunut kai olen...tai viisastunut :)- Puidenhalaaja
Nykyään osaa erottaa olennaisen epäolennaisesta. Kyllä olen monesti ihmetellyt, mikä hinku silloin oli touhuta kaikenlaista kun lapset olivat pieniä ja tekemistä muutenkin ihan liikaa. Ompelemiset ja remontit olisi voinut jättää ammattilaisille. Ja miksi sen huushollinkin piti kiiltää, olisi se vähempikin stressaaminen riittänyt.
- Tulipupu
mutta ymmärrän levätä pitkin päivää. Turha touhottaa, ehtii enemmän kun ei hättäile. Sanotaan, että valmiiksi ajateltu on puoliksi tehty. Kännykkä äänettömälle. Sohvalle vaan leppäämään, nostaa väsyneet kintut seinää vasten leppäämmän ja antaa pään ja selänkin rauhassa rentoutua.
- a.mazon
En tiedä olenko laiskistunut, mutta vaadin vähemmän sekä itseltäni että toisilta.
Ennen oli muka PAKKO tehdä sitä sun tätä...- äitemuzzi
pakkokin tehdä sitä huushollihommaa työpäivän jälkeen. Että pysyi koti edes jonkinlaisessa siedettävässä kuosissa. En ole koskaan ollut himosiivooja, elikkä iloitsen imurista ja tiskikoneesta.
Kesällä olimme muutaman päivänä vanhassa talossa, ei ollut vesijohtovettä eikä muutakaan mukavuutta. Kumminkin tunsin iloa tiskivesien lämmittämisestä, käsin tiskaamisesta, räsymattojen ravistelusta, siis ihan yksinkertaisista puuhista.
Ja kuinka kiva olikaan keittää pannukahvia puuhellalla, kahvi tuoksuikin ja maistuikin niin hyvälle siellä vanhassa tuvassa, että.
- Pussis
eka kertaa palstalla moneen kuukauteen.
Kivaa ja aurinkoista syksyn jatkoa kaikille, niin ystäville kun vihollisillekin - tapaillaan taas vaikka ehkä ens syksynä..tai seuraavana:))
Kyl mää pysyn täällä live elämän puolella, ei oo aikaa muuhun. - Kutv M
Kun ei päässyt puu savottaan.:)))
Piti ihan muistin virkistämiseksi pari kuutiota ittelle
saunan lämmitys puita viime viikolla sahailla ja pilkkoa.- Pirre*
kivikylissä ou senverran pihhoo, että tilta tärräätät 30 mottii koivuhalakkoo iltapuhteiks?
Ois niitä muittai varmmaan tulosssa nostalkia talakkoissiin :)
:) - Kutv M
Pirre* kirjoitti:
kivikylissä ou senverran pihhoo, että tilta tärräätät 30 mottii koivuhalakkoo iltapuhteiks?
Ois niitä muittai varmmaan tulosssa nostalkia talakkoissiin :)
:)Pientä hilpeyttä ja vähän muutakin,kun tukkirekallisen
toisin koivupöllejä pihaan ja alkasin siinä aamutuimaan
niitä sahailemaan.
Vois tulla ainakin valkotakkiset hetkeksi talkoisiin.:)))
Kerran kyllä suunnittelin että alkaisin tekemään
myyntiin takkapuiksi koivupilkettä.
Näky olevan niin "rasvanen" hinta huoltsikalla
pienellä klapi pussilla. - Pirre*
Kutv M kirjoitti:
Pientä hilpeyttä ja vähän muutakin,kun tukkirekallisen
toisin koivupöllejä pihaan ja alkasin siinä aamutuimaan
niitä sahailemaan.
Vois tulla ainakin valkotakkiset hetkeksi talkoisiin.:)))
Kerran kyllä suunnittelin että alkaisin tekemään
myyntiin takkapuiksi koivupilkettä.
Näky olevan niin "rasvanen" hinta huoltsikalla
pienellä klapi pussilla.täällähän tehdään kuution "kontteja" klapeja ja sitten myyvät ne mökkiläisille ja kirkonkyläläisille, hyvään hintaan tietenkin.
Kannattaa tehä myyntiin, juuri takkapuiksi jos puusta on ylituotantoa, paremman hinnan niistä saa kilotavarana, kuin kiintona :) - Kutv M
Pirre* kirjoitti:
täällähän tehdään kuution "kontteja" klapeja ja sitten myyvät ne mökkiläisille ja kirkonkyläläisille, hyvään hintaan tietenkin.
Kannattaa tehä myyntiin, juuri takkapuiksi jos puusta on ylituotantoa, paremman hinnan niistä saa kilotavarana, kuin kiintona :)Vaikea markkinoida valmista halko tavaraa.
Kuljetus matkat on liian pitkiä ja kysyntä heikkoa.
Hyvää tulipuuta(hakkuu ja harvennus tähteitä)on
luovutettu ilmaiseksi kuten sielläpäin on tapana tehdä.
Sekään ei tahdo kelvata kun harvoille.
Ylituotannosta on pitänyt huolen toi Herra Myrsky.
Isoja kaatuneita puita ei viitsi oikein jättää
mätänemään,pitää kopistella aina klapeiksi. - Pirre*
Kutv M kirjoitti:
Pientä hilpeyttä ja vähän muutakin,kun tukkirekallisen
toisin koivupöllejä pihaan ja alkasin siinä aamutuimaan
niitä sahailemaan.
Vois tulla ainakin valkotakkiset hetkeksi talkoisiin.:)))
Kerran kyllä suunnittelin että alkaisin tekemään
myyntiin takkapuiksi koivupilkettä.
Näky olevan niin "rasvanen" hinta huoltsikalla
pienellä klapi pussilla.että...jospa saisit ne pöllittii mukkaan..:))
p.s. viittaan valkotakkisiin... - Puidenhalaaja
Pari mottia ihan muistin virkistämiseksi...jos tuo on laiskistumista, herää kysymys, kuinka ahkera ollenkaan olet ollut.
Ne halkomattomat puut ovat tuolla mökillä, mökkiliiteri on ihan täynnä ja siksi ajattelin,että jos ne saisi halottua ja tuotua tänne kaupunkiin. Nyt olen tullut hieman toisiin aatoksiin. Vanhempi poikani on nimittäin alkanut pilkkoa niitä ja tuoda minulle että saa lämmitellä täällä käydessään saunaa. Minun laiskuudestani on siis ilmeistä hyötyä jälkipolville. Ahkerilla äideillä on laiskat lapset,sanotaan. Sama näkyy pätevän toisinpäinkin:D
Niin, ja mukava kun olet taas palstoilla:D - Kutv M

Niin, ja mukava kun olet taas palstoilla:DKun hetki sitten tulin vasta kurkkaamaan palstalle.
Tässä täytyy taas totutella kivikylän tapoihin ja se
vie aina oman aikansa rauhallisen erämaan jälkeen.
Vielä sen verran tuosta halon teosta.Nuorempana en
tiennyt mitään niin vastenmielistä puuhaa kuin joka
keväinen kotia halon hakkuu.
Metsä töissä se oli ihan eri juttu kun siitä sai
muutaman tanssi markan tienattua.:)
Nyt sitten "vähän"varttuneena moinen puuha on ihan
himo hommaa ja se näkyykin pinoina mökkelin piha
piirissä,sekä varastoissa.Jos eläisin vaikka 100
vuotiaaksi.Tällä viime vuosien kulutuksella
mitattuna ei tarttesi enää tehdä kalikan kalikkaa.:) - Puidenhalaaja
Kutv M kirjoitti:
Kun hetki sitten tulin vasta kurkkaamaan palstalle.
Tässä täytyy taas totutella kivikylän tapoihin ja se
vie aina oman aikansa rauhallisen erämaan jälkeen.
Vielä sen verran tuosta halon teosta.Nuorempana en
tiennyt mitään niin vastenmielistä puuhaa kuin joka
keväinen kotia halon hakkuu.
Metsä töissä se oli ihan eri juttu kun siitä sai
muutaman tanssi markan tienattua.:)
Nyt sitten "vähän"varttuneena moinen puuha on ihan
himo hommaa ja se näkyykin pinoina mökkelin piha
piirissä,sekä varastoissa.Jos eläisin vaikka 100
vuotiaaksi.Tällä viime vuosien kulutuksella
mitattuna ei tarttesi enää tehdä kalikan kalikkaa.:)että ne työt mitä on nuorena inhonnut, muuttuvatkin vanhemmiten himotyöksi. Minä inhosin aikoinaan puutarhatöitä joista sittemmin tuli himopuuhaa. Ja tämä poikani joka nyt hakkaa minulle halkoja, joutui aikoinaan tienaamaan taskurahaa sillä hommalla. Kuulen vieläkin korvissani tämän 15 vuotiaan tuottamat äänet. "Prrr-kele...klaps, prrr-kele...klaps".
Joo, mutta halkojen hakkaaminen on varsinaista terveys liikuntaa, tekee kuulemma niskalihaksillekin oikein eetvarttia. Ihme ettei siitä ole vielä keksitty verottaa. Joten pidä vaan tuo harrastuksesi:D - Kutv M
Pirre* kirjoitti:
että...jospa saisit ne pöllittii mukkaan..:))
p.s. viittaan valkotakkisiin...Kyllä menis tässä yhtiössä pöllit "parempiin"suihin.:)
Kerran raivattiin vähän piha alueita ja
visakoivuista sahattiin paksuja tiellä olevia sivu
oksia poikki.Sillon ei kelvannut kenellekkään
"nikkarille" visa,kun eivät tunteneet oikein lajia.
Minä pelastin puut roska lavalta juuri kun lava
oli kaatikselle lähdössä.
Siitäkös mekkala synty,kyllä olis jälkikäteen ottajia ollut. - Kutv M
Puidenhalaaja kirjoitti:
että ne työt mitä on nuorena inhonnut, muuttuvatkin vanhemmiten himotyöksi. Minä inhosin aikoinaan puutarhatöitä joista sittemmin tuli himopuuhaa. Ja tämä poikani joka nyt hakkaa minulle halkoja, joutui aikoinaan tienaamaan taskurahaa sillä hommalla. Kuulen vieläkin korvissani tämän 15 vuotiaan tuottamat äänet. "Prrr-kele...klaps, prrr-kele...klaps".
Joo, mutta halkojen hakkaaminen on varsinaista terveys liikuntaa, tekee kuulemma niskalihaksillekin oikein eetvarttia. Ihme ettei siitä ole vielä keksitty verottaa. Joten pidä vaan tuo harrastuksesi:DHankkivat kuntoaan ennen halkoja hakkaamalla.
Muistaakseni Juha Mietokin mainosti sitä.
Muutama tuntemani Trialtonin harrastaja etsi joka
vuosi paikkaa halonhakkaajana,sanoivat sillä osaksi
hankkivansa tiettyä perus kuntoa.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Haluan sinut, kuuletko minua.
Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad841339- 51968
Alastomat miehet seksikeinussa lasten nähden PRIDEssä!
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/adf62289-a0b6-4b4c-9672-9e19c01beb51 Eikö nyt muka mene jo aivan liian pitkälle että369798- 142759
- 55699
Anteeksipyynnöstä
Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän122686- 51648
Naiselle Kuuleppa Tämä
Tämä ei ole mikään vitsi. Minulla on ikävä sinua nainen! Naiselle mieheltä38625- 76612
- 56594