Lehdistä saa lukea matkustajien kommentteja, kuinka vr ei informoi mistään mitään, poikkeuksista ei tiedoteta yms. Vr:n haukkumisesta on tullut buumi.
Tyypillinen informaation puute johtuu useimmiten matkustajan olemisesta omissa oloissaan, jolloin tämä ei kuule eikä näe mitään, saatika tajua mistään mitään.
On tapauksia kun Kouvolaan pyrkivä matkustaja hyppää Tampereen junaan, kun jollain laiturilla luki "tampere". Ja se on sitten huonoa tiedotusta vr:n osalta.
Eräs matkustaja haukkui vr:n kun luuli I-junan I-tunnusta raiteeksi 1, vaikka näytössä luki että I-juna lähtee raiteelta 5. Ja tämäkin tietenkin on vr:n syy.
Eräässä poikkeustilanteessa R-junan lähtölaituri muuttui kaluston kiertohäiriön takia. Näin 4:s raiteella ollut K-juna muutettiinkin R-junaksi. Asiasta kuulutettiin 2-3 kertaa asemakuulutuksin, junassa olevia pyydettiin siirtymään raiteelle 3, josta lähtisi seuraava K-juna. Laiturinäyttöön vaihtui R-juna Riihimäelle. Junassa kuulutus vielä toistettiin varmuuden vuoksi. Suurin osa ihmisistä tajusi ja siityi pois junasta, ja samalla Riihimäelle menijöitä alkoi tulla junaan. Lähtöajan tultua tuli junan lähtökuulutus, "tämä on R-juna Riihimäelle...". Juna lähtee liikkeelle ja kaikki menee normaalisti, kunnes juna kiitää Pasilan jälkeen pysähtymättä Tikkurilaan asti. Nyrpeän oloinen nais-ihminen ja muutama muu nyhtää konduktööriä hihasta ja alkaa tivaamaan että tämän piti olla K-juna. Konduktööri sanoo rauhallisesti että junaanhan tuli muutos, josta kuulutettiin useita kertoja. Nainen ja muutama muu valittivat ettei mitään ollut kuulutettu. Nainen uhkasi tehdä asiasta valituksen ja vaati rahojaan takaisin. Asian pelasti, kun eräs matkustajista tuli ja sanoi naiselle, että kyllä muuten kuulutettiin, ja monta kertaa.
Entä sitten kun IC-juna pysähtyy johonkin Mäntsälän yläpuolelle. Menee noin 2 minuuttia, kunnes kuljettaja on saanut yhteyden liikenteenohjauskeskukseen ja tiedustellut punaisen opastimen syytä, esim oikoradalla on vain itäinen raide käytössä, joka on varattu vastaantulevalle junalle, menee noin 10 minuuttia. Parin minuutin jälkeen kuljettaja kuuluttaa että joudumme odottamaan noin 10 minuuttia muuta liikennettä, pahoitellen viivästystä. Heti kuulutuksen tultua, osa matkustajista huokaisee äänekkäästi ja alkaa sättiä vr:ää. Noin 5min jälkeen osa matkustajista ei enää muista mitä kuulutettiin tai halusi kuulla vain sanan "myöhässä". Ja sitten alkaaa lehtiin kirjoitus, ettei junassa tiedotettu mitään kun juna seisoi keskellä metsää 10 minuuttia. Että tällaista.

Vastaukset 13
Vanhimmat
Kuulostaa varsin ymmärrettävältä, mutta en silti aina ymmärrä, että miksi niitä kuulutuksia ei aina tule varsinkin kun seistään kymmenen minuuttia jossain metsässä niin aina ei kuuluteta..
Hauska tapaus oli viimeviikolla H-junassa joka saapui Riihimäelle noin klo 21.45 (jolloin oli jo pimeää) juna pysähtyi vähän matkan päähän asemasta odottamaan tavarajunaa (mikä jo sinäänsä on outoa, koska eikö henkilöliikenteellä ole etuajo oikeus?) tätä ennen junassa oli jo kuulutettu että saavutaan Riihimäelle joten ihmiset luulivat että perillä ollaan koska oli pimeää junasta ei nähnyt ulos joten siellä sitten ihmeteltiin että miksei ovet aukea kun kerran "asemalla ollaan"....
vai oli siellä niin pimeätä ettei mitään nähnyt ja vielä ihmettelivät että miksei ovet aukea. JUU näillä asemillahan ei yleensäkään ole minkäänlaisia valoja vaan aina on pilkkopimeää juuri siinä asemien kohdilla????
Omalle kohdalle on osunut sekä erinomaista että ala-arvoista tiedottamista. Parhaimmillaan homma toimii niin, että konnari tai kuski tiedottavat välittömästi ylimääräisistä pysähdyksistä ja odotuksista sekä kertovat arvioidun lähtöajan sekä paljonko ollaan myöhässä. Tilanteen pitkittyessä tietenkin kuulutetaan matkustajille tilanteen kehittymisestä. Monesti näin on tehty, ei kuitenkaan aina.
Kerran myöhästyin Jyväskylässä Turkuun menevästä junasta niin täpärästi, että näin 150 metrin päästä kun juna nytkähti liikkeelle. Tämän ensimmäisen junan tulosuunnasta oli kuitenkin juuri saapumassa toinen pikajuna samaan laituriin, joten ajattelin käydä katsomassa olisiko tämä jälkimmäinen sittenkin se Turun juna jolla aioin matkustaa. Juna oli hieman lyhyen näköinen eikä siinä ollut ravintolavaunua (ehdottoman tärkeä ;)), mutta laituriopasteessa luki pikajunan numero ja määränpäänä Turku. Vaunuissa ei puolestaan lukenut mitään. Onneksi epäröin sen verran ennen kyytiin nousemista, että vilkaisin uudestaan infotauluun. Sen mukaan Turun junassa tosiaan pitäisi olla pari vaunua enemmän, ja yksi niistä olisi ravintolavaunu. Laiturilla seissyt konnari sitten vielä vahvisti että Vaasan junahan se oli, eivät kuulemma olleet "vielä ehtineet vaihtaa junan tietoja".
Aika outoa että juna ehtii vaihtua, mutta teksti sähköisellä opastetaululla ei. Mistä kaukaa se sähkö oikein mahtaa tulla?
Töistä lähtiessä katsoo seuraavan junan saapumisajan ja menee varmuuden vuoksi jo minuttia, paria aiemmin asemalle odottamaan. Vuoroväli on 15 minuttia, joten pahasti ei käy vaikka juna olisikin etuajassa.
Paitsi tietysti että yksi vuoro jää välistä. Junaa odotellaan 30 minuttia.
Informaatio: nolla. Soittamalla (maksulliseen) puhelimeen kuulisi kenties, että juna on jäänyt ajamatta, tai sitten ei.
Väliäkö hällä, kolmenkymmenen (tai yleensä hieman päälle) minutin kuluttua juna sitten ruksahtelee asemalle. Täynnä. Viisi matkustajaa jää pois, viisikymmentä ahtautuu sisään. Toiset viisikymmentä päättää odottaa junaa jossa saa happea, minä en kuulu heihin.
Käytänkin yleensä omaa autoa. :)
Hölmö! Ei junat kulje etuajassa, niillä on asemakohtaiset aikataulut.
No, voihan siitä olla jäänyt kaksi vuoroa ajamatta.
Mutta jos itse olen kaksi miuttia ennen junan "lähtöaikaa" asemalla, niin veikkaisin että siitä on mennyt juna etuajassa - jos laituri on lähes tyhjä ihmisistä.
Ja kyllä, minun kelloni on oikeassa, päivittyy oikeaan aikaan kerran päivässä. :)
On äärimmäisen harvinaista, että juna lähtisi asemalta etuajassa. Oman usean vuoden työhistorian aikana en ole kuullut moisesta kuin kerran. Se, että juna lähtee asemalta etuajassa, vaatii kahdelta ihmiseltä inhimillisen erehdyksen, sekä kuljettajalta, että konduktööriltä. Ja noita lähtöaikoja kyllä seurataan tarkasti. Konduktöörin työn ykkösprioriteetti turvallisuuden ohella on aikataulu.
Toinen homma kokonaan on se, että varsinkin pääkaupunkiseudulla radat ovat niin ruuhkaisia, ettei selvästi (muutamasta minuutista ylöspäin) etuajassa ajaminen edes oikein onnistu. Syynä tähän on se, että edellä menevä juna olisi tuolloin liian lähellä eikä ajon sallivaa opastetta (eli "liikennevalot punaisena") saada.
Kaikissa junissa noudatetaan satelliitin kautta päivittyvää aikaa, joten junan kellot ovat käytännössä aina oikeassa.
Junat eivät edelleenkään kulje asiakkaiden kellojen mukaan, vaikka monet niin tuntuvat kuvittelevankin.
kyllähän vr yleensä kuuluttelee muutoksista ihan kiitettävästi.
tuli ihan off-topicina mieleen kesäinen matka helsinkiin, jossa riihimäellä konduktööri kinasi automaattikuulutuslaitteiston kanssa:
A: tämä on taajamajuna lahteen. pysähtymispaikkamme ovat...
K: korjaus, tämä on R-juna helsinkiin...
A: tämä on taajamajuna lahteen. pysähtymispaikkamme ovat...
K: ja edelleen, tämä on R-juna helsinkiin.
(junan ohitettua riihimäen eteläinen GPS-pointti:)
A: Tämä on R-juna helsinkiin. Pysähtymispaikkamme ovat...
ihan katsomisen arvoisia ilmeitä matkustajilla :D
"Asian pelasti, kun eräs matkustajista tuli ja sanoi naiselle, että kyllä muuten kuulutettiin, ja monta kertaa. "
Aivan samanlaisia tilanteita löytyy linja-autoliikenteessä, kun matkustajan pitäisi vaihtaa autoa jossain tai jäädä pois tietyllä pysäkillä. Kuljettaja kertoo kyytiin noustessa että paikassa X auton vaihto. Saavutaan paikkaan X ja kuulutetaan auton vaihdosta. Seisotaan pari minuuttia pysäkillä, porukkaa menee ulos ja sisään ja sitten jatketaan matkaa. Ko. matkustaja tulee 10 minuutin kuluttua kysymään niin että koskas tämä on perillä..Ja sitten ollaan naama norsunkäyrällä että ei hänelle ole sanottu tai kuulutettu mistään vaihdoista...joskus tulee mieleen että ihmiset tekee tahallaan asiansa vaikeaksi että pääsee sitten itkemään mielipidesivuilla kuinka huonoa palvelua on saanut.
"Tyypillinen informaation puute johtuu useimmiten matkustajan olemisesta omissa oloissaan, jolloin tämä ei kuule eikä näe mitään, saatika tajua mistään mitään. "
Tästä oli hyvä esimerkki yksi ilta Turku-Tampere junassa...Matkustaja ostaa lipun Humppilaan ja istuu alas, kuulokkeet korville ja siirtyy täysin omiin maailmoihin. Humppilaan saavuttessa ei tapahdu elettäkään että olisi jäämässä pois. Sitten vasta kun juna on pysähtynyt aletaan keräämään omaisuutta kasaan ja samalla hetkellä kun ko. asiakas pääsee ylös penkistä juna lähtee liikkeelle... Sitten iskee paniikki ja aletaan ravaamaan pitkin junaa etsien konnaria. Noin 10km:n päässä pysähdytään keskelle ei mitään tasoristeyksen kohdalla...
Matkustin työmatkani yksinomaan VR:n kyydillä vuoteen 2006 asti. Sittemmin muutin ja siirryin bussin käyttäjäksi.
Ehkäpä tyypillisin tapaus VR:n kuulutuksista (otanta-aineistona n. 7 vuotta).
Aamulla K-junaa ei näy. Juna on jo 10 minuuttia myöhässä kun tulee kuulutus että juna kulkee 10-minuutta myöhässä. No shit sherlock. 20 minuutin päästä täyteen tupattu juna vihdoin tulee.
Toinen vaihtoehto on tämä, että juna pysähtyy kesken kulkemisen asemien väliselle osuudelle. Ainoa informaatio on yleensä kuulutus 'odotamme ohikulkevaa junaa'. Ennätykseni on muistaakseni 30 minuuttia.
Ainoa informaatio on yleensä kuulutus 'odotamme ohikulkevaa junaa'
No mitä asiakkaille sitten pitäisi kuuluttaa. Vaikka kuljettaja tietäisikin ammattitermein monimutkaisen viivästymisen syyn, niin sitä on vaikea muuttaa maallikon ymmärrettäväksi. On siis turha alkaa sanomaan, että odotamme kun sivusuojavaihde turvaa kulkutien ensin toiselle junalle, jonka takia me ei päästä punaisen opastimen ohi, vasta kun sitä seuraavan junan häntä on ehtinyt pois viholliskulkutieltä. On siis parempi vain sanoa, että odotamme muuta liikennettä.
johan ihmiset olivat matkustamossa hämillään kun kuljettaja kuulutti ja kertoi yksityiskohtaisen syyn odotukseen.
"joudumme odottamaan hetken aikaa tolpalla jkv:n baliisivian takia".
väitän että suurimmalle osalle matkustajia olisi ollut parempi kuuluttaa vain teknisestä ongelmasta :)
Tuollaisissa tilanteissa ainoa oikea vaihtoehto on alkaa vittuilla konnarille, koska han on todennakoisesta aiheuttanut koko tilanteen ainoastaan tehdakseen tyopaivastaan edes hieman jannittavamman.
Mutta senhan sina varmaan jo tiesitkin.