V.S.Naipaul kirjoitti kirjassaan "Islamin äärillä" useista fundamentalisteista, joita hän tapasi Aasiassa. Ensin hän korjasi täällä yleisen harhan, että islaminuskoisten pääosa asuisi Lähi-Idässä. Sitten hän kuvasi useita keskustelukumppaneitaan Iranista Indonesiaan.
Pääosin heillä näytti olevan kaipaus yksinkertaisempaan maailmaan, joka toteutui silloin, kun islam oli nuori. He sekoittivat maailman globalisoitumisen, kaupungistumisen ja modernisoitumisen länsimaiden myrkytykseen ja kaipasivat shariaa ja varhaisen islamin oletettua yhteyttä (unohtaen tietysti, että minkään kulttuurin juuret eivät ole yhteydessä ja yksinkertaisuudessa, vaan sodissa ja mellakoissa).
Me länsimaalaiset (jos näin voi kirjoittaa?) yhdistämme helposti islamin pomminheittäjiin, ja tuntuu siltä, että ääri-islam tekee samoin. Voisiko kyseessä olla vakava käsitesekaannus? Eli että ongelma ei ole islam (tai kristinusko tai "isänmaallisuus" tai vaikkapa natsismi) vaan kaipaus "menetettyyn", yksinkertaiseen maailmaan? Itse asiassa sama kaipaus, joka ajaa myös länsimaisia alkaen "kadotetun Karjalan" ihannoijista äärioikeistolaisiin (ja myös "puunhalaajiin" ja anarkisteihin, jotka haluavat eroon "yhteiskunnan lonkeroista")? Ongelma ei olisikaan siinä tai tässä uskonnossa, vaan maailman nykyisessä monimutkaisuudessa ja kaoottisuudessa, jotka ahdistavat kaikkia samalla tavoin? Jos näin on ja tämä tiedostetaan, silloin meillä on pohja, josta ponnistaa vähän suvaitsevampaan yhteyteen ihmisten kesken, jotka loppujen lopuksi ovat hyvin samanlaisia ja yksinkertaisia olentoja, jotka haluavat elää rauhassa, saada kylliksi ruokaa ja suojaa, kasvattaa lapsensa ja viettää rauhallista elämää perheen kesken.
Pääosin heillä näytti olevan kaipaus yksinkertaisempaan maailmaan, joka toteutui silloin, kun islam oli nuori. He sekoittivat maailman globalisoitumisen, kaupungistumisen ja modernisoitumisen länsimaiden myrkytykseen ja kaipasivat shariaa ja varhaisen islamin oletettua yhteyttä (unohtaen tietysti, että minkään kulttuurin juuret eivät ole yhteydessä ja yksinkertaisuudessa, vaan sodissa ja mellakoissa).
Me länsimaalaiset (jos näin voi kirjoittaa?) yhdistämme helposti islamin pomminheittäjiin, ja tuntuu siltä, että ääri-islam tekee samoin. Voisiko kyseessä olla vakava käsitesekaannus? Eli että ongelma ei ole islam (tai kristinusko tai "isänmaallisuus" tai vaikkapa natsismi) vaan kaipaus "menetettyyn", yksinkertaiseen maailmaan? Itse asiassa sama kaipaus, joka ajaa myös länsimaisia alkaen "kadotetun Karjalan" ihannoijista äärioikeistolaisiin (ja myös "puunhalaajiin" ja anarkisteihin, jotka haluavat eroon "yhteiskunnan lonkeroista")? Ongelma ei olisikaan siinä tai tässä uskonnossa, vaan maailman nykyisessä monimutkaisuudessa ja kaoottisuudessa, jotka ahdistavat kaikkia samalla tavoin? Jos näin on ja tämä tiedostetaan, silloin meillä on pohja, josta ponnistaa vähän suvaitsevampaan yhteyteen ihmisten kesken, jotka loppujen lopuksi ovat hyvin samanlaisia ja yksinkertaisia olentoja, jotka haluavat elää rauhassa, saada kylliksi ruokaa ja suojaa, kasvattaa lapsensa ja viettää rauhallista elämää perheen kesken.
Vastaukset 7
Vanhimmat
kaipausta yksinkertaisuuteen. Minä kaipaan monimutkaisia asioita. Se on luonnollista aivojen käyttämistä. Jo pikkupoikana minä avasin radion, kun halusin nähdä mistä se ääni tulee. Lapsena ei voinut ymmärtää, miten niin monien ihmisten ääni voi tulla siitä laatikosta. Selvisihän se sitten, että se ääni tuli liikkuvasta pahvista. Sen jälkeen tuli rakenneltua kidekoneita ja radioita ja myöhemmin tv-tekniikkakin tuli tutuksi.
Nyt kiinnostaisi tietää elämän synnystä. Mitä elämä on?
En voi uskoa, että yksinkertainen elämä on kiinnostavaa. Ihminen tarvitsee ajattelemista. Hän on ongelmien ratkaisijaksi syntynyt. Se on hienointa, kun tekee jotain uutta, mitä ei ole ennen tehty. Ihminen on luovaan työhön syntynyt.
maailman parantajat kuten jumalattomat ateistit ainoastaan pilkkaavat uskoa ja uskontoja koska he saavat siitä tyydytyksen niin keskikehoon kuin heidän sairaaseen mieleensä.
Jumalattoman löyhkä on tänäänkin tuntunut pahan hajuiselta ateisti löyhkältä.
Siinä naikkonen parhaimmillaan.
"Me länsimaalaiset (jos näin voi kirjoittaa?) yhdistämme helposti islamin pomminheittäjiin, ja tuntuu siltä, että ääri-islam tekee samoin."
NO NIINHÄN SE VÄHÄN TUNTUU SILTÄ!
"Voisiko kyseessä olla vakava käsitesekaannus? Eli että ongelma ei ole islam (tai kristinusko tai "isänmaallisuus" tai vaikkapa natsismi) vaan kaipaus "menetettyyn", yksinkertaiseen maailmaan?"
Joo, just näin se on. Kohta voit asetella Nobelin rauhanpalkintoa takanreunalle UFO-kirjailijapalkinnon viereen.
Ei tosiaankaan voida pitää Adolf Hitlerin Mein Kampfia ja natsismia ongelman aiheuttajana, vaan ongelman aiheutti kaipaus "menetettyyn", yksinkertaiseen maailmaan.
"silloin meillä on pohja, josta ponnistaa vähän suvaitsevampaan yhteyteen ihmisten kesken, jotka loppujen lopuksi ovat hyvin samanlaisia ja yksinkertaisia olentoja, jotka haluavat elää rauhassa, saada kylliksi ruokaa ja suojaa, kasvattaa lapsensa ja viettää rauhallista elämää perheen kesken."
Haluaisin nähdä, kun ehdotat tätä wahhabeille! ;D
http://www.islam-qa.com/index.php?ref=34830&ln=eng
“Jihaad holy fighting in Allaah’s Cause) is ordained for you (Muslims) though you dislike it, and it may be that you dislike a thing which is good for you and that you like a thing which is bad for you. Allaah knows but you do not know”
[al-Baqarah 2:216]
Tämä on siis kirjoitettu "ikuisesti muuttumattomaan ja ehdottomaan totuuteen" Koraaniin.
epämiellyttävä ihminen. Koirakin on Muhammedia parempaa seuraa.
...yksinkertaisuuteen on oma merkityksensä silloin, kun etsitään menneisyydestä juuria ja malleja. Sillä on myös merkityksensä, kun luodaan yksinkertaisia, stereotyyppisiä viholliskuvia, kuten vaikkapa länsimaisesta suuresta shaytanista, tai kun demonisoidaan vieras uskonto ja sen kannattajakunta.
Tilannetta voinee kuvata myös siten, että nopean kulttuurimuutoksen, muuttuvien ja keskenään ristiriitaistenkin normien ristipaineessa ihminen on vaarassa kokea normittomuutta, anomiaa. Sitä paetaan yksinkertaistuksiin, jotka antavat ainakin näennäisen mahdollisuuden jäsentää kaoottiselta tuntuvaa maailmaa.
Meillä Suomessa (kuten joissakin muissakin Euroopan maissa) maaltapako, nopea kaupungistuminen ja viimeksi globalisaatio, tuleminen kiinteäksi osaksi "yhdentyvää Eurooppaa" ja vieraita kulttuureja edustavien ihmisten tulo keskellemme ovat osaltaan vaikuttaneet tällaisen normittomuuden kehittymiseen. Silloin jotkut etsivät yksinkertaistettuja viholliskuvia, joihin purkaa turhautuneisuuttaan ja tuskaansa. Toiset kaipaavat menneisyyden romantisoituun lintukotoon. Jotkut taas radikalisoituvat ja ryhtyvät vastustamaan väkivaltaisestikin milloin mitäkin uutta ja pelottavaa.
Muualla maailmassa, Euroopan ja yleensäkin rikkaiden maiden ns. kultapossukerhon ulkopuolella tällaiset ongelmat ovat vielä suurempia. Siellä vanhat kulttuurit taistelevat häviämisuhan edessä. Niinpä anomiakokemus on vielä voimakkaampi ja seuraukset sen mukaisia.
minäkin sen tarkoitin. Tätä ilmiötä Naipaulkin pyrki kuvaamaan.
Ylempänä oleville kirjoittajille: minä en jaa tätä näkemystä, minusta maailma, jossa on nopesti toimiva informaatio, kaupunkikuva, nopeat yhteydet ja kaikki muu on oikein hyvä.
Kyse on juuri siitä, että monet ihmiset kärsivät tästä anomiakokemuksesta, ja he mieltävät sen syyksi jonkin ulkopuolisen ja vihamielisen, omat kaupunkinsa, oman hallituksensa, ulkomaiden painostuksen, vieraan kulttuurin, mikä nyt kenellekin tiivistyy viholliskuvaksi. Sitten he yrittävät tuhota tämän viholliskuvan. Pommeilla ja Kalashnikoveilla, jos tarpeen.
Onneksi suurin osa purkaa kiukkunsa vihamieliseen kiroiluun kahviloissa tms. ja osa haluaa elämäänsä ainakin jotakin tästä monimutkaisuudesta (mm. kännykän), ja osa taas vain kääntää koko jutulle selkänsä. Tietty vähäinen osa kuitenkin ryhtyy ratkomaan mieltämiään ongelmia väkivaltaisesti.
Jos heiltä kysyttäisiin (kuten Naipaul teki), uskovatko he todellakin näiden keinojen auttavan, ja miten nykyaikainen elämä ja vaikkapa sharia-laki ja korkoa ottamattomat pankit voisivat toteutua, syntyy vihamielinen hämmennys.