Perustietovisa

Perustieto visa

Arvaa kuka on sanonut näin?

- Hesan piiri ei ole puolueen linjoilla. Oikeudentajuni mukaan tarvitaan pyyteettömiä ihmisiä toimimaan puolueen linjoilla. Minä en ole niitä ihmisiä on olemassa jo parempia, fiksumpia ja pyyteettömämpiä kuin minä, mutta Mattilan pyramidia en ole täällä nostamassa, enkä asettamassa Mattilaa Helsingin ykkösehdokkaaksi niinkuin tapahtui Hesan hallituksen taholta eduskuntavaaleissa. Eikä edes päässyt vaan sai vain vähän enemmän ääniä kuin Holmström joka kuitenkin olisi pitänyt olla ykkösehdokas. Puolueessa toimitaan toisin, siellä ei ajeta kenenkään yhden henkilön etua vaan kaikilla myöskin Soinilla on samanlainen mahdollisuus nousta puolueen ykkösehdokkaaksi kuin muillakin.

- jos joku haluaa lisätietoja pilden nuolemisesta minulta saa aikaan ja paikkaan katsomatta. Soinin suosikkina hävettää ihan sanoa että kuulun Hesan piiriin niin syvältä se on.

- Olen täällä perussuomalainen -lehden edustajana, puolueen edustajana, perussuomalaisten naisten edustajana, perussuomalaisten ja SMP vähenevän ja heikkovälisen puolue-eliitin ja kähmyröiden edustajana. Lähinnä edustan kuitenkin itseäni ja pidän kiinni vuodesta 1968 hankkimistani poliittisista virkanimityksistä.
7369
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Onko PS:lla olemassa joku linja????

Äänestä

Halla-aho, Sademies, Mattila, Välikangas, Ristola, Kähärä

Äänestä
  • Vastaukset löytyvät näiltä palstoilta.

    Vihjeet:

    P"U"H
    J"pn"R
    R"F"S

    Äänestä

  • Mies ei edes tunnista itseään.

    Äänestä

Onko PS:lla olemassa joku linja????

Äänestä
  • Siitä ei tingitä.

    Äänestä

myös mopomiesten ja kairankiertäjien edustaja?

Äänestä

Kommentoi aloitusta


vastaukset huomenna kirjoitti:

Perustieto visa

Arvaa kuka on sanonut näin?

- Hesan piiri ei ole puolueen linjoilla. Oikeudentajuni mukaan tarvitaan pyyteettömiä ihmisiä toimimaan puolueen linjoilla. Minä en ole niitä ihmisiä on olemassa jo parempia, fiksumpia ja pyyteettömämpiä kuin minä, mutta Mattilan pyramidia en ole täällä nostamassa, enkä asettamassa Mattilaa Helsingin ykkösehdokkaaksi niinkuin tapahtui Hesan hallituksen taholta eduskuntavaaleissa. Eikä edes päässyt vaan sai vain vähän enemmän ääniä kuin Holmström joka kuitenkin olisi pitänyt olla ykkösehdokas. Puolueessa toimitaan toisin, siellä ei ajeta kenenkään yhden henkilön etua vaan kaikilla myöskin Soinilla on samanlainen mahdollisuus nousta puolueen ykkösehdokkaaksi kuin muillakin.

- jos joku haluaa lisätietoja pilden nuolemisesta minulta saa aikaan ja paikkaan katsomatta. Soinin suosikkina hävettää ihan sanoa että kuulun Hesan piiriin niin syvältä se on.

- Olen täällä perussuomalainen -lehden edustajana, puolueen edustajana, perussuomalaisten naisten edustajana, perussuomalaisten ja SMP vähenevän ja heikkovälisen puolue-eliitin ja kähmyröiden edustajana. Lähinnä edustan kuitenkin itseäni ja pidän kiinni vuodesta 1968 hankkimistani poliittisista virkanimityksistä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu