Puheet ns. kylmän sodan päättymisestä ovat osoittautunueet vuosi vuodelta yhä ontommiksi ja poliittisesti tarkoitushakuisiksi hokemiksi.
On totta, että Neuvostoliiton hajoaminen muodosti joksikin aikaa sellaisen geopoliittisen ja sotilaspoliittisen tilanteen, missä Yhdysvallat saattoi kuvitella olevansa maailman ainoa supervalta sekä talouden, politiikan, geopolitiikan että sotilaspolitiikan alueilla.
Venäjän ja monien muiden nykyisten IVY-maiden onnettomien vastavallankumouksien ja niiden aiheuttaman köyhyyden kausi muuttui kuitenkin suhteellisen nopeasti käänteeksi kohti valtiollista taloudellista ja sotilaallista voimistumista, joka nykyisin antaa epäilyksettä Venäjälle jälleen supervallan aseman.
Samaan aikaan Kiinan erittäin nopea talouskasvu ja poliittisen voiman kasvu kansainvälisellä areenalla on muuttanut maailman voimataspainoa jopa niin paljon, että joskin Kiinan ja Yhdysvaltain taloudet ovat toisistaan riippuvia, on Kiinan painoarvo ohittamassa Yhdysvallat niin YKssa ja WTOssa kuin muissakin suurissa kansainvälisissä taloudellis-poliittisissa järjestelmissä.
Samaan aikaan itäisen pallonpuoliskon maat tehostavat keskinäistä yhteistyötään paitsi taloudellisella, myös erityisesti sotilaallisella sektorilla.
Shanghai Cooperation Organization (SCO) viimekesäisine yhteisine sotaharjoituksineen ja itäisen puolustusliitto CSTOn (Collective Security Treaty Organization) nopeasti lisääntyvä aktiivisuus ja onnistunut integrointi ovat viime vuosina voimallisesti toiminnallistuneita tekijöitä, jotka erityisesti CSTOn osalta muistuttavat rakenteellisesti ja alueellisesti suuresti edesmennyttä Neuvostoliittoa, joskin niiden jäljellä olevat tai uudestaan syntymässä olevat sosialistiset piirteet ovat tällä hetkellä suurimmalta osin näkymättömissä.
SCOn varsinaisia jäsenmaita ovat Kiina, Venäjä, Kazakstan, Kirgisia, Tadzikistan ja Uzbekistan. SCO:n tarkkailijajäseniä ovat Iran, Intia, Mongolia ja Pakistan.
CSTOn jäsenmaita ovat Venäjä, Valko-Venäjä, Armenia, Kirgisia, Kazakstan, Tadzikistan ja Uzbekistan
Arvostetut kansainvälisen politiikan tutkijat esittivät Jeltsinin onnettoman kauden päätyttyä ennakoinnin, jonka mukaan Neuvostoliitto rakentuu jossain muodossa uudestaan vuoden 2007 aikana. Ennakointi on osoittautunut ainakin itäistä taloudellista ja sotilaallista intergaatiota ajatellen - joitakin poikkeuksia lukuunottamatta - periaatteessa oikeaan osuneeksi.
Nykyiset itäiset yhteenliittymät muodostavat Neuvostoliittoakin voimakkaamman supervaltaelementin, kun vielä otetaan huomioon Moskovan ja Pekingin nykyiset erittäin lähteiset suhteet.
Venäjä on näyttävästi esitellyt uusinta laadullisesti huipputasoa edustavaa aseteknologiaansa erityisesti ilmavoimien, ilmapuolustuksen ja merivoimien osalta. Myös Kiina nostaa pakon edessä puolustusvalmiuttaan.
Yhdysvaltain kannalta muuttunut tilanne on ymmärrettävästi hankala. Uusien asetelmien muodostumisen salaaminen ei enää onnistu. Yhdysvaltalainen media uskaltaa pääosin puhua myös totta.
Vuonna 1999 suoritettu laiton hyökkäys Jugoslaviaan oli ensimmäinen oire siitä, että Yhdysvallat ei tule kaihtamaan mitään keinoja suurvalta-asemansa säilyttämiseksi ja samalla oman maansa talouden raaka-ainetarpeen tyydyttämiseksi. Hyökkäykset Afganistaniin ja Irakiin olivat geopoliittisesti suoraa jatkoa Balkanilla käydylle sodalle.
Tilanteen tekee vieläkin vaarallisemmaksi se, että Yhdysvaltain vaikeuksissa oleva talous suorastaan vaatii yhä lisää sotia; sota on aina ollut kapitalismille yksi toimiva keino sortumassa olevan järjestelmän pelastamiseksi.
Yhdysvaltalaisten poliitikkojen viimeaikaiset lausumat viittaavat vahvasti siihen, että Yhdysvallat aikoo toteuttaa jo valmiiksi laatimansa suunnitelman sodan aloittamiseksi Irania vastaan, oikeuttaen sodan tapansa mukaan keksityillä tekosyillä.
Venäjä ja Kiina ovat tässä vaiheessa erittäin selvästi viestittäneet, että ne eivät aio sallia väkivaltaisia toimia sen enempää Iranin kuin Kosovonkaan ristiriitatilanteiden käsittelemiseksi.
Kiista Kosovon asemasta muodostaa alueellisen ruutitynnyrin, joka saattaa räjähtää minä hetkenä tahansa sodaksi Balkanilla ja itäisessä Euroopassa. Sopua asiasta ei ole näkyvissä ja asevarustelu ja varustelukilpa sekä USAssa/NATOssa että Venäjällä liittolaisineen on täydessä käynnissä.
Yhdysvaltain ja NATOn tukeman Georgian ja Venäjän tukemien Etelä-Ossetian ja Abhasian välillä on jo tapahtunut aseellisia rajavälikohtauksia.
Kauko-idässä Yhdysvallat myy vastoin kaikkia allekirjoittamiaan sopimuksia aseita Taiwanille. Tavoitteena on mitä ilmeisimmin Manner-Kiinaan kohdistuvan aseellisen painostuksen lisääminen. Yhdysvallat pitää myös omia asevoimiaan Korean niemimaalla. Niiden tarkoituksena ei ole olla "suojana pohjoista Koreaa vastaan", vaan ne muodostavat epäilyksettä sotilaallisen sillanpääaseman sekä Venäjää että Kiinaa vastaan.
Saatavilla olevien tietojen perusteella Yhdysvallat ja NATO rakentavat pääasiassa merivoimiensa ja ilmavoimiensa avulla saartorengasta, jonka sisälle mahtuvat lähes koko itäinen Eurooppa ja Aasia. Mm. Yhdysvaltain lentotukialusten liikkeet, Eurooppaan sunnitteilla olevat ohjusaemat ja koko itäistä mannerta kiertävät ydinsukellusveneet eivät ole jääneet havainnoitsijoilta huomaamatta.
Vilkaisu maapallon karttaan muodostaa pelottavan kuvan. Euraasiassa on neljä kulmaporttia; koillisessa Korea, kaakossa Vietnam, lounaassa Balkan ja luoteessa - mm. Suomi.
Vietnamissa, Koreassa ja Balkanilla on vuosikymmenien mittaan sodittu ilmeisesti noudattaen Yhdysvaltain taholla jo kauan sitten omaksuttua strategiaa. Entäpä nyt?
Ehkäpä maailma voidaan vielä pelastaa kolmannelta maailmasodalta. Se kuitenkin edellyttää rehellisyyttä sekä poliitikkojen että valtamedioiden taholta. Ihmisten täytyy tietää todellisten uhkatekijöiden olemassaolo. Suursotien aloittaminen on ennenkin onnistunut mitä suurimmassa määrin siksi, että kansalaisilta on salattu sotien todelliset taustat, syyt ja tavoitteet. Mikäli esimerkiksi Helsingin Sanomat olisi kolmikymmenluvulla kertonut Neuvostoliiton erikoislähettiläs Boris Jartsevin toistuvista yrityksistä lähestyä Suomen hallitusta Neuvostoliiton ja Suomen välisen sotilaallisen konfliktin välttämiseksi ja toisaalta jättänyt salaamatta Suomen kansan selän takana tehdyt sopimukset Saksan kanssa, Suomi olisi saattanut tehdä toisenlaisia poliittisia ratkaisuja...
Maailman edistyksellisen työväenliikkeen kannalta tilanne on myös ongelmallinen. Toisaalta esimerkisi Moskovan ja Teheranin hallitukset eivät todellakaan ole näiden maiden sos- ja kom-liikkeiden mieleen, mutta sisäisten ristiriitojen nostaminen päällimmäisiksi ongelmiksi kasvavan ulkoisen uhan olosuhteissa saattaisi olla pelaamista suoraan päävihollisen pussiin...
Juuri näin ikävä kyllä tapahtui Irakissa vuonna 2003.
Toisaalta maailmanrauhaa puolustavat nykyiset sosialistiset ja sosialismiin suuntautuvat maat nauttivat pääsääntöisesti mm. Moskovan ja Teheranin poliittista tukea ja tekevät niiden kanssa merkittävää taloudellista ja usein myös sotilaallista yhteistyötä. Hankala yhtälö.
On totta, että Neuvostoliiton hajoaminen muodosti joksikin aikaa sellaisen geopoliittisen ja sotilaspoliittisen tilanteen, missä Yhdysvallat saattoi kuvitella olevansa maailman ainoa supervalta sekä talouden, politiikan, geopolitiikan että sotilaspolitiikan alueilla.
Venäjän ja monien muiden nykyisten IVY-maiden onnettomien vastavallankumouksien ja niiden aiheuttaman köyhyyden kausi muuttui kuitenkin suhteellisen nopeasti käänteeksi kohti valtiollista taloudellista ja sotilaallista voimistumista, joka nykyisin antaa epäilyksettä Venäjälle jälleen supervallan aseman.
Samaan aikaan Kiinan erittäin nopea talouskasvu ja poliittisen voiman kasvu kansainvälisellä areenalla on muuttanut maailman voimataspainoa jopa niin paljon, että joskin Kiinan ja Yhdysvaltain taloudet ovat toisistaan riippuvia, on Kiinan painoarvo ohittamassa Yhdysvallat niin YKssa ja WTOssa kuin muissakin suurissa kansainvälisissä taloudellis-poliittisissa järjestelmissä.
Samaan aikaan itäisen pallonpuoliskon maat tehostavat keskinäistä yhteistyötään paitsi taloudellisella, myös erityisesti sotilaallisella sektorilla.
Shanghai Cooperation Organization (SCO) viimekesäisine yhteisine sotaharjoituksineen ja itäisen puolustusliitto CSTOn (Collective Security Treaty Organization) nopeasti lisääntyvä aktiivisuus ja onnistunut integrointi ovat viime vuosina voimallisesti toiminnallistuneita tekijöitä, jotka erityisesti CSTOn osalta muistuttavat rakenteellisesti ja alueellisesti suuresti edesmennyttä Neuvostoliittoa, joskin niiden jäljellä olevat tai uudestaan syntymässä olevat sosialistiset piirteet ovat tällä hetkellä suurimmalta osin näkymättömissä.
SCOn varsinaisia jäsenmaita ovat Kiina, Venäjä, Kazakstan, Kirgisia, Tadzikistan ja Uzbekistan. SCO:n tarkkailijajäseniä ovat Iran, Intia, Mongolia ja Pakistan.
CSTOn jäsenmaita ovat Venäjä, Valko-Venäjä, Armenia, Kirgisia, Kazakstan, Tadzikistan ja Uzbekistan
Arvostetut kansainvälisen politiikan tutkijat esittivät Jeltsinin onnettoman kauden päätyttyä ennakoinnin, jonka mukaan Neuvostoliitto rakentuu jossain muodossa uudestaan vuoden 2007 aikana. Ennakointi on osoittautunut ainakin itäistä taloudellista ja sotilaallista intergaatiota ajatellen - joitakin poikkeuksia lukuunottamatta - periaatteessa oikeaan osuneeksi.
Nykyiset itäiset yhteenliittymät muodostavat Neuvostoliittoakin voimakkaamman supervaltaelementin, kun vielä otetaan huomioon Moskovan ja Pekingin nykyiset erittäin lähteiset suhteet.
Venäjä on näyttävästi esitellyt uusinta laadullisesti huipputasoa edustavaa aseteknologiaansa erityisesti ilmavoimien, ilmapuolustuksen ja merivoimien osalta. Myös Kiina nostaa pakon edessä puolustusvalmiuttaan.
Yhdysvaltain kannalta muuttunut tilanne on ymmärrettävästi hankala. Uusien asetelmien muodostumisen salaaminen ei enää onnistu. Yhdysvaltalainen media uskaltaa pääosin puhua myös totta.
Vuonna 1999 suoritettu laiton hyökkäys Jugoslaviaan oli ensimmäinen oire siitä, että Yhdysvallat ei tule kaihtamaan mitään keinoja suurvalta-asemansa säilyttämiseksi ja samalla oman maansa talouden raaka-ainetarpeen tyydyttämiseksi. Hyökkäykset Afganistaniin ja Irakiin olivat geopoliittisesti suoraa jatkoa Balkanilla käydylle sodalle.
Tilanteen tekee vieläkin vaarallisemmaksi se, että Yhdysvaltain vaikeuksissa oleva talous suorastaan vaatii yhä lisää sotia; sota on aina ollut kapitalismille yksi toimiva keino sortumassa olevan järjestelmän pelastamiseksi.
Yhdysvaltalaisten poliitikkojen viimeaikaiset lausumat viittaavat vahvasti siihen, että Yhdysvallat aikoo toteuttaa jo valmiiksi laatimansa suunnitelman sodan aloittamiseksi Irania vastaan, oikeuttaen sodan tapansa mukaan keksityillä tekosyillä.
Venäjä ja Kiina ovat tässä vaiheessa erittäin selvästi viestittäneet, että ne eivät aio sallia väkivaltaisia toimia sen enempää Iranin kuin Kosovonkaan ristiriitatilanteiden käsittelemiseksi.
Kiista Kosovon asemasta muodostaa alueellisen ruutitynnyrin, joka saattaa räjähtää minä hetkenä tahansa sodaksi Balkanilla ja itäisessä Euroopassa. Sopua asiasta ei ole näkyvissä ja asevarustelu ja varustelukilpa sekä USAssa/NATOssa että Venäjällä liittolaisineen on täydessä käynnissä.
Yhdysvaltain ja NATOn tukeman Georgian ja Venäjän tukemien Etelä-Ossetian ja Abhasian välillä on jo tapahtunut aseellisia rajavälikohtauksia.
Kauko-idässä Yhdysvallat myy vastoin kaikkia allekirjoittamiaan sopimuksia aseita Taiwanille. Tavoitteena on mitä ilmeisimmin Manner-Kiinaan kohdistuvan aseellisen painostuksen lisääminen. Yhdysvallat pitää myös omia asevoimiaan Korean niemimaalla. Niiden tarkoituksena ei ole olla "suojana pohjoista Koreaa vastaan", vaan ne muodostavat epäilyksettä sotilaallisen sillanpääaseman sekä Venäjää että Kiinaa vastaan.
Saatavilla olevien tietojen perusteella Yhdysvallat ja NATO rakentavat pääasiassa merivoimiensa ja ilmavoimiensa avulla saartorengasta, jonka sisälle mahtuvat lähes koko itäinen Eurooppa ja Aasia. Mm. Yhdysvaltain lentotukialusten liikkeet, Eurooppaan sunnitteilla olevat ohjusaemat ja koko itäistä mannerta kiertävät ydinsukellusveneet eivät ole jääneet havainnoitsijoilta huomaamatta.
Vilkaisu maapallon karttaan muodostaa pelottavan kuvan. Euraasiassa on neljä kulmaporttia; koillisessa Korea, kaakossa Vietnam, lounaassa Balkan ja luoteessa - mm. Suomi.
Vietnamissa, Koreassa ja Balkanilla on vuosikymmenien mittaan sodittu ilmeisesti noudattaen Yhdysvaltain taholla jo kauan sitten omaksuttua strategiaa. Entäpä nyt?
Ehkäpä maailma voidaan vielä pelastaa kolmannelta maailmasodalta. Se kuitenkin edellyttää rehellisyyttä sekä poliitikkojen että valtamedioiden taholta. Ihmisten täytyy tietää todellisten uhkatekijöiden olemassaolo. Suursotien aloittaminen on ennenkin onnistunut mitä suurimmassa määrin siksi, että kansalaisilta on salattu sotien todelliset taustat, syyt ja tavoitteet. Mikäli esimerkiksi Helsingin Sanomat olisi kolmikymmenluvulla kertonut Neuvostoliiton erikoislähettiläs Boris Jartsevin toistuvista yrityksistä lähestyä Suomen hallitusta Neuvostoliiton ja Suomen välisen sotilaallisen konfliktin välttämiseksi ja toisaalta jättänyt salaamatta Suomen kansan selän takana tehdyt sopimukset Saksan kanssa, Suomi olisi saattanut tehdä toisenlaisia poliittisia ratkaisuja...
Maailman edistyksellisen työväenliikkeen kannalta tilanne on myös ongelmallinen. Toisaalta esimerkisi Moskovan ja Teheranin hallitukset eivät todellakaan ole näiden maiden sos- ja kom-liikkeiden mieleen, mutta sisäisten ristiriitojen nostaminen päällimmäisiksi ongelmiksi kasvavan ulkoisen uhan olosuhteissa saattaisi olla pelaamista suoraan päävihollisen pussiin...
Juuri näin ikävä kyllä tapahtui Irakissa vuonna 2003.
Toisaalta maailmanrauhaa puolustavat nykyiset sosialistiset ja sosialismiin suuntautuvat maat nauttivat pääsääntöisesti mm. Moskovan ja Teheranin poliittista tukea ja tekevät niiden kanssa merkittävää taloudellista ja usein myös sotilaallista yhteistyötä. Hankala yhtälö.
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.