Välillä näkee uimahallissa jättipusseja, miten kauan ja säännöllisesti pitää olla selibaatissa että sellaiset kasvaa?
Jättipussit
NättiJussi
32605
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Tuskin sillä nyt mitään merkitystä on kuinka kauan on naimatta. Ei ne pussit siitä niin suureksi tule vaikka ei nai pitkiin aikoihin. Korkeinta heittää yli jossain vaiheessa eli laukee.
pari vuotta pygminian jogi-gurun avustuksella kassejani ja kyllä kannatti! Oikea määrä auringonvaloa ja ravinteita, niin sato on runsas ja hivelee silmiä.
Pitää vain varoa hometauteja, sillä sieni pesityy helposti kasseihin. Myös kaikenlaisia tuholaisia voi ilmaantua ja nevoivat pilata pahimmillaan kasvun. Mutta ohjeet löytyy myös netistä ja yleensä niitä noudattamalla saadaan runsassatoiset kassit, joista on iloa kavereillekin!
ei ne pussit kasva panemattomuudesta. se on vesikives, jonkun sortin sairaus. kivulias ja ikäväkin, oon ymmärtänyt. hoidetaan leikkauksella.