VTT Jukka Seppinen on selvittänyt vuoden 1970-1972
ja 1976-1977 vallankaappaushankkeita Suomessa. Vallankumous oli tuolloin lähempänä kuin 1948, minkä aikainen kaappaushanke on tutkittu ja tunnistettu. Vallankumouksen järjestelyyn oli sekaantunut 1970 luvulla vahvasti SDP:n vasemmistosiipi.
Neuvostoliitto aloitti 1969 ideologisen sodan Suomea vastaan ja tarkoitus oli järjestää fyysinen vallankumous Suomessa. Suomen kommunistinen puolue, varsinkin taistolaiset järjestelivät avoimesti tuolloin Neuvostoliiton avustuksella vallankumousta. Kommunistit eivät olisi koskaan kyenneet itse lietsomaan luokkasotaa ja hankkimaan tarvittavia tietoja, joten avuksi vallankumouksen luomiseen tarvittiin SDP:tä
Sdp kykeni menestymään vaaleissa ja sdp:läisiä uskallettiin nimittää eri ministeriöihin toisin kuin kommunisteja, joilla ei ollut mitään asiaa luottamuksellisiin valtion virkoihin. Valtion instansseista saatiin tietoa Suomen kauppaolitiikasta, viennistä länteen ja integraatioasteesta länteen. Samoin ulkomisnisteriön kautta saatiin läntisiä arvioita muista itä-blokin valtioista kuten esim. Puolasta ja sen suhtautumisesta ja sekaantumishalusta NL:n operaatioihin itä-blokin maissa. Suomen Pankista saatiin tärkeää koottua tietoa Suomen rahamarkkinoista ja viennistä. Kaikki tiedot valuivat Stasin kautta KGB:lle
Olennaista oli myös oikeistodemarien ja muiden puolueieden tilanne. Pyrittiin saamaan tietoa Suomalaisista vaikuttajista ja heidän mielipiteistään sekä erilaisista toimijoista Suomessa. Kartoitettiin mahdollisesti henkilöitä, joihin voitaisiin vaikuttaa kiristämällä tai lahjonnalla. Se oli tärkeätä vallankumouksen suunnittelussa. Pyrittiin kartoittamaan esivallankumouksellista hetkeä Suomen tilanteessa .
Ammattiyhdistyksiin saatettiin soluttaa SDP:een vasemmistosiiven toimihnenkilöitä tajuamatta, että näiden tarkoituksena oli järjestää lakkoja ja sitä kautta aloittaa luokkasota ja levottomuudet, vallankumouksen alku
SDP:een vasemmistodemarit olivat siis vallankumouksen järjestäjiä, marxilaisine esikuvineen, tarkoituksena edetä uralla ja varmistaa paikkansa tulevassa sosialistiessa Suomessa.
Stasin merkitys korostuukin tässä salaisessa peitetoiminnassa. Stasilla oli hyvät suhteet nimenomaan vasemmistodemari vallankumouksellisiin. Kaikki eivät tietenkään tienneet lopullista vallankumoustavoitetta, mutta osa ei voinut olla siitä tietämättömiä. Nuoria kokoomuksen remonttimiehiäkin saatiin koukutettua, siten että he eivät tienneet autttaneensa vallankumouksen tavoitetta.
Stasiin kontakteihin turvallisuusvirnaomaiset eivät kiinnittäneet sellaista huomiota kuin KGB:n kontakteihin. Epäilen, että Stasi oli vallankumoushankkeen vuoksi rantautunut Suomeen KGB:n peite-elimeksi. Stasin peiteoperaatioina oli ammattiyhdistysten ja SAK:n DDR-ystävyysprojektit, mihin sitten suomalaisia työläisiä värvättiin marsseille kantamaan DDR- sloganeita. Järestettiin erilaisia ystävyystilaisuuksia ja autettiin DDR:n tunnustamisasiassa. puuhattiin EEC:n vastaista liikettä. Kuitenkin kaikki oli NL:n KGB:n kautta masinoimaa luokkasodan ja vallankumouksen valmistelua. Suomea ajettiin lännenkin silmissä itään näillä operaatioilla. KGB:n tavoitteista vastasi Beljakov niminen upseeri.
Stasikontaktit saattavat olla nimenomaan avain siihen rähmälläänoloon, minkä olisi luullut loppunneen NL:n hajoamiseen. On aivan ymmärrettävää, miksi Suomen lähihistoriaa salaillaan

Vastaukset 2
Vanhimmat
menneisyys,ettei sitä passaa paljastaa.
Tuo lista julkistetaan välittömästi kun Halonen ja muut listalla olevat poistuvat eläkkeelle.
Paskat tuo niin tärkeä ole. Nokia vois painattaa sen kuvioista vessapaperia.
Kansalaisia tuo asia ei kahta päivää pitempään kiinnoistais.
Muuta nyt kun leikitään kuurupiiloa, niin uteliaisuus vaivaa ihmisiä.
Viisain ratkaisu olis julkistaminen.
Supon maine ei voi enempää mennä kuin se nyt Rusi jahdissa meni. Kyllä demarit on toopeja.
Jos Stasi ja KGB olivat aktiivisesti keskenään yhteydessä, mikä olisikaan kätevämpää peittää todella tärkeiden kontaktien aktiivisuus, kuin hoitaa ko. kontaksin kanssa asioiminen fifty-sixty KGB:n ja Stasin kanssa. Jos kummallakin em. vakoiluorganisaatiolla oli vielä muutama vakooja (yhden sijaan), jotka tietoa välittivät, eivät Supon resurssit riitä sellaista valvomaan.
Ja jos riittivätkin, olivat yksittäiset kahden henkilön (kontakti ja vakooja) tapaamiset niin harvinaisia, että niitä ei raportoitaisi ainakaan taajaan toistuviksi.