Keskustelu on vain täysi-ikäisille

Tämän keskustelualueen sisältö ei sovi alaikäisille. Jatka vain, jos olet täyttänyt 18 vuotta.

Thai hieronta

"Myös Lahden poliisi on saanut sisäasiainministeriöltä pyynnön selvittää, ovatko paikalliset thai-hierontapaikat tarjonneet seksipalveluita.

- Se tieto, mitä olemme saaneet kertoo, että toiminta Lahdessa on koko lailla lainmukaista ja siistiä. Olemmeko ihan kaikkea saaneet selville, niin sitä en pysty sanomaan, arvioi komisario Taisto Kuhlman Radio 99:n haastattelussa.

- Kyseessä on asia, josta on mahdoton saada kaikkia vaiheita pintaan.

Sisäministeriön pyyntö ei Lahdessa johda sen mittavampiin tutkimustoimiin. Koska thai-hierontayrityksiä on tarkkailtu ennestään, niin ministeriölle raportoidaan ne havainnot, joita on valmiiksi olemassa.

Kuhlmanin mukaan lainvalvojat ovat tämän syksyn aikana ratsanneet thai-hierojien toimipaikat kahdesti.

Selvityspyyntö lähti liikkeelle, kun sisäministeri Anne Holmlund (kok) kiinnostui alan palveluiden todellisesta luonteesta. Hänen kiinnostuksensa taas heräsi Helsingin Sanomien tehtyä aiheesta kattavan selvityksen."

Taitaa saada sisäministeri ja hesari vähän nenilleen.

Hesari putosi nyt roskalehtien kategoriaan.
282837
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 28

Vanhimmat

Seuraavaksi femakot ilmeisesti vaativat Ruotsin Mallin mukaisesti ratsaamaan pizzeriat ja etniset ruokapaikat. Jos vaikka niistä saisi pizzan lisukkeeksi muutakin kuin juustoa ;-)

Äänestä
  • Mikä miehillä on niin ylivoimaista,että ne saa
    jopa parturin takahuoneessa muutakin kuin vaan
    yläpään hoitoa?

    Äänestä

  • muttei saa kirjoitti:

    Mikä miehillä on niin ylivoimaista,että ne saa
    jopa parturin takahuoneessa muutakin kuin vaan
    yläpään hoitoa?

    saavat alapäähoitoa vaikka baarin vessassa, jos vaan pyytävät. Ja vieläpä ilmaiseksi.

    (On meinaan tullut yhdelle sun toiselle naiselle annettua).

    Äänestä

yhden kokovartalohieronnan. Se kohdistui siis koko vartalooni, loppuvaiheessa noin 40cm polvista ylöspäin olevalle alueelle, jossa jalat yhtyvät, siis niiden väliin. Hieronnasta tuli oikein hyvä olo. Varsinkin sen loppuvaihe tuntui oikein hyvälstä ja rentouttavalta. Emme keskustelleet hieronnan aikana. En pyytänyt mitään erityistä, kuin alussa mainitun kokovartalohieronnan. Tiedustelisin nyt asiantuntijoilta, olenko minä tai hierojatar syyllistynyt johonkin lainvastaiseen. Kun lainsäädäntö on niin monimutkainen ja on muutakin tekemistä, en ole siihen ehtinyt tutustua kaikilta osin.

Äänestä
  • sun ip lähtee krp:lle ja pojat on ovella huomena..

    Äänestä

  • Mutta minkähän hieronnan naisasiakas saisi thaiporttolassa...Nythän käy lähinnä niin,että kunnolliset naisasiakkaat kaikkoaa saastaista seksibisnestä,kun miehet "löytää" paikat.Menkööt jonnekin korpeen harrastamaan seksiä,ei meidän muiden keskuuteen.

    Äänestä

  • oleskeluluvat seis kirjoitti:

    Mutta minkähän hieronnan naisasiakas saisi thaiporttolassa...Nythän käy lähinnä niin,että kunnolliset naisasiakkaat kaikkoaa saastaista seksibisnestä,kun miehet "löytää" paikat.Menkööt jonnekin korpeen harrastamaan seksiä,ei meidän muiden keskuuteen.

    Miehet saa yläpään hoitoa halvemmalla kun naiset ja naiset ainoastaan alapään hoitoa ilmaiseksi. Netissä on kaikkee ja fucking machine is the best.

    Äänestä

Näyttää siltä että on yhä liikkeellä seksirasistisia voimia jotka yrittävät saada kiellettyä milloin minkäkin seksuaalisen toimintamuodon ties minkälaisilla perusteilla. Perustelut kieltotoimilleen näillä rasistiäärihenkilöillä on aina totuuden vastaisia. Esim. seksiä myyvät naiset tekevät työtään omasta vapaasta tahdostaan, se on todistettu jo moneen kertaan... tosiasiat eivät vaan näköjään millään mahdu näiden äärihenkilöiden paksuun kalloon. On todella raivostuttavaa että Suomesta löytyy näitä tyhmiä ääritomppeleita jotka haluaa väkisin elää valheessa. Jos joku myy seksiä niin mitä sitten? mitä sitten? mitä sitten?
Hesari on vessapaperia. Mikä mahtaa olla hesarin seksirasistin nimi joka näitä rasistijuttuja kirjoittelee.

Äänestä
  • Se,mikä on jatkuvasti silmien edessä kuten nyt thaihorot on,innostaakin vainoamaan.Etenkin näitä perheen rikkojia.Niinpä,luitko itsesikin näihin?

    Äänestä

  • vainoamaan kirjoitti:

    Se,mikä on jatkuvasti silmien edessä kuten nyt thaihorot on,innostaakin vainoamaan.Etenkin näitä perheen rikkojia.Niinpä,luitko itsesikin näihin?

    Jos kaltaisesi henkilöt pistettäisiin syytteeseen äärirasistisesta toiminnasta. Eiköhän suurin into vähän laimenisi.

    Montako perhettä todistettavasti thaihierojat on rikkoneet. Paljon enemmän perheitä rikkoutuu jomman kumman puolison yhdenillan tai useamman illan syrjähypyistä. Eivätkä naiset jää juuri yhtään jälkeen tässä asiassa.

    Tekstisi kuvaa hyvin, kuinka katkera olet siitä, että joillakin ihmisillä, varsinkin miehillä, menee paljon paremmin elämässään, kuin sinulla raukalla. Hellittäisit vähän sitä nutturaa ja nauttisit itsekin elämästä, äläkä puutu vain toisten elämään.

    En lue itseäni perheen rikkojiin. En ole myöskään koskaan pakottanut ketään seksiin kanssani, enkä ole hyväksikäyttänyt toisen hädänalaista asemaa.

    Äänestä

  • laillista toimintaa kirjoitti:

    Vastauksesi on puolueellisena täysin arvoton.
    Teet helppoa rahaa ja jäät olemattomalle eläkkeelle jo muutaman vuoden kuluttua.Mielipiteesi on 0.

    Äänestä

  • laillista toimintaa kirjoitti:

    Jos kaltaisesi henkilöt pistettäisiin syytteeseen äärirasistisesta toiminnasta. Eiköhän suurin into vähän laimenisi.

    Montako perhettä todistettavasti thaihierojat on rikkoneet. Paljon enemmän perheitä rikkoutuu jomman kumman puolison yhdenillan tai useamman illan syrjähypyistä. Eivätkä naiset jää juuri yhtään jälkeen tässä asiassa.

    Tekstisi kuvaa hyvin, kuinka katkera olet siitä, että joillakin ihmisillä, varsinkin miehillä, menee paljon paremmin elämässään, kuin sinulla raukalla. Hellittäisit vähän sitä nutturaa ja nauttisit itsekin elämästä, äläkä puutu vain toisten elämään.

    En lue itseäni perheen rikkojiin. En ole myöskään koskaan pakottanut ketään seksiin kanssani, enkä ole hyväksikäyttänyt toisen hädänalaista asemaa.

    Kyse ei ole kateudesta ym.seliselistä vaan samat
    mahdollisuudet/markkinat kummallekin osapuolelle
    tai,koska tähän ei tulla milloinkaan pääsemään
    YK:n ihmisoikeuksien takia,vedotaan sitten vaikka
    niihin.Sopii oikein hyvin.Naisia ei alisteta eikä naisen ihmisoikeuksia kyseenalaisteta.

    Äänestä

  • paitsi taloudellisesti kirjoitti:

    Kyse ei ole kateudesta ym.seliselistä vaan samat
    mahdollisuudet/markkinat kummallekin osapuolelle
    tai,koska tähän ei tulla milloinkaan pääsemään
    YK:n ihmisoikeuksien takia,vedotaan sitten vaikka
    niihin.Sopii oikein hyvin.Naisia ei alisteta eikä naisen ihmisoikeuksia kyseenalaisteta.

    "Naisia ei alisteta eikä naisen ihmisoikeuksia kyseenalaisteta."

    Thaimaalaisten naisten ihmisoikeudet eivät sinua kiinnosta paskan vertaa. Et halua heitä Suomeen, koska et halua heidän olevan missään tekemisissä suomalaisten miesten kanssa.

    Teitä thaimaalaisten naisten ihmisoikeuksista muka huolestuneita naisia ei myöskään kiinnosta musliminaisten ihmisoikeudet. Vaahtoisitte joskus niistäkin, mutta ei... Se on liikaa vaadittu. Jos väittää muslimeja naisia alistaviksi sovinisteiksi, niin se on kuulemma yleistystä tai sitten heidän toimintansa on ihan OK, koska se kuuluu heidän kulttuuriinsa. Ja kaikki kulttuurit ovat yhtä hyviä, paitsi länsimainen kulttuuri, joka halutaan tuhota ja korvata monikulttuurisuudella.

    Sitäpaitsi, Suomessa on suurempiakin ongelmia, kuten vaikkapa tämä:

    http://www.youtube.com/watch?v=VBihvh_UhnU

    Suomalaiset naiset saavat varmasti "hierontaa" ilmaiseksi tai maksullisena. Miesprostituoituja löytyy kyllä. Tai sitten menet ihan oikealle mieshierojalle, joka hieroo hartiat kuntoon. Voithan sä tietty mennä yöaikaan Kaisaniemen puistoon Helsingissä ja varmasti saat pilluhierontaa tummalta mieheltä, halusit tai et...

    Äänestä

  • vainoamaan kirjoitti:

    Se,mikä on jatkuvasti silmien edessä kuten nyt thaihorot on,innostaakin vainoamaan.Etenkin näitä perheen rikkojia.Niinpä,luitko itsesikin näihin?

    Hahhahhaa, prostituutio syynä perheen rikkojana on sijalla tuhat. Löytyy paljon yleisempiä syitä. Hyvä kiihkofeministi, keksi parempaa. Silmien edessä ei ole mitään haitaa kenellekkään aiheutaavaa. Silmille hyppää nyt feministivalehtelioiden seksirasismi, jota ei tule suvaita.

    Äänestä

  • paskanjauhanta kirjoitti:

    "Naisia ei alisteta eikä naisen ihmisoikeuksia kyseenalaisteta."

    Thaimaalaisten naisten ihmisoikeudet eivät sinua kiinnosta paskan vertaa. Et halua heitä Suomeen, koska et halua heidän olevan missään tekemisissä suomalaisten miesten kanssa.

    Teitä thaimaalaisten naisten ihmisoikeuksista muka huolestuneita naisia ei myöskään kiinnosta musliminaisten ihmisoikeudet. Vaahtoisitte joskus niistäkin, mutta ei... Se on liikaa vaadittu. Jos väittää muslimeja naisia alistaviksi sovinisteiksi, niin se on kuulemma yleistystä tai sitten heidän toimintansa on ihan OK, koska se kuuluu heidän kulttuuriinsa. Ja kaikki kulttuurit ovat yhtä hyviä, paitsi länsimainen kulttuuri, joka halutaan tuhota ja korvata monikulttuurisuudella.

    Sitäpaitsi, Suomessa on suurempiakin ongelmia, kuten vaikkapa tämä:

    http://www.youtube.com/watch?v=VBihvh_UhnU

    Suomalaiset naiset saavat varmasti "hierontaa" ilmaiseksi tai maksullisena. Miesprostituoituja löytyy kyllä. Tai sitten menet ihan oikealle mieshierojalle, joka hieroo hartiat kuntoon. Voithan sä tietty mennä yöaikaan Kaisaniemen puistoon Helsingissä ja varmasti saat pilluhierontaa tummalta mieheltä, halusit tai et...

    Kun nyt päätit esittää naisillekin markkinoita,kannattaisi aloittaa jostakin ihan muusta kuin Kaisaniemen raiskauspuistosta.

    Äänestä

  • Jumalihminen kirjoitti:

    Hahhahhaa, prostituutio syynä perheen rikkojana on sijalla tuhat. Löytyy paljon yleisempiä syitä. Hyvä kiihkofeministi, keksi parempaa. Silmien edessä ei ole mitään haitaa kenellekkään aiheutaavaa. Silmille hyppää nyt feministivalehtelioiden seksirasismi, jota ei tule suvaita.

    Emme tahdo minkäänlaista muistutustakaan ala-arvoisesta puuhailustanne.Siihen meillä onkin oikeus,koskemattomuuteen.Menkää siis helvetin syrjäisille paikoille.

    Äänestä

tilasin yhden kokovartalohieronnan, maksoin ja menin pötkälleni hieromapatjalle. Muuta emmen keskustelleet koko aikana. Hierottiin käsillä koko minun vartalo, kaikki paikat enempää kyselemättä. Tuntui ihan hyvältä, etenkin siinä hieronnan loppuvaiheessa tuli oikein hyvä olo, niinkuin hieronnasta pitää tullakin. Pukeuduin ja poistuin. Nyt viimeaikoina olen huomannut, että näissä thaihieromoista on kirjoiteltu, että niissä tämä hieronta olisi jotenkin lainvastaista tai jopa rikollista. Kun en ole lainoppinut ja tunnen lainsäädäntöä vähän huonosti, niin voisitteko te paremmin asioista perillä olevat kertoa, oliko tuossa yllä kertomassani hieronnassa jotain lainvastaista ja mitä mahdollisesti.

Äänestä
  • että kaikki toiminta mikä tuottaa miehelle nautintoa, on kiellettyä tai tulee kieltää.

    Äänestä

  • Femi nisti kirjoitti:

    että kaikki toiminta mikä tuottaa miehelle nautintoa, on kiellettyä tai tulee kieltää.

    Se sama kiellettäköön silloin jokaiselta äijältäkin.

    Äänestä

  • todistettavasti kirjoitti:

    Se sama kiellettäköön silloin jokaiselta äijältäkin.

    tosi ruma nainen jos ei kelpaa edes hierottavaksi vaikka maksais.

    Äänestä

  • olla kirjoitti:

    tosi ruma nainen jos ei kelpaa edes hierottavaksi vaikka maksais.

    laintuntijoita, koska kukaan ei osaa kertoa, olenko minä tai minua hieronut henkilö syyllistynyt johonkin lainvastaiseen, kun hän on hieronut minua käsillään ja siitä tuli hyvä olo. Kuten kerroin, kyseinen hierontapalveluhenkilö suoritti minulle eräänä päivänä kokovartalohieronnan sen jälkeen, kun olin mennyt tuohon thaihieromoon ja tilannut ja samalla maksanut 1kpl kokovartalohieronnan. Ja kuten kerroin muuta emme keskustelleet, tosin taisin todeta, että ulkona sataa, johon hän hymyillen nyökyteli. Ja siis tuo kokovartalohieronta tuotti minulle oikein hyvän olon niin että kaikki paikat tuntuivat rentoutuneilta eikä kovettumia ollut missäään, kuten oli liikkeeseen mennessäni. Muuta emme siis keskustelleet kuin minä sanoutn totemuksen ilmoista. Joten olisin oikein kiitollinen, jos joku asiantuntija vaikkapa TANE-nimisestä yhdistyksestä (=Tasa Arvoa Naisten Ehdoilla) kertoisi, onko hierontatilateessani ollut jotain lainvastaista. Tai olisko Teillä siellä TANE'ssa antaa vastaavaa palvelua, jos epäilette että asioimassani hieromossa olevat toimihenkilöt ovat olleet ihmiskaupan tai pakotuksen uhreja. Nim: Epätietoinen

    Äänestä

  • olla kirjoitti:

    tosi ruma nainen jos ei kelpaa edes hierottavaksi vaikka maksais.

    Jos jalkojen välissä lilluisi penis,tuhat pillun tarjoajaa olisi tulossa.Entäs naisille?

    Äänestä

  • todistettavasti kirjoitti:

    Se sama kiellettäköön silloin jokaiselta äijältäkin.

    Ei kysyvä tieltä eksy

    Äänestä

Mitäpä näistä enää pohtimaan,EU:n laki käy yli entisen ISENÄISENSUOMEN lainyli.Katse Hampuriin..Päin

Äänestä

Siis oikea, "aito" thaihieronta tai sen eri variaatiot ovat mahtavia ja rentouttavia.

Helsingistä löytyy ainakin pari paikkaa jotka tietävät mitä tekevät. Niissä käy miehiä ja naisia asiakkaina, eikä siinä mitään.

Toki koskettaminen tuottaa mielikuvaa, toki myös erotiikkaa on toisinaan. Mutta ei aina.

Thaimaassakin on thaihierontaa ja "thaihierontaa" joka keskittyy enemmän keskivartaloon.

Äänestä
  • Ihan turhaa enää selität.Maine on mennyt jo!

    Äänestä

  • thaiporttoloilta kirjoitti:

    Ihan turhaa enää selität.Maine on mennyt jo!

    Saataispa vielä poliisin sivuille luettelo kaikista Thaikkuloista ja niiden tarjoamista palveluista ja palvelujen hinnoista, niin tietäsi missä niistä kannattaa käydä.

    Eikä pidä jättää pois poliisien kirjottamia koeajoraportteja tai siis tutkintaraportteja ne taitaa olla noin virallisemmin. Jos ei nettiin, niin viimeistään ensi vuoden "poliisi kertoo"-kirjaan

    Äänestä

  • ja bisnes kirjoitti:

    Poliisi on oikuesjärjestelmämme mannekiini eikä
    huorapukkejen koekaniini.Vaikka kytät on tasan tienneet vuosia,missä noissa thaiporttoloissakin
    mennään ja silti vaienneet,motiivia kyllä moni
    veronmaksaja peräisi ko.salaiselle toiminnalle.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

toiminta laillista kirjoitti:

"Myös Lahden poliisi on saanut sisäasiainministeriöltä pyynnön selvittää, ovatko paikalliset thai-hierontapaikat tarjonneet seksipalveluita.

- Se tieto, mitä olemme saaneet kertoo, että toiminta Lahdessa on koko lailla lainmukaista ja siistiä. Olemmeko ihan kaikkea saaneet selville, niin sitä en pysty sanomaan, arvioi komisario Taisto Kuhlman Radio 99:n haastattelussa.

- Kyseessä on asia, josta on mahdoton saada kaikkia vaiheita pintaan.

Sisäministeriön pyyntö ei Lahdessa johda sen mittavampiin tutkimustoimiin. Koska thai-hierontayrityksiä on tarkkailtu ennestään, niin ministeriölle raportoidaan ne havainnot, joita on valmiiksi olemassa.

Kuhlmanin mukaan lainvalvojat ovat tämän syksyn aikana ratsanneet thai-hierojien toimipaikat kahdesti.

Selvityspyyntö lähti liikkeelle, kun sisäministeri Anne Holmlund (kok) kiinnostui alan palveluiden todellisesta luonteesta. Hänen kiinnostuksensa taas heräsi Helsingin Sanomien tehtyä aiheesta kattavan selvityksen."

Taitaa saada sisäministeri ja hesari vähän nenilleen.

Hesari putosi nyt roskalehtien kategoriaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu