Ajattelin kysäistä, millä mielin te keskenmenon kokeneet nyt odotatte lasta? Mä olin etukäteen varma, että tulen olemaan hysteerinen ja vahdin jokaista nipistystä, oiretta ja soittelen neuvolaan joka päivä että mitäs tää nyt on kun tuntuu tältä ja tuolta. Vaan ei. Mulla on mieli niin tyyni ja rauhallinen kuin vain voi olla. Välillä tuntuu pelottavan kylmän viileältä. Ehkä sen takia raskausoireetkin on niin vähäiset kun pakotan itseni olemaan ajattelematta niitä. Yritän tietoisesti unohtaa koko raskauden, yritän olla ajattelematta sitä, yritän keskittyä kaikkeen muuhun ja antaa mahan kasvaa ja vauvan kehittyä. En uskalla odottaa enkä toivoa mitään, ehkä jotenkin olen varautunut pahimpaan sillä, etten reagoi koko raskauteen mitenkään. En pelkää mitään, mutta täytyy sanoa etten kyllä oikein voi nauttiakaan raskaudesta, kun yritän työntää sen pois mielestä kokoajan.
No, ehkä tää on vaan alkukankeutta, toki oon onnellinen raskaudesta ja tulevasta vauvasta, mutta kun niin alussa vielä mennään että realiteetit on väkisinkin mielessä. Tyydyn vain odottamaan mitä kohtalo suo, kai näistä asioista on jo etukäteen jossain korkeammalla päätetty.
Onko muita joilla on samanlaisia tuntemuksia? Että ei pelkää keskenmenoa hysteerisesti, mutta ei myöskään osaa täysin antautua raskaana olemiseen? Muita viileän rauhallisia odottajia? :)
Nyt menossa siis vasta rv6 alku.
No, ehkä tää on vaan alkukankeutta, toki oon onnellinen raskaudesta ja tulevasta vauvasta, mutta kun niin alussa vielä mennään että realiteetit on väkisinkin mielessä. Tyydyn vain odottamaan mitä kohtalo suo, kai näistä asioista on jo etukäteen jossain korkeammalla päätetty.
Onko muita joilla on samanlaisia tuntemuksia? Että ei pelkää keskenmenoa hysteerisesti, mutta ei myöskään osaa täysin antautua raskaana olemiseen? Muita viileän rauhallisia odottajia? :)
Nyt menossa siis vasta rv6 alku.
Vastaukset 14
Vanhimmat
Itseasiassa oon vaan ihmetelly tätä palstaa hysteerikko-intoilijoineen. Vaikuttaa että jokainen jalat maassa pitävä nainen, joka jatkaa täysin normaalia elämää myös raskaana ollessaan on jotenkin friikki.
"Onko muita jotka eivät osaa täysin antautua raskaana olemiseen..."
Mitä se on? Asialle täysi antautuminen? Eikö sisäinen rauhallinen tyyneys, ja onni ole tärkeintä ? Asioita joita sinäkin koet.
Mä en muuta ole kokenut, enkä kyllä leijailua odotakaan.
Mulle tämä raskaus on sisäinen suuri onni ja ilo, uus alkava elämä. -Onhan noita sanoja, muttei osaa käyttää. Se on jotain mitä ei osaa kuvailla ja joka on täkeä osa tänhetkistä elämää,
mutta MUN asiani. En ole ostellyt vaatteita/vaunuja/ laittanut sänkyjä valmiiksi, ja
KELA:n paperitkin postitin ihan viimetipassa. Miksei se sisäinen rakkaus ole riittävää vaan kaiken on konkretisoiduttava myös elävässä elämässä, ja ilmentyä ihmeellisenä hihkumisena ja typeränä intoiluna?
Elämä tuo mitä se tuo, minusta on vain viisautta ottaa annettu vastaan rauhallisin mielin.
-Onnillista odotusta Bumble !
-odottaja viikoilla 28-
En mä halua arvostella niitä jotka ovat tosi innokkaita odottajia. Onhan siinä oma viehätyksensä ja hyvä jos osaavat nauttia raskaudesta ja ovat näkyvästi onnellisia.
Tää on kai sitte vaan mun juttu, rauhallisesti eteneminen, varsinkin kun ei tämä ole sillä lailla uutta enää. Ekassa raskaudessa olin enemmän täpinässä kun en tiennyt mitä on odotettavissa. :)
Vaikka puhutkin km:n kokeneille enkä ole sitä, vastaan ilti lyhyesti.
Olet siis 5 jotain, eikä tietokaan ole ilmeisesti ollut käsillä kovin kauaa.. Mä oon nyt 13 3. Tein testin kun oltiin rv5 kait..
No jokatapauksessa, silloin alussa (odotan ekaa) en tuntenut oikein mitään muuta kuin rintojen säryn ja aristuksen. En edes osannut ajatella rakauttani kuin ehkä jossain välissä, suurimman osan päivää olin kuitenkin töissä ym ym, joten en edes paljoa ajatellut ja ihamettelinkin kun ei oikein tunnu miltään.
Noh, eka neuvolakäynti auttoi hiukan, ja nyt ultran jälkeen pikkuhiljaa alkaa iskemään tajuntaan..
Älä stressaa, eiköhän se fiilis sieltä löydy. Varsinkin sitten kun tämä odotuksesi on pidemmällä kuin edellinen ;)
Senpä takia tossa joskus toivoinkin että masu alkais näkymään nopsemmin, niin tulis jotenkin konkreettisemmaksi tämä. On niin vaikea kuvitella olevansa raskaana kun ei tunnu missään. Tosin nyt on pari pv ollut enemmän pahoinvointia joten ehkä se tästä lähtee käyntiin. Rv:t on vasta 5 1 joten ehkä mä kuitenki oon nyt vähän hätähousu. :D
Kannattaa puhua neuvolassa miltä sinusta juuri nyt tuntuu.Puhuminen auttaa paljon.
Itse en ole kokenut keskenmenoa ja silti pelottaa aina välillä. Kai se normaaliakin olla huolissaan..?
Keskenmenoja tapahtuu maailmassa tuhansia päivässä joten siinä mielessä se on hyvä pitää mielessä mutta ei sitä pelkäämään kannata alkaa, koska sille ei mitään voi jos se kohdalle sattuu. Eli huolissaan ei kannata olla, mutta realiteetit pitää muistaa eikä hätäillä, vaan antaa elämän viedä ja ottaa vastaan se, mitä elämä eteen tuo. :)
Heippa!
Mulla on ollut samanlainen tyyni fiilis, ehkä toi tyyni on just se sana. Sain keskenmenon viime tammikuussa rv 12 ja nyt uusi raskaus on viikolla 16. Koko ajan toivon, että maha alkaisi näkyä ja että tuntisin liikkeet. Se jotenkin toisi raskauden konkreettiseksi. Jotenkin on sellanen tunne, että mitä jos se ei enää eläkään, mistä mä voisin sen tietää. Ensi viikolla on taas neuvola, joka varmistaa asian.
En ole vielä ainakaan uskaltanut odottaa iloisesti ja riemulla. Mietin vaan, että mitä jos se meneekin kesken. Toisaalta viikkoja on jo sen verran, että pienelle toivolle voisi antaa tilaa. Ehkä sitten ensi viikon neuvolan jälkeen:)Nyt olen kuitenkin jo uskaltanut kertoa raskaudsta muutamalle ihmiselle, se oli jo iso askel..
Onnellista odotusta sinulle! (ja minullekin)
Matleena
juu mulla takana kaksi alkuraskauden km ja nyt mennään viikoilla 23 JO:D tietkö voin sanoa että nyt vasta rupeen uskoon siihen et vauva taitaa tulla.rakenne ultra tais olla se ratkaiseva..olo on nyt hyvä,mutta alussa naksuin tosi pahasti ja mun koko alkuraskaus meni siihen ressaamiseen ja itseskelyyn että ei tää kuitenkaan onnistu..:(
on kurjaa etten pystynyt alusta nauttiin siitä ihanasta tunteesta et hei MINÄ olen raskaana ja MINULLE tulee vauva! mikäs sen hienompaa?
kaverkin meni kertomaan jollekkin raskaudestani ja olin jollain viikolla 13 niin sain kauheen sätkyn että ei saa kertoa kellekkään kun kuitenkin menee kesken niin en haluu sit selitellä.oli kyl inhottavaa ajatella vaan noin.rupes oikeesti naksahteleen kuupassa se ainainen poraaminen ja muilla meni hermo.ei vaan kukaan ymmärtänyt mitä niin paljon pelkäsin tapahtuvan kun eivät koskaan km ole kokeneet.
mutta oikeesti nyt on ihanaa! potkut on selviä ja mahaa on jo jonki verran ja elämä on ihanaa! uskallan jo ottaa vastaan sukulaisilta vauvan vaatteita ja olen ruvennut perehtymään vaunuihin ja muuhun tarpeelliseen ja aion tänään postittaa kelan paperit.huippua:)
toivon et kaikki pääsee nauttiin näistä raskauden ihanuuksista ja kurjuuksista:)
oli keskenmeno. Nyt odotan hyvillä mielin, kun liikkeetkin jo tuntuu. Ensialkuun ajattelin, että km voi tulla, koska vuotoakin oli 2-3viikkoa, mutta en suuremmin stressannut, koska kukaan ei voi mitää asialle tehdä. Vaikka seuranta ois kokajan päällä niin km tulee, jos on tullakseen. Ja ajattelen myöskin, että jos tulen kerran raskaaksi niin se onnistuu silloin toisenkin kerran. Ja uusi raskaus on aina uusi mahdollisuus.
alku oli aika kankeeta keskenmenon jälkeen... Tosin tulin raskaaksi heti keskenmenon jälkeen, välissä oli vaan ne niin sanotut yhdet pakolliset menkat mitkä lääkäri käski odottamaan. Muutamaan kertaan olen miettinyt että tuliko liian nopeasti raskaaksi, en ehkä kerennyt toipua keskenmenosta kunnolla ja sen takia raskaus on välillä ollut todella raskas henkisesti.
Kun testi näytti plussaa niin en oikein osannut iloita, ei tainnut mieskään osata kun oli niin tuoreessa muistissa km. Se oli samallainen aamu kuin kaikki muutkin, "Otatko kahvia vai teetä?" "Teetä. Plussa näytti" "Okei. Vihreetä vai mustaa?". Jälkeen päin ajateltuna tilanne on ollut aika koominen, yksi elämän suurista hetkistä ja ihmeistä ja tärkeemmäksi nousee se millaista teetä haluan juoda sinä aamuna! :D
Ensimmäiset 3kk vaan itkin ja masennuin ja pelkäsin pahinta, pelkäsin ekaa ultraa koska aijempi km oli selvinnyt silloin. Kun ruudulla näkykin pieni ihminen ja iloisesti sykkivä sydän niin kyllä sisällä läikähti ja lämmitti, siellä nyyhkytettiin sitten yhdessä miehen kanssa :) Tällä kertaa onneksi ilosta! Vasta tuon ultran jälkeen ollaan miehen kanssa kerrottu kenellekkään raskaudesta, haluttiin pelata ns. varmanpäälle.
Vasta nyt ihan viime viikkoina, ehkä viimeisen kuukauden aikana olen alkanut puhua enemmän raskaudestani muillekin kuin miehelleni. Sitä ennen en vain halunnut puhua asiasta muille, en kokenut sitä tarpeelliseksi ja en uskonut sen kiinnostavan muita kuitenkaan niin kovasti. Kyseessä on kuitenkin vain ja ainoastaan mun ja mun miehen lapsi!
osa kavereista onkin sanonut että välillä ihan pelotti kun maha kasvaa kasvamistaan mutta en juttele siitä tai intoile mitenkään suuresti. Voi kuinka väärässä ihmiset olikaan, intoilen lapsesta valtavasti!! Olen jopa sortunut itselleni epätyypilliseen hössötykseen asian suhteen! :D Ei vaan ole ollut mitään tarvetta pitää kauheaa mekkalaa asiasta, näkyyhän se muutenkin. ;)
Olen myös halunnut pitää sen että mussa on muutakin kuin raskaus ja mun kanssa voi jutella muustakin kun raskaudesta. Toisaaltaan ehkä liiankin tiukasti pitänyt siitä kiinni.
Varmasti asiaan vaikuttaa keskenmeno, joka jäi niin konkreettisesti mun ja mun miehen menetykseksi (ei kukaan kavereista, tutuista tai perheesä osannut asiaan suhtautua muuten kuin "miten se on mahdollista 2 nuorelle ihmiselle"). Ollaan sitten pidetty raskauskin aika tiukasti meidän juttuna :)
Ajattelin tässä yksi päivä että mitä sulle mahtaa kuulua..tosi ihanaa että odotat vauvaa!!Olin sun kans samaan aikaan raskaana ja itkin kun kerroit että olette menettäneet vauvan! Seurasin ahkerasti palstaa ja varsinkin sun kirjotuksia. Toivottavasti kaikki menee hyvin!!Hyvää jatkoa!
HEI!
Onnea sylin täydeltä sinulle ja perheelle!!!! Olen myös seurannut sun kirjoituksia ja myötä elänyt mukana.
Haluaisin kysyä että kuinka kauan meni kun uudelleen tulit raskaaksi? Meillä keskenmenosta vuosi ja 2 kuukautta eikä uutta ole näkynyt.
Mutta, olen todella onnellinen sinun puolesta, olet kovia kokenut. Nauti täysillä!!! Ihanaa odotusta!
Millä viikolla sulla oli keskenmeno, oliko raskaus jo pitkällä? Se taitaa valitettavasti kyllä enemmän sääntö kuin poikkeus, että myöhäisen km:n jälkeen kroppa on niin sekaisin että uuden raskauden alkaminen kestää pitkään.. Mulla oli km siis viime marraskuussa ja tammikuussa saatiin aloittaa uusi yritys, elikkä yrityskiertoja tuli jotain kahdeksan ehkäpä, kaikenkaikkiaan keskenmenosta kului 10 kk. Ja nytkin, kun pientä vuotoa on, niin tuntuu ettei kroppa ole valmis uuteen raskauteen vaan yrittää hankkiutua vauvasta eroon. Joten saa nähdä saako tässä jatkaa kohta yrityksiä.
Tsemppiä teille kuitenkin, toivottavasti tärppää pian! Ja muistakaa nauttia kuitenkin olostanne ja rakkaudesta, se on tärkeintä, lapsi tulee sitten kun sen aika on, sitä ei voi pakottaa. :)
moikka
muistan sut tuolta vauvakuumepalstalta.
mul oli km ennen tätä raskautta mut oli alkuraskaudessa.
täs vaihees on ollu tosi voimakkaat oireet ja tuntuu jotenkin "vahvalta" tää raskaus etten osaa ajatella et menis kesken. nyt 7 vko alkaa. kai tää 12 ekaa on se pahin.
YLLÄTTÄVÄN tyyni mäkin oon ollut tän raskauden aikana. kai pitäis neuvola-aikakin tilata kohta...
miten voit? oireita? mulla rinnat kipee, oksettaa, turpea olo,nännit kuivat ja kutisee...