Pappikin saa

puhumalla,mutta minä en, päinvastoin. Olen puhunut nopeusrajoitusten puolesta että, niitä täytyisi alentaa. Kolikolla on toinenkin puoli, kun nopeudet on paikoin laskettu 40km/h eli melkeimpä vastaa juoksuvauhtia parhaimmillaan. Minulle lankesi eilen kyseisellä nopeus alueella ensimäinen sakkoni 29 vuotta autolla ajaneena. Minun mielestä ei pitäisi enää pienentää ajonopeuksia, jos aletaan pitämään tiukasti nolla toleranssia.
1218
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Jatkuvasti laskevat nopeusrajoitukset ja samalla paraneva tiestö ja ajoneuvokanta ovat järjetön yhdistelmä. Helsingin sisääntuloväylillä on jo paikoin 30 km/h rajoituksia, joissa taatusti mennään ylinopeutta jatkuvasti, ruuhkia lukuunottamatta...

Nopeusrajoitusten hauska puoli on se, että hitaasti pitäisi ajaa silloin kun on paljon liikennettä, mutta silloin ei edes pysty ajamaan nopeasti. 120 km/h ykköskehällä aamuruuhkassa on vaarallista kaahailua, mutta iltakymmeneltä se ei enää haitaa mitään. Nopeusrajoitus kuitenkin pysyy siinä 80 km/h:ssa itsepintaisesti (tai 60-70 km/h:ssa)...

Toki nopeusrajoitukset ovat hyödyllisiä jossakin, herättämässä kuskeja. Eilenkin olin kyydissä moottoritiellä jossa oli 40 km/h nopeusrajoitus. Kuski ei tietenkään moista noudattanut, kun rajoitukset ovat 99% puppua, ja sitten mentiinkin aukijyrsityn radankohdan yli 60 km/h nopeudella (ei muuten, mutta sade oli tehnyt vähän kuoppia tiehen). No, jotkut tykkäävät ajella miten sattuu. Ja syyllinen tähänkin temppuun oli yleisesti järjettömän alhaiset nopeusrajoitukset.

Nopeusrajoitukset kohdilleen, kunnioitus lisääntyy. Esimerkiksi kaupungeissa 60-80 km/h sisääntuloväylille, muualle 30-40 km/h. Ja homma pelittää. Vaan ei...

Äänestä

Kommentoi aloitusta


palkkansa kirjoitti:

puhumalla,mutta minä en, päinvastoin. Olen puhunut nopeusrajoitusten puolesta että, niitä täytyisi alentaa. Kolikolla on toinenkin puoli, kun nopeudet on paikoin laskettu 40km/h eli melkeimpä vastaa juoksuvauhtia parhaimmillaan. Minulle lankesi eilen kyseisellä nopeus alueella ensimäinen sakkoni 29 vuotta autolla ajaneena. Minun mielestä ei pitäisi enää pienentää ajonopeuksia, jos aletaan pitämään tiukasti nolla toleranssia.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu