Haluan sanoa niille, jotka ovat kiinni narsistisessa ihmisessä hänen uhrinaan: käytä kaikki voimasi hänestä irrottautumiseen! Ota se elämäntehtäväksesi NYT. Pakota itsesi lähtemään pois hänen vaikutuspiiristään, vaikka se vaatisi avioeron, paikkakunnan ja työpaikan vaihtamisen tai muun suuren muutoksen tai luopumisen. Sulje korvasi omilta syyttäviltä ajatuksiltasi ja selittelyiltäsi, telkeä epäröintisi unohduksen kassakaappiin ja heitä avain pois. Se tulee olemaan vaikeata ja joudut taistelemaan, mutta elämäsi on sen arvoista! Vain irtaantumalla narsistin tuhoavasta ja tukahduttavasta otteesta ehdit nähdä, millaista o i k e a eläminen on.
Älkää tehkö niin typerästi kuin minä. Olen kohta viisikymppinen nainen ja haaskannut viimeiset 10 vuotta elämästäni narsistimiehelle, kadottaen siinä elämänhaluni, iloisuuteni, unelmani ja toiveeni, itsetuntoni, luottamuksen ihmisiin, uskoni parempaan, kaikki ystäväni, kykyni rakastaa... Olen menettänyt itseni.
Nyt olen päässyt hiukan eteenpäin, pois yhteisestä asunnosta, mutta on mentävä vielä paljon kauemmas. Kun on päivittäin poljettu maahan, kestää sieltä nouseminen monta vuotta, eikä minulla ole tässä elämässä enää yhtään ylimääräistä aikaa. Onko sinulla?
Älkää tehkö niin typerästi kuin minä. Olen kohta viisikymppinen nainen ja haaskannut viimeiset 10 vuotta elämästäni narsistimiehelle, kadottaen siinä elämänhaluni, iloisuuteni, unelmani ja toiveeni, itsetuntoni, luottamuksen ihmisiin, uskoni parempaan, kaikki ystäväni, kykyni rakastaa... Olen menettänyt itseni.
Nyt olen päässyt hiukan eteenpäin, pois yhteisestä asunnosta, mutta on mentävä vielä paljon kauemmas. Kun on päivittäin poljettu maahan, kestää sieltä nouseminen monta vuotta, eikä minulla ole tässä elämässä enää yhtään ylimääräistä aikaa. Onko sinulla?
Vastaukset 5
Vanhimmat
Osta Audi A8 se on niin hieno auto, että sitä ajaessa itsetunto nousee kohisten. Se on niin hieno auto, että sitä kun ajaa niin ajan unohtaa kyytissä.
Minusta tuo oli joko huonoa huumoria tai ihan asiatonta. Eka kirjoittaja on varmaan kärsinyt niin paljon ettei ymmärrä tuollaista huumoria. Jospa pyytäisit nätisti anteeksi?
Ensin alkuun se oli niin ihana. Tuli kukkaa ja korua, upeita illallisia, teatteria ja tanssiaisia.
Mutta pikkuhiljaa alkoi muutos, ja niin ovelasti että aloin itse uskoa olevani siihen syypää, ja sehän oli tietysti sen tarkoituskin. Eristäminen ystävistä ja vanhemmista, ei saanut viettää aikaa kumpienkaan kanssa eikä olla puhelinyhteydessä. Yrittämisestä seurasi salamannopeasti rangaistus, lyöntejä yleensä, joskus myös jonkun saavutetun etuuden menettäminen, kuten esimerkiksi sen, että olin saanut -se kun oli armollisesti siihen suostunut- mennä töihin, niin työpaikan menetys, eli sieltä piti irtisanoutua ja jäädä taas kodin vangiksi.
Mihinkään ei saanut mennä ilman sen lupaa. Ei edes lähikauppaan. Kun se ei ollut kotona, se soitteli "tarkistussoittoja" että varmasti olin päivystämässä puhelinta. Itse se ei kotona viihtynyt vaan kierteli maailmalla naisia naurattamassa. Jos se ei ehtinyt soittaa tiettyyn aikaan, se soitti vaikkapa keskiyöllä ja minun piti tarkkaan tietää mitä samana iltana telkkarista tulleen Dynastian jaksossa oli tapahtunut ja selostaa se sille juurta jaksain. Ei sillä, että sitä joku saippuasarja olisi kiinnostanut, mutta halusipahan varmistaa että olin ollut kotona vahtaamassa kusi sukassa telkkaria.
Oltuaan pitempään kotoa poissa, se tultuaan takaisin tarkasti kaikki tavarat ja keksi, että jotain kirjahyllyssä olevaa koriste-esinettä oli liikuteltu, ja minä sain kärsiä; ihan selvästi minulla oli ollut siellä vieras mies.
Opin olemaan puhumatta juuri mitään, koska "kaikkea sanomaani voitiin käyttää todisteena minua vastaan".
Itse se oli omavoimainen ja maailman paras; tiesi kaiken parhaiten ja oli aina oikeassa. Todellisuudessa se valehteli ja manipuloi, oli epäluotettava ja harhainen.
Mutta minä nousin sitkeästi vastarintaan. Olin "kiltisti käyttäytymällä" saanut luvan mennä taas töihin, ja kerroin ihanalle esimiehelleni koko perhehelvettini. Ei mennyt kuin kaksi päivää, kun minulla oli työsuhdeyksiö odottamassa vain muuttoani. Kun se hullu oli taas jollakin reissullaan, vuokrasin pakettiauton ja kannoin siihen tavarat, joiden katsoin kuuluvan minulle. Minä yksinkertaisesti hävisin.
No tottakai se ilmestyi työpaikalleni, sairaalaan. Osaston koko henkilökuntaa oli siinä vaiheessa tiedotettu tilanteestani; katsoin, että niin oli viisainta. Minä pakenin paikalta ja sille sanottiin, että en ole töissä. Tein muuttoilmoituksen työpaikkani osoitteeseen, joten uuteen kotiini se ei voinut ilmestyä. Siitä huolimatta kuljin kuin varas nurkissa. Koittihan se minua seurata työpaikalta kotiin jonkun aikaa, mutta eksytin sen juoksemalla puistoon johon ei päässyt autolla.
Sain voimia siitä, että olin itsetuntoni rippeillä lähtenyt siitä helvetistä, ja voimani kasvoivat jokaisena hetkenä jonka sain olla vapaa.
Viimein se jätti minut rauhaan.
Noista ajoista on kaksikymmentä vuotta, mutta minä en unohda koskaan.
En koskaan.
Minä olen 20 vuotias nainen, elin 3 vuotta suhteessa jossa oli esillä mm. väkivaltaa. Suhde alkoi todella hyvin, olin kuin ruusu, jota pidettiin todella hyvin. Annettiin lahjoja toisillemme, ostettiin kukkia, kaikkea mitä nyt ensihuumaan kuuluu. Meni puoli vuotta, sit se alkoi. Se alkoi mun tupakanpoltosta. En olisi saanut enää polttaa tupakka, mutta poltin silti, sanoin vastaan, tuli ensimmäinen lyönti. Ajattelin että, minä tein väärin tässä asiassa, pitäisiköhän minun lopettaa se tupakointi. No en kuitenkaan lopettanut, olinhan jo niin kauan polttanut. Poikaystäväni osti hienon omakotitalon. Ja olin hänen luonaan aina niin paljon kuin pystyin olemaan, kouluni takia. Tuli kesäloma. Se vasta avasi silmäni minkälainen mies minulla oli ja millainen helvetti mun kesästä oli tulossa. Ensin tämä mies, otti pankkikorttini itselleen, etten vain ostaisi sillä tupakkaa. Mä en sinä kesänä liikkunut minnekkään sieltä talosta, ilman tätä miestä. Mun piti olla tosi laihassa kunnossa, en saanut syödä mitään, ja hän oli se maailman napa, hän oli maailman tärkein ihminen. Kaikki oli mun syytä. Kaikki kaverit mitä mulla oli, oli huonoja kavereita, kaikki ystävyyssuhteeni menivät sen kesän aikana. Sinä kesänä joka päivä itkin ja odotin että koulu alkaisi. Mutta syksyllä asiat vaan pahenivat. Jatkuvasti tuli puhelinsoitto: vieläkö olet koulussa, mihin meet koulun jälkeen. Kenen kanssa olet, niin hirveää vahtimista. Aina se jaksoi pauhata siitä että mulla on joku toinen, mulla on joku toinen. Jos hänen kotonaan tiputin kaukosäätimen lattialle, sain nyrkistä päähän. Kolme kertaa tämä mies yritti tappaa minut, mustasukkaisuus kohtauksillaan, kuristamalla. Mutta aina yksi lause sai sen loppumaan. "Minä rakastan sinua" Minä en koko aikana rakastanut sitä kusipäätä! Elämäni muuttui suuresti, kun eräänä aamuna, kouluun lähtiessäni toivotin hänelle hyvää työpäivää ja lähdin lopullisesti. Muutaman päivän kuluttua tapasin nykyisen avomieheni, jonka kanssa olimme olleet ystäviä koko sen ajan jonka olin tämän kusipään kanssa. Kävimme sukulaiseni kanssa hakemassa tavarani pois, joista osa jäi vielä sinne. Hän kävi tämän mun sukulaiseni päälle. Silloin mulle ja kaikille riitti. Tein hänestä rikosilmoituksen, mutta siitä ei tullut mitään koska se oli vanhentunut asia. Vuoden ajan hän piinasi mua sähköpostilla, jouduin vaihtamaan puhelin numeroni 4 kertaa, osoitteeni on salainen, sitä ei saa kuin viranomaiset. Nyt kahden vuoden jälkeen erosta, hän on lopultakin jättänyt minut ja avomieheni rauhaan. En vieläkään luota itseeni sen takia mitä tämä mies minulle teki, muutuin kovaksi. Mutta onneksi minulla on ihminen vierellä joka tukee, rakastaa ja auttaa minua. Välillä vieläkin näen painajaisia tuosta ihmisestä. En koskaan anna anteeksi sitä mitä hän minulle teki, hän pilasi nuoruuteni, minut!
Hyvin neuvottu. Narsistit onnistuvat tekemään ihmisistä - parhaimmistakin - ihmisraunioita. On hienoa, että olet päässyt irrottautumaan suhteesta. Olen itsekin narsistin uhri, isäni kun sattuu olemaan sellainen. Minä, sisarukseni ja äitini olemme kaikki kärsineet hänen takiaan paljon ja itse olen sairastunut myös psyykkisesti. Vasta nyt aikuisena olen ymmärtänyt, ettei isäni ole koskaan ollut ihan normaali...
Edelleen nyt aikuisena törmään jatkuvasti isäni kaltaisiin narsisteihin, vaikka todellisuudessa haluan kiertää heidät kilometrin päästä. Narsistimiehet myös hakeutuvat tällaisen itsetunnoltaan heikon naisen kimppuun, joka on ns. "siedätetty" narsistin järjettömään käytökseen. Eihän kukaan terveellä itseluottamuksella varustettu nainen sellaista miestä katselisikaan. Ei hetkeäkään. En siis ihmettele yhtään, että narsistien lapset valitsevat puolisokseen usein juuri narsistin...
Uskon, että avainsana on tiedostaminen. Kun narsistit oppii tunnistamaan, oppii myös kiertämään heidät kaukaa.
Toivon sinulle kaikkea hyvää elämääsi. Älä ajattele sitä aikaa, mitä olet haaskannut, vaan ajattele sitä, mikä on edessäsi. Toivon, että eheydyt, ja että polullasi vielä kohtaat ihmisen, joka on itseluottamukseltaan terve, joka palauttaisi luottamuksesi taas ihmisiin.