Keskustelu on vain täysi-ikäisille

Tämän keskustelualueen sisältö ei sovi alaikäisille. Jatka vain, jos olet täyttänyt 18 vuotta.

mestiksen

Nyt kun kiekkokausi on taasen hyvässä vauhdissa niin voisihan vaikka koittaa muutaman euron tehdä massia. Eli tänään näyttäisi mestiksessä olevan kaksi suht pelattavaa vieraskerrointa ja jos/kun ahneus iskee niin yksi vähän "siinä ja siinä" kerroin.

Kiva-Jokipojat 2 (2,55)
Ennakkoon ajateltuna tasainen pari. Jokipoikien hyökkäyksestä lienee tänään poissa Sami Puruskainen, mikä tasoittaa puntteja entisestään. 2,55 kerroin on kuitenkin pienellä riskillä varsin pelattava.

Leki-Hokki 2 (1,80)
Mestarit konttasivat viime kierroksella Savonlinnassa, mutta nyt on ryhdistäytymisen paikka. Sarjanousija Leki on pelannut ensimmäiset pelit pirteästi ja on osoittanut olevansa kaikkea muuta kuin heittopussi. Uskon kuitenkin vahvasti materiaaliedun olevan niin vahvasti Hokin puolella, että vierasvoitto on kotivoittoa todennäköisempi.

Titaanit-Sport 2 (1,40)
Peli jonka pelaamista kannattaa miettiä. Sport toki on ennakkoon ihan ylivoimainen kaikilla osa-alueilla, mutta jos isoilla rahoilla pelaa, niin 1,40 kertoimen takia ei lappua kannata edes yrittää kusauttaa. Meiltä amatööreiltä/harrastajilta tämä peli kuitenkin lapulta löytyy.
1195
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

No juu, niin tietty. Meni rahat veikalle sitten juuri sen "varman" pelin myötä. Luulisi jo tähän mennessä oppineen.... Oma vika, myönnetään. Amatööri asialla.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


vierasvoitot kirjoitti:

Nyt kun kiekkokausi on taasen hyvässä vauhdissa niin voisihan vaikka koittaa muutaman euron tehdä massia. Eli tänään näyttäisi mestiksessä olevan kaksi suht pelattavaa vieraskerrointa ja jos/kun ahneus iskee niin yksi vähän "siinä ja siinä" kerroin.

Kiva-Jokipojat 2 (2,55)
Ennakkoon ajateltuna tasainen pari. Jokipoikien hyökkäyksestä lienee tänään poissa Sami Puruskainen, mikä tasoittaa puntteja entisestään. 2,55 kerroin on kuitenkin pienellä riskillä varsin pelattava.

Leki-Hokki 2 (1,80)
Mestarit konttasivat viime kierroksella Savonlinnassa, mutta nyt on ryhdistäytymisen paikka. Sarjanousija Leki on pelannut ensimmäiset pelit pirteästi ja on osoittanut olevansa kaikkea muuta kuin heittopussi. Uskon kuitenkin vahvasti materiaaliedun olevan niin vahvasti Hokin puolella, että vierasvoitto on kotivoittoa todennäköisempi.

Titaanit-Sport 2 (1,40)
Peli jonka pelaamista kannattaa miettiä. Sport toki on ennakkoon ihan ylivoimainen kaikilla osa-alueilla, mutta jos isoilla rahoilla pelaa, niin 1,40 kertoimen takia ei lappua kannata edes yrittää kusauttaa. Meiltä amatööreiltä/harrastajilta tämä peli kuitenkin lapulta löytyy.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu