Niin että semmoinen kysymys.
Itse en ole harrastanut kamppailulajeja enkä usko että alan harrastamaankaan mutta minua kiinnostaa jutella ja kuunnella näitä asioita.
Elikä, pystyykö joku mattimeikäläinen teidän mielestä opettamaan itseään kamppailemaan?
Aloin vain tässä miettimään että jostahan nämäkin tämän päivän lajit on syntynyt ja eihän ne ole voineet syntyä millään muulla tavalla kuin sillä että joku tyyppi on alkanut "opettamaan itseään"
Asiallisia vastauksia haetaan ja etenkin niitä PERUSTELUJA haluan kuulla.
Itse en ole harrastanut kamppailulajeja enkä usko että alan harrastamaankaan mutta minua kiinnostaa jutella ja kuunnella näitä asioita.
Elikä, pystyykö joku mattimeikäläinen teidän mielestä opettamaan itseään kamppailemaan?
Aloin vain tässä miettimään että jostahan nämäkin tämän päivän lajit on syntynyt ja eihän ne ole voineet syntyä millään muulla tavalla kuin sillä että joku tyyppi on alkanut "opettamaan itseään"
Asiallisia vastauksia haetaan ja etenkin niitä PERUSTELUJA haluan kuulla.
Vastaukset 12
Vanhimmat
Kaikkihan johtaa periaatteessa väkisinkin taaksepäin aina sinne asti kun ensimmäinen homo erectus keksi että kun laittaa kiven kepin päähän ja lyö sillä niin tulee pahaa jälkeä.
Jos Amerikkaa ja intiaaneja ei olisi ikinä löydetty, olisi meilläkin vielä varmaan käytössä vanhanaikainen sotilaskunnia jossa kaksi pystyssä patsastelevaa koristeellisesti pukeutunutta ryhmää ampuu toisiaan yhtäaikaa ja eturivin kavereita hirvittää. :)
Mutta mutta... Periaatteessa kyllä, jos on määrätietoisuutta ja jonkinmoinen käsitys aseettoman taistelun periaatteista (yleensähän lajien kehittäjät ovat harrastaneet jotain entuudestaan) ja ihmisruumiin toiminnasta.
Eli oletetaan, että sinulla nyt olisi jossain aivojen pimeässä nurkassa jonkimoinen käsitys siitä, millaista lajia haet.
Sitten funtsailet vähän tekniikoita ja apinoit toimivia jostain (tai vaikka revit hihasta), pieksät säkkiä ja dummya ja mitä elottomia esineitä tiellesi ikinä sattuukaan, testailet vähän tekniikoita tuttujen kanssa ottelemalla kevyellä kontaktilla, hienosäädät tekniikoita ja treenaat kuin kaistapää, otat tuttujen ja vähemmän tuttujen kanssa vähän rajumpia otteluita (mieluusti tietenkin mahdollisimman erilaisilla tekniikoilla ottelevien ihmisten kanssa), kirjaat ylös tekniikat, katselet lajinraakilettasi kriittisellä silmällä etsien puutteita.
Vuodet vierähtävät, lajin pääpiirteet hahmottuvat ja lopulta meillä on laji. Todennäköisesti melko brutaali ja voimaperäinen sellainen sisältäen pelkkiä iskuja ja potkuja, sillä henkilön, joka ei ole eläessään mitään lajia harrastanut, on aika vaikea lähteä värkkäilemään mitään Aikidon ja kumppaneiden kaltaista hienostuneempaa kokonaisuutta.
Ihan aiheeseen liittymättä huomautus, että 1600-1800-lukujen linjataktiikka ei suinkaan johtunut kunniakäsityksistä vaan senaikaisten aseiden ominaisuuksista. Musketti on mahdoton tai toivottoman hidas ladata makuulta, joten suojan käyttö olisi ollut mahdotonta. Lisäksi se on niin epätarkka, että kunnollinen tulivaikutus saadaan aikaan vain yhteislaukauksin. Pistinrintamaakin tarvittiin torjumaan ratsuväen atakkeja.
Jos joku olisi tyhmyyttään yrittänyt käyttää nykyaikaista suojautumiseen perustuvaa jalkaväkitaktiikkaa, olisi ratsuväki rynnäköinyt muodostelman keskelle talloen ja keihästäen rähmällään olevia musketöörejä. Kun aseet kehittyivät, tapahtui sitten 1800-luvun puolivälin jälkeen muutamia teurastuksia, kun käytettiin linjataktiikkaa ja vastapuolella oli konekivääreitä.
1600-1800 lukujen sotataito oli hyvin hienostunutta tiedettä, eikä mitenkään muistuta sitä karikatyyria, joka siitä on pilakuvissa tehty. Tästä voi vakuuttua esim. tutkimalla Napoleonin sotatoimia.
Taisi olla hieman tätä vanhentunutta taktiikkaa puna-armeijalla talvisodassa. Eikös ne välillä juoksennellut kuin päättömät kanat vasten vahvaa puolustusta. Ja kaatuneitten määrä oli sen mukainen.
No itse asiassa ajattelin juuri noita brittiläisiä ja ranskalaisia korkeahattuisia peruukkipäitä jotka kohtasivat vihollisen tiukassa muodostelmassa ja ampuivat yhtä aikaa.
Kuvittelin nykyaikaisten maastoutumisten ja yllätyshyökkäysten sun muiden opitun lähinnä apasseilta jotka sitä ensiksi käyttivät menestyksekkäästi eurooppalaisia vastaan.
Kerro jos olen väärässä.
Kuten tuossa tekstissä sanoin että minua kiinnostaa jutella ja kuunnella näitä asioita joten tiedän näistä asioista kyllä jotakin ellen jopa paljon. Mutta minä olenkin "kuullut ja nähnyt" mutta en kokenut joten siinä on kyllä iso ero.
"Eli oletetaan, että sinulla nyt olisi jossain aivojen pimeässä nurkassa jonkimoinen käsitys siitä, millaista lajia haet."
No voin sanoa että kyllähän kaikilla on se jokin "lemppari laji tyylinsä", kuten minullakin.
Eli joo, tiedän mistä pidän ja mistä en.
Korkeat hatut ja värikkäät univormut olivat sitä varten, että sotapäällikkö pystyi rintaman takaa helposti näkemään joukkojensa tilanteen ja ohjailemaan niitä. Maastouttamista ei tarvittu senkään vuoksi, että mustanruudin savu käytännössä peitti vihollisen musketöörien näkyvistä jo muutaman yhteislaukauksen jälkeen.
Apassit olivat huomattavaia sissisodan kehittäjiä, mutta osattiin sitä Euroopassakin. Suomessakin annettiin sissikoulutusta jo 1700-luvulla Savon Jääkärirykmentissä. (Jäger = metsästäjä) Nämä joukot toimivat pieninä parvina ja käyttivät maastoa hyväkseen. Aseina olivat rihlatut kiväärit, jotka olivat sileäpiippuisiin sotamusketteihin verrattuina ylivoimaisen tarkkoja, mutta erittäin hitaita ladata, kun kuula piti hakata rihlojen läpi perille. Taktiikkana oli ilmestyä puskasta, ampua pyssyt tyhjiksi vihollisen johtoportaaseen muskettien ulottumattomista ja sitten juosta.
en olisi itse paremmin sanonut
No joo, lajit on tietenkin lähteneet siitä, että joku on alkanut järkeistää hommia. Mutta mutta - ne eivät luultavasti kehittyneet valmiiksi yhden ihmisiän aikana, vaan sen ensimmäisen treenaajan oppilaat kehittivät hommaa lisää ja tulivat paremmiksi kuin opettajansa ja heidän oppilaansa taas keksivät uusia asioita. Väitän siis, että omin päin treenaten kehittyisi paljon huonommin, kuin opettajan alaisuudessa, koska joutuisi testaamaan kaikki tekniikat kantapään kautta, eikä olisi käytössä jo kertynyttä tietotaitoa.
Aivan sama, jos rupeat rakentamaan autoa ilman mitään tietoja nykysistä autoista. Ehkä saat aikaiseksi kulkevan kärryn, muttei se vedä vertoja opinkäyneen autosuunnittelijan tuotoksille. Tietysti tässä on erona se, että kamppailulajit ovat jo aikoja sitten saavuttaneet eräänlaisen maksimitason, jolta ne eivät paljonkaan nouse kuin aseistusta tehostamalla.
Sitten on tietysti se puoli asiassa, että tuskin kukaan oikeasti jaksaa älyttömästi treenata mitään omatekoista lajia pidemmän päälle.
Se muuten voisikin olla nähtävyys, jos joku olisi opetellut karatea tms. kaverinsa kanssa jostain tekniikkaoppaasta ilman opettajaa.
No onhan tuo tekstisi aika itsestään selvä juttu. Varmaan melkein kaikki tietävät tuon jo sanomattakin, minä ainakin.
Siis tuon lajien kehittymisen sukupolvien välillä. Yksi aloittaa, muut jatkavat jne...
Ei mutta kiitos kuitenkin!
Kukaan ei voi opettaa ketään kamppailemaan. Jos omien kykyjen tunteminen kiinnostaa, niin sitten pitää mennä tappelemaan.
Teknistä taitoa voi aina oppia lisää. Kuntoa, kestävyyttä ja voimaa voi kasvattaa. Kivunsietokykyä voi parantaa. Taistelutahtoa voi kasvattaa jossakin määrin. Mutta jos ei kykene toimimaan tappelussa, niin silloin ei vain kykene.
Ei kenestäkään tule myllyttäjää käyttämällä vuosia taistelulajien opettelemiseen, jos ei ole jo entuudestaan aineksia siihen. Jos jollakin on muunlaisia *kokemuksia* (ei spekulaatioita) aiheesta, niin kuulisin niitä mielelläni.
se on mahdollista. Viittaan tässä monien tämänkin palstan nuorten miesten harrastamaan ns. autoerotiikkaan. Kuten Woody Allen vastasi elokuvassa "Sota ja Rauha" aktin jälkeen naisensa ihasteluun lemmentaidoista: "Niin, mutta harjoittelenkin yksinäni useita kertoja joka päivä" (tai jotain sinnepäin).... ;=)
Pantse, shotokan - epäasiallinenko ?
..jonkinlainen kokemus kamppailulajeista auttaisi asiaa.
Harjoittelukavereita siihen tarvitaan joka tapauksessa.