Kirjoitin viestin syyskuun alussa 2007 mutta
jostain syystä se kipattiin vuoteen 2002.
Eläke, onni vai ei
Kirjoittanut: Neliseiska 4.8.2002 klo 14.41
Onko eläkkeelle pääsy onni vai tuleeko aika
pitkäksi ja alkaa liikaa miettimään ystäväämme
herra Parkinsonia. Itse odottelen eläke ratkaisua
ja vielä tuntuu että tekemistä riittää. Ainakin
kuntoilu on alkanut maistua ja venyttelyt.
Kertokaa te jotka olette jo vapaalla miten on
aikanne kulunut. Saattaa olla että kun viimein
pääsee eläkkeelle niin se ei olekaan niin helppo
sopeutua siihen tilanteeseen. Hyvää syksyn jatkoa
kaikille.
Uusi yritys
3
868
Vastaukset
- Viihtyvä
Ei kannata jäädä eläkkeelle ennen kuin on pakko,
tee työtäsi vaikka hitaammin kunhan teet. Silloin ei jää aikaa murheille.- eläk.
Itse jouduin eläkkeelle melko pian diagnoosin jälkeen ja eläkepäätökssen saatuani itkin mutta nyt joitakin vuosia myöhemmin se oli ainut oikea ratkaisu - mm lääkitys on stressittömässä elämässä helpommin hallinnassa ja pienemmillä panoksilla.
Pitää huomoida myös työnantaja ellei nyt satu olemaan "suojatyöpaikassa".
Eläkkeellä ollessa voi vielä nauttia hyvistaä hetkistä ja tehdä kumminkin työtäkin jos kunto sallii. - eläkkeelle
eläk. kirjoitti:
Itse jouduin eläkkeelle melko pian diagnoosin jälkeen ja eläkepäätökssen saatuani itkin mutta nyt joitakin vuosia myöhemmin se oli ainut oikea ratkaisu - mm lääkitys on stressittömässä elämässä helpommin hallinnassa ja pienemmillä panoksilla.
Pitää huomoida myös työnantaja ellei nyt satu olemaan "suojatyöpaikassa".
Eläkkeellä ollessa voi vielä nauttia hyvistaä hetkistä ja tehdä kumminkin työtäkin jos kunto sallii.Minä jäin( pääsin) eläkkeelle 1.8.2007 ja aiemmin olin ollut jo sairaslomalla vuoden. Minulle se oli pääseminen sillä olin hyvin vastuullisessa työssä ja stressinsietokykyni meni olemattomaksi joten työssä olo oli niin raskasta, että viimeiset kuukaudet ennen sairaslomaan kävin työssä ja nukuin.
Nyt olen erittäin tyytyväinen siitä, että saan tehdä asioita omaan tahtiini. Kuntoni on tällähetkellä hyvä ja se näkyy päällekkinpäin. Joskus tuntuu siltä, että entiset "ystävät" ovat jotenkin kateellisia tästä vapaudestani.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Nainen kokki autossa kammottavan kuoleman sähköauto-Teslan syttyessä tuleen.
https://www.is.fi/autot/art-2000011652873.html Näin vaarallisia sähköautopalot voivat olla.704908Persuja ei aluevaltuustoissa näy
Ei tunnu persuja paljon paikalliset asiat kiinnostavan, vaan ainoastaan ulkomaalaiset, joku Israel ja Trumpin fanitus.113339Päivän Riikka: Uudenkaupungin autotehdas hiljeni
Näin ne 100 000 uutta pysyvää ei-tempputyötä yksityiselle sektorille tämän hallituksen ansiosta syntyy. Työntekijöille j192574Kerro kaivattusi nimi tai nimikirjaimet
🌠 Tähdenlento! Kirjoittamalla kaivattusi nimen tai nimikirjaimet tähän, saattaa toiveesi toteutua.561653- 471556
Tämmönen höpsö
Höpönassu mä olen. En mikään erikoinen…hölötän välillä ihan levottomia. Tykkäisit varmasti jos olisin siellä sun vieress441326- 941282
Alkuvuodesta poistuu työttömyyskorvaus kaikilta joilla on säästössä rahaa
Tippuu korvaukselta iso määrä työttömiä.2171037Hiljaisuus
Tarkoittaa välinpitämättömyyttä, henkistä väkivaltaa ja kiusaamista. Olet valinnut hiljaisuuden.71975IS Viikonloppu 29.-30.11.2025
Antti Skytältä 3-tasoinen ristikko. Pääkuvassa on harhauttava elementti, mikä saattaa hidastaa myös muiden kuin minun ra51865