Kertokaa millaisia oireita parkinssonin taudissa on alussa?Kiitos jo etukäteen minulla vaan ei pysy tavarat kädessä ja särkee kättä ja nyt jo jalkaakin oire on ollut monta vuotta.
kertokaa millaisia
5
2542
Vastaukset
- oireet
Oireet ovat yleensä aluksi toispuolisia, joten jos sinulla on niitä molemmilla puolilla, ei liene suurta hätää.
Tärkeimmät oireet ovat lihasjäykkyys, liikkeitten hitaus ja vapina. Kaikilla ei ole kaikkia oireita.
Jäykkyys voi ilmetä myös lihaskipuina. Hitaus voi ilmetä käden heikkouden ja voimattomuuden tunteena, vaikka voimat todelisuudessa ovat normaalit. Tiheään toistuvat liikkeet voivat hitauden takia olla hankalia. Tyypillistä on, että kirjoittaminen vaikeutuu hitauden takia ja käsiala pienenee.
Pääoireitten lisäksi voi olla väsymystä, masennusta, hikoilua, ummetusta, tihentynyttä virtsaamistarvetta yms.
Itselläni alkuoireet olivat käsikipu, jota setvittiin tuloksetta kymmenisen vuotta, vaikeus kirjoittaa, harjata hampaita, sirottaa mausteita yms. sekä samanpuoleisen nilkan jäykkyys - plus pitkään jatkunut tolkuton väsymys ja (siitä johtunut?) masentunut mieliala.
Neurologian erikoislääkäri toteaa taudin oireitten perusteella.
http://www.kaypahoito.fi/kh/kh_julkaisu.NaytaArtikkeli?p_artikkeli=ykt00911- tärisijä
Liittyykö siihen puutumis oireita?Varsinkin öisin mutta jonkin verran päivisinkin.Minulla ollut tämä vaiva alunperin 10 vuotta mutta nyt viimeiset pari vuotta pahoja.Kun kirjoitan tulee ihan koukeroo jos kampaat hiuksia tms.väsyy käsi heti.Siis oikea puoli ainoastaan.
- äskeinen
tärisijä kirjoitti:
Liittyykö siihen puutumis oireita?Varsinkin öisin mutta jonkin verran päivisinkin.Minulla ollut tämä vaiva alunperin 10 vuotta mutta nyt viimeiset pari vuotta pahoja.Kun kirjoitan tulee ihan koukeroo jos kampaat hiuksia tms.väsyy käsi heti.Siis oikea puoli ainoastaan.
Kannattaisi varmaan tutkituttaa asia. Tuo käden väsyminen ja kirjoitusvaikeus sekä toispuolisuuus kuulostavat Parkinson-potilaasta tutuilta. Puutuminen voi tietysti johtua muustakin. Allekirjoittaneella on sekä Parkinson että puutumista aiheuttava rannekanavaoireyhtymä, joten huonossa lykyssä tauteja voi olla useitakin.
Käsien puutumisesta seuraavassa:
http://www.terveyskirjasto.fi/terveyskirjasto/tk.koti?p_haku=puutuminen&p_artikkeli=dlk00292 - tärisijä
äskeinen kirjoitti:
Kannattaisi varmaan tutkituttaa asia. Tuo käden väsyminen ja kirjoitusvaikeus sekä toispuolisuuus kuulostavat Parkinson-potilaasta tutuilta. Puutuminen voi tietysti johtua muustakin. Allekirjoittaneella on sekä Parkinson että puutumista aiheuttava rannekanavaoireyhtymä, joten huonossa lykyssä tauteja voi olla useitakin.
Käsien puutumisesta seuraavassa:
http://www.terveyskirjasto.fi/terveyskirjasto/tk.koti?p_haku=puutuminen&p_artikkeli=dlk00292Nyt oon menossa neurologille jospa asia selviää ...
- matkaan!
tärisijä kirjoitti:
Nyt oon menossa neurologille jospa asia selviää ...
Varmaankin hyvä juttu. Epävarmuus on ikävää. Pidetään peukkuja! Toivotaan parasta! Joidenkin P-lääkkeiden oletetaan hidastavan tautia, joten varmaan hyvä tarkastuttaa tilanne ajoissa.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomen kansa haluaa Antti Lindtmanista pääministerin
Lindtman on miltei tuplasti suositumpi kuin etunimikaimansa Kaikkonen. Näin kertoo porvarimedian teettämä kysely. http2374185Vain 21% kannattaa Lindtmania pääministeriksi
se on selvästi vähemmän kuin puolueen kannatus, mites nyt noin?1132643Miten löydän sinut
Ja saan sanottua kaiken mitä haluan sinulle kertoa? Ja kuinka kuuntelisit minua sen hetken? Kuinka voin ilmaista sen mit412392Vaikea tilanne
Hieman kolkuttaa omatuntoa, kun on osoittanut kiinnostusta väärää naista kohtaan. En ymmärrä miten toinen on voinut te1161436Yöllinen autolla kaahari Heinolan seudulla
Asukkaita häiriköivän nuoren herran autokaahaus keskustelu poistettu, onko jokin hyvävelijärjestelmä käytössä ?811436- 481179
- 781097
- 59963
- 45946
Emme koskaan keskustelleet kasvotusten syistä välirikollemme
Enkä voisi kertoa perimmäistä rehellistä syytä. Kerroin sinulle pintapuolisen ”paketin” ja otin tavallaan omalle vastuu58931