Ahvenanmaalla sen kansalaisilla on oikeus omaan ruotsinkieleen.
Tuon voimme tulkita siten, että on paikka jossa ihmisillä oikeus vain ruotsinkieleen tai kulttuurillisiin tapoihin siellä.
Mitähän tämä kertoo, onko se oikein? Eikö se ole Suomen perustuslakien ja ihmisoikeuksien vastainen. Eikä Suomen kielellä tunnu olevan mitään merkitystä Ahvenanmaalla, eikä suomalaiselle kulttuurille anneta mitään mahdollisuutta esiintyä siellä vapaasti.
Ahvenanmaan poliitikkojen ainoa ja päivittäinen puheenaihe, mitä heidän lehdistään saa lukea on pelko ruotsinkielen aseman heikkeneminen tai menettäminen.
Tällä menolla Ahvenanmaasta saattaa tulla ja tuleekin ilmeisesti, ruotsalaisuuden viimeinen reservaatti maailmassa.
Mielestäni Ahvenanmaan itsehallinnolle pitäisi asettaa poliittisia paineita, että se saataisiin muuttamaan lakejaan ja kunnioittamaan ihmisoikeuksia, esimerkiksi omia vähemmistönä asuvia kansalaisiaan kohtaan.
Eikö Ahvenanmaan itsehallinto oikeuta myös suvaitsevaisuuteen, mutta käyttävätkö heidän poliitikkonsa sitä vaihtoehtoa.
Ahvenanmaan tulevissa vaaleissa ei puolueiden keskusteluissa ole mainittu mitään yhdenvertaistamisesta heidän keskuudessaan.
Ja tehdäänkö asian hyväksi mitään Ahvenanmaalla.
Tulkitaanko lakia oikein Ahvenanmaalla
8
682
Vastaukset
Ei kukaan ole missään, koskaan väittänyt että Ahvenanmaalla asuvilla olisi oikeutta äidinkieleensä, oli se sitten mikä tahansa. Viranomaiskieli Ahvenanmaalla on ruotsi ja se on aivan eri asia kuin oikeus äidinkieleen. Meitä äidinkieleltämme suomenkielisiä on täällä jonkun verran ja varmasti olemme ylpeitä omasta äidinkielestämme.
- Lukenut
Menettääkö Ahvenanmaa jotakin jos se antaa muille kulttuureille mahdollisuuden elää ja toimia.
Eikö demokratiaan kuulu suojella yksilöä ja hänen oikeuksiaan, esimerkiksi poliittiselta mielivallalta.
Perusoikeudet ovat yksilölle perustuslaissa turvatut perusarvot. Sellaisia arvoja ovat esimerkiksi oikeus elämään ja kansalaisen yhdenvertaisuus.
Ihmisoikeus on myös arvo ja myös mielestäni se on
arvokas asia maailmassa jossa elämme.
Missä kulkee vallan käytön rajat vai onko niitä monella politiikassa. - hämmentynyt
Oikein hyvä kommentti. Totuuden mukainen ja siis uskottava.
Tämän Lukeneen aivoituksia en käsitä. Onko tämä Lukenut joku tiimi, joka kirjoittelee mitä sattuu? Toistoja toiston perään. Katsotaan nyt vaikka ketjun aloittanutta kirjoitusta. Ei voi olla kökkösempää tekstiä. Kirjoitusvirheitä, kieliopillisia raakoja virheitä. Sitten vastaus kommenttiin. Ero kuin yöllä ja päivällä. En mitenkään usko, että on sama ihminen. Tai sitten palikat päässä vaihtavat paikkaansa todella nopeaan tahtiin. - Lukenut
hämmentynyt kirjoitti:
Oikein hyvä kommentti. Totuuden mukainen ja siis uskottava.
Tämän Lukeneen aivoituksia en käsitä. Onko tämä Lukenut joku tiimi, joka kirjoittelee mitä sattuu? Toistoja toiston perään. Katsotaan nyt vaikka ketjun aloittanutta kirjoitusta. Ei voi olla kökkösempää tekstiä. Kirjoitusvirheitä, kieliopillisia raakoja virheitä. Sitten vastaus kommenttiin. Ero kuin yöllä ja päivällä. En mitenkään usko, että on sama ihminen. Tai sitten palikat päässä vaihtavat paikkaansa todella nopeaan tahtiin.Mikä sinusta on niin hämmentävää on, että Ahvenanmaan asioista tässä saa tuoda esille niiden oikeissa merkityksissä vai mikä sinua ottaa päähän?
- poistakaa tämä viestiketju
Maarianhamina
Keskustele Maarianhaminan kunnallisista asioista
Täällähän pitäisi keskustella maarianhaminan kunnallisista asioista, ei koko Ahvenanmaan yleisesti- Lukenut
Mitähän tarkoittaa keskustele Ahvenanmaan ja Maarianhaminan kunnallisista asioista.
Ja lisäksi olet se joka poistaa näitä kirjoituksia täällä palstalla Eli häirikkö. - sommargästen
Asiahan on niin, että Ahvenanmaalla ei ylimalkaan ole omaa palstaa, vaan se on tämän Maarianhaminan kontalla. Virhe on siinä, ettei aikoinaan ole perustettu palstaa nimellä "Yleistä Ahvenanmaalta". Silloinhan se sisältäisi kaiken.
Olisi helppoa vaihtaa Maarianhaminan tilalle Ahvenanmaa. Mutta onhan se näinkin menetellyt. En ymmärrä ärtymystä, jonka tämä pieni tyylirikko saa aikaiseksi. - Lukenut
Eikö kieli ole kunnallinen asia. Jos Maarianhamina ja Ahvenanmaa erotellaan eri palstoille mitä sekin tarkoittaa kielikysymyksissä.
Jos kysymys on syrjinnästä se tarkoittaa silloin sitä ihan oikeasti, eikä sitä tarvitse erotella mihinkään moniin paikkoihin erikseen.
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Yritystuet 10 mrd. vuodessa, eli yrittäjäriski valtiolla kuten kommunismissa
Pelkästään Viking Linen viinanhakuristeilyitä sponsoroidaan 20 miljoonalla eurolla vuosittain. Dieselin verotukikin on1209935- 1039795
Sannan kirja USA:n bestseller!
"Congratulations to Sanna Marin's HOPE IN ACTION, officially a USA TODAY bestseller!" Kertoo Scribner. Mitäs persut tä349101- 217901
Sture Fjäder haluaa tuensaajien nimet julki
Kokoomuspoliitikko haluaa yli 800 euroa kuukaudessa tukia saavien nimet julki. Ehkä olisi syytä julkaista myös kuvat? h1776284Luotathan siihen tunteeseen, joka välillämme on?
Uskothan myös, että se kestää tämän? Kaipaan sinua valtavasti. Vielä tehdään yhdessä tästä jotain ihmeellistä ja kaunist585488Onnettomuus
Hukkajärventiellä kolaroi lavetti ja henkilöauto. Uutista ei missään! Hys hys ollaanko hiljaa tästäkin?104952Metsäalan rikolliset
Jokohan alkaa vähitellen kaatua kulissit näillä ihmiskauppaa harjoittavilla firmoilla.304802- 394438
- 404425