Keskustelu on vain täysi-ikäisille

Tämän keskustelualueen sisältö ei sovi alaikäisille. Jatka vain, jos olet täyttänyt 18 vuotta.

Gynekäynti

Kävin tänään elämäni ensimmäistä kertaa gynekologilla. Ongelmana oli, että yhdyntä ei ole onnistunut monen yrittämisenkään jälkeen ja tuntuu, että olen jotenkin liian ahdas ja aina sattuu. Puheitteni perusteella gynekologi uskoi joutuvansa tekemään jonkinsortin nips naps leikkauksen, mutta kun alkoi itse tarkistus, hän sanoikin, ettei toimenpide ole tarpeen. Tietääkseni minulle tehtiin sisätutkimus. Ihmetyttää vain kun yhtäkkiä sisälleni tuntuikin mahtuvan ties minkälaista vempainta ja ilman minkäänlaista pahempaa kipua (ehkä hyvin pientä kirpaisua ainoastaan). Tämähän voi toki johtua siitä, että osasin rentoutua yllättävän hyvin. Mutta eikö tämän perusteella oikeastaan myös peniksen olisi mahduttava sisääni? Gynekologi suositteli ainakin aluksi apteekin liukuvoiteteita ja venyttelyä. Jäi vain vieläkin vaivaamaan tuo käyntikerta, mutta jospa se tästä...
83188
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Jos sisätutkimukset on kerran onnistunu hyvin ja gynekologin mielestä ei pitäisi olla ongelmaa, niin kyllä se yhdyntäkin luultavasti onnistuu. Lisää vain harjoittelua. Mullakin meni useempi yrityskerta ennen kuin poikaystävä pääsi sisään. Tuntu vaan aina jotenkin niin pahalta ettei pystynyt. Kai siinä pikkuhiljaa vähän venyikin kun yritettiin. Liukkari oli meilläkin sitten apuna. Ja kannattaa muuten ostaa jotain kunnon liukkaria. Meidän halpa ostos vähän kostautu kun se muuttui hetken kuluttua liukkaasta tahmaiseksi :) Eli rohkeasti vaan yrittämään. Ja mahdollisimman rennosti tietenkin. Ja semmonen vinkki muuten vielä, että jos yhdynnän yrittäminen tosiaan sattuu ja tuntuu ettei mahdu, niin voithan sä itsekin omassa rauhassas vähän kokeilla "venyttää paikkoja" jollain sopivalla apuvälineellä. Itse kokeilin tätäkin, tuntui että itseaiheutettu kipu ei ollut niin kamalaa. Ja sitten kohta jo onnistui seksikin :)

Äänestä
  • kannustuksesta :)Jäi vain vieläkin vähän turhauttava olo kun ollaan kuitenkin seurusteltu poikaystäväni kanssa jo tovin aikaa ja yhdyntäyrityksiä on ollut jo useita. Onhan penis varmasti toki paksumpikin kuin gynen käyttämät sisätutkimusvälineet. Liukkaria olemme käyttäneet poikaystäväni kanssa jo aiemminkin, mutta pitää ehkä vaihtaa merkkiä!

    Äänestä

yksinkertaisesti (tiedostamattasi?) jännität tilannetta ja siksi sisään laittaminen ei onnistu. Se ei ole ollenkaan epätavallinen ongelma, että tuntee olevansa ihan rento, mutta kuitenkin alavatsa ja emätin sekä varsinkin sen suuaukko on ihan jännityksestä kireät. Helpommin sanottu kuin tehty, mutta muut paikat saavat olla vaikka kuin kireät viulunkielet, mutta alapään pitäisi ainakin ensimmäisellä kerralla olla ihan suorastaan veltto ;) .

Liukkaria olettekin kokeilleet, siitä on varmasti apua, kunhan on hyvää merkkiä. Lisäksi tarpeeksi rentouttava ja kostuttava esileikki on tärkeää. Mutta senkin varmaan tiesitte jo. Jos gynekologi sai sisätutkimuksen tehtyä, eikä todennut mitään erityistä tiukkuutta, niin silloin ongelmasi on suurella todennäköisyydellä juuri tiedostamaton jännittäminen. Eka kertahan jännittää aina, monesti vielä muutama seuraavakin kerta jännittää. Uuden kumppanin kanssakin saattaa jännittää niin ettei onnistu, vaikka ei olisikaan enää neitsyt.

Tuo itse tehtävä "venyttely" saattaa olla ihan hyvä ratkaisu. Itse aloitin sillä. Kun itse tekee omaan tahtiin ja tunnustelee, miltä tuntuu ja jos sattuu, niin minne ja miten paljon, niin pystyy säätelemään mitä tekee ja kuinka paljon ekalla kerralla. Itse eka kerralla vain "tutkailin maastoa" päällisin puolin sopivalla välineellä, hieroskelin emättimen suuaukkoa ja tyydytin itseäni klitalta liukkaaksi. Seuraavalla kerralla jälleen liukastin itseäni ja kokeilin jo laittaa ihan pikkuisen sisään (siis todella 1-2 senttiä) ja liikutella. Kolmannella kerralla aloitin taas hitaasti ja työnsin sitten jo enemmän sisään.

Eka kerta pojan kanssa sujui, jos nyt ei aivan mallikkaasti, niin ainakin kohtuullisesti, kun tiesin vähän miten pystyn rentouttamaan itseäni alapäästä, ja miten esileikitetty;) ja liukas minun tulisi olla, jotta mahdollisesti onnistuisi.

Äänestä

Et kertonut sen enempää valmisteluista ennen yhdyntäänne?
Mies hiplaa päälisin puolin ja ehkä nuolee, kiihotut varmasti hyvinkin, mutta sitten toinen tulee sisään?
Itse olen mies, suht paksun omaava. Itse teen teen esileikissä aina niin että sormi sisään ja kiertää sitä silleen "pitkin reunoja" eli venyttää joka suuntaan. Tuosta tuntuu naisetkin tykkäävän oikeinkin kiitettävästi. Jotain erillaista kuulemma, mitä harva on heille tehnyt.
Siten kyllä paikat saa venymään ihan mukavalla tavalla.
Ei koskaan mitään vaikeuksia ollut työntyä sisään.

Äänestä
  • Tuntuu, että kaikki mitä gynekologi minulle sanoi, meni ohi korvien kun keskistyin niin vankasti itse tutkimukseen. Mutta muistan hänen todenneen, että ihan normaalilta kaikki vaikuttaa. Edes mitään puuduttavia liukuvoiteita hän ei suostunut antamaan kun ajatteli, etteivät ne ole tarpeellisia tässä tilanteessa. Lisäksi gynekologi totesi minulle hiivatulehduksen mikä on myös ehkä aiheuttanut jonkilaista arkuutta alapäässä yhdyntää yrittäessä? Sain siihen nyt onneksi lääkityksen. Liukkareista (tms.) gyne suositteli apteekista esim. Ceridal merkkistä tuotetta tai sitten Femisan liukastusgeeliä. Onko kellään näistä kokemusta? Viimeksi tilasimme poikaystäväni kanssa netin kautta liukastetta. Ei tainnut olla tarpeeksi hyvää...Ehkä pitäisi kokeilla yhdyntää siinä asennossa, jossa olin lääkärin tutkiessa minut kun tuntui niin suht helpolta rentoutua :D

    Äänestä

  • --- kirjoitti:

    Tuntuu, että kaikki mitä gynekologi minulle sanoi, meni ohi korvien kun keskistyin niin vankasti itse tutkimukseen. Mutta muistan hänen todenneen, että ihan normaalilta kaikki vaikuttaa. Edes mitään puuduttavia liukuvoiteita hän ei suostunut antamaan kun ajatteli, etteivät ne ole tarpeellisia tässä tilanteessa. Lisäksi gynekologi totesi minulle hiivatulehduksen mikä on myös ehkä aiheuttanut jonkilaista arkuutta alapäässä yhdyntää yrittäessä? Sain siihen nyt onneksi lääkityksen. Liukkareista (tms.) gyne suositteli apteekista esim. Ceridal merkkistä tuotetta tai sitten Femisan liukastusgeeliä. Onko kellään näistä kokemusta? Viimeksi tilasimme poikaystäväni kanssa netin kautta liukastetta. Ei tainnut olla tarpeeksi hyvää...Ehkä pitäisi kokeilla yhdyntää siinä asennossa, jossa olin lääkärin tutkiessa minut kun tuntui niin suht helpolta rentoutua :D

    Liukuvoiteista en niin ota kantaa. Toiset on ihan vesiliukoisia ja toiset on silikonipohjaisia.
    Glid on se tunnetuin, sopii parhaiten anaaliseksiinkin. siten liukuominaisuudet on parhaat.

    Asentona kannattaa alussa valita se jossa itse olet rento. Sinä alla, et jännitä jne.
    Päällä on kuulemma naisen paras paikka, saa hallita itseään, mutta kun ne alapäälihakset on niin tiukoilla silloin.
    Laita mailia, jutellaan lisää, asiaa.
    Messengerkin löytyy, joskin eri tunnuksella.
    [email protected]

    Äänestä

  • Hellä rakastaja kirjoitti:

    Liukuvoiteista en niin ota kantaa. Toiset on ihan vesiliukoisia ja toiset on silikonipohjaisia.
    Glid on se tunnetuin, sopii parhaiten anaaliseksiinkin. siten liukuominaisuudet on parhaat.

    Asentona kannattaa alussa valita se jossa itse olet rento. Sinä alla, et jännitä jne.
    Päällä on kuulemma naisen paras paikka, saa hallita itseään, mutta kun ne alapäälihakset on niin tiukoilla silloin.
    Laita mailia, jutellaan lisää, asiaa.
    Messengerkin löytyy, joskin eri tunnuksella.
    [email protected]

    ...kiitos.

    Äänestä

sitten kun tälle neitsyelle tulee eka kerta eteen. Ja toivon ja luulen että on jo aika lähellä! Epäilen että olen liian tiukka ja mies ei mahdu. Minkä kokoisia gynen vempaimet olivat? Tuota venyttelyä voisin kokeilla, tuntuu että sisällä tilaa kuitenkin on, kunhan en jännitä uloimpia lihaksiani liikaa. Miksi ensimmäisen kerran pitää olla hankala, ainakin pitäisi saada nolostuminen pois siinä tilanteessa, tai ei ainakaan onnistu kun jännittää :S

Äänestä

Kommentoi aloitusta


--- kirjoitti:

Kävin tänään elämäni ensimmäistä kertaa gynekologilla. Ongelmana oli, että yhdyntä ei ole onnistunut monen yrittämisenkään jälkeen ja tuntuu, että olen jotenkin liian ahdas ja aina sattuu. Puheitteni perusteella gynekologi uskoi joutuvansa tekemään jonkinsortin nips naps leikkauksen, mutta kun alkoi itse tarkistus, hän sanoikin, ettei toimenpide ole tarpeen. Tietääkseni minulle tehtiin sisätutkimus. Ihmetyttää vain kun yhtäkkiä sisälleni tuntuikin mahtuvan ties minkälaista vempainta ja ilman minkäänlaista pahempaa kipua (ehkä hyvin pientä kirpaisua ainoastaan). Tämähän voi toki johtua siitä, että osasin rentoutua yllättävän hyvin. Mutta eikö tämän perusteella oikeastaan myös peniksen olisi mahduttava sisääni? Gynekologi suositteli ainakin aluksi apteekin liukuvoiteteita ja venyttelyä. Jäi vain vieläkin vaivaamaan tuo käyntikerta, mutta jospa se tästä...

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu