Olen nyt viimeisen neljän vuoden aikan tuntenut itseni tosi yksinäiseksi. Kavereita mulla on toki koulussa mut ne ovat vain sellasia joiden seuraan olen hakeutunut koska en halua yksinkään siellä olla. opiskelen pienessä lukiossa joten kaikilla siellä on jo omat kaveri porukkansa ja uusiin ihmisiin tutustuminen tuntuu vaikealta. Jotkut ovat jalkapallonpelaajia ja niiden kanssa ei oikein tunnu olevan oikein mitään yhteistä koska yleisimmät puheen aiheet ovat jalis ja viikonlopun ryyppyreissu ja toiset taas ovat nörttejä jotka pelaavat Wow:ia niin ja olen sen verran ujo että en uskalla pahemmin tyttöjä lähestyä. Ne "Kaverit"
Mitkä mulla on koulussa ovat sellasia että en taida oikein merkitä niille mitään, ku ne tietämättään / tiedollisesti loukkaa mua eikä ne myöskään ikinä pyydä mua mihinkää. Tänäänkin en puhunut oikein kelekkään koulussa koska oli niin paska olo. Yksinäisyys piinaa joka päivä ja tuntuu että alan masentua sen takia. Tiedän kyllä että on monia muitakin yksinäisiä maailmassa ja en ole ainoa joka taistelee tämän kanssa... Mut joka päivä kun näkee ne naamat siellä koulussa jossa jokaisen elämä tuntuu olevan niin turvallista ja täydellistä... Haluaisin pois, ihan minne vain.
Ennen kuin menin ylä-asteelle mulla oli paljonkin ystäviä mut sitten tapahtui jotain ja kaikki katosi... Olen lukenut että yksinäisyys harvoin riippuu kokonaan itsestä ja eikä se varmaan oo mun syytä. Mut kun vaan pääsis pois tästä tunnetilasta ja kerrankin vois elämä tuntuu hyvältä...
Jotkin asiat myös pelottavat minua koska pelkään että jään loppuelämäkseni yksin koska tästä tunnetilasta tuntuu niin vaikeelta päästä pois .... jopa se että olenko yksin sillon kun valmistun pelottaa, en haluaisi olla yksin kotona sillon kun muut juhlii kaupungissa...
tiedän että tämä on taas yksi teinivuodatus lisää mut voisko joku ees auttaa vähäsen? voisko jokukertoo onko ollut joskus samanlaisessa tilanteessa ja pääsikö siitä ulos?
Mitkä mulla on koulussa ovat sellasia että en taida oikein merkitä niille mitään, ku ne tietämättään / tiedollisesti loukkaa mua eikä ne myöskään ikinä pyydä mua mihinkää. Tänäänkin en puhunut oikein kelekkään koulussa koska oli niin paska olo. Yksinäisyys piinaa joka päivä ja tuntuu että alan masentua sen takia. Tiedän kyllä että on monia muitakin yksinäisiä maailmassa ja en ole ainoa joka taistelee tämän kanssa... Mut joka päivä kun näkee ne naamat siellä koulussa jossa jokaisen elämä tuntuu olevan niin turvallista ja täydellistä... Haluaisin pois, ihan minne vain.
Ennen kuin menin ylä-asteelle mulla oli paljonkin ystäviä mut sitten tapahtui jotain ja kaikki katosi... Olen lukenut että yksinäisyys harvoin riippuu kokonaan itsestä ja eikä se varmaan oo mun syytä. Mut kun vaan pääsis pois tästä tunnetilasta ja kerrankin vois elämä tuntuu hyvältä...
Jotkin asiat myös pelottavat minua koska pelkään että jään loppuelämäkseni yksin koska tästä tunnetilasta tuntuu niin vaikeelta päästä pois .... jopa se että olenko yksin sillon kun valmistun pelottaa, en haluaisi olla yksin kotona sillon kun muut juhlii kaupungissa...
tiedän että tämä on taas yksi teinivuodatus lisää mut voisko joku ees auttaa vähäsen? voisko jokukertoo onko ollut joskus samanlaisessa tilanteessa ja pääsikö siitä ulos?
Vastaukset 7
Vanhimmat
Varmasti ylä-asteen jälkeen sullekin löytyy uusia ja samanhenkisiä kavereita. Varsinkin jos hakeudut alalle josta itse pidät.. Sitäpaitsi ujous on meidän naisten mielestä yleensä vain suloista.
Syksy ja pimeät säät tekevät varmaan osansa synkkään oloosi. Jaksamista!
Sitten kun lähdet jatko-opiskelujen pariin, voit taas aloittaa tutustumisen ihmisiin ihan puhtaalta pöydältä. Yksinäisyys on kamalaa, tiedän, ja valmiisiin kaveriporukoihin on miltei mahdotonta päästä. Voithan tietysti vielä yrittää nykyisellä paikkakunnalla aloittaa jonkin harrastuksen, minkä kautta voisi saada ystäviä, mutta jos se ei onnistu, niin yritä vain kestää. Kun muutat pois sieltä, voit hankkia taas uusia ystäviä. Ei ketään ole tarkoitettu yksinoloon. Ihminenhän on laumasielu. Eikä vika sinussa ole. Ehkä et ole vain tavannut kaltaisiasi ihmisiä, keiden kanssa ystävystyä. Niitä tulee kyllä vielä vastaan. Tyttöjä ehdit myös löytämään myöhemmin ja täytyy sanoa, että ujous vähenee vanhetuessa. Minäkin olin lukioaikoina todella ujo, mutta nyt 25-vuotiaana minulla on ihana avomies ja hyviä ystäviä. Kyllä sinäkin vielä saat elämääsi kaikkea ihanaa kunhan vain jaksat odottaa. Älä menetä toivoasi.
"Kavereita mulla on toki koulussa mut ne ovat vain sellasia joiden seuraan olen hakeutunut koska en halua yksinkään siellä olla."
Ihanaa että tunnet yhteenkuuluvuutta johonkin porukkaan, se on hyvä juttu. Kuules, yksinäisyys on yleistä sun ikäsenä. Sun kannattas musta alkaa vaikka lukemaan ja kehittämään itseäsi.
"opiskelen pienessä lukiossa joten kaikilla siellä on jo omat kaveri porukkansa ja uusiin ihmisiin tutustuminen tuntuu vaikealta. Jotkut ovat jalkapallonpelaajia ja niiden kanssa ei oikein tunnu olevan oikein mitään yhteistä koska yleisimmät puheen aiheet ovat jalis ja viikonlopun ryyppyreissu ja toiset taas ovat nörttejä jotka pelaavat Wow:ia niin ja olen sen verran ujo että en uskalla pahemmin tyttöjä lähestyä."
Kannattaa vaan paneutua koulunkäyntiin jos tosissaan on ihan erihenkistä porukkaa. Tytöt taas ovat tossa lukioiässä vielä ihan pikkutyttöjä, naiiveja ja lapsellisia, haluavat vain vanhempaa miesseuraa, kyllä se oikea sulle vielä löytyy, usko pois. Muistathan että olet ollut tähän asti elämässäsi tekemisissä vain lasten kanssa lähinnä kaverimielessä, kun pikkuhiljaa tulet aikuisten maailmaan, niin huomaat että sinulla on vielä koko elämä edessäsi.
"Tänäänkin en puhunut oikein kelekkään koulussa koska oli niin paska olo. Yksinäisyys piinaa joka päivä ja tuntuu että alan masentua sen takia. Tiedän kyllä että on monia muitakin yksinäisiä maailmassa ja en ole ainoa joka taistelee tämän kanssa... Mut joka päivä kun näkee ne naamat siellä koulussa jossa jokaisen elämä tuntuu olevan niin turvallista ja täydellistä... Haluaisin pois, ihan minne vain."
Mullakin on ollut monta kertaa koulussa kurja olo. Ajattele mitkä asiat elämässäsi ovat hyvin. Minusta sinun tulisi kertoa vanhemmillesi tilanteestasi tai ihan kenelle vaan , vaikka koulun terveydenhoitajalle, sillä älä häpeile ongelmiasi, ne ovat tärkeitä, koska SINÄ olet tärkeä. Itsemurhaa yrittäessäsi voit epäonnistua ja vammautua ja elämäsi on vasta edessä, joten ihan turha hautoa tuollaisia ajatuksia. Sinulla menee ihan tavallisesti: Olet lukiossa, valmistumassa, ja sitten menet jatko-opintoihin ja ei mikään pitäisi olla liian kauheaa.
"Ennen kuin menin ylä-asteelle mulla oli paljonkin ystäviä mut sitten tapahtui jotain ja kaikki katosi..."
Samoin kävi mullekin, se on ihan tavallista, aina löytyy uusia kavereita.
"Mut kun vaan pääsis pois tästä tunnetilasta ja kerrankin vois elämä tuntuu hyvältä..."
Suosittelen sinulle terapiakontaktia ja lääkehoitoa. Kaikki on kiinni hermoista. Sinulla on vaan nyt hermot liian kireällä, mene vaikka saunaan, kyllä se siitä helpottaa.
"jopa se että olenko yksin sillon kun valmistun pelottaa, en haluaisi olla yksin kotona sillon kun muut juhlii kaupungissa..."
Minullakin on ollut sama pelko, mutta kun katsoo asioita kokonaisvaltaisesti, niin sillä ei ole väliä onko yksin juuri silloin valmistujaispäivänä, se on vaan päivä muiden joukossa.
"tiedän että tämä on taas yksi teinivuodatus lisää mut voisko joku ees auttaa vähäsen? voisko jokukertoo onko ollut joskus samanlaisessa tilanteessa ja pääsikö siitä ulos?"
Mä ymmärrän sua helvetin hyvin koska olen ollut samassa tunnetilassa, ja se on erittäin rohkeaa kun kerroit meille tilanteestasi. Koet ehkä olevasi vielä lapsi(kuten olet), mutta kunhan ikää tulee lisää, niin rupeat olemaan aina vähemmän ja vähemmän riippuvainen muista. Olet mielestäni varhaiskypsä kun ajattelet kaikkia näitä asioita (seurustelukumppani, oma hyvinvointisi yms.), sillä monet ikäisesi nuoret eivät ajattele muutakuin päivä kerrallaan.
Sulla on nyt hermot kireällä, ja minusta sinulla ei oikeasti ole mitään hätää. Pikkuhiljaa vaan alat kerätä itsellesi harrastuksia, menoja( yksin näin aluksi), hankit sen terapiakontaktin, kyllä se siitä helpottaa, kun yksinäisyystunne johtuu vain siitä että haluaa muiden hyväksynnän. Katsotaan toiveikkaina tulevaisuuteen ja kerro meille minkälainen fiilis ja tunnelma sulla on tänään ?
Millanen fiilis mulla on tänään? No vähän parempi kuin eilen kiitos näitten viestien ja muutaman mese tuttavan.... Ja en haudo itsemurhaa... Haluaisin vain päästö jonnekkin missä aloittaa puhtaalta pöydältä. niin ja mitä tohon terapiakontaktiin tulee niin asia vain enemmikseen naurattaa. :)
Mä olin kiusattu melkein koko peruskoulun ajan, mutta silti vaan saatin sen kunnialla loppuun. Ammattikoulussa tilanne muuttui. Mulla oli kivaa ja sain uusia kavereita sieltä. Nyt tässä aikuisiällä on ollut yksinäisempiä kausia ja sitten taas ihan kivoja "sosiaalisia" kausia. Sä olet vielä nuori ja ehdit elämään ja muokkaamaan elämääsi miten haluat.
jotka kokevat parhaillaan juuri tuota samaa. Satoja, tuhansia, oikeastaan jopa miljoonia (!!) samoinkokevia ihmisiä on maailmassa. Kenelläkään heistä ei ole yhtä ainuttakaan ystävää. He vain juoksevat joukon perässä. Itse kuulun myös tuohon ryhmään.
Mitä sanoisin neuvoksi? Älä lannistu. Tämä tilanne on tämä tilanne, vuoden päästä on eri tilanne. Aina tulee uusia opiskelijoita lukioihin, jopa pieniinkiin sellaisiin. Aina muuttaa uusia ihmisiä asumaan paikkakunnallesi, sekä aina törmää kadulla tai harrastuksen parissa johonkin uuteen hyvään tuttavuuteen. AINA on muutosta ilmassa. Älä siis lannistu.
Yhdyn myös tuohon erääseen kommenttiin, jossa sanottiin syksyn tuovan yksinäisille ihmisille entistäkin orvomman olon. Olen huomannut aivan saman asian omalla kohdallani syksyisin. Juuri syksyisin tulee tunne, että on pakko olla joku läheinen itsellä.
tilanne. Mulla on kyllä lukiossa kivoja kavereita eikä tartte olla yksin välkillä yms. mutta tunnen kuitenkin välillä etten oikeen kuulu joukkoon. Välillä mä palloilen porukasta toiseen ku en oikeen välttämättä kuulu niistä mihinkään. En haluis että mua pidettäis tungettelevana ja pyrkyrinä (mikä en oo) mutta en haluis vetäytyä taka-alallekkaan. Kun lukio alko jtn kuukausi sitten siellä ei vielä oikeestaan ollu mitään sisäpiiriporukoita, mutta nyt niitä on alkanu muodostuu. Pelkään et jään yksin. Koulussa on kuitenkin ihan ok meininki, mutta nytkin perjantaina ja viikonloppuna mulla ei oo mitään menoja. Se masentaa aikas lailla. Kaikilla on ne omat bailu-ja viikonlopunvietto porukkansa, joihin mä en kuulu. Toivottavasti tää on vaan lyhyt elämänvaihe, sillä en todellakaan haluis lopunikääni homehtuu täällä neljän seinän sisällä...