http://www.iltalehti.fi/uutiset/200709216619838_uu.shtml
Kotiuttamiskyselyiden mukaan kaikkiaan 7 000 varusmiestä kokee simputusta vuosittain.
Näistä tapauksista vuonna 2006 esille tuli 47 rangaistuksiin johtanutta tapausta. Simputustapauksista alle prosentti johtaa rangaistuksiin.
- Näyttää siltä, että varuskunnissa on sellainen keskustelukulttuuri, että tapauksia ei ole uskallettu ottaa esille, Varusmiesliiton puheenjohtaja Harri Sieppi miettii.
- Joko varusmiehet eivät tiedä, mitä simputus on, tai sitten he eivät uskalla puhua. Veikkaan, että suurin ongelma on, ettei asiaa tuoda esille, koska sen pelätään aiheuttavan ongelmia omassa yksikössä. Vaikenemisen jälkeen se ongelmia juuri aiheuttaa.
Puolustusministeriön mukaan simputukseen tullaan puuttumaan kovalla kädellä. Lähtökohtana on nollatoleranssi.
Vuonna 2008 Pääesikunnan oikeudellinen osasto tulee kartoittamaan kaikki joukko-osastoissa esimiesrikos-nimikkeellä käynnistyneet esitutkinnat. Varusmiesliiton näkemyksen mukaan selvitys tulee paitsi yhtenäistämään käytäntöjä myös lisäämään tutkintojen läpinäkyvyyttä.
7 000 varusmiestä kokee simputusta
12
1961
Vastaukset
- Neiti Kaappi
Alokas Neidillä kasvaa parta...
- kessuressu
Vähän korkealta luvulta tuntuu, mutta kyllä se ilmapiiri on vähän se että nössö se vaan nostaa metelin jos simputetaan.
Muistan omalta ajalta kun kotiutumassa olleet aliupseerit innostu nöyryyttää yhtä sälliä. No kaveri meni komppanianpäälikön juttusille ja lakimiehiin sitä otettiin yhteyttä jne.
Meidän kokelas oli vähän nolona ja "jos joku muu olis ollut kuin tuollanen jannu, niin ei varmasti olis nostanu meteliä"
Vidu, ihan oikein. Aikuiset miehet (tämäkin silloin lähempänä 30v) pitäsi järkeä olla.- Sotamies Rane Perrkele
kunnon paskanakit vaan alijunteille, oppivatpahan jotakin, tumputtvat runkkariapinat väkäsineen.
- suomipoika_88
ja mikä taas ei? Tietenkin varusmiesten ilkeämielinen kiusaaminen pitäisi olla kiellettyä.
Toisaalta jokaisesta varusmiehestä tulee kouluttaa tappaja, joka tosipaikan tullessa on valmis kylmästi ja tunteettomasti tappamaan niin monta vihollista, kuin mahdollista.Tietenkin ilman minkäänlaista omantunnon tuskaa, tai häpeäntunnetta.
Se on julma paikka tämä maailma, jossa aseet ovat meidän suojelus enkeleitä."Toisaalta jokaisesta varusmiehestä tulee kouluttaa tappaja, joka tosipaikan tullessa on valmis kylmästi ja tunteettomasti tappamaan niin monta vihollista, kuin mahdollista.Tietenkin ilman minkäänlaista omantunnon tuskaa, tai häpeäntunnetta."
Sinä oletkin juuri näitä kiihkoisänmaallisia rasisteja, jotka ovat valmiita tappamaan vaikka tuhansia ihmisiä tämän maan itsenäisyyden puolesta. Tässä huomaa oikein hyvin sen asian, miten tunteettomia ja kylmäverisiä tappajia te ääri-isänmaalliset fasistit aina olette! Te vääräuskoiset fasistit kun ette osaa ymmärtää minkäänlaisia humaaneja, rauhanomaisia ja ihmiselämää kunnioittavia elämänarvoja.
"Se on julma paikka tämä maailma, jossa aseet ovat meidän suojelus enkeleitä."
Parempi ja rauhanomaisempi ratkaisu olisi heittää aseet pois ja jättää turhat sodat sotimatta, siinä viattomien ihmisten tappamisessa kun ei ole koskaan ollut mitään järkeä. Sinun mielestähän se suomi on ainoa asumiskelpoinen valtio koko maailmassa, jonka puolesta jokaisen suomalaismiehen pitäisi olla tietenkin valmiita tappamaan lukemattomia määriä viattomia ihmisiä, sekä olla valmis menettämään oma henkensä näissä turhissa sodissa joita te kiihkoisänmaalliset rasistit niin suuresti ihailette.
Sinunkin mielestäsi se armeijan suorittaminen on tietenkin oikein jokaisen suomalaismiehen perusvelvollisuus, josta ei saisi kieltäytyä minkään syyn perusteella. Sinun mielestä kun kun kaikkien miesten pitäisi varmaan suorittaa armeija vaikka pelkästään sotaveteraanien ja muiden sodan kokeneiden vanhusten muiston kunniaksi. Sen minä kyllä uskon, ettei teitä vääräuskoisia isänmaaintoilijoita kiinnosta ollenkaan se asia, minkälaisia elämänarvoja nämä asevelvollisuuden uhreiksi joutuneet viattomat suomalaismiehet oikein itse kannattavat. Teidän mielestä kun se sotaveteraanisukupolven miellyttäminen on aina paljon tärkeämpi asia, kun nuorten miesten henkinen hyvinvointi ja heidän omat elämänarvot. Lain mukaan siviilipalvelus on muuten täysin sallittu juttu, joten siinä ei siis ole mitään väärää, jos miehet valitsevatkin siviilipalveluksen armeijan sijasta. Sinä tietenkin haluaisit näiden aateveljiesi kanssa kieltää tämän mahdollisuuden ja pakottaa kaikki suomalaismiehet sinne "kunniakkaaseen" suomen armeijaan eli "sotaväkeen" kuten vanhuksilla on aina tapana sanoa.DarkFear kirjoitti:
"Toisaalta jokaisesta varusmiehestä tulee kouluttaa tappaja, joka tosipaikan tullessa on valmis kylmästi ja tunteettomasti tappamaan niin monta vihollista, kuin mahdollista.Tietenkin ilman minkäänlaista omantunnon tuskaa, tai häpeäntunnetta."
Sinä oletkin juuri näitä kiihkoisänmaallisia rasisteja, jotka ovat valmiita tappamaan vaikka tuhansia ihmisiä tämän maan itsenäisyyden puolesta. Tässä huomaa oikein hyvin sen asian, miten tunteettomia ja kylmäverisiä tappajia te ääri-isänmaalliset fasistit aina olette! Te vääräuskoiset fasistit kun ette osaa ymmärtää minkäänlaisia humaaneja, rauhanomaisia ja ihmiselämää kunnioittavia elämänarvoja.
"Se on julma paikka tämä maailma, jossa aseet ovat meidän suojelus enkeleitä."
Parempi ja rauhanomaisempi ratkaisu olisi heittää aseet pois ja jättää turhat sodat sotimatta, siinä viattomien ihmisten tappamisessa kun ei ole koskaan ollut mitään järkeä. Sinun mielestähän se suomi on ainoa asumiskelpoinen valtio koko maailmassa, jonka puolesta jokaisen suomalaismiehen pitäisi olla tietenkin valmiita tappamaan lukemattomia määriä viattomia ihmisiä, sekä olla valmis menettämään oma henkensä näissä turhissa sodissa joita te kiihkoisänmaalliset rasistit niin suuresti ihailette.
Sinunkin mielestäsi se armeijan suorittaminen on tietenkin oikein jokaisen suomalaismiehen perusvelvollisuus, josta ei saisi kieltäytyä minkään syyn perusteella. Sinun mielestä kun kun kaikkien miesten pitäisi varmaan suorittaa armeija vaikka pelkästään sotaveteraanien ja muiden sodan kokeneiden vanhusten muiston kunniaksi. Sen minä kyllä uskon, ettei teitä vääräuskoisia isänmaaintoilijoita kiinnosta ollenkaan se asia, minkälaisia elämänarvoja nämä asevelvollisuuden uhreiksi joutuneet viattomat suomalaismiehet oikein itse kannattavat. Teidän mielestä kun se sotaveteraanisukupolven miellyttäminen on aina paljon tärkeämpi asia, kun nuorten miesten henkinen hyvinvointi ja heidän omat elämänarvot. Lain mukaan siviilipalvelus on muuten täysin sallittu juttu, joten siinä ei siis ole mitään väärää, jos miehet valitsevatkin siviilipalveluksen armeijan sijasta. Sinä tietenkin haluaisit näiden aateveljiesi kanssa kieltää tämän mahdollisuuden ja pakottaa kaikki suomalaismiehet sinne "kunniakkaaseen" suomen armeijaan eli "sotaväkeen" kuten vanhuksilla on aina tapana sanoa.Minä kun luulin (toivoin), että sinä olisit jo karistanut tämän, mielestäsi maailman paskimman valtion, Suomen tomut sandaaleistasi.
Ja edelleenkään sun päähäs ei mahdu että kaikki, läheskään, ei ole aatteellisesti samalla aaltopituudella sun kanssas.
Niiden on pakko olla 'vaskisteja' eli natseja.
Ja niidenhän pitäis tietysti pitää 'mölyt mahassaan'.(Natsien kohdalla olen kyllä samoilla linjoilla)
Ja tämä sinun edustamasi aate on ainut takuuvarma tie onneen ja autuuteen, niinkö.
Hyvä olet ainakin löytämään piilomerkityksiä, ei tuossa kai hyökätty sanan puolikkaalla siviilipalvelusjärjestelmää vastaan. Eikä minullakaan ole sitä vastaan mitään, käyköön sivarin kuka kehtaa.
Eikä, senpuoleen, sivari voi puuttua simputuskeskusteluun kuin vain täydellisen asiantuntemattomuuden suomalla varmuudella. (Sinähän olit näitä haluan-päästä-helpolla miehiä, eikö.)
Oli toki tuossa 'suomipojan' jutussa pieniä ylilyöntejä, kuten juuri nuo 'Toisaalta jokaisesta,,,,,jne.' ja 'se on julma,,,,jne'DarkFear kirjoitti:
"Toisaalta jokaisesta varusmiehestä tulee kouluttaa tappaja, joka tosipaikan tullessa on valmis kylmästi ja tunteettomasti tappamaan niin monta vihollista, kuin mahdollista.Tietenkin ilman minkäänlaista omantunnon tuskaa, tai häpeäntunnetta."
Sinä oletkin juuri näitä kiihkoisänmaallisia rasisteja, jotka ovat valmiita tappamaan vaikka tuhansia ihmisiä tämän maan itsenäisyyden puolesta. Tässä huomaa oikein hyvin sen asian, miten tunteettomia ja kylmäverisiä tappajia te ääri-isänmaalliset fasistit aina olette! Te vääräuskoiset fasistit kun ette osaa ymmärtää minkäänlaisia humaaneja, rauhanomaisia ja ihmiselämää kunnioittavia elämänarvoja.
"Se on julma paikka tämä maailma, jossa aseet ovat meidän suojelus enkeleitä."
Parempi ja rauhanomaisempi ratkaisu olisi heittää aseet pois ja jättää turhat sodat sotimatta, siinä viattomien ihmisten tappamisessa kun ei ole koskaan ollut mitään järkeä. Sinun mielestähän se suomi on ainoa asumiskelpoinen valtio koko maailmassa, jonka puolesta jokaisen suomalaismiehen pitäisi olla tietenkin valmiita tappamaan lukemattomia määriä viattomia ihmisiä, sekä olla valmis menettämään oma henkensä näissä turhissa sodissa joita te kiihkoisänmaalliset rasistit niin suuresti ihailette.
Sinunkin mielestäsi se armeijan suorittaminen on tietenkin oikein jokaisen suomalaismiehen perusvelvollisuus, josta ei saisi kieltäytyä minkään syyn perusteella. Sinun mielestä kun kun kaikkien miesten pitäisi varmaan suorittaa armeija vaikka pelkästään sotaveteraanien ja muiden sodan kokeneiden vanhusten muiston kunniaksi. Sen minä kyllä uskon, ettei teitä vääräuskoisia isänmaaintoilijoita kiinnosta ollenkaan se asia, minkälaisia elämänarvoja nämä asevelvollisuuden uhreiksi joutuneet viattomat suomalaismiehet oikein itse kannattavat. Teidän mielestä kun se sotaveteraanisukupolven miellyttäminen on aina paljon tärkeämpi asia, kun nuorten miesten henkinen hyvinvointi ja heidän omat elämänarvot. Lain mukaan siviilipalvelus on muuten täysin sallittu juttu, joten siinä ei siis ole mitään väärää, jos miehet valitsevatkin siviilipalveluksen armeijan sijasta. Sinä tietenkin haluaisit näiden aateveljiesi kanssa kieltää tämän mahdollisuuden ja pakottaa kaikki suomalaismiehet sinne "kunniakkaaseen" suomen armeijaan eli "sotaväkeen" kuten vanhuksilla on aina tapana sanoa.Se Arvo Salon 'Aina on ihmisiä, jotka eivät saa rauhaa, ennen kuin on sota' on kyllä osuva aforismi, samoin kuin se Stanislaw Lemin.
Vaikka ainakin Arvo Saloa lähestynemmekin 'eri perspektiivistä'.- suomipoika_88
A.Punaniska kirjoitti:
Minä kun luulin (toivoin), että sinä olisit jo karistanut tämän, mielestäsi maailman paskimman valtion, Suomen tomut sandaaleistasi.
Ja edelleenkään sun päähäs ei mahdu että kaikki, läheskään, ei ole aatteellisesti samalla aaltopituudella sun kanssas.
Niiden on pakko olla 'vaskisteja' eli natseja.
Ja niidenhän pitäis tietysti pitää 'mölyt mahassaan'.(Natsien kohdalla olen kyllä samoilla linjoilla)
Ja tämä sinun edustamasi aate on ainut takuuvarma tie onneen ja autuuteen, niinkö.
Hyvä olet ainakin löytämään piilomerkityksiä, ei tuossa kai hyökätty sanan puolikkaalla siviilipalvelusjärjestelmää vastaan. Eikä minullakaan ole sitä vastaan mitään, käyköön sivarin kuka kehtaa.
Eikä, senpuoleen, sivari voi puuttua simputuskeskusteluun kuin vain täydellisen asiantuntemattomuuden suomalla varmuudella. (Sinähän olit näitä haluan-päästä-helpolla miehiä, eikö.)
Oli toki tuossa 'suomipojan' jutussa pieniä ylilyöntejä, kuten juuri nuo 'Toisaalta jokaisesta,,,,,jne.' ja 'se on julma,,,,jne'"Oli toki tuossa 'suomipojan' jutussa pieniä ylilyöntejä"
Tarkotuksenani ei ollutkaan hakata kiveen itsestään selviä totuuksia(toisin kuin eräillä), vaan kertoa oma mielipiteeni(mitä toiset eivät valitettavasti hyväksy). - suomipoika_88
DarkFear kirjoitti:
"Toisaalta jokaisesta varusmiehestä tulee kouluttaa tappaja, joka tosipaikan tullessa on valmis kylmästi ja tunteettomasti tappamaan niin monta vihollista, kuin mahdollista.Tietenkin ilman minkäänlaista omantunnon tuskaa, tai häpeäntunnetta."
Sinä oletkin juuri näitä kiihkoisänmaallisia rasisteja, jotka ovat valmiita tappamaan vaikka tuhansia ihmisiä tämän maan itsenäisyyden puolesta. Tässä huomaa oikein hyvin sen asian, miten tunteettomia ja kylmäverisiä tappajia te ääri-isänmaalliset fasistit aina olette! Te vääräuskoiset fasistit kun ette osaa ymmärtää minkäänlaisia humaaneja, rauhanomaisia ja ihmiselämää kunnioittavia elämänarvoja.
"Se on julma paikka tämä maailma, jossa aseet ovat meidän suojelus enkeleitä."
Parempi ja rauhanomaisempi ratkaisu olisi heittää aseet pois ja jättää turhat sodat sotimatta, siinä viattomien ihmisten tappamisessa kun ei ole koskaan ollut mitään järkeä. Sinun mielestähän se suomi on ainoa asumiskelpoinen valtio koko maailmassa, jonka puolesta jokaisen suomalaismiehen pitäisi olla tietenkin valmiita tappamaan lukemattomia määriä viattomia ihmisiä, sekä olla valmis menettämään oma henkensä näissä turhissa sodissa joita te kiihkoisänmaalliset rasistit niin suuresti ihailette.
Sinunkin mielestäsi se armeijan suorittaminen on tietenkin oikein jokaisen suomalaismiehen perusvelvollisuus, josta ei saisi kieltäytyä minkään syyn perusteella. Sinun mielestä kun kun kaikkien miesten pitäisi varmaan suorittaa armeija vaikka pelkästään sotaveteraanien ja muiden sodan kokeneiden vanhusten muiston kunniaksi. Sen minä kyllä uskon, ettei teitä vääräuskoisia isänmaaintoilijoita kiinnosta ollenkaan se asia, minkälaisia elämänarvoja nämä asevelvollisuuden uhreiksi joutuneet viattomat suomalaismiehet oikein itse kannattavat. Teidän mielestä kun se sotaveteraanisukupolven miellyttäminen on aina paljon tärkeämpi asia, kun nuorten miesten henkinen hyvinvointi ja heidän omat elämänarvot. Lain mukaan siviilipalvelus on muuten täysin sallittu juttu, joten siinä ei siis ole mitään väärää, jos miehet valitsevatkin siviilipalveluksen armeijan sijasta. Sinä tietenkin haluaisit näiden aateveljiesi kanssa kieltää tämän mahdollisuuden ja pakottaa kaikki suomalaismiehet sinne "kunniakkaaseen" suomen armeijaan eli "sotaväkeen" kuten vanhuksilla on aina tapana sanoa.tulla päin naamaa haastamaan riitaa? Voi olla että katuisit syvästi, että lähdit provoilemaan ja vittuilemaan toisille jotka rauhallisesti ja asiallisesti esittävät mielipiteitänsä.
Rasisti? Ethän sinä raukka edes tiedä, mitä rasismi on. Voin puhtaalla omalla tunnolla sanoa, etten kannata minkäänlaista rodunjalostusta, enkä syrjintää mikä perustuu erilaisuuteen.
Jos nyt pysyttäisiin edes hieman realismissa, mikä tuntuu tosin toisille olevan mahdottomuus.
Ihmetyttää miten tollaset paskanjauhajat, jotka,mm uhkaavat väkivallankäytöllä, provosoivat ja haastavat riitaa vuodesta toiseen samalla palstalla, voivat jatkaa palstan pilaamista kaikessa rauhassa!?!?!?!? - suomipoika_88
DarkFear kirjoitti:
"Toisaalta jokaisesta varusmiehestä tulee kouluttaa tappaja, joka tosipaikan tullessa on valmis kylmästi ja tunteettomasti tappamaan niin monta vihollista, kuin mahdollista.Tietenkin ilman minkäänlaista omantunnon tuskaa, tai häpeäntunnetta."
Sinä oletkin juuri näitä kiihkoisänmaallisia rasisteja, jotka ovat valmiita tappamaan vaikka tuhansia ihmisiä tämän maan itsenäisyyden puolesta. Tässä huomaa oikein hyvin sen asian, miten tunteettomia ja kylmäverisiä tappajia te ääri-isänmaalliset fasistit aina olette! Te vääräuskoiset fasistit kun ette osaa ymmärtää minkäänlaisia humaaneja, rauhanomaisia ja ihmiselämää kunnioittavia elämänarvoja.
"Se on julma paikka tämä maailma, jossa aseet ovat meidän suojelus enkeleitä."
Parempi ja rauhanomaisempi ratkaisu olisi heittää aseet pois ja jättää turhat sodat sotimatta, siinä viattomien ihmisten tappamisessa kun ei ole koskaan ollut mitään järkeä. Sinun mielestähän se suomi on ainoa asumiskelpoinen valtio koko maailmassa, jonka puolesta jokaisen suomalaismiehen pitäisi olla tietenkin valmiita tappamaan lukemattomia määriä viattomia ihmisiä, sekä olla valmis menettämään oma henkensä näissä turhissa sodissa joita te kiihkoisänmaalliset rasistit niin suuresti ihailette.
Sinunkin mielestäsi se armeijan suorittaminen on tietenkin oikein jokaisen suomalaismiehen perusvelvollisuus, josta ei saisi kieltäytyä minkään syyn perusteella. Sinun mielestä kun kun kaikkien miesten pitäisi varmaan suorittaa armeija vaikka pelkästään sotaveteraanien ja muiden sodan kokeneiden vanhusten muiston kunniaksi. Sen minä kyllä uskon, ettei teitä vääräuskoisia isänmaaintoilijoita kiinnosta ollenkaan se asia, minkälaisia elämänarvoja nämä asevelvollisuuden uhreiksi joutuneet viattomat suomalaismiehet oikein itse kannattavat. Teidän mielestä kun se sotaveteraanisukupolven miellyttäminen on aina paljon tärkeämpi asia, kun nuorten miesten henkinen hyvinvointi ja heidän omat elämänarvot. Lain mukaan siviilipalvelus on muuten täysin sallittu juttu, joten siinä ei siis ole mitään väärää, jos miehet valitsevatkin siviilipalveluksen armeijan sijasta. Sinä tietenkin haluaisit näiden aateveljiesi kanssa kieltää tämän mahdollisuuden ja pakottaa kaikki suomalaismiehet sinne "kunniakkaaseen" suomen armeijaan eli "sotaväkeen" kuten vanhuksilla on aina tapana sanoa.tosiaan, mitenkäs viestini liittyi sivareihin? Ei tietenkään tullut mieleen, että sivarikin voi olla, ks aiheesta samaa mieltä kanssani?
suomipoika_88 kirjoitti:
tosiaan, mitenkäs viestini liittyi sivareihin? Ei tietenkään tullut mieleen, että sivarikin voi olla, ks aiheesta samaa mieltä kanssani?
"tosiaan, mitenkäs viestini liittyi sivareihin? Ei tietenkään tullut mieleen, että sivarikin voi olla, ks aiheesta samaa mieltä kanssani?"
Tuskin saisit sivareiden osalta kannatusta näillä mielipiteilläsi, joissa pidät armeijan simputusta jopa osittain hyvänä asiana. Tuolla Sivarit&totaalit-palstalla on ollut viime aikoina kovasti puhetta juuri tästä armeijan simputuksesta ja siitä, millä tavalla siihen suhtaudutaan.
- Korpraali Armelias
Armeijassa puututaan simputukseen jos se tulee esille. Ja kiusaamiseen yleensä.
Kaikki tapaukset eivät vaan tule esille.
Mutta työelämässä asia onkin pahempi. Siellä "simputukseen" ja kiusaamiseen on jo paljon vaikeampi puuttua puhumattakaan että sille voisi tehdä jotain.
Se ei ole armeijan vika että ihmisluonne on sellainen kuin on ja että kiusaamista esiintyy, eikä armeijan oleminen tai sen olemattomuus poista kiusaamista. Jos sällit eivät olisi armeijassa niin he olisivat jossain muualla ja kuka sen tietää miten paljon heitä silloin kiusattaisiin? Vähemmänkö? Tokkopa.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kalle Palander kertoi fantasioivansa siitä, kuinka Kiira Korpi naisi häntä sträppärillä ahteriin
Sai potkut Yleltä. https://yle.fi/a/74-201400005308418Aamuseuraa/rehevää naista
uhkean rehevät m-xxxl naiset/rouvat/pari 18-80v kutsu luokses 31.1 aamusta päiväpanoille 32v hetero mies.oon innokas nuo4363224h Kirppis
Olen muuttamassa paikkakunnalle ja mietin olisiko tälläiselle liikkeelle tarvetta alueella?61975Suomessa eletään liian pitkään
"Ihmisten on kuoltava" Asiantuntija varoittaa: Suomi ei ole valmis siihen, että niin moni elää pitkään: ”Kaiken täytyy1571123Kerotakaa joensuun kontiolahden paiholan laitoksesta jotain
Mun kaveri joutuu paiholan laitokseen nyt lähi aikoina niin voisko ihmiset kertoa minkälaista siellä on tarinoita jne ja17756Olen niin haaveillut
Sinusta. Ollut hullun rakastunut. Ajatellut kaikkea mitä yhdessä voisimme tehdä. Mutta ei ei yhtään mitään. Usko vaan lo57702Sun ulkonäkö on
Kyllä viehättävä. Kauniit piirteet. Todella sievät. Ja olemus on ihana. Olet tehnyt vaikutuksen.28653Oletko koskaan
Tavannut/tuntenut ihmistä, jonka kanssa vuosisadan rakkaustarina olisi ollut mahdollinen, mutta joku este tuli väliin?60650En voi ottaa
Jos ikinä aiot ottaa yhteyttä, niin tee se nyt. On aika, kun todella todella tarvitsisin sinua. Naiselle.36617- 34588