en vaan voi sille mitään, että vieläkin ikävä iskee. enkä sille, että edelleen rakastan.
onhan tässä ollut aikaa miettiä, mutten vieläkään osaa selittää miksi. se tunne vaan kumpuaa tuolta jostain sisältä ja niin vahvana, etten voi muuta kuin uskoa sen oikeaksi. ei siihen ole auttanut aika, ei järkipuhe, tuskin näitä tunteita vie mikään kun edes hiljaisuus ei niitä ole laimentanut.
ja kaiken kanssa oppii elämään kun on pakko. eipä muuta tällä kertaa.
onhan tässä ollut aikaa miettiä, mutten vieläkään osaa selittää miksi. se tunne vaan kumpuaa tuolta jostain sisältä ja niin vahvana, etten voi muuta kuin uskoa sen oikeaksi. ei siihen ole auttanut aika, ei järkipuhe, tuskin näitä tunteita vie mikään kun edes hiljaisuus ei niitä ole laimentanut.
ja kaiken kanssa oppii elämään kun on pakko. eipä muuta tällä kertaa.
Vastaukset 4
Vanhimmat
sitten kaipaat ja niin rakastat..
tunteesi ovat kauniita..
Kauniisti kirjoitit.
Mulla aika sama tilanne.
Onko rakkaasi elämässäsi?
Tapaatteko?
Oletko n/m?
ja niin tuttua juttua.
Samalla tavalla itsekin kokenut.
Olen nainen ja hän mies, kuten niin monella täällä tuntuu olevan tilanne.
Itse en tiedä tapaammeko, jos emme niin suru saapuu sydämeeni ainiaaksi.
Ei hiljaisuuden tauotkaan ole tunteitani muuksi muuttaneet eikä tietyt ärähdyksetkään, jotka hiljaisuuden ovat tuoneet tullessaan joksikin aikaa toisen puolelta. Itse en voi olla hiljaa enkä vihainen, ei ole luonteenpiirteeseeni kuuluva.
Rakastan enkä muuta voi ja tuskaa erossa oleminen joka sekunti-minuutti-tunti-päivä-viikko-kuukausi.
joskus vaan kaipaan niin suunnattomasti, vaikka järki huutaa vastalauseitaan. en uskalla ajatella sinua, en muistaa kuinka hyvältä kanssasi tuntui olla. sattuu se vieläkin kaikkien näiden päivien ja öiden jälkeen.
joskus mietin, että jos kuitenkin vaan kuvittelin kaiken, kaiken sen mihin sinussa rakastuin. ehkä sinä olitkin vaan päiväuni. loputon sellainen.