Muslimit eivät omaksu

vuodesta 1980 ulkomaalaisten määrä Suomessa on kymmenkertaistunut ja samalla on syntynyt kirjava vähemmistöjen joukko,jonka kotoutuminen suomalaiseen yhteiskuntaan on ollut heikkoa.

Eräiden ryhmien tekemät rikokset kuten esim.raiskausten tilasto käyrät vain nousevat.Keski-Euroopasta meillä on jo runsaasti esimerkkejä massoina tapahtuneen mahanmuuton seurauksista;pääosin ne ovat valitettavan kielteisiä.

Erityisen vaikeaa on ollut sulattaa yhteiskuntaan muslimivähemmistöjä,joilla itsellään ei ole pienintäkään aikomusta sulautua siihen.
Päinvastoin joillakin on tavoitteena Euroopankin muuttaminen islaminuskoiseksi.

Kulttuuri näyttääkin usein kulkevan etnisyyden mukana ja etniset muslimi ryhmät ovat aktiivisesti vastustaneet sulautumista kantaväestöön.

Hyökkäykset länsimaista sananvapautta ja kulttuuria vastaan ovat jo rutiinia Suomessakin..Niinkin lähellä kuin Ruotsissa pakoilee tälläkin hetkellä taiteilija Lasrs Vilks muslimien tappouhkauksia poliisien suojeluksessa.

Jos suomalaiset siis odottavat uusien tulokkaiden intomielisesti tarttuvan meidän arvoihimme ja kantavan eteenpäin meidän kulttuuriamme,niin odotettavissa on suuri pettymys...

Suomikaan ei ole poikkeus,ja siksi kaavailtu puolen miljoonan ihmisen pikainen lisäys muslimiväestöön kuulostaa hurjalta tavoitteelta.
Tullaisen massamuuton toteutuminen jättäisi merkittävän jälkensä suomalaiseen yhteiskuntaan,kulttuuriin ja koko suomalaisuuteen.
Muutos olisi kaiken lisäksi erittäin vaikeasti hallittava ja varsin peruuttamaton.
Siksi tuo muutoksen aloittamista tulissi harkita äärimmäisen tarkasti(Kontulassakin).

Historiallisessakin mittakaavassa massasiirtolaisuuden seuraukset antavat aihetta huolestumiseen.Olemme nähneet,kuinka esim.Australian ja Pohjois-Amerikan alkuperäiskansat ovat tuhoutuneet maahanmuuton seurauksena.

Näitä historian tapahtumia ei enää voida koskaan peruuttaa,joskin syrjään työnnettyjä alkuperäiskansojen rippeitä voidaan yrittää suojella(lappalaiset).

Kuitenkin kylmä tilastollinen fakta on,että Euroopan alkuperäiskansat kulkevat tuota samaa polku.

Vuoteen 2050 mennessä Kiinassa on tilastojen mukaan asukkaita noin 1,4 miljardia.Intiassa 1,6 miljardia ja muussa Aasiassa ja Oseniassa 2,3 miljardia.Afrikassa ja islamilaisissa maissa asukkaita on tuolloin lähemmäs 2 miljardia.

Onko peli pelattu?

Kaikilla muilla mantereilla väkiluvun ennustetaan siis edelleen nousevan,PAITSI euroopassa.Täällä väestön määrän lasketaan vähentyvän nykyisestä 728 miljoonasta noin 668 miljoonaan asukkaaseen.

Tätä taustaa vasten meidän on ennemmin tai myöhemmin kysyttävä,kuinka paljon maahanmuuttajia kulttuuri voi ja haluaa ottaa vastaan-talouden mahdollisen kärsimisen uhallakin.
Jos vähemmistöjen suojelu on tärkeää meile niin Eurooppalaisten olisi syytä alkaa suojella myös itseään.

Kansallisesta näkökulmasta talouden pelastaminen liian laajalla maahanmuutolla voi olla itsetuhoisaa tämän jopa Väyrynen ymmärtää.

Kärjistäen se saatta merkitä Suomalaiselle ihmiselle samaa ,jos yksilö pelastaisi taloutensa tekemällä itsemurhan saadakseen henkivakuutusrahat.

ORAKKELI ON PUHUNUT...
0137
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

meidän arvojamme. kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu