Empaattiset naiset

vs miehet

Niinistö kertoo uudessa kirjassaan mm. Tarja Halosen empaattisuudesta ja tilannetajusta. Mitä mieltä olette, ovatko naiset todella empaattisempia kuin miehet? Sehän on tunnettu tosiasia, että naiset näyttävät myös empaattisuutensa kuten kaikki tunnekykynsä /-älynsä paremmin kuin miehet, mutta tunnistavatko miehet itsessään ko. ominaisuuden.
Pari esimerkkiä; vuosia sitten eräs miespuolinen alaiseni, jolta kerran aidosti kysyin hänen ja hänen perheen jaksamista, totesi jälkeenpäin, että olin ensimmäinen esimies (=nainen), joka häneltä oli sitä kysynyt.
Toinen esimerkki: meillä on kolme lasta, jotka aloittelevat itsenäistä elämäänsä omassa kodissaan. Mieheni on sitä mieltä, ettei heitä tarvitse enää mitenkään auttaa, mutta minä puolestani haluan vielä (kohtuudella) ilahduttaa heitä ja ostaa jotain kaunista extraa, joihin heillä ei itsellä vielä ole varaa. Sama on kaikilla tuttavaperheiden äideillä.
Pohditaanpa näitä sadepäivän ratoksi!

49

1520

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Wille-Repo

      ensin empatia ihan sääntöjen mukaisesti. Äidinvaisto ja essunhelman solmut eivät ole empaattisuutta.

      • Wikipediasta

        Empatia (kreikan ilmaisusta em pathos, tuntea sisälle) tarkoittaa kykyä asettaa itsensä toisen henkilön asemaan ja ymmärtää toisen tunteita. Empatia on sympatian tapaan myötätuntoa, mutta sympatia on "kanssa tuntemista" (kreikan ilmaisu sym pathos), kun empatia on toisen sisällistä ymmärtämistä.

        Tieteisfiktiossa empaatti on hahmo, joka aistii toisten ihmisten tunteet erityisen herkästi. (esimerkiksi Star Trek -sarjan hahmo Deanna Troi ja Siskoni on noita -sarjan Phoebe Halliwell)

      • Wille-Repo
        Wikipediasta kirjoitti:

        omat tunteet roiskuu toisen ohi ja empatiassa on järki mukana, toiselle annetaan tila ja mahdollisuus purkautua eikä touhoteta.

      • ihmepuhveli
        Wille-Repo kirjoitti:

        omat tunteet roiskuu toisen ohi ja empatiassa on järki mukana, toiselle annetaan tila ja mahdollisuus purkautua eikä touhoteta.

        minusta mikään ei kuulu, riippuu tunteeko niin että haluaa autaa on miettinyt ja ajatellut omakohtaisesti. tunne äly on juuri tätä. kyllä minä ainakin yritän auttaa kykyjeni mukaan jos en niin tee vaivaa jälkeenpäin omatunto. minä näen sen onnena että voin auttaa lastani, vamhempiani, siskoani. joskus vaan on käynyt niin että kun olen vienyt valmistamaani ruokaa, ihminen on ymmärtänyt sen väärin ja sanonut että kyllä mulla rahaa on. olen vaan sanonut että en sitä epäilekkään vaan sitä että et saa lämmintä ruokaa. meidän olisi paljon helpompi elää tässä maailmassa jos huomioitas toisen tunnetilat paremmin. monta pahaa itkuista mieltä olisi vähemmän.lapsien auttamisen näen etuoikeutena. kyllä lastaan pitää jeesata vaikka asuisin jo erillään naimisissakin. itsestäni muista kun oli alaikäisen oikeudet ja täysi-ikäisen velvollisuudet. hienosäätöö enemmän ihmis-suhteisiin. rauhaa ja rakkautta.

      • Wille-Repo kirjoitti:

        omat tunteet roiskuu toisen ohi ja empatiassa on järki mukana, toiselle annetaan tila ja mahdollisuus purkautua eikä touhoteta.

        Tosi kivasti määritelty.

      • enkeli 1/3
        ihmepuhveli kirjoitti:

        minusta mikään ei kuulu, riippuu tunteeko niin että haluaa autaa on miettinyt ja ajatellut omakohtaisesti. tunne äly on juuri tätä. kyllä minä ainakin yritän auttaa kykyjeni mukaan jos en niin tee vaivaa jälkeenpäin omatunto. minä näen sen onnena että voin auttaa lastani, vamhempiani, siskoani. joskus vaan on käynyt niin että kun olen vienyt valmistamaani ruokaa, ihminen on ymmärtänyt sen väärin ja sanonut että kyllä mulla rahaa on. olen vaan sanonut että en sitä epäilekkään vaan sitä että et saa lämmintä ruokaa. meidän olisi paljon helpompi elää tässä maailmassa jos huomioitas toisen tunnetilat paremmin. monta pahaa itkuista mieltä olisi vähemmän.lapsien auttamisen näen etuoikeutena. kyllä lastaan pitää jeesata vaikka asuisin jo erillään naimisissakin. itsestäni muista kun oli alaikäisen oikeudet ja täysi-ikäisen velvollisuudet. hienosäätöö enemmän ihmis-suhteisiin. rauhaa ja rakkautta.

        ^^j^^

    • tämä..
      • miehenäiti

        pentuna ja nuorena kokeilee kaokkea ja ehkä vielä vanhana känsänäkin mutta kuule Mä ihan rakastan sinua. jos ei olis naista jos ei olis miestä tylsää olis. tunneälyä löytyy mun isältä enemmän kuin äidiltäni. se on vaan nii kummallista tuo toisen aistiminen.

    • NaVaN

      tosi cool ja aidosti empaattinen ja fiksu kuin mikä ja hoksaavaisuus yhdessä maalaisjärjen kanssa

      Mies politiikoissa näitä on harvassa. Minut varmaan kivitetään, mutta minä fanitan Paavo Lipposta. Jäyhä, aito ja äärettömän viisas mies jolla on lämmin ja kansaamme rakastava sydän. Monesta liemestä on meidät pelastanut vaikka on samalla asettunut ja joutunut pilkkaavan ivan maalitauluksi. Harvinaisuus ja empaattinen kaikessa jämäkkyydessään. Suora ja rehti mies.

      Oli kyllä monenlaista luihu-kolkeria, sunkkivistia ja joojoo miestä, mulletoi heti ahmattia ennen ja jälkeen nyt nämä anna nyt kansan kaikkikärsiä hepit.

      • sanotaankin

        että hän on niitä harvoja poliitikkoja, joita voi kutsua valtiomieheksi.

      • Pirre*
        sanotaankin kirjoitti:

        että hän on niitä harvoja poliitikkoja, joita voi kutsua valtiomieheksi.

        tekee miehestä valtiomiehen, Lipposestakin?

      • NaVaN
        Pirre* kirjoitti:

        tekee miehestä valtiomiehen, Lipposestakin?

        että miehellä tai naisella (valtiomiestai -"nainen")
        on selkäranka ja näkemystä ja tietoisuus nykyisyydestä, menneisyydestä ja tarkka futuristinen vainu

        Lipposen plussa oli hänen herkkä, vieno hymynsä ja kyky punastua hempeillessään ja rakkaansa läheisyydessä ;)

      • Pirre*
        NaVaN kirjoitti:

        silloin ihan lampaan näköinen..:)

      • ja nyt ollaan
        Pirre* kirjoitti:

        silloin ihan lampaan näköinen..:)

        mustassa kainuussa.
        Terveyspalvelut viedään 50km päähän, kaikki.
        Tulispa se Lipponen tänne, löisin lipposella.

      • Pirre*
        ja nyt ollaan kirjoitti:

        kajauttaisit valtiomiestä lipposella? :))

      • päätökset ole
        ja nyt ollaan kirjoitti:

        mustassa kainuussa.
        Terveyspalvelut viedään 50km päähän, kaikki.
        Tulispa se Lipponen tänne, löisin lipposella.

        yhden miehen hallussa, olisi voinut käydä huonomminkin

      • kesäkengän
        Pirre* kirjoitti:

        kajauttaisit valtiomiestä lipposella? :))

        kuva. :)

    • vaatii

      älyä!

    • muistan

      raskaan ajan itsestäni, kun mies sairasti pitkään, josta kyllä toipui hyvällä hoidolla.
      Minua aina ihmetytti se asia kun kaikki kyseli mieheni vointia, ja tietenki kerroin jokapäiväisen edistymisen.
      Mutta koskaan ei kukaan kysynyt minun omaa vointiani, olin niin väsynyt ja uupunut.
      Olin töissä oleva ja hoidin mieheni kotona työpäivän jälkeen.
      Asuimme omakotitaloa jossa oli myös paljon töitä jotka lankes kaikki minulle.
      Sitten jouduin käymään jostain syystä työpaikka lääkärillä, hänelläkin ensimmäinen kysymys miehestäni,(olimme samassa paikassa töissä mieheni kanssa), silloin aukesi minun salainen arkku, että etkö sinäkään voi kysyä minu vointiani.
      Hän aivan säikähti, perääntyi tuolissaan ja sanoi, eihän me osattu ottaa huomioon ollenkaan sinua ja vointiasi. Olemme olleet tahdittomia tässä asiassa, ja näin sitten otti tyylikseen huolehtia myös voinnistani hoitavana ihmisenä, mutta, miksi kantapään kautta täytyi mennä tämäkin perille.

      • juuri nyt

        oma hyvä ystävättäreni elää myös vastaavanlaisia raskaita aikoja. Olen kyllä kysynyt moneen kertaan hänen vointiaan ja tarjonnut apua - mutta tunnen piston sydämmessäni, olenko tehnyt sitä riittävän vilpittömästi?

      • Pirre*

        Ei kysytä ei, ilmeisesti se ei tule ihmisille mieleen. En tiedä onko se empatian puutetta vai vain ajattelemattomuutta, - oletetaan mikäs hätä tuolla nyt..

      • Kaiken kokenut.
        juuri nyt kirjoitti:

        oma hyvä ystävättäreni elää myös vastaavanlaisia raskaita aikoja. Olen kyllä kysynyt moneen kertaan hänen vointiaan ja tarjonnut apua - mutta tunnen piston sydämmessäni, olenko tehnyt sitä riittävän vilpittömästi?

        se on tärkeä kysymys.
        Se jaksamis asia tulee eteen ennemmin tai myöhemmin. Olet oikella tiellä.

      • kaikki vaan
        Pirre* kirjoitti:

        Ei kysytä ei, ilmeisesti se ei tule ihmisille mieleen. En tiedä onko se empatian puutetta vai vain ajattelemattomuutta, - oletetaan mikäs hätä tuolla nyt..

        ajattelee, et kun toi hoitava ihminen vielä kuitenki kävelee.
        Tosi asiassa, minä luulen Pirre että sinullakin on itku aika herkässä, ja silloin pitää itkeä kun on sellainen tunne.
        Mutta toivon että jonain päivänä, joku ihana ihminen tulee ja kysyy sinulta sinun vointiasi.
        Se kysymys on tärkeä!

      • Pirre*
        kaikki vaan kirjoitti:

        itku tulee vasta sitten kun joku kysyy...

        Mutta eihän mulla mitään hätää olekaan, olenhan terve - ainakin luulen niin, huomistahan ei tiedä.

      • silloin on
        Pirre* kirjoitti:

        itku tulee vasta sitten kun joku kysyy...

        Mutta eihän mulla mitään hätää olekaan, olenhan terve - ainakin luulen niin, huomistahan ei tiedä.

        väsynyt, taakka painaa, mutta itse ei osaa siihen reagoida.

      • silloin on kirjoitti:

        väsynyt, taakka painaa, mutta itse ei osaa siihen reagoida.

        hävettääpi, se itku..:(

        Ei itkua tahtoisi näyttää..

      • pitää
        Pirrejuupas kirjoitti:

        hävettääpi, se itku..:(

        Ei itkua tahtoisi näyttää..

        itkeä silloin kun se tulee, siinä ei ole mitään hävettävää.

      • Suttura
        Pirrejuupas kirjoitti:

        hävettääpi, se itku..:(

        Ei itkua tahtoisi näyttää..

        Olet tarpeeksi vahva nainen toisen nähden itkeäksesi ja uupumuksesi näyttäen...

        Päätä nyt että ainakin kerran kuussa haet iloa ja jännitystä elämääsi...

    • jäljillä

      Minulta puuttuu empatian kyky täysin. Sympatiat kompensoivat tätä puutetta hieman.
      Ehkäpä Pentti Saarikoski oli tunnetuin suomalainen, joka ei empatiaa tuntenut.

      • Pirre*

        oli rappioalkoholisti, olen kuullut tai lukenut etteivät siinä jamassa olevat voi enää tuntea muita tunteita kuin mistä se seuraava humala...

    • kykyä sisäistää toisen ihmisen tunteet niin kuin ne olisivat omia; tavallaan niistä tulee silloin myös omia. Tyyppiesimerkki empaattisesta ihmisestä on ne jotka eivät voi olla pillittämättä jotain nyyhkyleffaa katsoessa; esim elokuvan äiti joka menettää lapsensa samaistetaan heti alitajuisesti itseen ja hänen tuskansa ja kärsimyksensä muuttuu omaksi tuskaksi ja kärsimykseksi.

      Erittäin subjektiivista ja yksilöllistä empatia on; naisilla se ehkä on tavallisempaa, miehet ottavat enemmän välimatkaa kuviteltuihin tilanteisiin, vaikka ei se tietenkään mikään sääntö ole myös.

      Minulle on ollut sekä hyötyä että harmia siitä että olen liian "lähellä" toisen tunteita; perheen ja oman kullan kanssa se on vaan hyvä asia, mutta esim työelämässä siitä voi olla jopa riesaa. Erittäin vaikeaa on empaattisen ihmisen asua jossain missä on köyhyyttä, sairautta, kurjuutta, sotaa, tai esim. mitääridiktatuuri joka vangitsee ja kiduttaa toisinajattelevia. Empaatikon on melkein mahdoton ottaa välimatkaa tällaiseen realiteettiin.

      T.
      Paloma

      • Pirre*

        elää sellaisessa maassa jossa lapsilla on nälkä, tai rotusortoon perustuvaa pahoinpitelyä, tai sodan takia äärimmäistä hätää..

        En tiedä kuinka ne juutalaiset äidit selvisivät hengissä kun oma lapsi vietiin käsistä..olisin kia äärimmäisen otollista ainesta vastarintaliikkeille sellaisissa oloissa, ja valtiollisessa tilanteessa..

      • Pirre* kirjoitti:

        esim kerjäläisten ovikellon soitteluun joka päivä lounasaikaan. Toinen asia joka on vaikeaa on harpata yli katukäytävällä makailevan raajarikon, spitaalisen tai ihmisen yli jolla on märkiviä haavoja. Kolmas vaikea asia on nähdä kokonaisia perheitä, isä, äiti, joukko pienokaisia vaeltamassa katuja kymmenen aikaan illalla, pilkko pimeässä etsimässä paikkaa minne päänsä kallistaa: sisällissodan kotoa pois ajamia maalaisperheitä jotka ovat joutuneet pakenemaan vasemmistosissien ja oikeisto miliisin ahdistamana.

        Kaikkein vaikein asia on kun pysähdyt liikennevaloissa niin autosi ikkunaan ilmestyy viisivuotiaan pikkutytön totiset silmät ja likaiset posket, hiljainen, anteeksipyytävä ääni joka pyytää kolikkoa. Kolikon antaminen ei auta paljoa, mieleen jää vain että tuon lapsen pitäisi olla perheensä luona sängyssä nukkumassa.

        Nämä ovat vain esimerkkejä arkipäiväisistä tilanteista jotka koin empaatikkona erityisen vaikeiksi "entisessä" elämässäni.

        T.
        Paloma

      • on monella

        lapsella nälkä ja paljon muuta puutetta.

      • Suttura
        on monella kirjoitti:

        lapsella nälkä ja paljon muuta puutetta.

        Kummassa maassa lapsella pahempi: Kolombiassa vai Suomessa?
        Voiko edes verrata?

      • Pirre*
        Paloma.se.co kirjoitti:

        esim kerjäläisten ovikellon soitteluun joka päivä lounasaikaan. Toinen asia joka on vaikeaa on harpata yli katukäytävällä makailevan raajarikon, spitaalisen tai ihmisen yli jolla on märkiviä haavoja. Kolmas vaikea asia on nähdä kokonaisia perheitä, isä, äiti, joukko pienokaisia vaeltamassa katuja kymmenen aikaan illalla, pilkko pimeässä etsimässä paikkaa minne päänsä kallistaa: sisällissodan kotoa pois ajamia maalaisperheitä jotka ovat joutuneet pakenemaan vasemmistosissien ja oikeisto miliisin ahdistamana.

        Kaikkein vaikein asia on kun pysähdyt liikennevaloissa niin autosi ikkunaan ilmestyy viisivuotiaan pikkutytön totiset silmät ja likaiset posket, hiljainen, anteeksipyytävä ääni joka pyytää kolikkoa. Kolikon antaminen ei auta paljoa, mieleen jää vain että tuon lapsen pitäisi olla perheensä luona sängyssä nukkumassa.

        Nämä ovat vain esimerkkejä arkipäiväisistä tilanteista jotka koin empaatikkona erityisen vaikeiksi "entisessä" elämässäni.

        T.
        Paloma

        mie kuolisin.., tai miulla olisi lentokone täynnä niitä orpoja tuliaisina..

        Miksihän rikkaat maat eivät perusta lastenkoteja ja palkkaa hoitajiksi työttömiä äitejä..maailma on paska paikka.

        sydämesi vuotaa verta joka päivä, jos olet empaattinen ihminen. Toisen vuoden aikana kärsit ehkä vähemmän ja alat itsekin miettimään miten voisit auttaa, vaikka ihan vähän. Vuodet kuluvat ja empaattinen sydämesi turtuu ja alat jo miettimään että noi tietenkin kerjää koska on laiskoja eikä halua tehdä työtä. Mitä työtä? Kun ei koulutetuillekaan ole työtä kaupungeissa, saati sitten juuri ja juuri lukutaitoisille maatyöläisille jotka ovat paenneet kotikonnuiltaan kaupunkien suhteelliseen suojaan. Hökkelikylät kaupunkien laidoilla kasvavat...

        Nyt kun palaan sinne niin on niin kuin olisin taas ensimmäistä kertaa. Pystyn empatiaan uudelleen.

        T.
        Paloma

      • Suttura kirjoitti:

        Kummassa maassa lapsella pahempi: Kolombiassa vai Suomessa?
        Voiko edes verrata?

        koska olosuhteet ovat niin erillaiset. Suomen köyhinkin lapsi on rikas Kolumbian mitan mukaan...onhan siellä toki hyvinvoivia lapsia myös ja varakkaita perheitä mutta se on aika pieni prosentti ja Kolumbiassa varakas on Suomessa normaali perhe joka tulee omillaan toimeenja jossa vanhemmat ovat työssä. Taas sellaista surkeutta, nälkää, sairautta ja lasten hyväksikäyttöä kuin Kolumbiassa ei Suomessa ole nähty koskaan.
        T.
        Paloma

      • Pirre*
        Paloma.se.co kirjoitti:

        sydämesi vuotaa verta joka päivä, jos olet empaattinen ihminen. Toisen vuoden aikana kärsit ehkä vähemmän ja alat itsekin miettimään miten voisit auttaa, vaikka ihan vähän. Vuodet kuluvat ja empaattinen sydämesi turtuu ja alat jo miettimään että noi tietenkin kerjää koska on laiskoja eikä halua tehdä työtä. Mitä työtä? Kun ei koulutetuillekaan ole työtä kaupungeissa, saati sitten juuri ja juuri lukutaitoisille maatyöläisille jotka ovat paenneet kotikonnuiltaan kaupunkien suhteelliseen suojaan. Hökkelikylät kaupunkien laidoilla kasvavat...

        Nyt kun palaan sinne niin on niin kuin olisin taas ensimmäistä kertaa. Pystyn empatiaan uudelleen.

        T.
        Paloma

        en muuten tiedä kuin että siellä viljellään unikkoa...

        Netissäkin on vähän tietoa Columbiasta..johtuisiko se maan sisäisistä oloista.., vai enkö vain osannut hakea tietoa..

        Ai..sie lähet sinne takaisin..oletko nyt ollut kauan poissa sieltä, - jos saan udella..?

      • Paloma.se.co

        vuodesta 70 vuoteen 82 jonka jälkeenmuutin ensiksi USA'jan ja sitten sieltä 87 Ruotsiin. Käyn Colombiassa parin-kolmen vuoden välein ja minulla on edelleen koti siellä; tarkoituksenani on eläkkeelle päästyäni olla siellä 3-4 kk. vuodesta.

        Unikkoakin siellä viljellään, mutta maa on etenkin tunnettu kokainiintuottaja ja koska cocapensas kuuluu normaaliin Andien kasvustoon sitä on vaikea kokonaan hävittää. Se on melkein kuin aikoisi Suomesta hävittää mustikanvarvut...sinänänsä pensas on haitaton ja käytetty koristekasvina, paitsi että lehdistä tehdään kokainiia...paikalliset intiaanithan ovat vuosituhansien ajat pureskelleet lehtiä, koska ne stimuloivat lievästi ja poistavat näläntunteen...vr. kahvi.

        Galleriasivullani on pari linkkiä jotka kannattaa vilkaista jos maa kiinnostaa: yksi niistä on upea video joka on kyllä espanjaksi, mutta ideana on että Colombia on mainettaan parempi, toinen on englanninkielinen ja siinä on yleistä Colombia-tietoutta.

        Onneksi Colombia ei ole pelkästään Pablo Escobarin Medellinkartelli,vaikka se siitä onkin viime vuosina tullut tunnetuksi...ehkä USA:n ansiosta.
        Työtoverini sisko on asunut maassa jo 20 vuotta ja viihtyy hyvin. Taloudellisesti hyvin toimeentulevana hänellä on onneksi varaa asua aidatulla ja vartioidulla alueella...

      • Pirre*
        Paloma.se.co kirjoitti:

        vuodesta 70 vuoteen 82 jonka jälkeenmuutin ensiksi USA'jan ja sitten sieltä 87 Ruotsiin. Käyn Colombiassa parin-kolmen vuoden välein ja minulla on edelleen koti siellä; tarkoituksenani on eläkkeelle päästyäni olla siellä 3-4 kk. vuodesta.

        Unikkoakin siellä viljellään, mutta maa on etenkin tunnettu kokainiintuottaja ja koska cocapensas kuuluu normaaliin Andien kasvustoon sitä on vaikea kokonaan hävittää. Se on melkein kuin aikoisi Suomesta hävittää mustikanvarvut...sinänänsä pensas on haitaton ja käytetty koristekasvina, paitsi että lehdistä tehdään kokainiia...paikalliset intiaanithan ovat vuosituhansien ajat pureskelleet lehtiä, koska ne stimuloivat lievästi ja poistavat näläntunteen...vr. kahvi.

        Galleriasivullani on pari linkkiä jotka kannattaa vilkaista jos maa kiinnostaa: yksi niistä on upea video joka on kyllä espanjaksi, mutta ideana on että Colombia on mainettaan parempi, toinen on englanninkielinen ja siinä on yleistä Colombia-tietoutta.

        T.
        Paloma

        sen piti ollakin.., tuo muisti alkaa ko pätkiä, näköjään :(

        Sain nyt jo parempia linkkejä, ja yksi mielenkiintoinen oli tuo jonka laitan ohessa tulemaan; lieneekö miten ajantasaista tietoa sitten?

        http://www.helsinki.fi/hum/ibero/xaman/articulos/2000_04/hirvonen.html

        Siellä Colombiassa on varmasti pohjoismaisen immeisen halpaa asustaa, luulisin?

        mutta skenario oli suhteellisen hyvin kuvailtu; sitten vuoden 2000 ja presidentti Pastranan on tapahtunut muutamia aika merkittäviä asioita: Presidentti Alvaro Uribe joka on nyt toista kautta virassa on panostanut erityisesti maan turvallisuuteen ja taisteluun sissiarmeijoja vastaan; maa on täällä hetkellä turvallisempi kuin aikoihin, vaikkakin se turvallisuus on mielestäni vain näennäistä, koska syitä konflikteihin ei ole poistettu ja se turvalllisuus luodaan asein, ei rauhan ehdoilla.

        Toiseksi, oikeistomiliisi on lakkautettu. Heidän aseistariisumisprosessinsa on ollut nyt käynnissä jo yli vuoden, mutta joka päivä melkein paljastuu uusia skandaaleja armeijan ja poliitikkojen, senaattorien ja kongressin edustajien, myös presidentti Uriben siteistä oikeistomiliiseihin.

        Kolmanneksi, kuubalaishenkinen ELN on rauhanneuvotteluissa hallituksen kanssa. ELN on vain varjo entisestään ja heidän aseistariisumisensa ei tule suuresti vaikuttamaan poliittiseen tilanteeseehen.

        Huumekauppa on kärsinyt useita takaiskuja sitten vuoden 2000; suurimmat kartellit on poissa kuvioista ja capot lusimassa elinikäisiä USA:n vankiloissa.

        Jäljelle jää FARC-sissit jotka pitävät esim. entistä presidenttiehdokasta, Kolumbialais-ranskalaista Ingrid Betancourtia pankkivankina tuhansien muiden panttivankkien kera. Ingrid on ollut heidän vankinaan jo yli viisi vuotta.

        Kaupungeissa ja osassa maaseutuakin elämä toki jatkuu normaalisti. Ihmiset käyvät työssä, shoppailevat viikonloppuna ja kouluttavat lapsiaan. Elämä on halvempaa kuin Euroopassa, mutta esim. vaatteet, kodinkoneet ja hygienia on lähes USA:n luokkaa hintatasoltaan, teknologia jopa kalliimpaa ja etenkin autot ovat kalliita, vaikka niitä kootaanki nmaassa.

        Y.

        arvostaa tätä meidän, ja Ruotsinkin, demokraattista valtiomuotoamme.

        Mikään ei tuo ihmisille enempää kärsimystä kuin sisällissodat.

        Olet sinä rohkea tyttö kun uskallat mennä sinne takaisin, mutta kai elämä siellä ei kuitenkaan ole niin vaarallinen kuin miksi minä sen mielessäni ajattelen.

      • on tietämyksesi
        Paloma.se.co kirjoitti:

        koska olosuhteet ovat niin erillaiset. Suomen köyhinkin lapsi on rikas Kolumbian mitan mukaan...onhan siellä toki hyvinvoivia lapsia myös ja varakkaita perheitä mutta se on aika pieni prosentti ja Kolumbiassa varakas on Suomessa normaali perhe joka tulee omillaan toimeenja jossa vanhemmat ovat työssä. Taas sellaista surkeutta, nälkää, sairautta ja lasten hyväksikäyttöä kuin Kolumbiassa ei Suomessa ole nähty koskaan.
        T.
        Paloma

        katsot vain matonpäällyset

      • Pirre* kirjoitti:

        arvostaa tätä meidän, ja Ruotsinkin, demokraattista valtiomuotoamme.

        Mikään ei tuo ihmisille enempää kärsimystä kuin sisällissodat.

        Olet sinä rohkea tyttö kun uskallat mennä sinne takaisin, mutta kai elämä siellä ei kuitenkaan ole niin vaarallinen kuin miksi minä sen mielessäni ajattelen.

        olen oppinut pitämäänitsestäni huolta siellä ja noudattaen suhteellisen normaaleja suurkaupunkiasumisen varotoimenpiteitä (Calissa asuu n. 2 miljoonaa ihmistä) ei siellä mitenkään erityisen vaarallista ole.Sota ja sissit ovat kaukana viidakoissa ja vuoristoissa, maa järisee aika harvoin (muutama kerta vuodessa sellainen kunnon tärähdys), tsunamit huuhtovat rantoja silloin tällöin, tulivuoret purkaantuvat joskus (muistatko 80-vyoden puolivälin tienoilla Armeron katastrofin ja sen pienen tytön joka oli kaulaansa saakka mudassa ja kuoli kun sitä ei saatu pois?).
        Huumekartellit selvittävät välejänsä verisin tuloksin mutta jos et satu olemaan väärässä paikassa väärään aikaan ei ne ole sinulle uhka.

        Vaarallisinta Colombiassa tavalliselle tallustajalle: 1)kadun ylittäminen (jalankulkijalla on lain mukaanoikeudet, käytännnössä ei mitään. Se jolla on suurin moottori menee ekaks.)
        2) Miljonäärilenkki: nouset taksiin joka hakee pari kaveria mukaan ja sitten alkoi kierros ottoon: ennenkuinkorttisi ovat tyhjät et pääse kotiin.
        3)Tavalliset varkaat, roistot ja rikolliset: omaisuuttasi on vahdittava muuten se siirtyy jonkun muun omistukseen.
        4) Sileät renkaat ja huonokuntoiset autot.
        5) maaseutu...olet lähes kaupunkien vanki. Calin ja Tyynen meren välillä on ihana vuoristoketju, Andien läntinen kordilleera. Itärinne on turvalline; siellä on monella loma-asunto. Länsirinne (merenpuolinen) kuhisee sissejä.

        Jaa-a....taisi tulla nyt vähän asian vierestä, mutta haitanneeko tuo.

        Hyvää sunnuntaita,
        Paloma

    • mies_vm56

      empaatittomia ja empaattisia ihmisiä. Itse kuulun erittäin jälkimmäisiin ja mielestäni ja kokemukseni mukaan vahva empaattisuus ei välttämättä ole kovinkaan yleinen luonteenpiirre.

      Ja mielestäni tuo toinen esimerkkisi ei välttämättä kerro empaattisuudestasi yhtään mitään, kukapa ei lapsiaan haluaisi auttaa.

    • hildurvonhopsis

      Tunnen vähän empaattisia miehiä. Onneksi heitäkin on. Tunnen hyvin monta empaattista naista ja kaikki ystäväni ovat empaattisia. Onneksi ystävänsä saa valita ihan itse. Onneksi sukulaisteni joukosta löytyy monta empaattista naista ja muutaman empaattinen mieskin. Omat lapseni (aikuisia miehiä) ovat onneksi empaattisia. Kyllä tuo hypoteesisi tuntuu olevan totta: 'Naiset ovat empaattisempia kuin miehet'. Tällä pastalla on muutamia empaattisia miehiä - ainakin "Akaton mies" ja "Mies 57v" (myös ihania runoja hänellä).

      • toisinpäin

        suurinosa livenä tuntemistani miehistä on empaatisia
        ja ;))
        (he ovat varmasti miehiä, eivät miespuolisia nimimerkkejä eli sukupuoli esimerkeissäsi Mies/nainen tällä hetkellä on hyvin 'akaton; 20%/80% ja mies 57; 00/100%)

        naisey livenä ja täälä ovat jotain xxxx???

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Haluan sinut, kuuletko minua.

      Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad
      Ikävä
      101
      1785
    2. Hän on tosi

      hyvännäköinen. Ei edes ryppyi oo. :D
      Ikävä
      59
      1160
    3. Alastomat miehet seksikeinussa lasten nähden PRIDEssä!

      https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/adf62289-a0b6-4b4c-9672-9e19c01beb51 Eikö nyt muka mene jo aivan liian pitkälle että
      Maailman menoa
      442
      1129
    4. Kuka sitä naista maalittaa

      Täällä oikeasti?
      Ikävä
      170
      1043
    5. Rakastan häntä

      Jumala, rakastan häntä. Haluan olla hänen omansa. Hänen vierellä. Halata häntä.
      Ikävä
      58
      821
    6. Anteeksipyynnöstä

      Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän
      Ikävä
      130
      814
    7. Naiselle Kuuleppa Tämä

      Tämä ei ole mikään vitsi. Minulla on ikävä sinua nainen! Naiselle mieheltä
      Ikävä
      49
      766
    8. Oletko päässyt minusta

      Eteenpäin?
      Ikävä
      84
      763
    9. Ei kukaan ole katsonut

      Kuten sinä. Niin välittävä ja hellä katse.
      Ikävä
      51
      708
    10. Onko mun toinen

      Puoliskoni täällä, huhuuu 😍❤️ Ihanista ihanin 😚😚
      Ikävä
      57
      681
    Aihe