Pelottava vanha animaatio tuli Tv:stä

Aadelbertti

Pystyykö kukaan muistamaan tällaista animaatiota?

Katsoin isän kanssa Tv:stä joskus 80-luvun lopussa tai 90-luvun alussa. Tuli melkoisen myöhään illalla, eli ei mikään lasten pätkä kuitenkaan.

Siinä oli jotain lapsia jotka olivat palvelijoina jossain talossa. Oisko isäntänä ollut joku peikko tai jokin pelottava otus? En oikein muista. Elokuvan nimi saattoi olla Varis, mutta googlesta en ainakaan tietoa löytänyt?

Mieleen on jäänyt, että se oli melkoisen pelottava ainakin silloin :) Yhdessä kohtauksessa toinen lapsista joutuu puhutteluun toiseen huoneeseen ja toinen kaveri katsoo kun oven alta alkaa valumaan verta.

Olisi mahtavaa nähdä uudestaan, kun mielessä vielä näin monen vuodenkin jälkeen tuo animaatio.

2

762

    Vastaukset 2

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • töööt

      Olen nähnyt tuon elokuvan joskus lapsena ja se oli todella pelottava. Olisikohan sen nimi ollut Velhon oppipoika tai joku sellainen?

      • Aadelbertti

        Hittolainen! Se oli velhon oppipoika,
        Se on tsekkiläinen Carodejuv ucen
        vuodelta 1977, mutta tietoa löytyi paremmin
        saksalaisella nimellä Krabat.

        Kiitos!

        Löytyi youtubesta näytepätkäkin.
        Melkosen hienoa animointia:
        http://www.youtube.com/watch?v=7ELdvDOBhNU


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"

      Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va
      Suomalaiset julkkikset
      107
      2227
    2. Mitäpä luulet että tykkääkö

      kukaan kaivatustasi ?
      Ikävä
      103
      896
    3. T rakastan sua

      vaikket sitä usko
      Ikävä
      66
      843
    4. Varmaan aika moni

      Haluaisi sinut enemmän kuin mielellään
      Ikävä
      46
      800
    5. Mitä tapahtuu?

      Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???
      Haapavesi
      21
      766
    6. Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...

      ...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha
      Maailman menoa
      518
      725
    7. Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti

      Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk
      Ikävä
      76
      640
    8. Miksi et lähesty minua

      Jos kerran kaipaat, mies? Mitä pelkäät?
      Ikävä
      64
      625
    9. Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen

      Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik
      Ikävä
      23
      590
    10. Kai sä olet

      Luovuttanut mun suhteen.
      Ikävä
      57
      561
    Aihe