Kunnallisvaalityö

Onkohan kaikki tarvittava tehty ja mietitty..

Jos olisi persu, miettisin itsekseni ja tekisin aivan helvetisti asian eteen.

Mutta kun en ole, niin en mieti.


On muuten ihmeellistä, että missä on aatteenpalo ja perskutin-persu, joka kiertaa kentällä keräämässä kansan mietteitä.

Nyt kun on oltu rähmällään milloin itään, milloin länteen ja milloin muuten vaan mielenliikutuksessa ihan selällään katuojassa,

niin on ihan unohtunut, että Suomen kansan hyväksi täytyisi tehdä järjestelmällistä työtä.

Hyvin harvoin maailmassa tapahtuu historiassa suuria mullistuksia.

Nyt on sellaisten aika. Suuret valtaryhmittymät ovat purkautuneet, maailmankauppa avautunut, Suomi taas kerran etsimässä paikkaansa entistäkin hanakammin maailmassa niin taloudellisessa kuin poliittisessa mielessä.

Mutta maan sisäinen kehitys on vaarassa luiskahtaa tasapainosta ja suuri joukko ihmisiä joutua nykyisen tietoyhteiskunnan aikana ilman omaa syytään työllisistä työttömien ja syrjäytyneiden joukkoon.

Jokaisena aikana vennamolaisella lähestymistavalla on tarvetta.

On sitten ihmisistä kiinni pystytäänkö ääni muuttamaan lihaksi, eli kannatus kestäväksi vakaumukseksi, joka poikii hyviä päätöksiä ja tekoja - näiden seurauksena kansan kukoistusta, hyvinvointia ja jaksamista.

Vaikeat ajat tulevat varmasti ajallaan, ja niitä varten pitää valmistautua ja varautua.

Syvä rauhanaika ja taloudellinen kukoistus voi muuttua lyhyessä ajaksi räntäsateeksi, kelirikoksi ja velkavankeudeksi..

Onneksi kansan eteen tehty ei vaadi pyllistelyä itään eikä länteen, tahi vasemmalle tai oikealle.

Mutta varmaan jonkunverran se vaatii suhtautumista EU:n ja muiden kansainvälisten organisaatioiden suuntaan tavalla, jossa kansalliset edut on otettava huomioon tavalla, joka ei ajaudu liian suureen ristiriitaan todellisuuden kanssa.

Ja näin loppuun voi todeta, ettei Suomi ollut sotatilassa jenkkilän kanssa, tuli maaottelussa hyväksi kakkoseksi, talletti palovakuutuksen todisteeksi kätköihin kaikenlaista kättä pidempää.

Niin kakkoseksi tultiin, mutta voittaja sortui palkintopystinsä kanssa ja opetellut elämään todellisuuden tällä puolen reilun vuosikymmenen.

Mitä tulevaisuus tuokin tullessaan, niin aina on korpiviljelijä pärjännyt paremmin hallaa vastaan rakentamalla yhteistyössä muiden kanssa kunnon kuivatusviemäreitä hallanaroille alueille..

Suomen rajojen ulkopuolellakin on ihmeellisiä kansakuntia, joiden kanssa on hyvä olla yhteistyössä useammallakin kuin yhdellä tasolla.

Maailma ei ole enää kaksinapainen, vaan aidosti usean toimijan ympäristö.

Rekkajonot kertovat, että kauppaa tehdään.
Ja se on aina parempi asia, kuin olla tekemättä kauppaa.
Kauppa se on kuin kannattaa. Ilman kauppaa ei tarvii myödä, eikä tuottaa.

Ja silloin voi aivan yhtä hyvin päivitellä kurjuutta ja köyhyyttä.

Sellainen se on palapeli tällä vuosisadalla...
3297
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat
  • Mutta vain pohjoiskarjalassa...

    Nukkuuko muu Suomi ???

    Potkikaa nyt ihmeessä persuja perseelle....

    Äänestä

  • maailman menosta kirjoitti:

    Mutta vain pohjoiskarjalassa...

    Nukkuuko muu Suomi ???

    Potkikaa nyt ihmeessä persuja perseelle....

    Vain perinteiset kunnon vanhavennamolaiset ovat lähteneet kunnallisvaalityöhön kuten Pohjois-Karjalassa.Perussuomalaisten menestys makaa edelleen perus SMP. läisten harteilla.Ihmettelen miksi ei puoluetoimistosta kuulu mitään kunnallisvaaleista. Onkohan puoluejohto tehnyt väärän tilanne arvion, kun on kaikki entiset SMP.n todelliset kenttätyöhön pystyvät siirtänyt taka oikealle.Tai tietää, että SMP,läiset taas pelastaa puolueen pälkähästä.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


menossa ....? kirjoitti:

Onkohan kaikki tarvittava tehty ja mietitty..

Jos olisi persu, miettisin itsekseni ja tekisin aivan helvetisti asian eteen.

Mutta kun en ole, niin en mieti.


On muuten ihmeellistä, että missä on aatteenpalo ja perskutin-persu, joka kiertaa kentällä keräämässä kansan mietteitä.

Nyt kun on oltu rähmällään milloin itään, milloin länteen ja milloin muuten vaan mielenliikutuksessa ihan selällään katuojassa,

niin on ihan unohtunut, että Suomen kansan hyväksi täytyisi tehdä järjestelmällistä työtä.

Hyvin harvoin maailmassa tapahtuu historiassa suuria mullistuksia.

Nyt on sellaisten aika. Suuret valtaryhmittymät ovat purkautuneet, maailmankauppa avautunut, Suomi taas kerran etsimässä paikkaansa entistäkin hanakammin maailmassa niin taloudellisessa kuin poliittisessa mielessä.

Mutta maan sisäinen kehitys on vaarassa luiskahtaa tasapainosta ja suuri joukko ihmisiä joutua nykyisen tietoyhteiskunnan aikana ilman omaa syytään työllisistä työttömien ja syrjäytyneiden joukkoon.

Jokaisena aikana vennamolaisella lähestymistavalla on tarvetta.

On sitten ihmisistä kiinni pystytäänkö ääni muuttamaan lihaksi, eli kannatus kestäväksi vakaumukseksi, joka poikii hyviä päätöksiä ja tekoja - näiden seurauksena kansan kukoistusta, hyvinvointia ja jaksamista.

Vaikeat ajat tulevat varmasti ajallaan, ja niitä varten pitää valmistautua ja varautua.

Syvä rauhanaika ja taloudellinen kukoistus voi muuttua lyhyessä ajaksi räntäsateeksi, kelirikoksi ja velkavankeudeksi..

Onneksi kansan eteen tehty ei vaadi pyllistelyä itään eikä länteen, tahi vasemmalle tai oikealle.

Mutta varmaan jonkunverran se vaatii suhtautumista EU:n ja muiden kansainvälisten organisaatioiden suuntaan tavalla, jossa kansalliset edut on otettava huomioon tavalla, joka ei ajaudu liian suureen ristiriitaan todellisuuden kanssa.

Ja näin loppuun voi todeta, ettei Suomi ollut sotatilassa jenkkilän kanssa, tuli maaottelussa hyväksi kakkoseksi, talletti palovakuutuksen todisteeksi kätköihin kaikenlaista kättä pidempää.

Niin kakkoseksi tultiin, mutta voittaja sortui palkintopystinsä kanssa ja opetellut elämään todellisuuden tällä puolen reilun vuosikymmenen.

Mitä tulevaisuus tuokin tullessaan, niin aina on korpiviljelijä pärjännyt paremmin hallaa vastaan rakentamalla yhteistyössä muiden kanssa kunnon kuivatusviemäreitä hallanaroille alueille..

Suomen rajojen ulkopuolellakin on ihmeellisiä kansakuntia, joiden kanssa on hyvä olla yhteistyössä useammallakin kuin yhdellä tasolla.

Maailma ei ole enää kaksinapainen, vaan aidosti usean toimijan ympäristö.

Rekkajonot kertovat, että kauppaa tehdään.
Ja se on aina parempi asia, kuin olla tekemättä kauppaa.
Kauppa se on kuin kannattaa. Ilman kauppaa ei tarvii myödä, eikä tuottaa.

Ja silloin voi aivan yhtä hyvin päivitellä kurjuutta ja köyhyyttä.

Sellainen se on palapeli tällä vuosisadalla...

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu