Tuli sitten tämän katsottua.
Ne jotka ovat nähneet kaksi aiempaa osaa, jossa Jackie Chanin ja Chist Tuckerin tähdittämänä. Varmasti tietävät tämänkin.
Kuusi vuotta sai odottaa tätä jatko-osaa.
Sitten itse leffaan.
Lee (Jackie) toimii suurlähettilään, Hanin henkivartijana. Kun taas Carter (Tucker) on alennettu liikennepoliisiksi.
Tapahtuma ketjua alkaa, kun joku yrittää salamurhata Hanin, kun tämä on pitämässä puhettaan kertomalla Kiinan rikollisjärjestö, triad-järjestön johtajan paljastamisesta. Samalla laukkauttaa koko järjestön, mikä on kestänyt useampia sukupolvia.
Leen on taas vastahakoisesti ryhdyttävä Carterin partneriksi, vaikka onkin vihainen yhdestä asiasta. Molemmat antavat Soo Yunille sanansa, että etsivät salamurhan yrityksen tekijän.
Leffan edetessä joutuvat monenlaisiin tilanteeseen, myös Carterin suun soiton takia. Lopulta matkaavat Ranskan pääkaupunkiin, Pariisiin.
Sit joitan plussia ja miinuksia.
Kuten omalla kohdallani. Jackie Chan fanit katsovat totta kai tämän. Ne jotka myös pitävät Chis Tuckerin sekoiluista. Ne jotka edes vähänkin inhoavat hänen tyyliään, niin voivat unohtaa elokuvan saman tien.
Kolmonen oli ainakin miun mielstä hieman erilaisempi kuin edelliset. Juoneen olivat ainakin tällä kertaa enemmän panostaneet.
Taistelukohtaukset eivät sinällään tarjonneet mitän uutta. Paitsi kun fu koulussa Leen, Carterin ja koripalloijan pituuden omaavan miehen oli jotain, mutta lyhyt.
Muutakin silmäruokaa oli tarjolla. Paljasta pintaa ja hyvän näköisiä naisia.
Tucker näytteli viimeksi kuusi vuotta sitten, joten, joten samanlaisia maneereita tuppaa olemaan. Jotkut letkautukset olivat hauskoja.
Leffan pituus oli ok, mutta juonen kannalta olisi voinut olla pidempikin. Ohjaaja Brett Ratner taisi hieman ottaa X-Men 3:sesta mallia. Ainakin, kun oli kyse triad-järjestöstä.
Se mitä jäi todella puuttumaan. Se tosin on melkeinpä jokaisessa elokuva trilogiassa. Mitä pidemmälle menee, niin sitä samaa rataa tuppaa olemaan.
Tekijät eivät tainneet haluta ottaa suurempia riskejä, kun pelkäävät pilaavansa kokonaisuuden. Pelkästään Leen taustaa enemmän selvitetään.
Mitään ei mainittu Carterin isästä, vaikka ekassa osassa siitä mainittiin. Noo ehkä sitten, jos tulee Rush Hour nelonen.
Parhaat kohtaukset olivat takaa-ajo kohtaus Pariisin kaduilla ja Leen ja päärikollisen kamppailu, vaikka loppu puolella efectit hieman häiritsivät.
Pitää myös mainita laulukohtauksen, jossa Lee ja Carter päättävät pistää show`ksi ja samalla yrittävät pelastaa tärkeän henkilön.
Jackie alkaa olla jo iäkäs toimintakohtauksiin ja sitä kohti stuntteihin. Pitää kuitenkin nostaa hattua yli 50-vuotiaalle ukolle. Halu näyttää, että vielä jaksaa.
Pieleen menneet kohtaukset olivat taas hauskoja kohelluksia. Noh, yhdessä pieleen mennessä kohtauksessa näkee, ettei ole vanhallakaan helppoa. Muita oli mm...kun joku sanoo repliikin väärin ja siitä alkaa nauru.
Max von Sydow oli mm...pieni rooli elokuvassa.
Sen täytyy vielä sanoa, että kriitikot ovat katsoneet aivan vääränlaisella asenteella. Onkohan edes katsonut? Noo kuitenkin.
Kyseessä ei ole mikään suurelokuva, mikä päihittäisi esimerkiksi Spider-Man elokuvan. Eivätkä edes tähdänneet Oscar palkintoihin.
Kyseessä on "puhdas" toimintakomedia, mikä on tervetullutta, varsinkin muihin Hollywood tuotantoihin.
Hyvä vaan, että ei ole pelkkää mättöä ja yrittävät tehdä edes osaksi "realisteseksi".
Tässä oli jonkinlainen arvio.
3/5

Vastaukset 1
Vanhimmat
'Taistelukohtaukset eivät sinällään tarjonneet mitän uutta. Paitsi kun fu koulussa Leen, Carterin ja koripalloijan pituuden omaavan miehen oli jotain, mutta lyhyt.'
Mitä ilmeisimmin et ole nähnyt Bruce Lee:n leffoja. Ei lainkaan uusi idea että vastakkain laitetaan pitkä ja pätkä. Pituusero B:n ja Kareem Abdul-Jabbar:in välillä oli kohtuullisen selkeä ;) Leffa taisi olla Game of Death.