Visio

Tienvarsitarkastukset tulevat lisääntymään muutaman vuoden kuluessa. Siellä tien varressa ollaan sit tiukempia kuin katastuksessa. Kilvet lähtee ja sakkoja ropisee...
9746
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

vaikuta.

Äänestä
  • Eivät vaikutakaan katsastuksen tienvarsitarkastuksiin, eivätkä liity mitenkään muutenkaan tähän keskusteluun.

    Äänestä

Ei ne ainakaan voi vähentyä.

Unelma se on tuo esittämäsikin. Ja sellaiseksi jää.

Mahtaa vituttaa tuo rekisteröintikatsastuksen päänavaus. Ei se ole sinulta pois, jos muilla menee paremmin.

Äänestä

Saari Kari Liikenneturvallisuusyksikkö Liikenneneuvos, johtava asiantuntija on myöntänyt, että määräaikaiskatsastuksella ei ole vaikutusta auton kuntoon koska:

"Jos tuontiauto esimerkiksi ajetaan kaukaa Suomeen, sille on voinut matkalla tapahtua jotain"

Määräaikaskatsastuksella siellä "kaukana" ei ole siis merkitystä.
Vai tarkoittaako johtava asiantuntija, että Suomessa tehdyn kuntokatsastuksen jälkeen autolle ei voi tapahtua mitään.
Silloinhan loogista on, että toista määräaikaiskatsastusta ei Suomessa enää koskaan tarvita.

Samalla logiikalla, myöskään "tienvarsikatsastuksia" ei tarvita. Joten luulempa, että olet käsittänyt asian väärin.

Äänestä

nää nerokkaat ratsiat.oleko valmis maksaan?

Äänestä
  • Aattelepa sitä, sut sattumalta pysäytettäisiin 4 kertaa vuodessa, a hinta vaikka 50 €. Tai voisihan se olla vaikka 200 € kerta, tossahan ei vissiin "asiakas" pääse kilpailuttamaan.
    Nerokas liikeidea kylläkin.
    Voi olla, että joku saattaisi "jäädä" auton alle, kun "asiakkaat" pakenee katsastusta.

    Ei tuo tietenkään koskaan toteudu, missään muodossa.

    Äänestä

  • painaa kaasua kirjoitti:

    Aattelepa sitä, sut sattumalta pysäytettäisiin 4 kertaa vuodessa, a hinta vaikka 50 €. Tai voisihan se olla vaikka 200 € kerta, tossahan ei vissiin "asiakas" pääse kilpailuttamaan.
    Nerokas liikeidea kylläkin.
    Voi olla, että joku saattaisi "jäädä" auton alle, kun "asiakkaat" pakenee katsastusta.

    Ei tuo tietenkään koskaan toteudu, missään muodossa.

    Kannattaisko kommentoida vähemmän kärkkäästi asiasta, josta ei tiedä (tai ymmärrä) mitään.

    katsastettujenkin,mitä se siihen vaikuttaa katsastus?

    Äänestä

  • Kepukuppeli kirjoitti:

    Kannattaisko kommentoida vähemmän kärkkäästi asiasta, josta ei tiedä (tai ymmärrä) mitään.

    Näköjään, viestistäsi kun ei irtoa yhtään mitään.
    Vähemmän kärkäs se kyllä varmasti on. Etkä asiasta varmasti mitään tiedä tai ymmärrä. Toisaalta, kannattaako sinun silloin ollenkaan kommentoida ?

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

alasta tietävä kirjoitti:

Tienvarsitarkastukset tulevat lisääntymään muutaman vuoden kuluessa. Siellä tien varressa ollaan sit tiukempia kuin katastuksessa. Kilvet lähtee ja sakkoja ropisee...

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu