Nettirikos

Nettiin kyhätty anonyymi "mielikuvitushenkilö" ei ole oikeustoimikelpoinen sinänsä. Rikostapauksessa (esim. tunnistettavan henkilön kunniaa loukkaava häväistyskirjoitus) hänen oikea henkilönsä kaivetaan esille ja hänelle esitetään syyte oikeudessa.

Toisen tunnistettavan henkilön nimen ja valokuvan käyttäminen nettiprofiilissa on selkeästi rikollinen teko (henkilöllisyysvarkaus). Rikosrangaistuksena tuomittava vahingonkorvaus voi olla taloudellisesti tuntuva (kymmeniätuhansia euroja), varsinkin silloin kun henkilöllisyysvarkauden kohteeksi joutunut harjoittaa yritystoimintaa.
27813
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 27

Vanhimmat

Kun seriffi sallii esim. Jorma K. Korhosen omaelämänkerrat palstalla niin silloinhan Raunoa voidaan yhtä hyvin syyttää yllyttämisestä noihin mainitsemiisi rikoksiin.

Äänestä
  • Omaelänkertojen esittämisestä poliittisella keskustelupalstalla ei ole mitään mainntaa rikoslainsäädännössä. Henkilöllisyysvarkaus on sijaan on ja rangaistus saattaa tapauksesta riippuen olla tuntuva.

    Äänestä

  • Lawman kirjoitti:

    Omaelänkertojen esittämisestä poliittisella keskustelupalstalla ei ole mitään mainntaa rikoslainsäädännössä. Henkilöllisyysvarkaus on sijaan on ja rangaistus saattaa tapauksesta riippuen olla tuntuva.

    Kyllähän yllyttäminen on sekin rikoslaissa määritelty.

    Palstallahan seriffi on tarkoituksella antanut Korhosen aihepiiriin kuulumattomien tekstien ärsyttää ja provosoida asiallisia kirjoittajia.

    Äänestä

  • määritellään laissa kirjoitti:

    Kyllähän yllyttäminen on sekin rikoslaissa määritelty.

    Palstallahan seriffi on tarkoituksella antanut Korhosen aihepiiriin kuulumattomien tekstien ärsyttää ja provosoida asiallisia kirjoittajia.

    Syytettiinhän Jäätteenmäkeäkin yllyttämisestä rikokseen.
    Siis ilman muuta yllyttäminen rikokseen on rikos sekin.
    Mutta Jäätteenmäen kohdalla katsottiin, ettei hänen anelunsa Manniselle kuitenkaan täyttäneet yllyttämisen/avunannon tunnusmerkkejä.
    Siksi Jäätteenmäki jäi vaille oikeudellista tuomiota, mutta poliittinen tuomio ja oman puolueen hylkäämäksi tuleminen oli varmasti sitäkin katkerampi pala.

    Äänestä

  • Lawman kirjoitti:

    Omaelänkertojen esittämisestä poliittisella keskustelupalstalla ei ole mitään mainntaa rikoslainsäädännössä. Henkilöllisyysvarkaus on sijaan on ja rangaistus saattaa tapauksesta riippuen olla tuntuva.

    Voisitko kertoa, missä laissa ja missä nimenomaisessa lainkohdassa henkilöllisyysvarkaus on kriminalisoitu. Lisäksi ihan uteliauudesta kysyisin, että mikä on rikosrangaistuksena tuomittava vahingonkorvaus, josta avauksessasi puhut.

    Äänestä

  • mielipidepankki kirjoitti:

    Voisitko kertoa, missä laissa ja missä nimenomaisessa lainkohdassa henkilöllisyysvarkaus on kriminalisoitu. Lisäksi ihan uteliauudesta kysyisin, että mikä on rikosrangaistuksena tuomittava vahingonkorvaus, josta avauksessasi puhut.

    Jo perustuslaista löytyy kohta:

    Perustuslaki 10 §

    Jokaisen yksityiselämä, kunnia ja kotirauha on turvattu. Henkilötietojen suojasta säädetään tarkemmin lailla.

    Kirjeen, puhelun ja muun luottamuksellisen viestin salaisuus on loukkaamaton.

    Lailla voidaan säätää perusoikeuksien turvaamiseksi tai rikosten selvittämiseksi välttämättömistä kotirauhan piiriin ulottuvista toimenpiteistä. Lailla voidaan säätää lisäksi välttämättömistä rajoituksista viestin salaisuuteen yksilön tai yhteiskunnan turvallisuutta taikka kotirauhaa vaarantavien rikosten tutkinnassa, oikeudenkäynnissä ja turvallisuustarkastuksessa sekä vapaudenmenetyksen aikana.

    Henkilötietojen suoja
    http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/2004/20040759
    …käsittelee tietokantojen suojaa ja rekisterikysymyksiä, henkilötietojen suojaa
    luvatonta käyttöä vastaan (identiteettivarkaus) sekä henkilötietojen yksilöintiä…

    Lisäksi petoksia ja väärennöksiä käsittelevästä rikoslainsäädännöstä löytyy runsaasti käyttökelpoista tavaraa - on paremminkin runsaudenpulaa kuin pulaa.

    Mutta kun kysyttiin lakia henkilöllisyysvarkauden, tai mikä se nyt on, osalta.
    Ei siihen ole vastaus, tai mikä se nyt on, että tulee työnantajan, tai mikä se nyt on, oikeuksia nuuskia henkilötietoja, tai mitä ne nyt on:D

    Äänestä

  • Etkö bonjaa? kirjoitti:

    Mutta kun kysyttiin lakia henkilöllisyysvarkauden, tai mikä se nyt on, osalta.
    Ei siihen ole vastaus, tai mikä se nyt on, että tulee työnantajan, tai mikä se nyt on, oikeuksia nuuskia henkilötietoja, tai mitä ne nyt on:D

    Rikollisten tuomitseminen ei kaadu lain puutteeseen. Henkilöllisyyden varastaminen ja sen väärinkäyttö - varkauden kohteeksi joutuneen tappoiden korvaaminen saattaa tulla rosvolle kalliiksi. Kyseessähän on petos/väärennös. Lakeja petoksesta/väärennöksestä ja teosta aiheutuneiden vahinkojen tuomitsemiseen löytyy lainsäädännöstä joka lähtöön.

    Jos voidaan osoittaa esim. yrittäjän henkilöllisyyden varastaneen aiheuttaneen teoillaan (kunnian/maineen pilaamisella) tappiota yritykselle, on se täysimääräisesti vahingon aiheuttaneen korvattava.

    Todistamiseen kelpaa kirjapidosta ilmenevä notkahdus alaspäin muuten vakaasta tulotasosta. Esim. Kallasvuona esiintyminen saattaisi tulla HIRMUkalliiksi.

    Etkö hoksaa, että henkilöllisyyden varastaminen ei ole sama kuin petos tai väärennös?
    Jos henkilöllisyyden varastanut hankilö tekee petoksen/väärennöksen varastamallaan henkilöllisyydellä, mietitään sitten vasta, mitä pykälää noudatetaan, jos aletaan syytteitä nostaa:D

    Mutta kerro, mikä lakipykälä koskee henkilöllisyyden varastamista?

    Äänestä

  • Hyöty ja huvi kirjoitti:

    tulkinnan mukaan se tulee kalliiksi Taidat olla aikamoinen sekopää lawmen

    JOO JOO USKOTAAN HAASTE TULEE PERÄSSÄ JA KÄRÄJILLÄ TAVATAAN

    Äänestä

  • Hyöty ja huvi kirjoitti:

    Etkö hoksaa, että henkilöllisyyden varastaminen ei ole sama kuin petos tai väärennös?
    Jos henkilöllisyyden varastanut hankilö tekee petoksen/väärennöksen varastamallaan henkilöllisyydellä, mietitään sitten vasta, mitä pykälää noudatetaan, jos aletaan syytteitä nostaa:D

    Mutta kerro, mikä lakipykälä koskee henkilöllisyyden varastamista?

    Toiseksi, tunnetuksi henkilöksi tekeytyminen nettiprofiilissa - profiilin käyttö tätä henkilöä halventavalla tai muuten vahingoittavalla tavalla tekee rikosoikeuden syyttäjän työn helpoksi.

    Otetaan esimerkki elävästä elämästä:

    Joku saa päähänsä luoda profiilin nimellä Rauno Aaltonen ja ilmoittaa samat henkilötiedot palstan sheriffi Sagittarius/Rauno Aaltosen profiilisivulta - jopa nappaa profiilikuvakseen sheriffi-Aaltosen kuvan. Seuraavaksi hän tällä ainoastaan sheriffi-Sagittariukseksi tunnistettavalla profiililla esiintyen tekee eri palstoille sarjan kummallisia avauksia jotka ovat kuin mielisairaan tekemiä. Tekijä laskelmoi pääsevänsä rikoksestaan luultavasti kuin koira veräjästä. Täytyy sanoa, että identiteetin varastajan suhteellisuuden taju on hämärtynyt, sillä jo seuraava kerta voi johtaa oikeudenpenkille. Toivoa sopii, ettei hän enää oman etunsa nimissä uusi koskaan rikostaan.

    Kyseisen rikoksen vakavuusastetta voi tietysti testata esim. luomalla profiilin Nokian toimitusjohtaja Kallasvuon henkilötiedoilla ja kuvalla varustettuna ja aloittamalla kiihkoisan polemiikin ipod-kännykän ylivoimasta Nokian tuotteisiin nähden.

    Siitä vaan, kenttä on vapaa.

    Se lakipykälä?:D

    Sinähän viittasit alussa johonkin lakipykäliin ja korvauksistakin puhuit.

    Äänestä

  • ..... kirjoitti:

    Se lakipykälä?:D

    Sinähän viittasit alussa johonkin lakipykäliin ja korvauksistakin puhuit.

    Kuten aikaisemmin sanottu, yksikään vahinkoa aiheuttanut rikollinen ei kävele ulos oikeudesta vapaana henkilönä sen vuoksi ettei löytynyt sopivaa lakipykälää.

    Oikeus toimii sillä periaatteella, että rikolliset tuomitaan ja viattomat vapautetaan. Oikeudessa käytetään harkintaa ja tervettä järkeä. Identiteettivarasta tullaan rankaisemaan ankarasti. Jo terve järki sanelee sen välttämättömäksi. Se rikollisuuden laji tulee nitistää heti alkuunsa, muuten on koko yhteiskunta vaarassa.

    Mikset esitä sitä?:D

    Äänestä

  • Niinhän kerroit kirjoitti:

    Mikset esitä sitä?:D

    Aivan toisin kuin amerikkalaisissa oikeudenkäyntisarjoissa, reaalielämässä rikolliset tuomitaan kovin arkipäiväisen lautamiesjärjen mukaan - perusperiaatteena rikoksesta sen tuottamaan vahinkoon suhteutettu rangaistus. Lakia sovelletaan aina. Eihän kaikkia mahdollisia rikoksia ole mahdollista sellaisenaan kirjata lakiin.

    Ole huoletta - intimiteetin varastamisesta ja sen väärinkäytöstä saadaan oikeudessa aikaan tuomio. Voit tietysti itse asiaa testata jos et usko.

    Niin arvelinkin:D

    Rikos määritellään laissa
    Kirjoittanut: Lawman 23.9.2007 klo 10.05

       Omaelänkertojen esittämisestä poliittisella keskustelupalstalla ei ole mitään mainntaa rikoslainsäädännössä. Henkilöllisyysvarkaus on sijaan on ja rangaistus saattaa tapauksesta riippuen olla tuntuva.

    Äänestä

  • Se siitä sitten kirjoitti:

    Rikos määritellään laissa
    Kirjoittanut: Lawman 23.9.2007 klo 10.05

       Omaelänkertojen esittämisestä poliittisella keskustelupalstalla ei ole mitään mainntaa rikoslainsäädännössä. Henkilöllisyysvarkaus on sijaan on ja rangaistus saattaa tapauksesta riippuen olla tuntuva.

    Kyseessä oli vastaus sekavaan väitteeseen josta sai vaikutelman että oman elämäntarinan kertominen Keskustan palstalla on rikollista toimintaa. Terveen lautamiesjärjen mukaan niin ei voi olla.

    Sen sijaan varkaus on rikos. Toisen henkilöllisyyden varastaminen ja sillä esiintyminen julkisella areenalla on rikos suorastaan lukemattomien lakipykälien kautta. Veikkaisin ensikertalaisellekin ankaraa tuomiota. Tämänkaltaisen vaarallisen rikollisuuden leviämiselle se on paras ehkäisy.

    Jo tuomituissa nettirikoksissa on langetettu satojen tuhansien eurojen sakkoja eli oikeus suhtautuu niihin äärimmäisellä ankaruudella.

    -->Henkilöllisyysvarkaus on sijaan on ja rangaistus saattaa tapauksesta riippuen olla tuntuva.
    -------

    Eli helposti saa käsityksen, että väität henkilöllisyysvarkauden olevan kirjattu lakiin ja rangaistuskin voi olla tuntuva, eikö tosi?

    Mutta katsopas vaan, kun et suostu kertomaan, mihin kohtaan se on sinne kirjattu?

    Äänestä

  • Lue omat tekstisi kirjoitti:

    Varkausrikoksella on lukemattomia eri ilmenemismuotoja. Aikoinaan rikoksista vakavin Texasissa oli hevosvarkaus. Hevosvarkaan sai hirttää lähimpään puuhun heti tavattaessa ilman oikeudenkäyntiä.

    Varkaille onneksi elämme nyt sivistyneessä yhteiskunnassa ja varkaatkin tuomitaan tekojensa mukaan. Karkkivaras saa lievemmän tuomion kuin autovaras - näin se menee vaikka laissa ei jokaista varkauden lajia nimetä erikseen.

    Henkilöllisyysvarkaudesta voitaisiin täydellä syyllä palata vanhan ajan Texasin linjoille, kyllä se niin inhottava rikos on.

    Kiitän "lakiasiantuntija" "lawmanin" seurasta
    :D

    Äänestä

  • seliseliksi meni kirjoitti:

    Kiitän "lakiasiantuntija" "lawmanin" seurasta
    :D

    Hymysi siis hyytyi lain ankaruuden edessä.

    Äänestä

Nimimerkkiisi nähden selityksesi on aika hentoinen.
Taidat olla enemmän sellainen "lawman".
Vähän niin kuin "toimittaja" on toimittaja tai Anneli on pääministeri.

Äänestä

"lakimiehiä". asia on sillä tavalla, että kun laittaa kotisivuilleen materiaalia niin se on vapaasti hyödynnettävissä. eri asia on sivut ovat salattu ja niihin murtaudutaan ja siellä olevaa materiaali käytetään. Mitä aaltosen kuvaan niin mistä me sen tiedämme ettei kysymyksessä ole aaltonen? Oli niin tai niin niin kuva on luultavasti ollut raunon sivuilla julkisessa käytössä. Ranen pitää muistaa, ettei kannata laittaa kuviansa mihin sattuu.

muuten tiedoksi kaikille aslan toimisto on sonnimies nikin takana oleva henkilö. käräjille vaan

Äänestä
  • Kuvan ottaneella on suoraan siihen tekijänoikeus. Kuvaa ei tarvitse edes merkitä © merkillä.

    Seuraavalla sivulla kuvan käyttöoikeuksista.
    http://www.digicamera.net/armi/w3kurs/tekoik.htm

    Jos kuvan alkuperäinen ottaja laittaa kuvan internetsivulle niin hänellä on siihen edelleen ainoana käyttöoikeus eli kopiointi ilman lupaa on kielletty. Linkittäminen on kuitenkin sallittua.

    Äänestä

Identiteettivarkaus on vakava rikos joka uhkaa jopa maamme turvallisuutta. Siihen on suhtauduttava vakavasti ja kitkettävä heti alkuunsa. Toimenpiteisiin on jo ryhdytty, identiteettivarkauteen ryhtynyt saa tuntea lain voiman koko sen ankaruudessaan:

Heinäkuun alussa Englannista tuli tieto, että suoritetussa takavarikossa oli löydetty suuri määrä väärennettyjä suomalaisia passeja. Suomessa on kiinnitetty vain vähän huomiota siihen, että maailmalla eräs yleisimmistä tietorikoksista on identiteetin varastaminen. Maailmalla tehdään paljon rikoksia esiintymällä toisena henkilönä rikosta suoritettaessa. Laiton henkilötietojen välitys ja väärällä identiteetillä esiintyminen on osa kansainvälistä rikollisuutta.

Olemme sukupolvien ajan joutuneet puolustamaan perusarvojamme: kotejamme, uskontoa ja isänmaatamme. Nyt näyttää, että tietoon perustuvassa uudessa maailmankuvassa joudumme puolustamaan niin kansallista kuin jokaisen kansalaisen henkilökohtaistakin identiteettiä. Tietoaineistot voivat hetkessä siirtyä yli fyysisten rajojen, aineistoja voidaan monistaa rajattomasti eikä varovaista rikollista ole helppo tavoittaa. Kuinka tällaista identiteettien varastamista vastaan voidaan suojautua? Ovatko varastetut tiedot olemassa olevien henkilöiden tietoja ja kuinka niihin on päästy käsiksi? Miten paljon tiedoista on Internetin työkalujen avulla luotuja tekaistuja virtuaalitietoja, jotka järjestelmät hyväksyvät?

Perinteinen maanpuolustustyö on saanut rinnalleen tietoaineistojen turvaamisen.
http://www.mil.fi/ruotuvaki/index.dsp?action=read_page&pid=99&aid=1603

Identiteetin varastaminen
http://kuningaskuluttaja.yle.fi/node/1189

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Lawman kirjoitti:

Nettiin kyhätty anonyymi "mielikuvitushenkilö" ei ole oikeustoimikelpoinen sinänsä. Rikostapauksessa (esim. tunnistettavan henkilön kunniaa loukkaava häväistyskirjoitus) hänen oikea henkilönsä kaivetaan esille ja hänelle esitetään syyte oikeudessa.

Toisen tunnistettavan henkilön nimen ja valokuvan käyttäminen nettiprofiilissa on selkeästi rikollinen teko (henkilöllisyysvarkaus). Rikosrangaistuksena tuomittava vahingonkorvaus voi olla taloudellisesti tuntuva (kymmeniätuhansia euroja), varsinkin silloin kun henkilöllisyysvarkauden kohteeksi joutunut harjoittaa yritystoimintaa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu