Tuki- ja liikuntaelinsairauksista

Sohaisen tällä kirjoituksellani varmaankin 'muurahaispesää', mutta kirjoitan siitä huolimatta.

Tuki- ja liikuntaelinsairaudet ovat vuosikymmenten aikana lisääntyneet huikeasti. Ovathan ne jopa sairaseläkkeiden syiden kärkisijoilla mielenterveyssairauksien ohella.

Molempiin on monia syitä, mutta tule-sairauksien yksi merkittävä syy on ihmisen elintapojen muutokset.

Tuki- ja liikuntaelimistö kun on nimensä mukaisesti rakentunut toimintansa osalta liikkumista varten.
Muuten se rapistuu ennen aikojaan.

Vuosikymmeniä sitten ihmiset liikkuivat kun ei ollut autoja, lisäksi tehtiin vielä raskasta työtä.
Siitä huolimatta tulesairauksia ei ollut siinä määrin kuin nyt, vaikka työ olikin silloin huomattavasti raskaampaa.
Nyt mennään autolla töihin, harrastuksiin, kauppaan, istutaan tv:n ääressä ym.

Kyllä me nykypäivän sairaat ihmiset saamme hakea syytä paljolti itsestämme ja huonoista elintavoistamme.
Ylipaino uhkaa jo suuren väestönosan terveyttä. Ylipainon seurauksena tulevat diabetes, kohonneet kolesteroliarvot, verenpaine, sydänsairaudet...
Lista on loputtoman pitkä..

Ja kuitenkin...

Ihminen itse, ja VAIN itse, voi päättää miten hän elämänsä elää.

Jos päättää elää terveesti, liikkuu, syö terveellisesti ja monipuolisesti niin säästyy suurella todennäköisyydellä sekä edellä mainituista sairauksista, että pääsee myöskin vähemmillä tule-sairauksilla.

Perimällä on tietenkin oma osansa; joku voi sairastua vaikka eläisi kuinka terveellisesti, mutta ehdottomasti suurimmalle osalle meistä juuri omat terveydellist valinnat ovat tärkeimmässä asemassa.

Eniten lääkäripalveluja käyttävät juuri nämä samaiset ihmiset, jotka eivät itse ole kiinnostuneet omista elämän tavoistaan.
Kun he sitten usein runsaine ylipainoineen saavat lääkäriltä vaivoilleen 'nimen', ovat he ihmeissään ettei lääkäri sitä kyennytkään parantamaan.
Koska heidän mielestään se on lääkärin tehtävä!

Annetaanpa esimerkki: 20-30 kg ylipainoinen henkilö menee lääkäriin äkillisen selkäkivun vuoksi. Syytä ei löydy. Kaiken pitäisi olla kunnossa.
Henkilö on ihmeissään ja raivoissaan lääkärille, kun kipu vain jatkuu.

Ylipainohan ei ole tullut hetkessä, vaan vuosien aikana.
Mitä sinä aikana on tapahtunut esim. selkärangassa, joka painavan vatsan vetäessä sitä eteenpäin, on joutunut olemaan 'virheasennossa' vuosikaudet?

Kudokset rangan ympärillä ovat joutuneet pitkään olemaan epätasapainossa, eli esim. lihakset ovat aktivoituneet väärällä tavalla.
Kireät lihakset saavat muutoksia aikaan myös muualla selkärangan ympärillä ja yksi kaunis päivä alkavat vaikkapa vain höyhenen nostosta lattialta akuutisti oireilemaan.
Ja silloin lääkärin keinot ovat vähäiset. Tulehduskipulääke, mahdollisesti lähete fysioterapiaan, terveysneuvonta.

On paljon ihmisiä, jotka käyvät lääkärissä täysin aiheesta, sairastavat kroonisia sairauksia lapsesta saakkaa. He ymmärtänevät, ettei kirjoitus koske mitenkään heitä.

Moni myös näillä palstoilla kertoo kannustavia kokemuksiaan esim. selkäsairauksien osalta juuri liikunnan merkittävästä tehosta kipujen lieventämiseen ja toiminta- sekä työkyvyn ylläpitämiseen.
Kiitos heille oikeasta asenteesta!

Toivon asiallista ja vilkasta keskustelua aiheesta.
14880
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 14

Vanhimmat

Miksi ei kaikilla lihavilla ole noita vaivoja?
Miksi ei kaikilla liikuntaa harrastamattomilla sohvaperunoilla ole noita vaivoja?

Miksi monilla liikuntaa harrastavilla nuorilla on noita vaivoja?

Voisiko tuota raskasta työntekoa yhtään verrata vaikka maastojuoksua paljon harrastavaan, tai vaikka hiihtoa paljon harrastavaan? Miksi heilläkin on yhtä paljon noita vaivoja kuin sohvaperunoillakin?

Tunnen kyllä paljon ihmisiä, jotka ovat joutuneet sen raskaan työn lopettamaan, kun selkä ei ole kestänyt.

Äänestä
  • "Miksi ei kaikilla lihavilla ole noita vaivoja?"

    Niin! Miksihän ei kaikki tupakoitsijat kuole keuhkosyöpään? Miksi ei kaikki lihavat sairastu aikuistyypin diabetekseen? Miksi ei kaikki alkoholistit saa maksakirroosia? Samasta syystä, kuin elintapakeskusteluissa aina jollakin on se paappa, joka eli 95-vuotiaaksi päivittäin sikaria poltellen ja sherryä juoden. Että mietihän vähän, ennen kuin kyselet typeriä.

    Äänestä

  • ei edell kirjoitt. kirjoitti:

    "Miksi ei kaikilla lihavilla ole noita vaivoja?"

    Niin! Miksihän ei kaikki tupakoitsijat kuole keuhkosyöpään? Miksi ei kaikki lihavat sairastu aikuistyypin diabetekseen? Miksi ei kaikki alkoholistit saa maksakirroosia? Samasta syystä, kuin elintapakeskusteluissa aina jollakin on se paappa, joka eli 95-vuotiaaksi päivittäin sikaria poltellen ja sherryä juoden. Että mietihän vähän, ennen kuin kyselet typeriä.

    Eli kysymys ei ollut tyhmä, et vain näköjään osannut vastata siihen.

    Eli harvojen vaivaisten vaivojen syynä on lihavuus tai liikkumattomuus. Ei edes lihavilla tai vähän liikkuvilla vaivojen syy aina ole se lihavuus tai liikunnan puute. Se on vain helppo väittää syyksi, koska se on helppo havaita, mutta vaivojen syyksi sitä kuitenkin on vaikea todeta.

    Äänestä

  • hoidettu kirjoitti:

    ole "harvojen vaivaisten vaivojen syy". Se on päinvastoin usean vaivaisen vaivojen syy. Jos raahaa vuosikausia kymmeniä kiloja ylipainoa lähinnä sohvan nurkasta toiseen, niin varmasti selkävaivojen kehittyminen on paljon todennäköisempää kuin liikunnallisilla, normaalipainoisilla ihmisillä. Et ilmeisesti oikein tajunnut viestiäni. Tietenkään ei yksilön kohdalla pysty mitenkään vedenpitävästi toteamaan, onko juuri hänen kohdallaan vaivan syy lihavuus ja liikkumattomuus. Tietenkin lihavillakin on muita selkäsairauden syitä, lihavuus ei esim. suojaa selkärankareumalta. Todennäköisyys, että lihavuus ja liikkumattomuus on altistanut selkävaivalle, on kuitenkin suuri. Esimerkkinä aikuistyypin diabetes, josta tiedetään, että ylipaino ja liikkumattomuus altistaa sille valtavasti. Ei silti yhden potilaan kohdalla mitenkään voi aukottomasti todeta, että juuri hänellä se on diabeteksen puhkeamisen syy - mutta todennäköisyys on hyvin suuri.

    Äänestä

  • liikunnan puute kirjoitti:

    "niin varmasti selkävaivojen kehittyminen on paljon todennäköisempää kuin liikunnallisilla, normaalipainoisilla ihmisillä."

    Oma mielipiteesi vai tutkimustulos? Monilla hoikillakin on vaivoja, joten lihavuus ei voi olla merkittävä syy.

    "Tietenkin lihavillakin on muita selkäsairauden syitä, lihavuus ei esim. suojaa selkärankareumalta. "

    Mutta ei myöskään aiheuta sitä!

    "Todennäköisyys, että lihavuus ja liikkumattomuus on altistanut selkävaivalle, on kuitenkin suuri."

    Eikä ole. On tutkittu, että liikunta EI ehkäise selkävaivoja. Joten liikunnasta ei ole hyötyä... Joten mainitsemasi todennäköisyys on hyvin lähellä nollaa eikä siten siis lainkaan suuri.

    lisäämisen vaikutuksesta selkäkipuun ovat ristiriitaiset - on runsaasti tutkimuksia, joissa liikunnan lisääminen on tilastollisesti merkittävästi vähentänyt selkävaivoja, toisissa taas ei yhteyttä ole nähty. Asia on siis vielä auki.

    Kyllä siitä on paljon tutkimustuloksia, että lihavuus on selkävaivojen riskitekijä. Tässäkin asiassa on tietysti joitakin tutkimuksia, joissa riskiä ei ole havaittu, mutta valtaosassa tutkimuksista lihavuus on ollut selkeä riskitekijä. Poimin muutamia pätkiä tähän: (obesity=lihavuus)

    Ethn Dis. 2006 Spring;16(2):362-9.
    Prevalence of obesity and associated co-morbid conditions in a population-based sample of primarily urban Mexican Americans.
    Torres M, Azen S, Varma R; LALES Group.

    (6038 potilasta)
    ” After adjusting for sex and age, obesity was significantly associated with the following systemic comorbidities: hypertension, heart failure, arthritis, diabetes, angina, back pain, and asthma (P < .01).”

    Eur Spine J. 2007 Jun;16(6):821-8. Epub 2006 Nov 22.
    Lumbar spondylolysis: a life long dynamic condition? A cross sectional survey of 4.151 adults.
    Sonne-Holm S, Jacobsen S, Rovsing HC, Monrad H, Gebuhr P.

    "In men slipped LS of L5 was significantly associated to increased BMI (P = 0.002), but not to aging (P = 0.10). In women, slips of L5 LS were significantly correlated to aging (P = 0.005), to BMI recorded at the time of radiographic examination (P = 0.006), and BMI measured 17 years before radiographic index examination (P = 0.004)."

    Pain. 2003 Aug;104(3):549-57.
    Musculoskeletal pain in the obese: a comparison with a general population and long-term changes after conventional and surgical obesity treatment.
    Peltonen M, Lindroos AK, Torgerson JS.

    (1135 potilasta)
    "In both sexes, self-reported work-restricting pain in the neck and back area and in the hip, knee and ankle joints was more common in the obese subjects than in the general population (odds ratios (ORs) ranging from 1.7 to 9.9, P

    Äänestä

  • hoidettu kirjoitti:

    "niin varmasti selkävaivojen kehittyminen on paljon todennäköisempää kuin liikunnallisilla, normaalipainoisilla ihmisillä."

    Oma mielipiteesi vai tutkimustulos? Monilla hoikillakin on vaivoja, joten lihavuus ei voi olla merkittävä syy.

    "Tietenkin lihavillakin on muita selkäsairauden syitä, lihavuus ei esim. suojaa selkärankareumalta. "

    Mutta ei myöskään aiheuta sitä!

    "Todennäköisyys, että lihavuus ja liikkumattomuus on altistanut selkävaivalle, on kuitenkin suuri."

    Eikä ole. On tutkittu, että liikunta EI ehkäise selkävaivoja. Joten liikunnasta ei ole hyötyä... Joten mainitsemasi todennäköisyys on hyvin lähellä nollaa eikä siten siis lainkaan suuri.

    liikunta ehkäise selkävaivoja, ehkä se peräti urheilijoilla jopa aiheuttaa niitä. Ok.

    Mutta! Vaikka asia niin olisikin, mitä järkeä on toitottaa sitä täällä kun tarkoitus on saada selkävaivaiset liikkumaan enemmän, etenkin kivuttomina kausina.

    V*****aa tuollainen pätemisen tarve, uskotko. Tai se sulla tarkoitus kait onkin.

    - Sivustaseurannut

    Äänestä

  • Voihan olla, ettei kirjoitti:

    Tottakai on järkeä, mitään asian puolta ja mielipiteitä on turha ns. hyvää tarkoittavasti pimittää. Lapsellistahan se on.

    Äänestä

  • kehiin... kirjoitti:

    Kyllä ihminen on tarkoitettu liikkumaan. Ei liikkumattomaksi.
    Tuki- ja LIIKUNTAELINsairaudet. Mitä ne liikuntaelimet on?
    Taatusti liikkumattomuus sairastuttaa nopeammin kuin terve liikunta. Enkä tarkoita ammattimaista tai muuten vain himoliikuntaa.

    - Sivustaseurannut

    Äänestä

  • kehiin... kirjoitti:

    Tottakai on järkeä, mitään asian puolta ja mielipiteitä on turha ns. hyvää tarkoittavasti pimittää. Lapsellistahan se on.

    on tärkeää liikkua.Vaikka aamut ovat kaikkein
    vaikeimmat,joka paikka on jäykkä ja kolottaa,heitin tuossa juuri n.2km.Sauvakävelylenkin.Kyllähän ne kivut tuntui,nehän on fibro potilailla ym,kuin nenä päässä.Mutta mielialanousi kummasti kun hiki virtasi selkää pitkin.Aamukahvi maistui paremmalta.ÄITINI VM:29.On liikkunut jalkaisin
    ikänsä.TEHNYTtöitä vanhusten hoitajana.n.30v,
    selkä on renkannut.

    iän myötä tullut kulumia.Mutta ryhti on yhä suora
    ÄITINI PYSTYY VIELÄ SIIVOAMAAN JA TOUHUAMAAN
    KUIN NUOREMMAT IKÄÄN.Mummoni asui ja eli 86v.
    omassa kodissaan ja oli iki liikkuja.
    Puutarhat ja miehensä hoiti loppuun asti.

    Äänestä

joka yrittää edelleen pitää kunnostaan huolta kivuista huolimatta. Jos en liikkuisi, olisin läski ja rapakuntoinen, selkä paljon pahemmin romuna.
Aina, kun kipuja ei ole, kannattaa lähteä liikkeelle!

Oikein vain, että sohaiset muurahaispesää. Mua suututtaa, kun itselläni on ei-itse-aiheutettu selkäongelma, ja pidän kunnostani huolta hyvillä elämäntavoilla.
Ja sitten on niitä, jotka ensimmäisten selkäoireiden takia jämähtää paikoilleen kipulääkkeiden varaan. Vain autolla liikutaan paikasta toiseen ja kunto senkun rapistuu.

Kirjoituksesi oli loistava ravistelu juuri niille jotka viisveisaa omasta osuudestaan vaivoissaa, vaan lääkärin pitäisi olla taikuri ja tietäjä. Lääkäri voi neuvoa potilasta korjaamaan elintapojaan, mutta toteutus on vain potilaan omalla vastuulla.
Sitten kun ei lääkäri saa kipua pois, on hän huono lääkäri, joka ei osaa, eikä tiedä mitään!
Surullista.

Äänestä
  • jollei,Kissa itse.EI todellakaan ole lääkärin
    vika,JOS SOHVAPERUNA nousee sohvaltaan ähkäisee,
    -Selkää vihlaisee,Juo 3-5 kkp.Kahvia 5kp,SOKERI
    Palaa kuppia kohti.KORVAPUUSTIN kanss!
    EI ole halua keittää PUUROA,MAITOA,HEDELMÄÄ
    TAI KOKOJYVÄ LEIPÄÄ SÄMPYLÄÄ JUUSTOPÅLAN.TOMAA-
    TIN ,KALKKUNALEIKKELEEN KERA ESIM.

    Rappujen edestä AUTOON,AUTOSTA Kaupan rappujen eteen-työpaikan?
    -NYT TEEN HETI SELVÄKSI,SEN TOSIASIAN.TÄLLÄ
    EN EIKÄ KENENKÄÄN!PIDÄ PUHUA HENK.JOILLAON
    Lääkityksenä!!-PAINOA nostava vaikutus.
    -Enkä henkilöistä jotka ovat unohdettu sairautensa takia kotiinsa.Kukaan ei käy soita.
    ISKEE MASENNUS!!
    -YKSIN AINA YKSIN.Ruuasta saa hetkeksi hyvän
    olon,vaikk!Tietää:Hetki suussa ikuisuus vyötäröllä.TV-OHJELMAT VIE ILLOIN AJATUKSET
    ITSESTÄ HETKEKSI POIS...

    Kun viimein pääsee läskeineen lääkärin eteen
    annetaan kipupiikki.LÄÄKKEITÄ!!!

    JA pudota painoasi.Tunnustan tuo on totta,mielestäni lekuri ei piruile.
    -MUTTA mitä teet kun tunnet elämäsi 1:näiseksi
    ja olet sitä.EI OLE PALJON MOTIIVIA LAIHDUTTAA
    Nousee kysymys kenen vuoksi?
    -NII"IN ITSESI.
    ON MYÖS HUONOJA YSTÄVIÄ JOS NE NIITÄ EDES OLI?

    Äänestä

  • nostaa- kirjoitti:

    jollei,Kissa itse.EI todellakaan ole lääkärin

    se ei saa olla syy millekään.
    Yksin ei ole hyvä olla kenenkään. Voisin kertoa sinulle omat synkät viimeiset puoli vuotta, johon mahtuu paljon, alkaen raastavista sydänsuruista uhkaavaan yksinäisyyteen. Minä vain menen, oli kipuja tai ei. Menen harrastuksiin, joihin pystyn osallistumaan. Pidän kuntoni ja mieleni korkealla ITSENI takia, jos en muiden.
    Olen hyvässä hoidossa ja toivon saavani leikkauksesta avun. Minulla on hyvä tulevaisuus. Minä olen päättänyt niin. Voisin olla repsahtanut, ylipainoinen, yksinäinen. Lääkepökkyrässä ympäri vuorokauden viikosta toiseen. Mutta en ole, koska olen päättänyt, että vielä paistaa aurinko minunkin risukasaani.
    Tsemppiä ja jaksamista toivon sulle myös!

    Äänestä

  • mutta yksinäisyys... kirjoitti:

    PIDÄN POSITIIVISESTI ELÄMÄÄN SUHTAUTUVISTA
    IHMISISTÄ.OLISI KOKEMUS MULLE LUKEA.KUINKA
    NOTKOSTA NOUSIT...ON VAIN 1.ELÄMÄ JA RIIPPUU
    PALJON ITSESTÄMME,KUINKA SEN KÄYTÄMME KUINKA
    VOISIMME OLLA MUILLEKIN AVUKSI.
    JOTTA VOISIMME ANTAA VALOA,MONEN 1.NÄISYYTEEN.
    ETTEI TARTTEIS KENENKÄÄN KYYNELEITÄ NIELLÄ.
    Jos tahdot voin läh:sähköposti os:?
    ja muutkin 1.sinäiset.ROSKAPOSTIT YMS.NOU THANGS?

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

ja hoidosta kirjoitti:

Sohaisen tällä kirjoituksellani varmaankin 'muurahaispesää', mutta kirjoitan siitä huolimatta.

Tuki- ja liikuntaelinsairaudet ovat vuosikymmenten aikana lisääntyneet huikeasti. Ovathan ne jopa sairaseläkkeiden syiden kärkisijoilla mielenterveyssairauksien ohella.

Molempiin on monia syitä, mutta tule-sairauksien yksi merkittävä syy on ihmisen elintapojen muutokset.

Tuki- ja liikuntaelimistö kun on nimensä mukaisesti rakentunut toimintansa osalta liikkumista varten.
Muuten se rapistuu ennen aikojaan.

Vuosikymmeniä sitten ihmiset liikkuivat kun ei ollut autoja, lisäksi tehtiin vielä raskasta työtä.
Siitä huolimatta tulesairauksia ei ollut siinä määrin kuin nyt, vaikka työ olikin silloin huomattavasti raskaampaa.
Nyt mennään autolla töihin, harrastuksiin, kauppaan, istutaan tv:n ääressä ym.

Kyllä me nykypäivän sairaat ihmiset saamme hakea syytä paljolti itsestämme ja huonoista elintavoistamme.
Ylipaino uhkaa jo suuren väestönosan terveyttä. Ylipainon seurauksena tulevat diabetes, kohonneet kolesteroliarvot, verenpaine, sydänsairaudet...
Lista on loputtoman pitkä..

Ja kuitenkin...

Ihminen itse, ja VAIN itse, voi päättää miten hän elämänsä elää.

Jos päättää elää terveesti, liikkuu, syö terveellisesti ja monipuolisesti niin säästyy suurella todennäköisyydellä sekä edellä mainituista sairauksista, että pääsee myöskin vähemmillä tule-sairauksilla.

Perimällä on tietenkin oma osansa; joku voi sairastua vaikka eläisi kuinka terveellisesti, mutta ehdottomasti suurimmalle osalle meistä juuri omat terveydellist valinnat ovat tärkeimmässä asemassa.

Eniten lääkäripalveluja käyttävät juuri nämä samaiset ihmiset, jotka eivät itse ole kiinnostuneet omista elämän tavoistaan.
Kun he sitten usein runsaine ylipainoineen saavat lääkäriltä vaivoilleen 'nimen', ovat he ihmeissään ettei lääkäri sitä kyennytkään parantamaan.
Koska heidän mielestään se on lääkärin tehtävä!

Annetaanpa esimerkki: 20-30 kg ylipainoinen henkilö menee lääkäriin äkillisen selkäkivun vuoksi. Syytä ei löydy. Kaiken pitäisi olla kunnossa.
Henkilö on ihmeissään ja raivoissaan lääkärille, kun kipu vain jatkuu.

Ylipainohan ei ole tullut hetkessä, vaan vuosien aikana.
Mitä sinä aikana on tapahtunut esim. selkärangassa, joka painavan vatsan vetäessä sitä eteenpäin, on joutunut olemaan 'virheasennossa' vuosikaudet?

Kudokset rangan ympärillä ovat joutuneet pitkään olemaan epätasapainossa, eli esim. lihakset ovat aktivoituneet väärällä tavalla.
Kireät lihakset saavat muutoksia aikaan myös muualla selkärangan ympärillä ja yksi kaunis päivä alkavat vaikkapa vain höyhenen nostosta lattialta akuutisti oireilemaan.
Ja silloin lääkärin keinot ovat vähäiset. Tulehduskipulääke, mahdollisesti lähete fysioterapiaan, terveysneuvonta.

On paljon ihmisiä, jotka käyvät lääkärissä täysin aiheesta, sairastavat kroonisia sairauksia lapsesta saakkaa. He ymmärtänevät, ettei kirjoitus koske mitenkään heitä.

Moni myös näillä palstoilla kertoo kannustavia kokemuksiaan esim. selkäsairauksien osalta juuri liikunnan merkittävästä tehosta kipujen lieventämiseen ja toiminta- sekä työkyvyn ylläpitämiseen.
Kiitos heille oikeasta asenteesta!

Toivon asiallista ja vilkasta keskustelua aiheesta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu