mikä japanilainen elokuva?

taidan etsiä. Joskus 70 ja 80 lukujen taitteessa tuli TV:stä elokuva joka vastaa kuvaustasi. Tulin iltamyöhään kotiin, avasin töllöttimen ja liimauduin sen ääreen. Elokuva kertoi karua saarta asuttavasta perheestä. Heillä oli pienet viljelmät joita perheen isä ja äiti kastelivat pitkin päivää. Heidän elämänsä oli todella karua ja kovaa. Kuitenkin elokuva oli todella kaunis ja tietyllä tapaa optimistinen. Kun vanhemmat laittoivat lapset nukkumaan kylpivät he tynnyrissä ja katsoivat yhdessä ilta-aurinkoa, järisyttävän hellää ja herkkää.

Olen monesti miettinyt, että mikä ja kenen tekemä kyseinen elokuva on. Haluasin nähdä sen uudelleen ja kokeilla olisiko sillä vielä yhtä voimakas vaikutus. Tunnen vieläkin sen polttavan auringon paahteen ja sen parisuhteen lämmön sekä perhesuhteen vahvuuden kaikesta karuudesta huolimatta. Kaunis elokuva joka on mustavalkoinen ja jossa ei puhuta juuri mitään eikä siinä tapahdu paljoakaan. Silti se on syöpynyt muistiini josta sen tunnelmat on helppo vielä noinkin pitkän ajan jälkeen helppo palauttaa mieleen.

Ikävä kyllä minäkään en tiedä kyseisestä elokuvasta muuta. Mutta meitähän on jo kaksi jotka toivovat löytävänsä tämän elokuvan uudelleen. Ehkä se löytyykin juuri siksi! Toivotaan parasta.

Rohkenin poimia Orsonin vastauksen NYT-verkkoliitteen keskustelupalstalta:
27.05.2003 12:49

Terv. Elokuvahullu

on nimeltään Alaston saari/Hadaka no Shima (1961) jonka MTV esitti ykkösverkossa 25.2.1980. Sen jälkeen filmiä ei ole Suomen tv-kanavilla näkynyt.
Filmin ohjasi Kaneto Shindo, jonka muista elokuvista Suomessa on esitetty muistaakseni vain Puunleikkaajan elämä/Edo porn (1981). Filmi nähtiin Suomessa kakkoskanavalla 10.5.1986.
Alaston saari pyöri meillä tuoreeltaan elokuvateattereissakin ja niitti runsaasti kiittävää kririikkiä. Vuonna 1912 maanviljelijän poikana syntynyt Shindo kuvailee filmissä maailmaa, jonka hän lapsuudestaan tunsi perin pohjin. Hän halusi elokuvallaan kunnioittaa omia vanhemiaan, jotka raatoivat Japanin rannikon saarella hankkiakseen jokapäiväisen elantonsa. Elokuvan rauhallinen, mutta vangitseva rytmi korostaa filmin runollista luonnetta: perhoset lepattavat veden yllä, pilvet vaeltavat taivaalla, saari peittyy ankaran työpäivän jälkeen iltahämärään ja herää taas aamu-usvaan. Viime kädessä elokuva mietiskelee ihmisen olemassaolon ehtoja, se on ylistyslaulu taistelulle niiden parantamisen puolesta.
Oikein sydäntä lämmittää, että vielä joku toinenkin suomalainen elokuvahullu muistaa tämän suurenmoisen mestariteoksen!