Etsin nimeä elokuvalle. Se on ilmeisesti japanilainen,mustavalkoinen 40-50-luvulla tehty.
Tapahtuu saarella ja muistaakseni elokuvassa ei puhuttu juuri lainkaan/tai ei ollenkaan???
mikä japanilainen elokuva?
7
648
Vastaukset
- Elokuvahullu
taidan etsiä. Joskus 70 ja 80 lukujen taitteessa tuli TV:stä elokuva joka vastaa kuvaustasi. Tulin iltamyöhään kotiin, avasin töllöttimen ja liimauduin sen ääreen. Elokuva kertoi karua saarta asuttavasta perheestä. Heillä oli pienet viljelmät joita perheen isä ja äiti kastelivat pitkin päivää. Heidän elämänsä oli todella karua ja kovaa. Kuitenkin elokuva oli todella kaunis ja tietyllä tapaa optimistinen. Kun vanhemmat laittoivat lapset nukkumaan kylpivät he tynnyrissä ja katsoivat yhdessä ilta-aurinkoa, järisyttävän hellää ja herkkää.
Olen monesti miettinyt, että mikä ja kenen tekemä kyseinen elokuva on. Haluasin nähdä sen uudelleen ja kokeilla olisiko sillä vielä yhtä voimakas vaikutus. Tunnen vieläkin sen polttavan auringon paahteen ja sen parisuhteen lämmön sekä perhesuhteen vahvuuden kaikesta karuudesta huolimatta. Kaunis elokuva joka on mustavalkoinen ja jossa ei puhuta juuri mitään eikä siinä tapahdu paljoakaan. Silti se on syöpynyt muistiini josta sen tunnelmat on helppo vielä noinkin pitkän ajan jälkeen helppo palauttaa mieleen.
Ikävä kyllä minäkään en tiedä kyseisestä elokuvasta muuta. Mutta meitähän on jo kaksi jotka toivovat löytävänsä tämän elokuvan uudelleen. Ehkä se löytyykin juuri siksi! Toivotaan parasta.- matura
juuri tämä raina!!
Nyt tietäjät kehiin!!! - Idiootti
matura kirjoitti:
juuri tämä raina!!
Nyt tietäjät kehiin!!!Ohjaaja on ehkä kolmanneksi arvostetuin japanilainen.
Ohjaaja josta Wim Wenders sanoi että jos sen pitäisi ottaa autiolle saarelle jotain mukaan, niin se ottaisi hänen elokuvat.
Ohjaaja on Ozu.
http://akas.imdb.com/Name?Ozu, Yasujiro
Etsikää tuosta listasta mikä se hakemanne elokuva on. Eihän tuossa ole kuin 54.
- Orson
Rohkenin poimia Orsonin vastauksen NYT-verkkoliitteen keskustelupalstalta:
27.05.2003 12:49
Terv. Elokuvahullu
on nimeltään Alaston saari/Hadaka no Shima (1961) jonka MTV esitti ykkösverkossa 25.2.1980. Sen jälkeen filmiä ei ole Suomen tv-kanavilla näkynyt.
Filmin ohjasi Kaneto Shindo, jonka muista elokuvista Suomessa on esitetty muistaakseni vain Puunleikkaajan elämä/Edo porn (1981). Filmi nähtiin Suomessa kakkoskanavalla 10.5.1986.
Alaston saari pyöri meillä tuoreeltaan elokuvateattereissakin ja niitti runsaasti kiittävää kririikkiä. Vuonna 1912 maanviljelijän poikana syntynyt Shindo kuvailee filmissä maailmaa, jonka hän lapsuudestaan tunsi perin pohjin. Hän halusi elokuvallaan kunnioittaa omia vanhemiaan, jotka raatoivat Japanin rannikon saarella hankkiakseen jokapäiväisen elantonsa. Elokuvan rauhallinen, mutta vangitseva rytmi korostaa filmin runollista luonnetta: perhoset lepattavat veden yllä, pilvet vaeltavat taivaalla, saari peittyy ankaran työpäivän jälkeen iltahämärään ja herää taas aamu-usvaan. Viime kädessä elokuva mietiskelee ihmisen olemassaolon ehtoja, se on ylistyslaulu taistelulle niiden parantamisen puolesta.
Oikein sydäntä lämmittää, että vielä joku toinenkin suomalainen elokuvahullu muistaa tämän suurenmoisen mestariteoksen!- Idiootti
Shindo on ohjannut myös natsielokuvan: http://akas.imdb.com/Title?0058326
Ehdin jo käydä tuon listan läpi eikä yksikään tuntunut oikealta.
Minusta kaikki japanilaiset asuu saarella... - Elokuvahullu
Idiootti kirjoitti:
Shindo on ohjannut myös natsielokuvan: http://akas.imdb.com/Title?0058326
Ehdin jo käydä tuon listan läpi eikä yksikään tuntunut oikealta.
Minusta kaikki japanilaiset asuu saarella...Katsoit Writer - filmograp osan joita on 97 elokuvaa ja Director - filmography osassa 35 elokuvaa.
- Robert Demojo
Elokuvahullu kirjoitti:
Katsoit Writer - filmograp osan joita on 97 elokuvaa ja Director - filmography osassa 35 elokuvaa.
Otin sen jopa nauhalle,mutta en muistanut kirjoittaa kasettiin joten on aika hankalaa sitä tuolta pinoista löytää.
Leffa tuli 2-3 v sitten ylen kanavalta.
Elokuvan nimi saattaa olla joku mylly..
jokatapauksessa myllyn ympärillä
se elokuva pyörii..
värielokuva..tehty ilmeisesti 90-luvulla.
muistaako kukaan?
mojo
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 906352
Nikkalassa vauhdilla nokka kohti taivasta
Mitähän Darwin sanoisi näistä 4 suomalaisesta, jotka kävivät Haparandan puolella näyttämässä, kuinka Suomi auto kulkee t303803törniöläiset kaaharit haaparannassa
isäpapan autolla kaahatta 270 km/h metsään https://www.lapinkansa.fi/nsd-kaksi-suomalaista-kuoli-kolarissa-haaparannall/283170Sitä saa mitä tilaa Perussuomalaiset!
https://yle.fi/a/74-20160212 SDP:n kannatus se vain nousee ja Keskusta on kolmantena. Kokoomus saanut pienen osan persu3701726- 331398
- 271330
Eelin, 20, itsemurhakirje - Suomalaisen terveydenhuollon virhe maksoi nuoren elämän
Yksikin mielenterveysongelmien takia menetetty nuori on liikaa. Masennusta sairastava Eeli Syrjälä, 20, ehti asua ensi46959Anteeksi kulta
En oo jaksanut pahemmin kirjoitella, kun oo ollut tosi väsynyt. Mut ikävä on mieletön ja haluisin kuiskata korvaasi, hyv11956Perttu Sirviö laukoo täydestä tuutista - Farmi Suomi -kisaajista kovaa tekstiä "Pari mätää munaa..."
Ohhoh, Farmilla tunteet alkaa käydä kuumana, kun julkkiksia tippuu jaksosta toiseen! Varo sisältöpaljastuksia: https:11880- 42859