Veikkaan että kerättynä on hieman vajaa 1000 korttia. Koska keräys tarvitsee tehdä vuoden aikana, niin näyttää epäonnistuvan.
Veikkauksia kannattajakorttien määrästä
IPU arvuutteelija
11344
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 11
Vanhimmat
että ainoastaan johtavissa asemissa olevat jäsenet keräävät kannatuskortteja.
Mistä tämä kertoo?
Se kertoo että johtajat uskovat asiaansa vaikka muu väki on ympäriltä kaikonnut.
Tiedän, että kortit tulevat kerätyiksi.
Myös arvauksesi määrästä oli väärä.
Kortteja ei todellakaan kerää vain ipun johtohenkilöt, vaan sekä ihan tavalliset jäsenent että myös ihmiset, jotka eivät edes ole jäseniä!
ettei haluta olla "jäseniä".. Kaikki tietävät kuitenkin perseessään, että IPU ei tule koskaan olemaan eduskuntapuolue. Aktiiviset jäsenet ovat siksi mukana vain, koska heillä ei ole muutakaan tekemistä (töitä, opiskelua, vaimon/tyttöystävän nussimista)...
Taitaa vuosi loppua kesken. Sekin taitaa olla EU:n syy! :D
Niin nopeasti että Ylikansallinen Hajaannuskaan ei olisi pystynyt samaan.
Miksi sitten kortit ovat vieläkin keräämättä?? :)
Keräysaikaa on reilusti ja keräys ei estä muuta toimintaa. Älä sinäkään hätäile.
Sivullisten puuttuminen toisarvoisiin järjestön sisäisiin asioihin todella kummeksuttaa.
Kortit varmasti kerätään, ennemmin tai myöhemmin, kuitenkin kalenterivuoden kuluessa. -Näin minä sivusta seuraavana näen asian. Se kaiketi on sama milloin se kalenterivuosi aloitetaan. Siksikin sivullisten touhu lähinnä on vain lapsellista suunsoittoa.
Vaikuttaa ikään kuin Itsenäisyysouolue olisi niin kova kivi joidenkin kengässä, että hiertämistuskia pitää jatkuvasti valittaa.
Itsenäispuolue on hyvällä asialla, joten jatkakaa elintärkeätä työtänne muistaen, että "Koirat haukkuu, mutta karavaani kulkee". Kirjoitin kortin ja äänestän nimenomaan Teidän puoluettanne.
Totta kai hätäilyttää. Kun on luvattu vaaliyllätyksiä, suurta suosiota ja uutta tulevaisuutta, niin kyllä minulla on odotusarvoa VSL:n suhteen. Tai Itsenäisyyspuolueen. Tai mikä se nyt seuraavaksi onkaan...