Moi kaikille!
Tiedän,et meitä on paljon,mut silti haluaisin
kuulla muidenkin kokemuksia.Itse olen tosiaan
jännittäjä tyyppi..vaikka moni ei varmaan edes
uskois sitä,koska sen pystyy aika hyvin salamaan.
Itse käytän lääkkeenä opamox 15mg ja xanor depot
0.5mg täytyy kyl sanoa,et ei nämä lääkkeet kyl
auta jos "tosipaikka" tulee...kuten nytkin pitäis
lähteä YO-juhliin. Kyllä hirveä tilanne ainakin
mulle...varsinkin kahvin juonti...syöminen ku ne
kädet pakkaa kummasti aina vaan "tärräämään"..
varsinkin jos vaan alat miettiä...mitenkähän mie
tästä taas selviän..pöytä pitää kyl olla vieres
mihin pystyt kupin laittaa...muuten kahvit varmasti sylissä...Lääkkeistä olen huomannut
ikävä kyllä,et niihin jää tosi helposti koukkuun.
Olen syönnyt kyseisiä lääkkeitä useita vuosia.
Olishan se kiva vaikka viellä alkaa kouluttaa itseä..niinpä..? helpommin sanottu kuin tehty.Tosiaan käyn myös terapiassa kerran viikos
mut ei tilanne helpotu..itsetuntokin puuttuu
kokonaan..aina vaan ne negatiiviset ajatukset
itsestä..mitäs sitä muuta itestä osaa hakea kun
tälläinen oire on..ajattelee aina kuinka helpompaa
elämä olla vois ilman tätä kiusallista vaivaa...
Olen tosiaan 39-vee perhe on mies ja kolme lasta.
Olis kiva jos joku viittis jotain mulle vastata
Kiitos...etukäteen sulle joka kehtaat vaivautua!
Toivottavasti ette saa minusta "ruinaaja" kuvaa
se ei todellakaan ole tarkoitus.
Tiedän,et meitä on paljon,mut silti haluaisin
kuulla muidenkin kokemuksia.Itse olen tosiaan
jännittäjä tyyppi..vaikka moni ei varmaan edes
uskois sitä,koska sen pystyy aika hyvin salamaan.
Itse käytän lääkkeenä opamox 15mg ja xanor depot
0.5mg täytyy kyl sanoa,et ei nämä lääkkeet kyl
auta jos "tosipaikka" tulee...kuten nytkin pitäis
lähteä YO-juhliin. Kyllä hirveä tilanne ainakin
mulle...varsinkin kahvin juonti...syöminen ku ne
kädet pakkaa kummasti aina vaan "tärräämään"..
varsinkin jos vaan alat miettiä...mitenkähän mie
tästä taas selviän..pöytä pitää kyl olla vieres
mihin pystyt kupin laittaa...muuten kahvit varmasti sylissä...Lääkkeistä olen huomannut
ikävä kyllä,et niihin jää tosi helposti koukkuun.
Olen syönnyt kyseisiä lääkkeitä useita vuosia.
Olishan se kiva vaikka viellä alkaa kouluttaa itseä..niinpä..? helpommin sanottu kuin tehty.Tosiaan käyn myös terapiassa kerran viikos
mut ei tilanne helpotu..itsetuntokin puuttuu
kokonaan..aina vaan ne negatiiviset ajatukset
itsestä..mitäs sitä muuta itestä osaa hakea kun
tälläinen oire on..ajattelee aina kuinka helpompaa
elämä olla vois ilman tätä kiusallista vaivaa...
Olen tosiaan 39-vee perhe on mies ja kolme lasta.
Olis kiva jos joku viittis jotain mulle vastata
Kiitos...etukäteen sulle joka kehtaat vaivautua!
Toivottavasti ette saa minusta "ruinaaja" kuvaa
se ei todellakaan ole tarkoitus.
Vastaukset 35
Vanhimmat
jännitän hirveesti juhlissa enkä tiedä miks.psykologilla aletaan ns.harjottelee ens kerrasta lähtien mielikuva harjoittelulla niitä tilanteita tulevasta juhlasta.ja rentoutusjuttuu kai siihen liittyy en tiedä mut sit näkee millasta oli.en syö lääkkeitä.ollaan puhuttu jännitystilanteista ja tuntemuksista..käsien tärinästä mm.sitä että voi laskea haarukan ym.välillä kädestä ja olla vaan, ja yrittää siirtää huomion itsestä johonkin muuhun ettei koko ajan seuraa itse omia reaktioita tms.eihän se helppoa ole!minä taas oon punainen koko ajan.sit jos joku kysyy sanon että jännittää.tiedän että se on aika helppo salata, mut minua on auttanu se etten pyri salaamaan enkä peittelemään sitä.saan olla tällainen ja yritän olla häpeämättä.minusta tuntuu että olen oikeilla jäljillä:)jännittäminen on inhottavaa mut pitää yrittää elää sen kanssa ja hyväksyy itsensä jännittäjänä.se ei ole heikkous.olet inhimillinen ihminen.olen nyt alkanut tajuamaan kuinka moni kärsii vaikeesta jännittämisestä.jos joku ei sitä ymmärrä niin elköön!!
Kiitti paljon kun vaivauduit vastaamaan:)))
Olen kanssasi ihan samaa mieltä,siitä kun asian
pystyy toisille kertoon(itellä myös punastuminen
ja varsinkin kaulalle tulevat punaiset läiskät)..
se varmaan olis itselle helpompaa..mut..mut
kun sen asian julkituominen ei olekkaan ihan
helppo homma..ihminen ei kait halua tuoda julki
just niitä huonoja puolia itsestään...mukavampi
ne hyvät puolet on esille tuoda. Sie olet,kyl
tehnyt ihan oikean ja kunnioitettavan teon kun
pystyt kertoon muille miks punastelet....
Sanos se kun miekin sitä rohkeutta saisin...
Tuotapa pitää ihan alkaa harkita..sinun asennetta
itseä kohtaan..hattua sulle nostan,et pystyt siihen...Se on ihan tosi ei me silti huonompia ihmisiä olla vaikka olemmekin "punastelijoita"
Tsemmppiä sulle eteenpäin...ja aurinkoista kesää sinulle täält..pohjoiseesta.
Turhaan noita xanoreita yms. ahmit jos ongelmana on käsien ym. vapina ja punastelu. Ongelmaan on helppo ratkaisu: Propral- beetasalpaaja, 1-2 40 mg tabua noin 1,5 tuntia ennen tilaisuutta. Tuo lääke ei aiheuta minkäänlaista riippuvuutta tai sivuvaikutuksia. otetaan vain tarvittaessa, siis ennen sosiaalisia tilaisuuksia. vaikutus kestää vain muutaman tunnin joten pitkissä tilaisuuksissa välillä otettava täydennystä.
Erittäin edullinen lääke lisäksi ja voin vuosien kokemuksella suositella ! Ei tietysti poista itse pelkotiloja mutta tärinät, punastelut ja sydämentykytykset häipyy aivan kokonaan.
Ei kun kokeilemaan!
Heips pohjoisen mies!
Kiitti neuvoistasi...nyt pitäkiin,sit vaan
lähtee lääkärilt hakeen kyseistä lääkettä
ja lopettaa muiden käyttö.Toivottavasti apu
tulee..kokeillaan ja katotaan..Niiaan ja kiitän.
Ties montako vuotta samoista vaivoista kärsinyt, josko näin sitten helpottaisi.
Ihan yleislääkärikö propralia määrää?
Onko jotain tutkimuksia ja eipä kai potilas noin vain voi nimeämällä pyytää jotain tiettyä lääkettä.
Kiitos!
On meitä näköjään aika paljon..ite monesti miettiny,mistä moinen johtuu...koko hitsin jännittäminen elämän vaan pilaa..muuten kaikki on ihan ok...siinäpä kysymys onkin..
Mulla kyllä tarkoitus mennä ihan tavalliselle lääkärille ja ainakin kysyä,et voiko saada kyseistä lääkettä...eihän siihen mitään tutkimuksia tarvi tehdä kertoo vaan tilanteen mikä itsellä on..noi lääkkeet mitä mulla on ne olen kyl hommanu psykiatrin lääkäriltä....johan ne papereista näkee mitä lääkkeitä syöt..siinäpä tutkikoon voiko kyseistä propraalia antaa..ainakin meinaan yrittää jos kerta teho on noin hyvä..eiku sieki vaan hoitaan asia kuntoon...
meänki elämä helpottuis...toivottavasti..
Tsemppiä sullekkin eteenpäin..eiköhän mekki joskus päästä pois tästä..kiusallisesta vaivasta..
toivotaan ja uskotaan niin....))
kyllä kirjoittaa Propralreseptin.
Ainakin minun kohdalla ymmärsi tilanteen ja sanoi että näitä käyttävät paljon juuri työkseen esiintyvät, mm. artistit ja muut esiintyvät taiteilijat. Ja koska lääke on niin halpa, niin sain samantien 100 kpl reseptin, riittää vähäksi aikaa. Mitään tutkimuksia eikä sen suurempia kyselyitä ei tarvittu.
heippa kaikille....jotka olette lukeneet ja vastanneet..
Aloin vaan kertoon ton propraalin saanista...
ei sitä niin vain saakkaan..ainakin mulle lääkäri sanoi,et pitää ottaa sydänfilmi...ja muita verikokeita...koska kyseinen lääkehän on tavallaan sydänlääke...ei voida määrätä ennekuin sydän on tutkittu et, kaikki on ok....ja myös veriarvot oltava kohallaan....itellekki tuli kyllä yllätyksenä,et noin tarkoin pitää tutkia..
oisko lääkäristä kiini...hyvähän se on,et ne tutkii kaikki.....hyvää kesää kaikille...tsemppiä...:))))
Mulla ei probral beetasalpaajat toimineet!
ei jaksa enää..
Sain ne tabletit ihan tuosta vaan kun sanoin että punastelen ja ahdistus joskus ihan liikaa... mutta ei toimi.
Kokeilkaapa olla ilman kahvia!! Nimittäin minulla se lopetti ahdistuskohtaukset,punastelut ja muut pelot lähes kokonaan!!!!!!
Nyt voin tuntea olevani normaali. Kahvi huume jota ei tulisi käyttää päivittäin!
"Kahvin, kofeiinin ja mielenterveyden välistä suhdetta on käsitelty viime aikoina yhä enemmän johtavien lääketieteellisten julkaisujen pääkirjoituksissa. Tämän jo pitäisi kertoa, että kyseessä ei ole täysin harmiton aine.
Unihäiriöt on jätetty noiden katsausten ulkopuolelle, vaikka syytä ei olisikaan. Onneksi niistä mainitaan edes sen verran, että jo 200 mg kofeiinia ("vain" 1-2 kupillista kahvia) aamulla lyhentää seuraavan yöunen pituutta ja huonontaa unen laatua..."
Muita em. sivulla mainittuja kofeiinin eli 1,3,7-trimetyyliksantiinin vaikutuksia ovat lääkäreiden mukaan mukaan:
kofeiiniriippuvuus
päänsärky
masennus
ahdistus
mielenterveyden häiriöt
myrkytystila
liikenneonnettomuudet
väsymys
vatsavaivat
paniikkioireet ja itsestään uusiutuva paniikkihäiriö
depressio
mielialahäiriöt
itsemurhariski
vieroitusoireet
syömishäiriöt
kahviaddiktio
peräpukamat
verenpaineen nousu ja hypertensio
skitsofrenia
psykoosit
inositolin puute
päällekarkaukset
omaisuusvahingot
alkoholin käyttö
Ihanko tosi,että tämä lääke ei auttanu...Onko sulla,ollut sitten käsien tärinää?..eikä punastelunkaan auttana...mie en vielä ole näitä lääkkeitä hommanu...tarkoitus olis kyllä kokeilla oiskohan se,sit ihmisestä kiinni kelle ne sopii ja kelle ei..Ahdistukseen tämä lääke ei varmaankaan auta..Sinun pitäisi varmaan saada eri lääkitys siihen ahdistukseen..
Iloista kesää kuiten sullekkin..
Kiitti täällähän olikin juttua.
Ainakin minä sain propralia ilman mitään kokeita, lääkäri kokeili vaan pulssin. Ihme homma vaan, että lääkäri sanoi ettei tuota optiparia saa käyttää samaan aikaan(?) Ihmettelen vaan mitähän apua siitä sitten minulle on :)
En ole sen takia vielä aloittanut tuota kuuria kun on jännittävä tilaisuus tulossa, toivottavasti propralista on apua.
minä itse joka en koskaan ole pelännyt tilanteita jossa on porukkaa esim. juhlat muut sellaset.. mut eräänä lauantaina kun olin helsingissä poikaystäväni vieraana ja oli tarkoitus pitää kahvitauko.. pöytää katettiin, porukkaa virtasi sisään huoneeseen itse jähmetyin kauhusta sohvalle, halusin juosta pois huoneesta mutten voinut, en voinut liikkua.. en kestänyt ajatusta että olisin joutunut nousemaan sohvalta pöydän ääreen..siispä jäin siihen.. piti vakuutella sitten että kaikki oli ihan hyvin kun poikaystäväni huomasi jonkin olevan vinossa..koko viikonloppuna en sitten voinut syödä mitään..
Kuullostaa melko tutulta. Itselläni tilanne ei ehkä ole noin paha mutta häiritsevä kuitenkin. Olin lupautunut sanoa muutaman lauseen yhdessä sukujuhlassa. Kaikki paikalla olijat olivat tuttuja. Kun oli minun vuoroni rupesin änkyttymään ja en enää muistanut mitä piti sanoa. Olin tulipunainen. Se oli kamalaa. Nolottaa vieläkin. Luulin tosissaan, että pystyisin siihen. Nämä ujous kohtaukset iskee yllättäen. Muistan kouluajoilta punastuneeni aina kun piti puhua koko luokalle. Kamalnta mitä sattoi tapahtua oli se, että sanat juuttuivat kurkkuun niin etten voinut hengittää ja suusta tuli ulos jotain yksittäisiä kirjaimia ja hengitys alkoi nykiä niinkuin itkussa. Joten kuullosti siltä kuin olisin itkenyt kirjaimia ulos suustani.
Nykyään tilanne ei onneksi ole enää niin paha. Olen ottanut nimittäin tavoitteekseni päästä tästä elämäöni rajoittavasta vaivasta vielä jonakin päivänä. En ole turvautunut lääkkeisiin enkä aijokaan. Olen sitä toisinaan miettinyt mutta en voisi jotenkin hyväksyä sitä. Pitää antaa vaan anteeksi itselleen epäonnistumisensa ja yrittää uudestaan. Nykyään järjestän tarkoituksella itselleni sellaisia tilanteita joiden tiedän jännittävän ja koitan sitten selviytyä niistä. Onnistuminen kasvattaa itseluottamusta. Täytyy kuitenkin arvioida mitkä tilanteet kestän, koska tarkoitus on juuri onnistua. Itseni kohdalla toimii toisinaan sellainen roolileikki, että kuvittelen olevani jokin toinen henkilö. Silloin pystyn olemaan vähemmän ujo. Se pitää aloittaa ihan pukeutumisesta lähtien. Miten pukeutuu rohkea ihminen jne.. Se toimii parhaiten silloin kun olet ihmisten seurassa jotka eivät tunne sinua ennestään. Kokeilkaa ihmeessä ja löytäkää itsestänne se rohkea puoli. =)
Tämä kaikki alkoi pakkoesiintymisten ja hiljaisen ja ujon luonteeni takia.
Sosiaalisten tilanteiden pelon alkuajoilta muistan, miten aloin pelätä koulussa puhumista. Pelkäsin äidinkilelen tunteja, joissa pakotettiin lukemaan kirjasta kappale ääneen. Kammosin ilmaisutaidonharjoituksia ja kaikenlaisia leikkejä, joita meillä oli erityisesti kielten tunneilla (esim. Aliasta ja Pictionarya). Näissä tilanteissa sydämeni hakkasi, tärisin, punastuin, sain vatsaoireita, huimasi jne. Sitten oli tietenkin nämä kammottavat pakkoesiintymiset, jotka olivat kaikkein pahinta (ja päälle vielä muiden huomauttelut näistä oireista).
Sitten aloin pelätä yhä lisää kaikenlaisia tilanteita: liikuntatunteja, joissa piti tavallaan olla esillä ja muiden katsottavana (varsinkin yleisurheilu ja pesis yms.. Itkin aina iltaisin kotona liikuntatuntien takia ja todellakin kammosin koululiikuntaa.
Sama oli kotitalouden ja käsityön kanssa, joissa piti tehdä itse ja kotitaloudessa olla keitostensa kanssa muiden arvioitavana. Kammosin ja pelkäsin kotitaloutta ja liikuntaa yli kaiken.
Vähitellen tilanteita alkoi vain tulla lisää. Siihen vielä lisättynä koulukiusaaminen ja syrjiminen (ei yhtäkään kaveria) koulussa.
Nykyään elämäni on pelkkää pelon kanssa elämistä. Olen alkanut välttelemään kammoamiani tilanteita, joten se myös rajoittaa elämääni kaikella mahdollisella tavalla.
Seuraavassa murto-osa kammoamistani tilanteista:
(oireina esim. vatsaoireet, huimaus, pyörrytys, vapina, täysin lukkoon meneminen, puanstuminen, sydämen tykytys jne.)
- Koulussa tunneilla vastauksen ääneen lukeminen
- Ääneen lukeminen
- Rehtorin, opettajan, lääkärin yms. "arvovaltaisen" kanssa puhuminen
- Haastattelutilanteet
- Kaupassa käynti
- Esiintyminen (koulussa onneksi saan vapautuksen kaikesta esiintymisestä)
- Puhelimella soittaminen
- Puhelimeen vastaaminen (en vastaa, vaan joku muu saa vastata)
- Oven avaaminen yksin ollessa (en mene avaamaan, vaan piiloudun vessaan)
- Liikuntatunnit ja eräät muut tunnit koulussa
- Ihmisille puhuminen
- Ruokailutilanteet julkisilla paikoilla
- Sukulaisten näkeminen
- Juhlat
- En myöskään voi katsoa ketään silmiin.
- Vanhojen "kavereiden" näkeminen
- Pelkään aina, että joku tulee vastaan. Pelkään siksi, koska yksinkertaisesti on niin vaikeaa sanoa "hei"
- Kaikki ihmissuhteet. En ikinä kykenisi elämään suhteessa, koska pelkään niin paljon kaikkea läheisyyttä, esim. toisen koskettelu, suutelu, halaaminen yms.
- JA NIIN EDELLEEN
Lisäksi mukaan kuuluu häpeän tunne. Saatan hävetä viikkoja sitä, että sanoin jollekin "hei". Nyt olen yli vuoden hävennyt erästä asiaa niin plajon, että vieläkin saan kamalia henkisiä ja fyysisiä oireita sen tullessa mieleeni.
Erästä asiaa häpesin monta vuotta, mutta nyt pystyn jotenkuten ajattelemaan asiaa ilman täydellistä ahdistusta.
Tämä vaikeutti myös kaverisuhteitani silloin, kun kavereita vielä oli. Sain oireita heidänkin seurassaan.
Olen eristäytynyt kokonaan muusta maailmasta. Uskallan puhua vain perheen jäsenille.
Olen 18 vuotta vanha ja tarvitsen äidin mukaan joka paikkaan. En uskalla liikkua ihmisten ilmoilla yksin. Lääkärissä äiti selittää vaivani lääkärille. Kampaajalla äiti kertoo, kuinka monta senttiä hiuksistani leikataan pois. Vaateostoksilla jos olemme, ja myyjä tulee auttamaan, niin äiti selittää, mitä vaatteita minä etsin ja tulkkaa piipitykseni kaupantädille.
Koulussa en uskalla puhua kenellekään ja opettajillekaan en koskaan uskalla sanoa mitään. Jos en osaa tunnilla jotain asiaa, istun koko tunnin paikallani tekemättä mitään (esim. matikka ja kemia ym.). Tarkistan joka aamu monta kertaa, että minulla on kynät ym. mukana, jottei tarvisi joutua paniikkiin sen takia, että huomaakin penaalin olevan jäänyt kotiin.
Tällaista on elämäni. Kerotisin enemmän, mutta en nyt millään ehdi.
Heissan Minttu...
Olipas aika rankkaa,tuo sinun tekstin lukeminen
onko tosi,et sinun tilanne on noin paha?
Luulin,että itselläni on tosi pahat oireet,mutta sinun jutun luettuani...vaivani ovat näköjään pienet...vaikkakaan ei minusta.
Oletkos koskaan ajatellut hakea apua noihin sinun oireisiin? Eihän nuin nuoren ihmisen piä elämäänsä pilata,koska apuakin on saatavilla.
Ota hyvä tyttö nyt,itseäsi niskasta kiinni ja lähet hakemaan apua asiantuntijoilta....ethän sie voi aina sitä äitiäkään käyttää apuna...Sullakin tulee se oma elämä eteen..kuitenkin olet niin nuori vielä..Toivon sulle sydänmeni pohjasta oikein hyvää kesää...eiköhän se sinunkin tilanne parane toivoma niin..Tsemppiä sulle..
Tuossa listassa, missä olet luetellut noita kammottavia tilanteita, on monia sellaisia joissa itsekin tunnen pelkoa. No ehkä ne oireet ei ole enää niin pahoja kun ikää on jo 30. Joskus myös samat tilanteet ovat pahempia kuin taas toisella kerralla.
Laitanpa nyt tähän jotain esimerkkejä omasta elämästä. Esimerkiksi nuo liikuntatunnit. Mä tunsin itseni huonoksi varsinkin joukkuelajeissa. Esimerkiksi pesäpallossa mä en uskaltanut yrittää ottaa palloa kiinni räpylällä. Lukion jälkeen en olekaan näitä lajeja harrastanut.
Mulla on kanssa tapana tarkastaa monta kertaa onko esimerkiksi avain mukana. Kotoa lähtiessä tarkistan onko liesi tai kahvinkeitin unohtunut päälle. Puhelimella soittaminen myös jännittää, mutta on se kuitenkin jotenkin onnistunut vaikka ääneni tuntuu usein värisevän. Puhelinnumeroa näppäillessä olen huomannut olevani tarpeettoman huolellinen. Saatan tarkistaa numeron moneen kertaan. Tämähän vie aikaa ja olenkin ajatellut että parempi vaikka soittaa joskus väärään numeroon.
Nykyisin liikun kyllä yksin julkisilla paikoilla (En ehkä kaikilla). Pakko on liikkua yksin kun kavereita ei ole ja sukulaisetkin asuvat toisella paikkakunnalla. Helppoa se ei useinkaan ole vaan on jonkinlainen pelon tai häpeän tunne kun tuolla liikkuu.
Kyllähän mä esimerkiksi olen uskaltanut ostaa itselleni kenkiä ja myyjän kanssa keskustellut. Vaikka jonkinlaista jännittämistä siinä tietysti on. Esimerkiksi peiliin katsominen kaupassa saattaa aiheuttaa jonkinlaista häpeää tai huonommuuden tunnetta, kun oma naama näyttää niin oudolta. Kotioloissa taas peilikuva näyttää ihan hyvältä. Ja ehkä se puhekin on vähän semmoista hiljaista muminaa, mutta jotenkin olen saanut asiani selvitettyä.
Olen ollut nyt tänä keväänä puhumassa näistä asioista psykologin kanssa. Päädyimme siihen että minulla on itsetunto-ongelma ja hän suositteli minulle terapiaa. Kelalta saisin siihen korvausta ja jos nyt laitan asian vireille niin terapia ehkä alkaa joskus ensi syksynä. Minulla itsetunnon heikkouteen syynä lienevät kotiolot ja ehkä myös kokemukset koulussa. Ei ole pahemmin kannustusta saanut kotoa. Haukkuja kyllä. Koulussa taas oli kiusaamista
Kyllähän näistä riittäisi juttua, mutta ei nyt jaksa enempää.
Miten olet miehen saanut jos noin kauheesti pelkäät sosiaalisia tilanteita???
Miten olet miehen saanut jos noin kauheesti pelkäät sosiaalisia tilanteita???
Miehen olen saanut,mutta nämä minun oireilut ei olekkaan alkanu,vasta kun aikuisiällä....Ihmisten kanssa pystyn juttelemaan,ihan normaalisti...siinä ei vaikeuksia mulla ole...vaan enempi niissä käytännön asioissa..varmaan luit kirjoitukseni...Niile joille olen ongelmani kertonu..kukaan ei ole uskonu...siinäpä se jutska piileeki...Pystyt sen salamaan niin hyvin...Mutta sehän se energian ihmisestä viekin..Eihän,sitä itsekkään tiedä millaisia ongelmia toisilla on...Ei kait kukaan halua mainostaa omia ongelmia....
Tuolla aikaisemmin sanoit ettet saa Propralia ilman kokeita yms... kuulostaa aika oudolta. Minä samoin kuin moni muu tuntemani on saanu kyseistä lääkettä ilman minkäänlaisia tutkimuksia. Ja voin sanoa että siitä on ollut todella suuri apu esiintymistilanteisiin! vaihdappas lekuria...
Se on ihan tosi...tämä minun terapeutti oli kysynyt lääkäriltä..joka yleistyny psykiatriin...ei voi antaa kyseistä lääkettä...jota tosin itsekkin ihmettelen...muka pitää tehdä tosiaan,ne sydänfilmit,ja labran kokeet....ihmetyttää kummasti...
Tämäki on pieni paikka...sehän siinä onkin alkaako kaikki lääkärit kirjoittaan..ja ennenkaikkea ottaa tosissaan..ihmisen vaivat...
Toivottavasti,nyt sen lääkkeen saan....tutkikoon jos haluavat......
jep, oon nähny tälläsen tapauksen...
entinen jätkäkaverini jänitti todella paljon, vaikkei siitä puhunutkaan. Mummoni hautajaisissa hän ei pystynyt syömään kakkua kun kädet tärisi niin kovasti ettei kakku pysynyt lusikassa. Siinä paikassa onneksi saatiin kuitattua homma huumorilla... Kamalaa varmasti on, uskon sen...
Mä en tiedä onko mulla mikä pelko, mutta esim mua ahdistaa ihan älyttömästi mennä kauppaan, mutta ei auta kun sinne on pakko mennä että ruokaa saa. Tuttuihin paikkoihin mun on helpompi mennä, mut sitten esim jonnekkin uuteen kauppaan missä en ole aikasemmin käynyt meneminen on uskomattoman vaikeaa.
Monesti pyydän kavereita mukaan koska silloin mun on paljon helpompi mennä jonnekki, tosin eivät he tiedä että sen takia heitä mukaan pyydän.
Olen tehnyt kaikkeni aina ettei kukaan huomaa ongelmaani ja kai siinä onnistunutkin.
Vaikka tiedän ettei moisia tilanteita olisi mitään syytä pelätä, mutta en vain voi itselleni mitään.
Mitään lääkkeitä en syö, koska eihän kukaan ongelmastani tiedä. Ei edes entinen tyttöystäväni tiennyt siitä vaikka olimme yli 2v yhdessä.
Tätä ei kai sosiaalisten tilanteiden peloksi sanoa, pelkään paikkoja missä on paljon ihmisiä.
Pyrinkin aina välttämään semmoisia paikkoja.
Tulen kyllä muuten ihmisten kanssa toimeen.
Heippa nuorimies.....
Kylläpäs luulen,että tilanne on sulla myös sosiaallisten tilanteiden pelko......sama mullakin joskus sattuu,kun joutuu kaupan kassa jonossa jonottamaan...ei tohi alkaa ees aattelemaan,että takana on ihmisiä paljon..varmasti tulee silloin paniikki.
Sepä se onkin aika mielenkiintoista,että miten sen pystyy salamaan niin hyvin,että muut eivät tiedä....ihmettelen kyllä miksi et ole ees tyttöystävälle kertonu...se muuten jonkin verran helpottaa kun pystyy jollekkin kertomaan....
Eihän se tietenkään tilannetta poista..Kyllä mullakin on paljon tuttuja jotka varmasti,eivät osaa ees aatella,että tämmönen ongelma mulla on kuitenki tykkään olla ihmisten seurassa..kunhan en itse joudu kovin paljon olemaan esilä..periaatteessa en ollenkaan.....
Hauskat kesät sulle "Nuorimies"......
Niin vaikeaahan sen salaaminen onkin.
Pidän minäkin kavereiden seurasta myös kunhan en vain joudu esille, tiedän tunteen.
Mutta juurikin tuollaiset yleiset paikat on pahoja, yleensä yritän olla ajattelematta yhtään mitään parhaani mukaan. Jos rupean ajattelemaan että kuinkan paljon siellä onkaan ihmisiä, no vaikka kassa jonossa niin sitten vasta tukalaks olo tuleekin.
En usko että sitä kukaan sillai huomaa, ellei jotenkin päin arvaa. Olen oppinut jo elämään tän ongelman kanssa. Eroon siitä en ole päässyt vaikka olen väkisin mennyt tuommosiin hankaliin paikkoihin että jos niihin tilanteisiin ajan kanssa tottuis ja pääsis tästä eroon mutten ole siinä onnistunut.
Tyttöystävä ei sitä tiennyt, luuli ehken että olisin vaan ujo kun olin aina niin uskomattoman hiljanen kun oltiin ulkona, vaikka hän kyllä tiesi etten ole ujo noin muuten. Ei hän ainakaan ottanut asiaa ikinä esille sen kummemmin, muutamia kertoja mainitsi kyllä että miten mun kaupaan lähteminen voi olla niin uskomattoman vaikeaa ja luulen että laitto sen piikkiin että mua ei kiinnostaisi tai että olisin laiska tai jotain.
Asiaa en ole ottanut kenenkään tutun kanssa puheeksi koska luulen ettei siitä apua ole, psykologin juttusille voisi olla hyvä mennä mutta se on taas sitä että miten uskallan. Olen kumminkin tullut tähänkin asti toimeen tämän kanssa vaikka se välillä on aika tuskaa kirjaimellisesti...
Joka päiväks saan kerätä ensin aina monta tuntia rohkeutta että minnekkään uskallan lähteä.
Mutta onneksi työtäni se ei häiritse kovin paljoa, siellä kun on samat tutut ihmiset ja 'tuttu ja turvallinen' ympäristö niin siellä pärjää. Mutta esim ruokalaan en uskalla yksin mennä...
Jopas tuli paljon tarinaa, toivottavasti jotain selvää saa tuosta. Jonkun 'normaalin' ihmisen mielestä tuo teksti on varmaankin aika naurettavaa, mutta ette voi tietääkkään...
Hyvät kesät myös sulle 'Pohjoisen tyttö'...
Heippa nuorimies.....ja mukava kun kirjoitit.
Eihän,sulla kovin pahasti mene koska,sanoit oppineesi elämään kyseisen asian kans.Mie en ole valitettavasti oppinu,enkä varmaan koskaan opikkaan...sehän varmasti helpottaisi paljonkin jos vain hyväksyis itsensä semmosena kun on.Mutta kait sitä haluaa olla "täydellinen"niinkuin muutkin...ongelmahan on tosi kiusallinen.Itse en kyllä haekkaan semmosia paikkoja missä joutuu olehman ihmisten kans tekemisissä....pareminkin välttelen semmosia tilanteita..joskus on tietenkin pakko mennä,ja net tilantheet ovat ihan kauheita.Sinun kirjoitushan oli ihan asiallinen elä semmosia ees mieti...Ja joka ei tätä asiaa ymmärrä..meinaan just tätä jännittämistä..niin sehän on sen ihmisen oma asia.Meitä on kuitenkin tosipaljon.ja vieläkö ossaapi se salaamisen taidon "katohan kaikki,ei sitä taitoa ossaakhaan"
mepä ossaama...jotain ees:)))))
Hymyä sulle nuorimies..täältä Lapista:)
En väittäisi että täysin olisin oppinut elämään
asian kanssa koska silloinhan se ei olisi ongelma.
Mutta parhaani yritän että joskus pääsisin tästä eroon, mutta tuohon en kyllä usko vaikka kuinka tahtoisin. Ei tässä nimittäin vuosien varrella mitään muutoksia ole oikeastaan tapahtunut:(
Vaikka haluaisinkin olla vapaa päivät kotona rauhassa niin en sitä tee, vaan haen juurikin väkisin itselleni noita tilanteita, koska jos esimerkiksi olen omissa oloissani pari päivää niin sitten vasta onkin aivan uskomatonta tuskaa yrittää lähteä mihinkään! Näin itseäni kiusaamalla saan edes vähän pidettyä aisoissa tätä, mutta tosiaan muutosta en ole saanut aikaiseksi. Olenkin miettinyt monesti että joudunko kestämään koko elämäni tätä ja miten ihanaa olisikin että voisi vaan mennä minne tahtoo...
Onneksi näillä omilla nikseillä olen oppinut helpottamaan hiukan tilannettani, vaikka se onkin välillä aika tuskaa itseään kiusata, mutta usko pois se auttaa minua;) Siitä saan voimia taas seuraavan kertaan että viimeksikin kaikki meni suhteelisen hyvin. Mutta asia on toinen jos joudun johonkin tilanteeseen mitä en esim kauppa ressulta ole osannut odottaa, menen aivan lukkoon. Tuollaiset tilanteen taas antaa pakkia ja pahasti, vaivalla kerätty vähäinen itseluottamus kariseekin sitten pois...
Mutta periksi en anna.
Hei! Mintun viesti kuulosti todella julmalta ja haluan minäkin toivottaa Mintulle rohkeutta mennä ulos ihailemaan kaunista luontoa ja alkaa itse kertoa miten haluaa hiuksensa leikattavan ja millaisia vaatteita haluaa. Elämä on kaikesta kivusta huolimatta elämisen arvoista! Jännittäjät yleensä pelkäävät sen takia, että he haluaisivat olla täydellisiä ja pyrkivät joka asiassa parhaaseen. Sinä päivänä kun tajuaa, että kukaan ei ole täydellinen eikä ota kaikkea niin vakavasti voi ehkä hiukan vetää henkeä ja hymyillä tai ainakin huokaista. Aloin itse murrosikäisenä kärsimään huonosta itsetunnosta ja sen myötä peloista ja ujoudesta. Onneksi nyt kun olen 20 ja pahin murrosikä on takana niin en ole ihan niin herkkä. Herkkä olen vieläkin, mutta kokemus tuo varmuutta ja kun vain vetää syvään henkeä ja tekee sen mitä oikeasti haluaa, peloista huolimatta niin se on sen arvoista! Vaikka muutaman kerran kompastuu niin ei sitä kannata heti pelästyä. Mikään ei ole sen hienompi tunne kuin se, että pelkää, mutta silti kerää rohkeutensa ja tekee sen mitä pelkää. Haluaisin silti muistuttaa, että toiset ihmiset ovat luonnostaan sosiaalisempia kuin toiset ja jos on sellainen olo, että haluaa olla yksin niin silloin voi olla ihan hyvä olla yksin. Nykyaika painottaa ihan liikaa sitä, että jokaisella pitäisi olla kauheasti ystäviä ja harrastuksia jne. Pelkojen takia ei kannata jäädä yksin kotiin, mutta jos muuten ei ole sellanen tunnelma, että haluais nähdä ketään niin kannattaa vaikka etsiä kirjastosta hyvä kirja(niin, kirjastoon kannattaa ehdottomasti uskaltaa mennä, jos ei mihinkään muualle) ja viettää ilta lukien. Itse olen lukemieni kirjojen kautta saanut monta kertaa elämyksen, että "Enhän minä olekaan ainoa!"
Usein elämä onkin paljon antoisampaa kun viettää enemmän aikaa sellaisten ihmisten kanssa, joista oikeasti välittää ja tekee sitä mitä oikeasti haluaa ja mikä oikeasti kiinnostaa kuin että menisi läpi juhlat ja jokaiset kissanristiäiset ja yrittäisi ehtiä tekemään joka asiaa. Mutta siis rohkeutta ja jaksamista kaikille, jotka täällä ovat tarinansa kertoneet! kukaan järkevä ja vähänkään inhimillinen olento ei näille jutuille naura, vaikka sitä joku pelkäsikin.
Kuuleppa Nuorimies....mulla on ihan samat ajatukset kuin sullakin.En voi milhään hyväksyä tätä,minun jännitystilaa.Sekö viekin,niin paljon voimia pitää salassa kaikilta,enkä mie ainakhaan usko koskaan tulevani sinuksi tämän asian takia.Olen ehkä aatellut,että oisko tämä mulle jonkinmoinen elämän taakka..tiäppä häntä!
Mulle kaupassa käynit,eivät sinänsä tuota ongelmia vaan enempi noi näkyvämmät puolet...punastelut ja käsien tärinät kahvipöydässä.
Monestihan,sitä ajattelee,kuinka ihanaa olis lähteä eri tilanteisiin..ensin miettiä monta päivää ja pelätä niitä sosiaalisia tilanteita...mennä vaan,eikä olis mitään pelättävää eikä hermoilua....sen haluaisin vielä elämässäni kokea.....ja varsinkaan kun tuo itsetuntokin näyttää nolla rajaa....sekin on aika kumma,miksi sitä vaatii itseltään enenpi kun on joskushan niitä onnistumisiakin tullee,ja se kyllä antaa positiivistä palautetta itelle...mutta semmosta valitettavasti tapahtuu aivan liian harvoin...Sulle tsemppiä en miekhän meinaa periksi antaa...:)
Voimiahan tämä vie. Mulla ei niinkään ole ongelma punastelu, se onneksi jäi nuoruudessa pois...
Juurikin tuo käsien tärinä kuulostaa kovin tutulta. Sen takia multa ehkä onnistuukin se salaaminen kun ei välttämättä niin ulospäin näy että kuinka ahdistaakaan.
Kahvipöydässä istuessa ainakin minä yritän kaikkeni että mietin jotain muuta, ihan mitä vaan muuta kuin sitä että jännittää, sekin auttaa! ..ainakin minua. Tosin moinen ajatusten karkottaminen ei aina käy päinsä, aina ei onnistu... Tärkeintä mun mielestä ois yrittää vaan kerätä ja kerätä tätä itseluottamusta, toivon ja luulisin että sen avulla voi onnistua muuttumaan, edes vähän. Olen myös monesti miettinyt että miksi? miksi joudun tätä käymään läpi, mitään sen suurempia en ainakaan itse nuoruudesta löydä mikä olisi noin pahasti itseluottamukseni hajottanut, ehkä se johtuu monista pienistä asioista joita ei niin tajuakkaan.
Iloista kesää sinulle;)
Kiitti kun jakselet kirjoitella!
Tästä,aiheesta vois puhua vaikka kuinka paljon...
Tiedän,että voimia vie..käsien tärinä enempi aina ollut ongelmana....sitähän mie en ainaskaan voi peittää,koska se on kuiten näkyvä piirre minussa.Kahvipöydässä ei ees kestä ajatella,pystynkö homman hoitaan,vaan ajatukset on pakko siirtää muualle.joskus onnistun joskus en mikä onkin tosi kiusallista...yleensä yritän juoda sen kahvisen mahollisemmin äkkiä.
Sepä se saadappa sitä itseluottamusta...sehän se tärkeintä oliski..vaan kun aina hakee niitä huonoja puolia itestä..mietinny olen monesti,että kuinka ihanaa elämä olla vois..jos ei aina tarvis hakea niitä huonoja puolia...koska meissä kaikissa varmasti on myös niitä hyviäkin..eikö niin nuorimies...Itse tiedän tarkoin omien ongelmien johtumisen syyn....äidin alkoholi ongelma on pilannut minun elämän...voikos sitä alkoholi perheen tyttärelle ees itseluottamusta saaha,sitä en usko koskaan...katkera olen..mithän mie en sille valitettavasti voi..olen mikä olen ainahan haaveilen,että saisin tämän ongelman pois elämästäni...rajotus vain on liikaa...eihän toivoa voi koskaan heittää pois..minun toihveet kyllä karisseet jo on...
Kesäiset sievät terveiset sulle nuorimies..:))
Kyllä vain, tästä voisi jutella vaikka kuinka paljon. Olet periaatteessa ensimmäinen kenen kanssa olen tästä asiasta puhunut näinkin paljon. Ja onhan täällä varmaan käynyt paljon taustajoukkoja lukemassa näitä;)
Olen aivan samaa mieltä, jokaisessa on jotain hyvää. Kaikki ei vaan löydä itsestään niitä hyviä puolia ja eivät osaa niistä nauttia.
Sama minulla tuon kahvin juomisen kanssa, olen aina melkein ensimmäinen joka kahvin juo ja ensimmäinen joka on pöydästä lähtemässä. Ei sekään ole kovin mukavaa, mutta kun ei oikein osaa eikä pysty viivytellä sitä:(
Mietin muuten tuossa kanssa että voisiko minulla tämä kaikki johtua isästäni, hän on alkoholisti. Koko lapsuuteni jouduin katsomaan ja kuuntelemaan sitä, onneksi(!) vanhempani erosivat sitten viimein, siihen samaan aikaan muuten loppuivat minun joka viikkoiset migreeni kohtaukset, eli ainakin stressiä se silloinen tilanne minulle toi. Mutta en tiedä sitten olisiko tuo syy heikkoon itseluottamukseen... On paljon muita asioita kyllä mihin tuo vaikutti, mm. alkoholia juon suhteellisen harvoin, en yksinkertaisesti uskalla juoda aina vaikka tekisikin mieli koska pelkään itsekkin jääväni koukkuun...
Olin myös kouluaikoina koulukiusattukkin, ei minua kumminkaan paljoa kiusattu mutta kiusaamiset sattuivait aina todella arkoihin tilanteisiin, esimerkiksi esitelmien pito oli minulle todella tuskaa ja jännitin niitä aina monta viikkoa ennenkuin niitä piti edes pitääkkään ja esitelmöinti hetkellä ei todellakaan auttanut luokkatovereitten kommentit punastelusta ym.
Ehkä niitä syitä alkaa sittenkin löytymään, mutta en siltikään usko että se vain johtuisi noista kahdestan, luulisin ainakin niin mutta herkkiähän me ihmiset loppujen lopuksi olemme...
Kiitos...sulle....
En muuten itsekkään,ole koskaan jutellu näin avoimesti kenenkään kanssa ongelmistani näinkin yleisesti:) paljonhan näyttää kävijöitä olheen,mutta toivotavasti joku edes saisi apua näistä kirjoituksista.Kahvi tilanteethan ovat hirveitä,sen me molemmat tiedämme..pakko niissäki on joskus käydä,välttelen useinkin tilannetta,sanomalla,että olen just kotona kahvistellut...joten kiitos nyt ei maistu...
Kyllä uskon ainaski osittain sinunki ongelman juontuvan siitä alkoholi taustasta...onkos se kumma jos jälkensä jättää kun on nähny ja kokenu kaikenlaista....mulle se on jäljet jättäny siitä olen aivan varma.Sulla kuiten hyvä kun,et itse ole alkanu käyttään alkoholia..siihenkö onki niin helppo murheensa hukuttaa..tiedän tapauksia jossa alkoholi on saanut "otteen" koska kotona käytetty ja nähty vaikka mitä..itseäni en tarkoita.
Koulukiusaajat ovat aika typeriä ihmisiä...uskonki juuri,että noi kiusaajat saattavat itsekkin tulla juuri samaisista perheistä ja purkavat huonon olonsa aivan vääriin ihmisiin.Joka valitettavasti aiheuttaa juuri kiusatulle vielä pahemman tilanteen.
Sen uskon todella,että olemme herkkiä ja lämpimiä ihmisiä..meilä takana rankka kokemus,sekä myös tuo jännitys ongelma...Herkkyyden ja avoimuuden sentään ainaki mie olen saanu tästä ikävästä tilanteesta,onhan ees jotain hyvää eikä aina sitä pahaa...varmaan sulla sama homma...
Helteiset terveiset sulle täältä:)