apua!

Emme ole jaksaneet hoitaa parisuhdetta vuosiin, meillä 10v adhd tytsy. Vaikka ei muita lapsia, on tämä lapsi vienyt kaiken energian ja mehut vanhemmistaan, varsinkin äidistä. En jaksa enää, laitan eron vireille. Kohtalotovereita täällä?
2487
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Itsekin mietin, miten olisi mukava joskus saada omaa aikaa, kun lapset olisivat isällään. Meidän pelastus oli varmaan perhekuntoutus. Kävimme perhekoulun, ja tapasimme muita samassa tilanteessa olleita. Kyllä kannatti, nykyään taas sujuu, kun opimme vetämään yhtä köyttä, kiinnittämään huomiota myös parisuhteeseen, ja ennen kaikkea jakamaan vastuuta. Aikaisemmin isä helposti vetäytyi hankalista tilanteista, ja toisaalta minä en oikeastaan antanut isälle edes kunnon tilaisuutta.

Äänestä

Oletteko harkinneet tyttärellenne lääkitystä?-Vaikuttaa tyttärenne todella pahalta adhd-tapaukselta jos molemmat vanhemmat ovat uupuuneet.Ei pahalla,mutta meillä esikoisella adhd ja asperger ja hällä 4 sisarta,ja hyvin jaksetaan.Toki hetkittäin esikoisen kanssa tuntuu menevän kohtuuttomasti aikaa,mutta sitä se vaan on.Oletteko harkinneet tukiperhettä tyttärellenne?-Pääsisitte hoitamaan parisuhdettanne.Ja ajattele,jos jäät yksin tytön kanssa miten puhki sitten olet kun olet täysin yksin!!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


ero tulossa.... kirjoitti:

Emme ole jaksaneet hoitaa parisuhdetta vuosiin, meillä 10v adhd tytsy. Vaikka ei muita lapsia, on tämä lapsi vienyt kaiken energian ja mehut vanhemmistaan, varsinkin äidistä. En jaksa enää, laitan eron vireille. Kohtalotovereita täällä?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu