...säälisin kovasti edellisiä hallituskumppaneitamme, demareita. Heillä menee nyt kaikki päin peetä niin pahasti kuin mennä voi.
Kahden täyden Lipposkauden aikana hankittu valta katosi kuin kankkulan kaivoon Heinäluoman öykkärimäisen komentelun ja äänestäjien vieraannuttamisen myötä, kun tavallisten palkansaajien puolue ryhtyi mesoamaan luokkajaosta ja nostamaan vaalimainontaansa epäkohtia, jotka se oli itse jättänyt hallituksessa korjaamatta.
Keskustalle tämä Heinäluoman töppäys ja demareiden putoaminen kolmoseksi oli tietenkin suuri helpotus. Se päästi keskustan irti SDP:n puoluekurosta ja Heinäluoman komentelusta, jota alkoi olla jo kyllästymiseen saakka.
Sääliksi käy ennen muuta se, että hallituksessa niin määrätietoinen SDP on oppositiossa jäänyt vain räksyttämään kokoomukselle eikä se ole pystynyt tuomaan esiin ainuttakaan asiallista vaihtoehtoa yhteenkään hallituksen esitykseen.
Eikö opposition tärkrin tehtävä ole haastaa hallitus esittämällä omat vaihtoehtoiset ratkaisunsa julkisuuteen äänestäjien arvioitavaksi ja haastaa hallitus nimenomaan parempia vaihtoehtoja esiin tuomalla?
Nyt olemme saaneet kuulla pelkkää äänekästä räksytystä ja loanheittoa, mutta onneksi lupauksen, että marraskuussa Heinäluoma esittää SDP:n vaihtoehdot. - OK. parempi silloinkin kuin ei ollenkaan.
Surullisinta ja kaikkein säälittävintä on keskustalaisesta näkökulmasta ollut seurata, että SDP:n räksytys kohdistuu juuri niihin asioihin, joissa se kuvitteli olevansa ainoa toimija ja koko Suomen napa: ulkopolitiikkaan ja ay-politiikkaan.
Tuskin hallitus oli ehditty muodostaa, kun koko SDP:n energia kohdistettiin kokoomuksen vainoamiseen. Jokainen Kataisen, kanervan, Häkämiehen, niinistön tai kenen tahansa repliikki, joka edes sivus ulkopolitiikkaa sai heti leimahtavan syyteryöpyn demareiden suunnasta. heinäluoma oikein kihisi joka kerta, kun pääsi vääntelemään kokoomuslaisten puheiden tarkoituksia joko ameriikkaa nuoleviksi, venäjää tölviviksi tai muuten sotahulluiksi Nato-jäsenyyttä kiirehtiviksi.
Eikä missään demareiden rääpimisissä ole ollut mitään perää. Joka ikinen keskustalainen on huomannut kuinka kiltisti kokoomus on pysynyt vakiintuneen ulkopolitiikkamme linjoilla, vaikka demarit kuinka syyttäisivät nato-intoilusta.
Häkämiehenkin viimeisimpänä räävitty ja vääristelty kolme Venäjä-sanaa sisältänyt puhe piti sisällään selvän viestin amerikkalaisille: Suomi nojaa yleiseen asevelvollisuuteen, itsenäiseen puolustukseen ja pysyy sotilasliittoutumien ulkopuolella, juuri siitä syystä, että meillä on vain kolme alueellista turvallisuupolitiikan haastetta: Venäjä, Venäjä ja Venäjä.
Voiko Suomen virallista turvallisuuspolitiikkaa enää tuon selkeämmin ja havainnollisemmin linjata? Nyt vaan on niin, että demareiden tuomiojalais-haloslaisia ulkopolitiikan nöyristelujöitä ei muu ta päähän kuin se, että kanerva yritti saada Haloselle kutsun Bushin puheille, mutta Bush ei huolinut. kukapa suurvallan päämies viitsisi ottaa vastaan jonkun pikkuvaltion punapäänaisen, joka on haukkunut tämän rikolliseksi koko YK:n edessä.
Tuon Halosen puheen rinnalla kolme Venäjä-sanaa ei merkitse mitään.
Säälittävältä alkaa tuntua myös SDP:n avuttomuus ay-politiikassa. Demarijohtoinen ay-porukka on vuosikymmenten ajan jättänyt naisvaltaiset alat - etenkin koulutetut ja vaativaa, vastuullista työtä tekevät naiset - haalariduunarieliitin jalkoihin jokaisessa keskitetyssä tupossaan.
Nyt kun sellainen hallitus, josta SDP puuttuu pani asian kerralla kuntoon, niin paniikki Paasipuistossa on aivan hirmuinen. Suorastaan tuskansekainen huuto on kaikunut vaaleista saakka, erttä kokoomus on pettänyt vaalilupauksensa, ja tätä huutoa on kehdattu jatkaa senkin jälkeen, kun kaikki tiedotusvälineet ovat uutisoineet, että julkisen alan koulutetut naiset ovat saaneet jopa yli 400 euron ja yli 12% palkankorotukset: huimasti suuremmat kuin mikään tähän asyi sopimuksensa tehnyt miesvaltainen teollisuusala, sekä euroina että prosentteina.
Jopa työnantajien EK pitää korotusta aivan liian suurena, mutta SDP ei osaa muuta kuin parkua, että kokoomus petti lupauksensa.
Jos olisin keskustalainen, olisin kovasti huolissani SDP:n vakavasta alennustilasta, johoin se on joutunut siitä syystä, että lipposelle tuli sen verran ikää, että mies päätti vetäytyä perhe-elämään ja muistelujensa kirjoittamiseen. SDP:llä ei ole enää pätevää johtoa.
Erityisen huolissani olisin, jos olisin punamullan paluuta haikaileva keskustalainen. kuinka ihmeessä minun puolueeni - maan suurin puolue - voisi koskaan enää mennä samaan hallitukseen tuollaisen kumppanin kanssa, jolla ei ole mitään omaa linjaa ja joka ei kykene politiikassa mihinkään muuhun kuin menetetyn valtansa tuomaan katkeraan paskanjauhantaan asioissa, jotka se itse jätti joko hoitamatta tai hoiti täysin päin persettä.
On hienoa, että keskustan hallituskumppani on kokoomus. Se antaa keskustalle tukea ja voimaa keskustalaisen politiikan tekemiseen ja pitää yllä myös keskustan kannatuksen kansan keskuudessa.
Kahden täyden Lipposkauden aikana hankittu valta katosi kuin kankkulan kaivoon Heinäluoman öykkärimäisen komentelun ja äänestäjien vieraannuttamisen myötä, kun tavallisten palkansaajien puolue ryhtyi mesoamaan luokkajaosta ja nostamaan vaalimainontaansa epäkohtia, jotka se oli itse jättänyt hallituksessa korjaamatta.
Keskustalle tämä Heinäluoman töppäys ja demareiden putoaminen kolmoseksi oli tietenkin suuri helpotus. Se päästi keskustan irti SDP:n puoluekurosta ja Heinäluoman komentelusta, jota alkoi olla jo kyllästymiseen saakka.
Sääliksi käy ennen muuta se, että hallituksessa niin määrätietoinen SDP on oppositiossa jäänyt vain räksyttämään kokoomukselle eikä se ole pystynyt tuomaan esiin ainuttakaan asiallista vaihtoehtoa yhteenkään hallituksen esitykseen.
Eikö opposition tärkrin tehtävä ole haastaa hallitus esittämällä omat vaihtoehtoiset ratkaisunsa julkisuuteen äänestäjien arvioitavaksi ja haastaa hallitus nimenomaan parempia vaihtoehtoja esiin tuomalla?
Nyt olemme saaneet kuulla pelkkää äänekästä räksytystä ja loanheittoa, mutta onneksi lupauksen, että marraskuussa Heinäluoma esittää SDP:n vaihtoehdot. - OK. parempi silloinkin kuin ei ollenkaan.
Surullisinta ja kaikkein säälittävintä on keskustalaisesta näkökulmasta ollut seurata, että SDP:n räksytys kohdistuu juuri niihin asioihin, joissa se kuvitteli olevansa ainoa toimija ja koko Suomen napa: ulkopolitiikkaan ja ay-politiikkaan.
Tuskin hallitus oli ehditty muodostaa, kun koko SDP:n energia kohdistettiin kokoomuksen vainoamiseen. Jokainen Kataisen, kanervan, Häkämiehen, niinistön tai kenen tahansa repliikki, joka edes sivus ulkopolitiikkaa sai heti leimahtavan syyteryöpyn demareiden suunnasta. heinäluoma oikein kihisi joka kerta, kun pääsi vääntelemään kokoomuslaisten puheiden tarkoituksia joko ameriikkaa nuoleviksi, venäjää tölviviksi tai muuten sotahulluiksi Nato-jäsenyyttä kiirehtiviksi.
Eikä missään demareiden rääpimisissä ole ollut mitään perää. Joka ikinen keskustalainen on huomannut kuinka kiltisti kokoomus on pysynyt vakiintuneen ulkopolitiikkamme linjoilla, vaikka demarit kuinka syyttäisivät nato-intoilusta.
Häkämiehenkin viimeisimpänä räävitty ja vääristelty kolme Venäjä-sanaa sisältänyt puhe piti sisällään selvän viestin amerikkalaisille: Suomi nojaa yleiseen asevelvollisuuteen, itsenäiseen puolustukseen ja pysyy sotilasliittoutumien ulkopuolella, juuri siitä syystä, että meillä on vain kolme alueellista turvallisuupolitiikan haastetta: Venäjä, Venäjä ja Venäjä.
Voiko Suomen virallista turvallisuuspolitiikkaa enää tuon selkeämmin ja havainnollisemmin linjata? Nyt vaan on niin, että demareiden tuomiojalais-haloslaisia ulkopolitiikan nöyristelujöitä ei muu ta päähän kuin se, että kanerva yritti saada Haloselle kutsun Bushin puheille, mutta Bush ei huolinut. kukapa suurvallan päämies viitsisi ottaa vastaan jonkun pikkuvaltion punapäänaisen, joka on haukkunut tämän rikolliseksi koko YK:n edessä.
Tuon Halosen puheen rinnalla kolme Venäjä-sanaa ei merkitse mitään.
Säälittävältä alkaa tuntua myös SDP:n avuttomuus ay-politiikassa. Demarijohtoinen ay-porukka on vuosikymmenten ajan jättänyt naisvaltaiset alat - etenkin koulutetut ja vaativaa, vastuullista työtä tekevät naiset - haalariduunarieliitin jalkoihin jokaisessa keskitetyssä tupossaan.
Nyt kun sellainen hallitus, josta SDP puuttuu pani asian kerralla kuntoon, niin paniikki Paasipuistossa on aivan hirmuinen. Suorastaan tuskansekainen huuto on kaikunut vaaleista saakka, erttä kokoomus on pettänyt vaalilupauksensa, ja tätä huutoa on kehdattu jatkaa senkin jälkeen, kun kaikki tiedotusvälineet ovat uutisoineet, että julkisen alan koulutetut naiset ovat saaneet jopa yli 400 euron ja yli 12% palkankorotukset: huimasti suuremmat kuin mikään tähän asyi sopimuksensa tehnyt miesvaltainen teollisuusala, sekä euroina että prosentteina.
Jopa työnantajien EK pitää korotusta aivan liian suurena, mutta SDP ei osaa muuta kuin parkua, että kokoomus petti lupauksensa.
Jos olisin keskustalainen, olisin kovasti huolissani SDP:n vakavasta alennustilasta, johoin se on joutunut siitä syystä, että lipposelle tuli sen verran ikää, että mies päätti vetäytyä perhe-elämään ja muistelujensa kirjoittamiseen. SDP:llä ei ole enää pätevää johtoa.
Erityisen huolissani olisin, jos olisin punamullan paluuta haikaileva keskustalainen. kuinka ihmeessä minun puolueeni - maan suurin puolue - voisi koskaan enää mennä samaan hallitukseen tuollaisen kumppanin kanssa, jolla ei ole mitään omaa linjaa ja joka ei kykene politiikassa mihinkään muuhun kuin menetetyn valtansa tuomaan katkeraan paskanjauhantaan asioissa, jotka se itse jätti joko hoitamatta tai hoiti täysin päin persettä.
On hienoa, että keskustan hallituskumppani on kokoomus. Se antaa keskustalle tukea ja voimaa keskustalaisen politiikan tekemiseen ja pitää yllä myös keskustan kannatuksen kansan keskuudessa.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Ainakin Aho ja Jäätteenmäki itkevät demujen alennustilaa.